Ei seiso

Olemme nuoria aikuisia. Ongelmana on seksi. Poikaystävälläni lakkaa seisomasta aina kun hänen pitäisi tulla sisääni. Esileikkien ajan hänellä seisoo, mutta kun olemme ryhtymässä tositoimiin, häneltä katoaa erektio. Mikä voi olla vikana? Välillä epäilen, että vika on kuitenkin kaikista vakuutteluista huolimatta minussa. Mitä voisin tehdä ongelman ratkaisemiseksi?
72883
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

on kaveris korvien välissä,hänellä on suorituspaineita,pelkää varmaankin laukeavansa heti

Äänestä
  • Sinä vanhana ja fiksuna varmaan osaisit kertoa, miten voisin rohkaista poikaystävääni olemaan jännittämättä tilannetta. En enää itse tiedä, mitä tekisin. Olen vakuutellut hänelle, ettei minua haittaa ja että hänen on turha murehtia asiaa. Osoittanut hänelle, miten paljon rakastan. Mitä voisin vielä tehdä, vai antaa vain ajan kulua?

    Äänestä

Kun olin 16 ja kokematon, niin aloin seurusteleen yhden likan kans. Sit ku tuli se aika ei hommat onnistunutkaan... Se muija alko hakkaan mun ja haukkumaan. Mulla tuli siitä kauheet suorituspaineet, jotka kesti 7 vuotta. Sit tapasin nykyisen naiseni joka oli tietty jo kokenut. Kerron hänelle heti alussa ongelman, joka oli hust vastaava kun sun miehellä. Hänen kanssaan sit vaan yritettiin ja yritettiin! Kun hän ei hermostunut mulle koskaan, niin aloin itsekkin uskomaan itseeni ja sit yhtäkkiä homma alkoi pelaamaan.Nyt monen vuoden päästä en enään edes muista koko asiaa. Kannusta vain , kyllä se siitä!

Äänestä

Jos kaveri pelkää "ennen aikaista", niin tilanteeseen voi auttaa se, että ette tähtää selkeästi yhdyntää ja hoidat kaverin käsin tai suulla. Kaveri tottuu laukeamaan kanssasi "juuri kun hänelle sopii" :-) ja sitä kautta pääsette asiassa eteenpäin.

Äänestä

paranee ajallaan. Kaveri selvästi vain jännittää. Pääasia ettet itse anna hänelle aihetta suurempiin suorituspaineisiin. omalla kohdallani joskus ollut sama ongelma. Muutama rohkaiseva voi auttaa vapautumaan tai sitten joskus jostain luin, että voihan jotain lääkettää kokeilla ja sen avulla saada itseluottamuksen takaisin.

Äänestä

Itsellänikin oli tyttöystäväni kanssa sama ongelma alkuun..todella ärsyttävää. Välillä saattoi onnistua ja sitten taas ei. Sigraa käytin pari purkillista joista oli tosin ihan mukavasti apua. En tiedä mistä lienee johtunee.. Ei sikäli ei nämä hommat vieläkään aina suju niin luontevasti, monesti innostun liikaa esileikkien pariin ja räpläämään kultaani niin siinä ehtii jo seisokki kadota. Tosin saan sen takaisin itse masturboimalla hetken ja siitä sitten siirtyy naintihommiin. Ei tartte kauaa runkkia kun tyttis strippailee ja levittelee pimppiä nenän edessä niin jo alkaa seisoa :) Eli oma apu paras apu jälleen kerran..kyllä se siitä!

Äänestä

meillä on aikalailla samanlainen ongelma. tai oli nyt ollaan hieman jarrutettu koska pelkäämme molemmat että käy taas niin et jätkällä seisoo kunnes se sitten laskee kun hommiin pitäisi alkaa tai sithän tulee ennen aikojaan. olen lukenut täältä ja olen tehnyt väärin..kun tuo ekan kerran tapahtui niin kannustin mut seuraavalla kerralla en enää, koska luulin et se johtui minusta vaikka hän vakuutti ettei.. noh nyt minä alan kannustamaan häntä ja toivon et kaikki menee seuraavalla kerralla hyvin =) sillä taitaa olla niitä suorituspaineita..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


neuvoja kaivataan kirjoitti:

Olemme nuoria aikuisia. Ongelmana on seksi. Poikaystävälläni lakkaa seisomasta aina kun hänen pitäisi tulla sisääni. Esileikkien ajan hänellä seisoo, mutta kun olemme ryhtymässä tositoimiin, häneltä katoaa erektio. Mikä voi olla vikana? Välillä epäilen, että vika on kuitenkin kaikista vakuutteluista huolimatta minussa. Mitä voisin tehdä ongelman ratkaisemiseksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu