Yle Puheen taajuudet menossa uusjakoon

Mediamonitorissa oli mielenkiintoinen artikkeli tästä aiheesta. Löytyipä jopa kartta, jossa vapautuvista kuuluvuusalueista oli määritetty eri skenaariot. Toivottavasti Bauer Media saisi paikattua Classic ja Pooki kanavien kuuluvuudessa olevia huomattavia puutteita. Sea FM alias Meriradio ja Meri FM. Rakkaalla lapsella on monta nimeä - sen myös soisi saavan uusia alueita, kunhan vain muskelit toiminnan käynnistymiseen riittävät. Uusiin kanaviin en usko. Ehkä parempikin niin, kun nämä viimeisimmät uutuudet eli kantrit ja classic hitsit on jo niin nähty tai kuultu.
36702
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Taajuuksia vapautuu kun otetaan Yleltä ylimääräiset pois, vain Ylen Ykkönen saisi jäädä. Ykkösen lähettimistä kolmannes pois ja lopuille 25 % - 75 % tehorajoitus. Saarnatkoon sitten vaikka 24/7 sitä viherkommarisiirtymäänsä.

Äänestä
  • Hyvät viherkommariharhat 👍

    Äänestä

  • YleX pitää kanssa jäädä, sieltä kuulee musaa joka viikonloppu jota ei muut asemat soita, esim. klubimusaa ja drum'n'bassia!

    Äänestä

  • Ylen budjetissahan tuo ei näy mitenkään. Samalla YLE:stakin viestitään kyseessä olevan säästötoimenpide. Kysynpä vaan mikä helevetin säästötoimenpide on kyseessä, kun mediatalon sisällä raha suunnataan vain toisaalle.

    Säästö se olisi silloi, jos YLE puheen kustannuksien verran lähtisi pois kulutettavasta budjetista.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    YleX pitää kanssa jäädä, sieltä kuulee musaa joka viikonloppu jota ei muut asemat soita, esim. klubimusaa ja drum'n'bassia!

    Radio soi ja Sea Fm kuulee jokapäivä musiikkia mitä muut ei soita.

    Ylex oli vielä joanus 15 v sitten hyvä asema. Lopulta lähti hyvät juontajat, eikä tilalle ole saatu samanveroisia siihen päälle vielä karsittu suurin osa ohjelnista mikä erotti selkeästi kamänavan kaupallisista ja ihan liikaa soi samat biisit kapeasta genre ja artistivalikoimasta. Jos halua olisi UMX ohjelmassa ainakik voitaisiin soittaa joka kerta eribiisit. Näin tulisi YLEX:n toimia ei kaupallisena.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Sitä kuulee myös YleX:ltä siis musaa jota muut eivät soita!

    Äänestä

joo aikas repaleinen on kuuluvuus kartta pookilla ja classic radiolla. Jotkut puheen taajuudet ovat paikkakunnilla jotka ovat keskellä ei mitään..Voivat siten ehkä olla aika haasteellisia kiinnostavuuden kannalta.

Äänestä

YleX saisi siirtyä takaisin Puheen tehokkaammille taajuksille siellä missä Puheen ja X:n taajuudet taannoin vaihdettiin päikseen.

Äänestä

Isoille medioille menevät nuo taajuuet pääasiassa. Ei se välttämättä huono homma ole ollenkaan, kunhan eivät laajenna halpuutusradioita. Osa taajuuksista ei kelpaa kenellekään. Se on jämpti!

Äänestä
  • Mikä kumma on halpuutusradio ?

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Mikä kumma on halpuutusradio ?

    Radio joka pelkästään soittaa levyä. Ei juontajia ollenkaan. Samat levyt soivat päivästä viikosta kuukaudesta vuodesta toiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    No mitäs muutakaan Bauer tai Sanoma perustaisi, kun juurikin näitä retrokanavia, joissa soi pääasiassa yli 10-15v vanha musiikki (musiikkipäällikön ei tarvitse tehdä työtä kartoittaakseen uutta musiikkia, vaan pari kertaa vuodessa painaa shuffle ja kone arpoo seuraavat puhkikuluneet vanhat hitit soittoon) ja juontajia on ehkä 0-2. Niitähän nuo suurin osa on.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Etkös pöljä ymmärrä että retromusiikissa on paljon hyvää ja sille on kysyntää!!

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Radio joka pelkästään soittaa levyä. Ei juontajia ollenkaan. Samat levyt soivat päivästä viikosta kuukaudesta vuodesta toiseen.

    Radio soilla ei ole näin. Taajudet saisi siirtää kyseiselle kanavalle ja voitaisiin rahoittaa YLEn budjetista ne. Radio Soi ei kilpaile mainostuloista, koska ei mainoksia. Siksi voisi olla lupakauden loppuun YLE puheen tilalla ja sitten avataan vapaasti haettavaksi. Kuten joku edellä kirjoitti. YLE ei säästä lakkauttamalla Puheen siksi osa siitä voitaisiin käytyää taajusmaksuihin ja Radio Soi soimaan. Olisi kulttuuriteko ja tukisi useampaa kotinaista artistia ja bändiä. Yle ei tätä itse tee niin määrätään radio soi 2030 loppuun asti ku alkaa uus lupahakukierros, eikä saa tuoda sinä aikana mainoksia kanavalle, kun on YLEn rahoista.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Mikä se sellanen kaupallinen radio on jossa ei mainoksia ole?? Eikä Yle anna rahaa kaupallisille radioille vaan kaupallisten on tienattava itse ne rahansa!

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Radio soilla ei ole näin. Taajudet saisi siirtää kyseiselle kanavalle ja voitaisiin rahoittaa YLEn budjetista ne. Radio Soi ei kilpaile mainostuloista, koska ei mainoksia. Siksi voisi olla lupakauden loppuun YLE puheen tilalla ja sitten avataan vapaasti haettavaksi. Kuten joku edellä kirjoitti. YLE ei säästä lakkauttamalla Puheen siksi osa siitä voitaisiin käytyää taajusmaksuihin ja Radio Soi soimaan. Olisi kulttuuriteko ja tukisi useampaa kotinaista artistia ja bändiä. Yle ei tätä itse tee niin määrätään radio soi 2030 loppuun asti ku alkaa uus lupahakukierros, eikä saa tuoda sinä aikana mainoksia kanavalle, kun on YLEn rahoista.

    suuren jumalan armosta näin ei tule tapahtumaan, ja hyvä niin!

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Etkös pöljä ymmärrä että retromusiikissa on paljon hyvää ja sille on kysyntää!!

    En ymmärrä, että kaikkien kanavien pitää olla nykyään retrokanavia. Uutta musiikkiakin halutaan kuunnella ja kaikki ei jaksa niitä jo 10v sitten puhkikulutettuja renkutuksia kuulla ollenkaan. On toki kanavia, joilta tulee myös uutta, mutta ei ole yhtään kanavaa, jossa soittolistalla ei ole myös puhkikuluneita renkutuksia. Ennen ei YleX:llä ja Bassolla näin ollut. Nykyään molemmissa soi uuden lisäksi joka päivä myös vanha paska.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Latettava levyt lataukseen latukseen kuten sanoit.

    Äänestä

Yle Puhe voisi aloittaa taas digiboksin radiokanavana mitä se silloin joskus alunperin olikin

Äänestä
  • Ei digibokseja aikoinaan Radio Peilin aikoina ollut vaan oli DAB-radio. Se, vaikka onkin digitaalinen, ei ole sama asia kuin digiboksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ei digibokseja aikoinaan Radio Peilin aikoina ollut vaan oli DAB-radio. Se, vaikka onkin digitaalinen, ei ole sama asia kuin digiboksi.

    Kirjoittaja tarkoitti Yle Puhe kanavaa. Ei muinaista Peiliä. Yle Puhe oli DVB jakelussa. Aivan sanoin oli myös Yle Klassinen ja Yle Mondo. Itse olisin toivonut Yle Klassista Yle Puheen jälkeensä jättämille taajuuksille,

    Ja DAB ei ole sama kuin DVB. Taannoin tosiaan kolmea Ylen kanavaa lähetettiin DVB:nä, eli tekniksesti tv-kanavina, mutta pelkällä äänistriimillä ilman kuvastriimiä. "Katseltiin" (kuunneltiin) digiboksilla tv:n kautta.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ei digibokseja aikoinaan Radio Peilin aikoina ollut vaan oli DAB-radio. Se, vaikka onkin digitaalinen, ei ole sama asia kuin digiboksi.

    Radio Peili? Olikos tämä niitä aikoja kun oli myös Yle Q ja Yle Aino? Mitään näistä en ole kuunnellut.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Radio Peili? Olikos tämä niitä aikoja kun oli myös Yle Q ja Yle Aino? Mitään näistä en ole kuunnellut.

    Sinun täytyy tehdä kanava youtubeen.
    Hankkia mikrofoni.
    Valot eteen ja tunnelma valot taakse.
    Kertoa joka päivä mitä kaikkea omituista maailmassa tapahtuu.

    Kansanradio mutta netissä.

    Bingo.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Miten tämä tähän liittyy ?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kirjoittaja tarkoitti Yle Puhe kanavaa. Ei muinaista Peiliä. Yle Puhe oli DVB jakelussa. Aivan sanoin oli myös Yle Klassinen ja Yle Mondo. Itse olisin toivonut Yle Klassista Yle Puheen jälkeensä jättämille taajuuksille,

    Kyllä näin silloin joskus 15 vuotta takaperin näkyi Yle puhe, Yle Mondo ja Yle klassinen omina digiradio "kanavinaan" radio-välilehdellä

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Miten tämä tähän liittyy ?

    Ainakin siten kun on myös haikailtu radiokanavien perään joissa interaktiivisuutta live call-in ohjelna osioiden muodossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Sinun täytyy tehdä kanava youtubeen.
    Hankkia mikrofoni.
    Valot eteen ja tunnelma valot taakse.
    Kertoa joka päivä mitä kaikkea omituista maailmassa tapahtuu.

    Kansanradio mutta netissä.

    Bingo.

    Tulee ihan joku Leveli mieleen. Kiitos ei kiitos.

    Äänestä

Suomessa spekuloidaan vapautuvilla vanhan tekniikan fm taajuuksilla. Surullista. Ruotsissa sen sijaan DAB on homman nimi ja niin se pitäisi olla Suomessakin. Mediamonitorissa oli juttua Ruotsiin myönnetystä 7 uudesta DAB luvasta. Hieno uutinen. Suomi on kyllä melkoinen kehitysmaa radion ja tv kanavien jakelussa.

Äänestä
  • Miten niin kehitysmaa tv-kanavien jakelussa?

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Miten niin kehitysmaa tv-kanavien jakelussa?

    Suurin osa kanavista on yhä sd laadulla ja lisäksi luokattoman surkealla bitratella. Katselukelvotonta mössöä.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    ei ne ohjelmat parane hodeena yhtään. Katselukelvotonta roskaa sisältö silti on

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Suurin osa kanavista on yhä sd laadulla ja lisäksi luokattoman surkealla bitratella. Katselukelvotonta mössöä.

    Suurin osa SD-laadulla VAIN ANTENNIVERKOSSA!

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Suurin osa SD-laadulla VAIN ANTENNIVERKOSSA!

    Nimenomaan antenniverkossa, joka on Suomessa ihan kehitysmaatasoa. Lipposen hallitus taisi olla syypää siihen että jakeluverkko aikoinaan myytiin ulkomaille. Siis nykyinen Digita. Hinnoittelu nousi pilviin. Sopii toki FM radion kanssa samaan retroiluun tuo pilalle pakatun SD-suttukuvan lähettäminen yhä vuonna 2023.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Espanjassa anteenijakelussa SD kanavien tilalle tuli 4K tarkkuuden kanavia 👍

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Mediamonitorissa oli mielenkiintoinen artikkeli tästä aiheesta. Löytyipä jopa kartta, jossa vapautuvista kuuluvuusalueista oli määritetty eri skenaariot. Toivottavasti Bauer Media saisi paikattua Classic ja Pooki kanavien kuuluvuudessa olevia huomattavia puutteita. Sea FM alias Meriradio ja Meri FM. Rakkaalla lapsella on monta nimeä - sen myös soisi saavan uusia alueita, kunhan vain muskelit toiminnan käynnistymiseen riittävät. Uusiin kanaviin en usko. Ehkä parempikin niin, kun nämä viimeisimmät uutuudet eli kantrit ja classic hitsit on jo niin nähty tai kuultu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu