Mitä mieltä olette?

Nyt itketään sen perään, että ensivuonna Liverpool ei pääse puolustamaan titteliään.

Itku on mielestäni kohdistunut väärään eli FiFaan.
Halutaan että Liverpool saa jonkun muun maan paikan.

Miksi ei vaadita, että yksi Englannin neljästä paikasta pitää antaa mestarille jos se on Englantilainen joukkue.
Se olisi oikein.
9653
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Mielestäni Poolin pitäisi päästä puollustamaan mestaruuttaan, mutta ei olisi reilua pudottaa jotain muuta englantilaista seuraa pois Poolin tieltä noin vain, joten ehdottaisin että vaikka Pooli ja Everton pelaisivat matsin, kumpi pääsee karsintoihin...tää idea ei välttämättä toimi, vois tulla kunnon vihanpito, varsinkin kun seurat ovat samasta citistä!

Äänestä

Evertonille kuuluu paikka mestarien liigaan liigamenestyksestä johtuen. Liverpoolilla oli koko 38 ottelua etsikkoaikaa, mutta se ei onnistunut pääsemään 4:n joukkoon.

FA on jo vahvistanut kuun alussa, että 4 parasta liigan jengiä menevät mestarien liigaan/karsintoihin.Nyt FA keskustelee UEFAn kanssa YLIMÄÄRÄISESTÄ paikasta.

Alla vielä lausunto FA:n suusta. Aika yksiselitteinen lausunto.

Thursday, 05 May 2005.

The FA confirmed today that the top four teams in the Premiership at the end of the season will enter next season’s UEFA Champions League.

The decision follows a recommendation from this afternoon’s Professional Game Board meeting, which has been endorsed by The FA Main Board. This will not be changed whatever the outcome of Liverpool's Champions League Final in Istanbul on 25 May.

However, The FA also believes that if Liverpool win in Istanbul and do not finish in the top four in the Premiership, an extra place should be allocated to them in the Champions League next season.

This is ultimately a matter for UEFA, but The FA will continue to make representations on this issue at the highest level.

Äänestä

mielestäni poolilla on oikeus puolustaa pystiä. niinhän se menee MM- ja EM-kisoissakin. mä en ymmärrä miten mestarin voi jättää pois...

Äänestä
  • Ei MM-kisoihin enää pääse suoraan kuin isäntämaa, Brasilia pelaa paraikaa MM-karsintoja. Aiemmin mestari pääsi automaattisesti mukaan mutta siitä käytännöstä on luovuttu.

    Em-kisoihin ei mestari ole ikinä päässyt automaattisesti mukaan. Esim Ranska voitti v1984 Euroopan mestaruuden mutta ei päässyt edes kisoihin v1988.

    Ei Liverpoolilla ole mielestäni asiaa ensi vuoden CL:ään. Ei yhden joukkueen vuoksi pidä tehdä poikkeusta. Tosin, sellainen poikkeus tehtiin v.2000 kun Real Madrid voitti CL:n mutta jäi Espanjassa viidenneksi. Silloin Espanjan nelonen jäi ulos cl:stä.

    Äänestä

  • +--++--+ kirjoitti:

    Ei MM-kisoihin enää pääse suoraan kuin isäntämaa, Brasilia pelaa paraikaa MM-karsintoja. Aiemmin mestari pääsi automaattisesti mukaan mutta siitä käytännöstä on luovuttu.

    ei mene noin

    pääsee mm-voittaja suoraan

    Äänestä

  • menee kirjoitti:

    pääsee mm-voittaja suoraan

    Ei ole Brasilia saanut ilmaista paikkaa, säännöt on muutettu!

    Ja tosiaan Rela Madrid pääsi mukaan puolustamaan mestaruuttaa kun se jäi itse 5:neksi koska Espanjan liitto vaihtoi sen neljäöntenä olevaan Real Zaragosaan!

    Eli nyt voi Liverpool päästä mukaan vain jos FA swappää!

    No eiköhän 4 englantilaista riitä!

    Äänestä

UEFA pudottaa Fenerbachen ensi kauden UCL-karsintaan ja Liverpool pääsee puolustamaan mestaruuttaan suoraan - mikä oikein olisikin!

Äänestä
  • Sun ei ole onneksi kovinkaan luotettava lähde mutta jos tollanen ratkaisu on mielestäsi oikein
    niin hae lääkkeet ja lepää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Stig kirjoitti:

Nyt itketään sen perään, että ensivuonna Liverpool ei pääse puolustamaan titteliään.

Itku on mielestäni kohdistunut väärään eli FiFaan.
Halutaan että Liverpool saa jonkun muun maan paikan.

Miksi ei vaadita, että yksi Englannin neljästä paikasta pitää antaa mestarille jos se on Englantilainen joukkue.
Se olisi oikein.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu