Haluan jakaa mukavan

kokemukseni teidän muiden kanssa. Iltalenkkejä teen säännöllisesti kaksi ja nyt on toinen kissoistamme ottanut tavaksi lähteä mukaan, jos en ehdi pistää ovea nenän edestä kiinni. Kissat saavat ulkoilla vapaasti muutenkin, ovat yöt sisällä ja vesisade, myrsky ja pakkassäät, joten en halua kissaihmisiä silmilleni.
Kävellään tuttu reitti merenrantaan ja perässä hipsuttelee musta, pieni vihreäsilmäinen katti, joka välillä spurttaa ohi ja välillä kiiruhtaa puuhun. Jos ehdin koiran kanssa liian kauas kuuluu "mau" ja taas odotellaan ennen kuin jatketaan matkaa. Vieraat koirat usein eivät tykkää kissoista, joten kisumme loikkii minun ja koiran taakse odottelemaan, koska on tie vapaa ja päästään jatkamaan matkaa. Tämä "koiramaisuus" seurata on kissassa ollut aina. Eli lenkkikaverin siitä on saanut jo ennen koiran tuloakin.
5329
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olipa ihana tarina=)

Äänestä

Ihana. On niitä. Kasvateistani yksi meni kotiin, jossa on vanha leikattu kolli. Kolli ulkoilee ja lenkkeilee koiran kanssa. Puolustaa myös kotireviiriä ja ennenkaikkea pentua vieraiden koirien "hyökkäyksiltä". Sitä on hellyttävä katsella.
Onnellisia lenkkeilyhetkiä elukkalaumasi kanssa.

Äänestä

vanhempieni lähistöllä liikkui kauan kissa jonka omistajasta ei ollut tietoa... kun isäni lähti koiramme kanssa lenkille kissa seurasi aina lenkillä mukana, mutta koti ovelle tultaessa häipyi, tätä jatkui muutama kuukausi ja kissa ja koira ystävystyivät niin että kissa asuu vanhempieni luona jo toista vuotta. ;)

Äänestä

täällä meidän alueella oli myös samanlainen tapaus muutama vuosi sitten.Koira oli Bernhandilainen ja sitä seurasi lenkillä saman perheen kissa. Ne olivat liikuttavan näköisiä, kieltämättä joskus oli naurussa pitelemistä, varsinkin kun perheen neitokainen oli ulkoiluttamis vuorossa ja mukana neidin poikaystävä, joka sitten häpesi aivan kaikkea.

Olisi kiva saada tietää tästä perheestä luulumisia, sillä he muuttivat alueelta pois.

Äänestä

Meillä myös joukon nuorimmainen kolli lähtee koirien mukaan lenkille..Joka kerta se on yhtä huvittavaa katseltavaa, kun nuorempi koiramme (4 kk) porhaltaa jossain ensimmäisenä, perässä seuraa arvokas vanhuksemme 8 vuotta ja hännänhuippuna pikkukatti 1 vee. On ne ihania :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Koirakko kirjoitti:

kokemukseni teidän muiden kanssa. Iltalenkkejä teen säännöllisesti kaksi ja nyt on toinen kissoistamme ottanut tavaksi lähteä mukaan, jos en ehdi pistää ovea nenän edestä kiinni. Kissat saavat ulkoilla vapaasti muutenkin, ovat yöt sisällä ja vesisade, myrsky ja pakkassäät, joten en halua kissaihmisiä silmilleni.
Kävellään tuttu reitti merenrantaan ja perässä hipsuttelee musta, pieni vihreäsilmäinen katti, joka välillä spurttaa ohi ja välillä kiiruhtaa puuhun. Jos ehdin koiran kanssa liian kauas kuuluu "mau" ja taas odotellaan ennen kuin jatketaan matkaa. Vieraat koirat usein eivät tykkää kissoista, joten kisumme loikkii minun ja koiran taakse odottelemaan, koska on tie vapaa ja päästään jatkamaan matkaa. Tämä "koiramaisuus" seurata on kissassa ollut aina. Eli lenkkikaverin siitä on saanut jo ennen koiran tuloakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu