Taas yksi yö kun naapurin akka oli paikalliset juopot kerännyt kämpillensä juomaan ja siinö oli sen verta kova meno että poliisikin kävi yhden sankarin kyytiinsö hakemassa..On vaan erikoista ettei ole saanut lähtöjö vaikka joka köynnistä poliisi ilmoittaa asunnon omistajalle häirinnästä ja näitä kertoja on yli kolme jo..
On se perkele ettei noita juoppoja saada pois kerrostalosta mekkaloimasta
3
725
Vastaukset
- Anonyymi
Soita poliisit paikalle. On nilläkin sittten muuta tekemistä kuin karhunmetsästäjien vahtaaminen.
- Anonyymi
Toissaksänä maanantaina aamuyöstä heräsin saatanalliseen huutoon talon pihalla. Pariskunta naapurirapusta selvitteli välejään. Auton ikkunan akka köi jollain astalolla rikki ja ukko kuristi kurkusta sitten akkaa. Vitutti kun piti aamulla lähteä aikaisin töihin. Karjaisin parvekkeelta, että nyt turvat tukkoon tai soitan poliisit. "Painu homo vittuun sieltä," oli vastaus ja kaljapullo lensi osuen seinään. Minun akka siitä hermostui ja soitti hätäkeskukseen. Poliiseja ei näkynyt, puolen tunnin päästä meluajat häipyivät. Seuraavalla viikolla poliisista soitettiin, että he tutkii vahingontekoa ja kahta pahoinpitelyä. Minun olisi pitänyt todistaa. Paskat mitään todistin, eikä akkakaan lähtenyt. Kysyin, miksei partiota tullut, oli vastaus, ettei ollut sillä hetkellä resursseja.
- Anonyymi
Se on kun kommarit alkaa läträämään viinaksien kanssa kun liikenneluvan umpeutuu ja ei saa taikka kerkeä ajoissa niitä uusimaan
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude14913168Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t729611Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h959103Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k207746Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk386724Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1476134Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri153124En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä3911199Aikuisten säälittävä käytös
Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v71144YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet
www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutosneuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl84990