Kuulolaitteet ja kuurojen hoito

Anonyymi-ap

On varsin paljon erilaisia kuulon häiriöitä.
Olen joutunut läheltä seuraamaan asiaa, miten vaikeaa on saada hoitoa ja kuulon tilanne voi huonota jopa lähes kuuroudeksi. Tässä vaiheessa kuulolaitteet ei kovin suurta helpotusta tuo tilanteeseen.

Tärkeintä olisi hoitaa näitä potilaita kokonaisvaltaisesti. Tarkoitan tällä, että ihmisen henkistä tilannetta katsottaisiin myös.

Alkuvuosina kyllä pyydettiin korvapolille, jossa kuulokäyrää mitattiin, mutta mitään muuta ei tapahtunut, sitten kuulolaitteet ja mitattiin vain käyriä.
Tilanne huononi valtavasti ja henkilön alkoi eristäytymään, sai mahdollisuuden imblanttiin, mutta sekään ei tuonut suurta lohtu.
Nyt on vaipunut omaan hiljaisuuteen, on ärtynyt ja monta muutakin asiaa.
Mutta myös perhe on joutunut hiljaisuuteen, sukulaiset ja tuttavat karttavat.
Nyt alkaa tilanne olla sitä luokkaa, kuinka moni tässä sivussa joutuu liian koville ja sairastuu.

Nyt on aika muuttaa kaikkien aistivammaisten hoitoa siten, että potilasta hoidetaan kokonaisvaltaisesti ja yritetään auttaa elämään tässä yhteiskunnassa, niin että perhe voi elää ilman rajoituksia.

Jos ette usko, voitte tulla kokeilemaan, miten vaikeaa on. Enää ei käy vieraita, ei voi käydä missään, kun aistivammainen ei pysty osallistumaan mihinkään. Hän jää koko ajan jälkeen elämästä, ei elä tätä aikaa.
Hän alkaa liian paljon vaikuttaa jo muistirairaalta, joka kokee, että muillakaan ei saa olla elämää.

Enää ei ole yhteyttä juuri keskustella ja häntä ei kiinnosta yhtään mikään. Ja missään nimessä ei lääkäriin lähde joten olisi tärkeää saada kokonaisvaltainen hoito siihen kuulon mittauksien yhteyteen kuuluvaksi.
Sillä säästettäisiin paljon ja potilas tuntisi, että hänestä välitetään.
Varmasti moni tarvitsisi lääkitystä paremman olotilan saamiseksi.

2

329

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Onpa, onpa toivomukset sysivelkaisessa ja yhä velkaisemmaksi muuttuvassa Suomessa!

      Tilanne on erittäin ikävä, mutta kuuloasioissa hoidetaan vain kuulo. Sama juttu kaikissa muissa vaivoissa, hoidetaan vain yksi asia kerrallaan. Nyt on vaikea saada tutkimuksia ja hoitoa yhtään mihinkään. Sellaiset on hyvinvointialueet. Johtajia ja hallintoväkeä on pilvin pimein mutta varsinaiset tekijät puuttuvat.

      Meillä päin on lähes mahdotonta julkisessa terveydenhuollossa saada vastaanottoaika lääkärille, vaikka olisi mikä. Hoitajat hoitavat potilaan kohtaamisen ja senkin useimmiten puhelimitse. Kaikki hoidetaan sairaanhoitajien kautta.

      Itselleni kuuluisi Kelan erityiskorvattavuus tiettyyn kalliiseen lääkkeeseen, mutta todistuksen sitä varten voi kirjoittaa vain lääkäri ja lääkärin pitäisi ensin tavata potilas. Mutta lääkärin vastaanotolle ei pääse.
      Kalliita lääkkeitä lääkäri määrää laboratoriotulosten perusteella näkemättä potilasta kertaakaan ja viestintuojana on sairaanhoitaja tai mikä lie.
      Pientähän tämä on, kun vertaa siihen, että ihmisten työkyvyttömyyseläkkeetkin ratkaistaan papereiden perusteella hätäisesti näkemättä eläkkeen hakijaa.

      Että kokonaisvaltaista hoitoa, se on paljon pyydetty!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      693
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe