Heippa!
Olisin kiinnostunut tietämään minkä verran olette maksaneet sekarotuisista pennuista ja minkälaisista "sekoituksista"?
Olin nimittäin aika hämmästynyt kuullessani yhden tutun sekarotuisen pennun maksaneen 350 €! Kyseinen koira on pieni (alle 10 kg täysikasvuisena mitä luultavimmin) ja tosi erikoisen näköinen. Lyhyet jalat ja hillittömän iso pää.
Tietoa mitä kaikkia rotuja siinä on, ei ole kuin mielikuvituksissa, koska pentueen isästä ei ole kellään näköhavaintoja ;).
Ihan veikeä otus, mutta minusta omituista esim. se, etteivät nämä omistajat olleet ikinä nähneetkään koko koiraa, ennen kuin hakiessaan sen kotiinsa.
Itselläni on ollut sekä puhdas- että sekarotuisia koiria, joten kenenkään ei tarvitse hermostua tästä kirjoituksesta minään kannanottona sekarotuisten puolesta taikka vastaan ;). Minusta tuo hinta vaan oli aikamoisen kova.
Kuinka paljon sekarotuiset maksavat?
29
3599
Vastaukset
- minä_vaan_tässä
...se hinta liiku nollan - määrittelemättömän euron välillä :)
Itse en seropeistani ole maksanut mitään (mutta muuten ne olisivat saaneetkin pikaisen lopun taivallukselleen).
Yleensä ns."pentutehtailijat" pitävät korkeaa hintaa, koska se on niiden bisnes. Ja joskus korkeaa hintaa pidetään vain, että nähdään, ettei koiran hankinta ole päähänpisto.
En ehkä noin paljon viitsisi maksaa, ainakaan näkemättä koiraa... Tai tietämättä sen taustoista, terveydestä, suvusta(edes vähän)... Noh, kaikki on erilaisia :)- sol
meidän toinen koiruli oli ilmainen...ja toinen maksoi 250e kumpikin sekarotuisia...en tiedä onko tuo hinta nyt niin suuri...haluaahan jotkut pitää hintaa korkeana sen takia ettei koira päätysi "huonoon kotiin/kiertolaiseksi"että sitä mieltä me ollaan=)
- suositus
on 100e. Sellainen asiallinen hintahaarukka lienee 0e - 150e.
- jonnay
itse maksoin seropistani(pystis/lappis) 100e
- Aili
Kennelliiton on aivan turha suositella mitään seropeille. Kennelliitto ei rekisteröi seropeja, ei ota vastaan näyttelyihin, kokeisiin, agilityyn, tai mihinkään muutenkaan seropeja koskevaan. Näin ollen ei voi suositella hintojakaan. Ei edes omille puhdasrotuisillekaan. On aina ostajan ja myyjän välinen sopimus.
- reamD
Aili kirjoitti:

"Kennelliitto ei rekisteröi seropeja"
Tävä väite ei pidä paikaansa. Kennelliitto ylläpitää fix-rekisteriä johon saa sekarotuiset reisteröityä ja niille omistajtodistuksen. Rekisteröidyn sekarotuisen kanssa pääsee kilpailemaan, rekisteröimättömän kanssa ei joten kylläpä vaan se kennelliitto ajaa hyvinkin paljon sekarotuistenkin asioita!
Kylläpä nimittäin pääsee seropin kanssa kisaamaan agilityyn, tokoon, palvleuskoirapuolelta pääsee bh-kokeeseen ja pelastuskoirakokeisiin.
Jos ei ole varmaa tietoa niin kannattaa jättää kirjoittamatta koska se nyt vaan on niin että sinä olet väärässä. - Annek
reamD kirjoitti:
"Kennelliitto ei rekisteröi seropeja"
Tävä väite ei pidä paikaansa. Kennelliitto ylläpitää fix-rekisteriä johon saa sekarotuiset reisteröityä ja niille omistajtodistuksen. Rekisteröidyn sekarotuisen kanssa pääsee kilpailemaan, rekisteröimättömän kanssa ei joten kylläpä vaan se kennelliitto ajaa hyvinkin paljon sekarotuistenkin asioita!
Kylläpä nimittäin pääsee seropin kanssa kisaamaan agilityyn, tokoon, palvleuskoirapuolelta pääsee bh-kokeeseen ja pelastuskoirakokeisiin.
Jos ei ole varmaa tietoa niin kannattaa jättää kirjoittamatta koska se nyt vaan on niin että sinä olet väärässä.Jos et osaa edes yksinkertaisia pilkkusääntöjä, niin kannattaa jättää kirjoittamatta.
- teamD
Annek kirjoitti:
Jos et osaa edes yksinkertaisia pilkkusääntöjä, niin kannattaa jättää kirjoittamatta.
Sorry vaan mutta kirjoitukseni on kyllä täysin ymmärrettävissä enkä näe mistään puuttuvan pilkkua enkä näe missään ylimääräistä pilkkua.
Mikäli et osaa ilman pilkunviilausta lukea, niin kannattaisi jättää lukematta. - Annek
teamD kirjoitti:
Sorry vaan mutta kirjoitukseni on kyllä täysin ymmärrettävissä enkä näe mistään puuttuvan pilkkua enkä näe missään ylimääräistä pilkkua.
Mikäli et osaa ilman pilkunviilausta lukea, niin kannattaisi jättää lukematta.Matkin vain sinun ylimielistä kirjoitustyyliäsi. Ja kyllä sieltä muuten pilkku puuttui.
- ....
reamD kirjoitti:
"Kennelliitto ei rekisteröi seropeja"
Tävä väite ei pidä paikaansa. Kennelliitto ylläpitää fix-rekisteriä johon saa sekarotuiset reisteröityä ja niille omistajtodistuksen. Rekisteröidyn sekarotuisen kanssa pääsee kilpailemaan, rekisteröimättömän kanssa ei joten kylläpä vaan se kennelliitto ajaa hyvinkin paljon sekarotuistenkin asioita!
Kylläpä nimittäin pääsee seropin kanssa kisaamaan agilityyn, tokoon, palvleuskoirapuolelta pääsee bh-kokeeseen ja pelastuskoirakokeisiin.
Jos ei ole varmaa tietoa niin kannattaa jättää kirjoittamatta koska se nyt vaan on niin että sinä olet väärässä.TÄMÄ väite ei pidä paikaansa. Kennelliitto ylläpitää fix-rekisteriä, johon saa sekarotuiset reisteröityä ja niille omistajtodistuksen. Rekisteröidyn sekarotuisen kanssa pääsee kilpailemaan, rekisteröimättömän kanssa ei, joten kylläpä vaan se kennelliitto ajaa hyvinkin paljon sekarotuistenkin asioita!
Kylläpä nimittäin pääsee seropin kanssa kisaamaan agilityyn, tokoon, PALVELUSkoirapuolelta pääsee bh-kokeeseen ja pelastuskoirakokeisiin.
Jos ei ole varmaa tietoa, niin kannattaa jättää kirjoittamatta, koska se nyt vaan on niin, että sinä olet väärässä. - ......
.... kirjoitti:
TÄMÄ väite ei pidä paikaansa. Kennelliitto ylläpitää fix-rekisteriä, johon saa sekarotuiset reisteröityä ja niille omistajtodistuksen. Rekisteröidyn sekarotuisen kanssa pääsee kilpailemaan, rekisteröimättömän kanssa ei, joten kylläpä vaan se kennelliitto ajaa hyvinkin paljon sekarotuistenkin asioita!
Kylläpä nimittäin pääsee seropin kanssa kisaamaan agilityyn, tokoon, PALVELUSkoirapuolelta pääsee bh-kokeeseen ja pelastuskoirakokeisiin.
Jos ei ole varmaa tietoa, niin kannattaa jättää kirjoittamatta, koska se nyt vaan on niin, että sinä olet väärässä.Mitä pilkunnussimista!
TeamD on oikeassa, jos ette osaa lukea niin painukaa helvetti soikoon koulun penkille opettelemaan!
Ilmeisesti kyrsii kun joku on oikeassa ja sitten pitää tulla itse pätemään, eikös vaan Anne?? - Annek
.... kirjoitti:
TÄMÄ väite ei pidä paikaansa. Kennelliitto ylläpitää fix-rekisteriä, johon saa sekarotuiset reisteröityä ja niille omistajtodistuksen. Rekisteröidyn sekarotuisen kanssa pääsee kilpailemaan, rekisteröimättömän kanssa ei, joten kylläpä vaan se kennelliitto ajaa hyvinkin paljon sekarotuistenkin asioita!
Kylläpä nimittäin pääsee seropin kanssa kisaamaan agilityyn, tokoon, PALVELUSkoirapuolelta pääsee bh-kokeeseen ja pelastuskoirakokeisiin.
Jos ei ole varmaa tietoa, niin kannattaa jättää kirjoittamatta, koska se nyt vaan on niin, että sinä olet väärässä.No nyt tekstin ymmärtää. Taidanpa sitten rekisteröidä seropini, kun noin upean valistuksen kohteeksi jouduin.
Erityislahjana kaikille linkkivinkki.
http://www.kotus.fi/huolto/kielitoimisto/oikeinkirjoitusohjeita/pilkku.shtml - ....
...... kirjoitti:
Mitä pilkunnussimista!
TeamD on oikeassa, jos ette osaa lukea niin painukaa helvetti soikoon koulun penkille opettelemaan!
Ilmeisesti kyrsii kun joku on oikeassa ja sitten pitää tulla itse pätemään, eikös vaan Anne??Tuo nyt oli lähinnä vitsillä kirjoitettu, kun asiasta tuli puhetta. En ole Anne eikä minua häiritse, jos kaikki pilkut eivät ole oikeilla paikoillaan.
No hard feelings.
- Koirakko
ja hinta oli 70e.
- teamD
Pennun hinta 70 euroa, aikuiskoko 30 cm/10 kiloa.
Tällä koiralla kilohinta ei olekkaan niin kamala kun ylensä pienillä sekoituksilla. - href
Apulassa oli kallein seropi 800 euroa. Keskihinta näytti olevan muutaman sadan euron luokkaa. Törkeää rahastamista, enpä muuta sano. Oli siellä kyllä sitten järkihintojakin, muutamasta kympistä sataan euroon, joka minusta kertoo sen, että kyseessä on ollut rehellinen vahinkoastuminen, eikä suunniteltu rahastusyritys.
Apulan seropien/paperittomien kanssa saa olla kyllä varovainen. Paljon on näkynyt ja kuulunut tietoa koirien salakuljetuksesta, tehtailusta ja epärehellisistä myyjistä. Varsinkin pikkukoiraa hankkiessa on syytä olla varovainen. Sama henkilö kauppaa eri nimellä (sama osoite ja puh.nro kuitenkin) jatkuvasti erirotuisia paperittomia pikkukoiranpentuja. - Milla
Meillä tää 5kk shelttimixaus maksoi 150e rokotettuna, madotettuna ja sirutettuna. :) Mielestäni ei ollut ollenkaan paha hinta.
Ymmärrän korkeat hinnat jos koirasta on aiheutunut enemmän kuluja, muuten tuo 350e on ihan sikamaista rahastusta.
Itse maksaisin varmaan enintään 200e seropista.- minä
Itse maksaisin sekarotuisesta KORKEINTAAN 250€ ja silloin sen pitäisi olla rokotettu ja sirutettu ja elänyt hyvissä oloissa.
- hukilo
Mun työkaverin veli oli ostanut perheellensä sekarotuisen koiran,koirassa kahta pientä rotua.Koiruus suloinen kun mikä mutta hinta huimaa,600€.
- haukkuni
minun 10kk ikäinen sekarotuinen haukku ei maksanut mitään, saatiin se sen takia ilmatteeksi kun koiran entiselle omistajalle oli tullut paha allergia. mulla on ollut muutama sekarotuinen ennestääkin ja silloin toinen maksoi 150mk ja toinen ihan 50mk! että ei pahan hintaisia kyllä ole ollut.
- maz
vanhempi seropi ei ole maksanut mitään,enoni vahinko pentueesta ja tämä uusi pentu 40€.
- haukkuni
tässä 10kk ikäisessä on rotikkaa, hyskyä, ajokoiraa ja labbista! niissä aijemmissa sekarotuisissa oli toisessa ainakin pitkäkarvaista collieta ja toisessa oli rotikkaa ja doobermannia!
- tracey87
itse maksoimme sekarotuisesta pennusta 100euroa, eikä oltaisi maksettu yhtään enempää. nyt 8kk:n ikäisenä sillä on säkää n.65, eli aika isosta koirasta on kyse. rotuja siinä on neljä, eli oikeen sekasekarotuinen...! (labbis, saksanpaimenkoira, leonberginkoira ja lapinkoira)
mun mielestä ei sekarotuisesta kannata maksaa mitään huimia summia, ku siinä vaiheessa rupee rotukoirat menettämään "arvoaan".. Meiän pentu makso sellaset 350 e. Rokotettuna, madotettuna, tatuoituna ja eläinlääkärintarkastamana. Kahta pientä rotua siinä on ja erittäin nätti tyttö. Näyttää kyllä enemmänkin esim. karjalankarhukoiran ja bordercollien sekotukselta.
- puhdasrotuinen
tuohon hintaan löytynyt puhdasrotuisiakoiria,
jolla on paperit, siru, madotettu ja
el.lääkärintodistuksella varustettu pentu.
Joten on koirien hintoihin tullut ?urokorotus
myös.
Olen kylläkin kuullut, jos koira maksaa enemmän,
niin siitä silloin pidetään parempaa huolta
kuin ilmaiseksi saadusta.
- shaure
Meidän kahdesta seropipennusta olen pyytänyt 100e. Syy tähän on mm. tuo hetken mielijohteesta ottaminen. En halua antaa pentuja mihin tahansa kotiin. Madotettuja ja eläinlääkärin katsomia yksilöitä ovat. Toinen menikin jo oikein hyvään kotiin ja toiselle vielä etsin. Jos pentu ei löydä kotia ennen rokotusikää, niin se rokotetaan.
- koiraengeli
on villakoira/westie sekotus ja se makso jotain 30 - 40euroo...
- Anonyymi
Haluaisin sekarotuisen mutta onko niitä 50 euroa maksavia
- Anonyymi
Ensimmäisestä maksoin 250 euroa, jossa 50% pun.irlanninsetteriä ja 50% saksanpaimenkoiraa
Toisesta maksoin muistaakseni 50 euroa, jossa oli 50% karjalankarhukoiraa ja 50 % labradorinnoutajaa (tosin tuli vain minun kauttani etsimään uutta kotia)
Kolmannesta maksoin 250 euroa, jossa oli saksanpaimenkoiraa, tiibetinmastiffia-suomenajokoiraa ja suomenpystykorvaa
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.62463- 1161628
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361366Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1571205- 521115
- 1161101
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051054- 571051
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46929- 60892