Verokarhu

On muistanut monia joko ärähdellen tai sitten hymyillen.
Siinä sitä eläkeläinen sitten ynnää ja pännää mielessään, kuinka ”suuria” (hah) tai mieluimmin pieniä ne tulot ovatkaan olleet.

Joku talousihminen vihjaisi, että laittaa veroprosentin suuremmaksi, kuin on ehdotettu, niin saa ennen joulua etelänmatkan rahat joululahjaksi?

Vähennyksiä:
Jos esimerkiksi omakotitalossa asuvalta poksahtaa öljysäiliö, niin sanotaan että remonttikustannukset ovat vähennyskelpoisia. Mutta ”kotitalousvähennys” kattaakin vaan TYÖN vähentämisen? Eli kalliin pöntön ostaminen ei ole vähennyskelpoinen, vaan ainoastaan siihen kohdistuva työpalkka. Siis jos vaikka itse panee uuden hökötyksen paikalleen, ei olekaan mitään vähennettävää?

Ei minusta siinä ole kysymys jonkun luksus ekstra avun palkkaamisesta, vaan pikemminkin katastrofista pienituloiselle eläkeläiselle. Suomen ilmastossa kun lämpöä jokainen kämppäänsä tarvitsee.

beataB (ihmetellen...)

8

3814

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuitenkin

      vakuutukset kunnossa omakotitalon omistajalla?

      • beataBarbara*

        Kyllä vakuutusten luulen olevan kunnossa, mutta vakuutusyhtiöt yleensä kiemurtelevat pois vastuusta milloin mihinkin vedoten.

        Rakennusvirhe: Ei kuulu heille.


    • prosentti

      Sitten ei kun kilauttamaan verotoimistoon, että laittakaas prosentti yhtä pykälää ylemmäksi. Ja joululahjaa odottelemaan.

      Ihmeellistä muuten ettei tuo % nykyajan tekniikalla osu oikeaan, vaan aina heittää jompaankumpaan suuntaan. Otanko lainaa vai annanko? Siinä pulma?

      • veroprosentti

        Ei verotoimisto sitä sinun veroprosenttiasi nosta eikä alenna. Sinun on otettava yhteys työnantajaasi jos olet vielä työ-elämässä, jos taas olet eläkkellä niin siinä tapauksessa eläkelaitokselle joka eläkkeesi maksaa.
        Saat ylimääräiset pidätetyt verot ennen Joulua veropalautuksina.

        Jos sinulla on liian pieni pidätysprosentti, joudut maksamaan lisäveroa.
        Itse olen nostanut jo monta vuotta pidätysprosenttiani ja saan tänä joulukuun alussakin palautusta yli 500 euroa.


      • prosentti
        veroprosentti kirjoitti:

        Ei verotoimisto sitä sinun veroprosenttiasi nosta eikä alenna. Sinun on otettava yhteys työnantajaasi jos olet vielä työ-elämässä, jos taas olet eläkkellä niin siinä tapauksessa eläkelaitokselle joka eläkkeesi maksaa.
        Saat ylimääräiset pidätetyt verot ennen Joulua veropalautuksina.

        Jos sinulla on liian pieni pidätysprosentti, joudut maksamaan lisäveroa.
        Itse olen nostanut jo monta vuotta pidätysprosenttiani ja saan tänä joulukuun alussakin palautusta yli 500 euroa.

        Heippa vaan veroprosentille,

        Niinpä niin tietysti, ei kun kuntien eläkevakuutukselle prosenttia nostamaan.
        (”kunnan elätti” sanottiin ennen vanhaan.)

        Niin väsyttää tämä ainainen hyppiminen ylös ja alas!

        Voivottelee prosentti


    • matteus

      Tuokko-ukko törsänaama
      karvalakki, parta harva
      näki karhun kahell' jalalla
      kämmentänsä kaapaisevan,
      viheltävän vihaisesti.

      Kauhu kurkkua kuristi
      kielen kiskoi kankeaksi
      housut horkassa hytisi
      herahti hiki iholle.

      Päätä pahkaa hän pakeni
      koivet kankeat kopisi,
      naksui nahkeat nivelet,
      yks'pohjat ylen vilisi.

      Meni matka, tie takeni,
      viita silmissä vilisi.

      Karhu nosti katsehensa,
      tuhis turpakarvoihinsa
      tuijotuksen loi perähän
      tuumivan ja tutkailevan:
      Kuka kurja nyt karussa,
      lipetissä liian köyhä
      velallinen vellihousu?

      Jopa muistikin menijän,
      tunsi äijän turjakkehen
      lapikkaista läpsyvistä,
      tunsi turpavärkistäkin.

      Salkun sieppasi sivulta,
      kaappas alta kahmalonsa,
      lehtiönsä levähytti,
      seloi etsien nimeä
      löytämänsä löysäläisen.
      Viivan allehen vetäisi,
      verorästin rääpäisihe
      kynällä kultaterällä,
      pumppusysteemipelillä.

      15.10.1956

      • Mutta voi karhun rontti minkä kirjoitti!
        ja vielä kultaterällä,
        Suomen kunkku

        Voipihan karhu nyt entistä paksummin!

        Hampaissa ollaan,
        Todellinen – Suuri seikkailu-

        Löysin ohjeita verokarhun kohtaamiseen:

        ”- Peräydy rauhallisesti tulosuuntaan puhuen samalla hiljaa.
        - Älä pakene juosten, jos karhu tulee kohti, sillä karhu juoksee nopeammin.
        - Tekeydy valekuolleeksi: heittäydy maahan, suojaa käsilläsi päätäsi ja niskaasi ja ole liikkumatta.
        - Älä huuda kovaa, älä tuijota karhua silmiin, älä kiipeä puuhun.”

        beataB ( mitä noista noudattaisi? heittäytyisikö maahan ja näyttelisi

        valekuollutta, mutta kun on huonot näyttelijän lahjat?…)


    • senora lyyli

      kyllä noissa pienissä eläkkeissä olis korjaamisen varraa. mie en nyt puhu itestäin, minul ei ole mittää hättää. miesvainaani jalmari ol meil rahapussin hoitaja.

      hää olikin tarkka mies. kaikesta piti kirjaa, mihinkää humpuukkii ei pantu rahhaa. televisiookin sai kauan jutella enneko sellanen hamkittii, tuos 80 luvulla.

      joka narupätkä ja paperikkii pantii taltee, vaatteet paikattii monnee kertaa. hänel ei olt eläissää ko kaks pukua, toine teetettii ko vanha kävi pieneks nuoruus ajalta:))

      hää säästi vanhuuten varalle yli 70 vuotta,siksi ettei jouduta vahuskottii.jote mie pärjään hyvin.

      mutta jos joutusin elämään eläkkeelläin joka on 500 euron hujakoilla, millä ihmeellä maksasin vuokrat ja elämiset jos muualla asusin.

      mie ko en ollu koskaa vieraan työssä että ei kertyny työeläkettä, muuta ko jalmarilla vuuen päivät enne naimisii mennoo.

      kyllä ne joilla on tämän suurunen eläke on tiukilla. vaik hyö saisi jottain tukkeekin, mutta ei varmaa niin paljo saa.että olis varraa panna yhtää turhuutee tai ylimääräsee , muuta ko elämissee.

      jotta se pienin eläke pitäs olla 1000 euroo sehä on vast vähä alle 6000markkaa. minust kaik on niin kallista nykyaikan, euron raha vastaa entistä markkaa.

      otin sähkömiehen vetämää muutamii johtoja, niin heiänkin palkka on 300 markkaa tunti.,50 euroa.

      juuri enne euroon tuloa, ko minul tehtii myös sähkö töitä mies otti 60 markkaa tunti.
      on ne tämän päivän hurjia tunti palkkoja. että hyvin ihmiset tänä päivänä tienaa. tietyst hyö saavat sitten paremmat eläkkeetkin.

      terveisin lyyli

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      23
      19117
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      69
      6075
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      26
      5698
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      56
      5552
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      41
      5418
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      94
      5312
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      4783
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      4447
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      57
      3786
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      49
      3425
    Aihe