Hyvä monikäyttöinen maailmanradio

Olen pitkään miettinyt uuden radion ostamista. Toki tietokoneella voi kuunnella netistä, mutta ei se ole sama asia. Haluaisin hankkia radion, joka olisi helppo ottaa matkoillekin mukaan, jossa olisi kuulokeliitäntä, joka ei vaatisi jatkuvasti verkkovirtaa, ja jolla voisi myös kuunnella radiolähetyksiä ympäri maailmaa siis AM-asemia, FM-radioita ja kaikenlaista muutakin, eli jonkinlaista DX-kuuntelua tuolla olisi myös kiva tehdä. Joskus olen jollain radiolla saanut AM-asemia kuuluville, mutta ei niitä kauhean hyvin saanut kuunneltua, eikä se radio mitään matkakokoa ollut. Olen koettanut katsoa vähän tietoja, mutta ei oikein vaikuta löytyvän erilaisia radioita kyllä löytyy, mutta ei tietenkään ole kauheasti tietoa siitä, sopisivatko ne tarpeisiini. Mieluiten saisi olla ihan perinteiset taajuusvalitsimet ei mitään kosketusnäyttövirityksiä. Eikä tänne kerrostaloasuntoon mitään ihmeellisiä antennisysteemejä pysty varmaankaan rakentamaan, eikä sellaista niin vaan matkalle otettaisikaan. Ihan kotioloissakin sitä voisi käyttää jos olisi se kuulokeliitäntä, pystyisi sitten kytkemään edelleen vahvistimeen ja sitä kautta kaiuttimiin, joten radion itsensä kehnohkokin äänenlaatu ei olisi ongelma.
11751
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Sangean tekee hyviä radioita. Kannattaa tutustua tarkemmin heidän valikoimaan.

Äänestä

Hieno aloitusviesti. Mukavaa lukea tällaisia. Olisipa näitä täällä enemmänkin. Ihmeen vähän vain on saanut tuo kirjoituksesi huomiota radiopalstalla. Ehkä se on vain liian fiksua tekstiä tälle palstalle.
Mutta joo. Sangeanilla on hyviä radiolaitteita. Sangean ATS-909 X2. Olisiko siinä hyvä, tarkoitukseesi sopiva radio? Kuulokeliitäntäkin tuosta löytyy. Toimii myös paristoilla. Suomesta tämän saisi näköjään 369 euron hintaan.

https://www.sangean.com/en/product/ats-909x2-graphite

Äänestä
  • Toi Sangean on kyllä kieltämättä kkona ukkojen ehdoton valinta numero yksi.

    Äänestä

Tivoli audiolta löytyy vaihtoehtoja, missä on myös kaipaamasi ominaiasuudet. Valittet siittä sopivan.

Äänestä
  • Nyt puhut aivan leluista, mene lasten osastolle.

    Äänestä

  • Tivolin laatu on laskenut kuin lehmän häntä. Huonoja kokemuksia Tivolista. Ylihintainen tuote jossa maksaa ilmeisesti merkki.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Nyt puhut aivan leluista, mene lasten osastolle.

    Tätyypä jatkossa kaikki muut kuin Radiokanavia koskevat kirjoittelut sitten kommentoida palstatalle Suomi24 Lelut Adios 🫡

    Varmaan siellä, sit sanotaan mee radiopalstalle.

    Itsellä kokemusta vain tuoreimmillaankin ennen 2020 valmistetuista Tivoleista. Niiden laaduissa ei ole valittamista.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Tivolin laatu on laskenut kuin lehmän häntä. Huonoja kokemuksia Tivolista. Ylihintainen tuote jossa maksaa ilmeisesti merkki.

    Model One oli ihan jees mutta siinä taajuus ei pysynyt paikoillaan ollenkaan

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Tivolin laatu on laskenut kuin lehmän häntä. Huonoja kokemuksia Tivolista. Ylihintainen tuote jossa maksaa ilmeisesti merkki.

    viritinongelma tyyppivikana tivolin joissakin malleissa. uusissa maksaa merkin lisäksi disain

    Äänestä

TIVOLI AUDIO MUSIC SYSTEM THREE+

Kyseinen malli ainakin itellä ajanu asian aivam hyvin. Kenties parempiakin on, mutta ei nekkään halvalla lähde.

Äänestä

...ns maailmanradiota ostellessa kannatta katsoa, jotta radiossa on ulkoisen antenninliitin.
Grundig / èton omaa hyviä radioita samoin Tecsun.
Pidemmän matkan eli kauemmat asemat vaatii ylleensä "radiosäätä", jotta kuuluvat meille.
Ilta-aikaan kannattaa SW kuunneltavaa hakeaa alle 10.000 kHz, ja päivisin 9.000kHz yläpuolelta .. MW ja LW taajuudet kuuluu parhaiten pimeän aikaan..
Keliä kannattaa hieman "opetella"niin säästää skannausaikaa..

Toisinaan saattaa helähtää kaukoasema todella kaukaakin ... Jopa tyynenmeren valtioiden AM lähete saattaa kuulua meille sopivilla sääolosuihteilla ja säkällä, jotta on kuuntelemassa.

SWR asema meillä lähettää AM:llä kerran kuukauteen Monesti saa kopitettua toisinaan ei..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


peliauki kirjoitti:

Olen pitkään miettinyt uuden radion ostamista. Toki tietokoneella voi kuunnella netistä, mutta ei se ole sama asia. Haluaisin hankkia radion, joka olisi helppo ottaa matkoillekin mukaan, jossa olisi kuulokeliitäntä, joka ei vaatisi jatkuvasti verkkovirtaa, ja jolla voisi myös kuunnella radiolähetyksiä ympäri maailmaa siis AM-asemia, FM-radioita ja kaikenlaista muutakin, eli jonkinlaista DX-kuuntelua tuolla olisi myös kiva tehdä. Joskus olen jollain radiolla saanut AM-asemia kuuluville, mutta ei niitä kauhean hyvin saanut kuunneltua, eikä se radio mitään matkakokoa ollut. Olen koettanut katsoa vähän tietoja, mutta ei oikein vaikuta löytyvän erilaisia radioita kyllä löytyy, mutta ei tietenkään ole kauheasti tietoa siitä, sopisivatko ne tarpeisiini. Mieluiten saisi olla ihan perinteiset taajuusvalitsimet ei mitään kosketusnäyttövirityksiä. Eikä tänne kerrostaloasuntoon mitään ihmeellisiä antennisysteemejä pysty varmaankaan rakentamaan, eikä sellaista niin vaan matkalle otettaisikaan. Ihan kotioloissakin sitä voisi käyttää jos olisi se kuulokeliitäntä, pystyisi sitten kytkemään edelleen vahvistimeen ja sitä kautta kaiuttimiin, joten radion itsensä kehnohkokin äänenlaatu ei olisi ongelma.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu