Miten te selviätte...

...perheistä, joissa on monta lasta, etenkin pientä, ilman koodeja? Ja vielä niin, että vanhemmat, tai ainakin toinen käy töissä... Nostan teille hattua vilpittömästi ja kumarran syvään!

Eilen pelasin yhdellä perheellä, jossa oli vanhempien lisäksi teini, lapsi ja kaksosvauvat, jotka kasvoivat juuri taaperoiksi. Voi herranjestas, että alkoi raivostuttamaan, kun kenelläkään ei ollut mikään hyvin. Toiveita ei juuri ehdi toteuttaa, joten tavoitetasot on punaisella. Vanhemmat ei ehdi täyttää edes omia tarpeitaan, kun taaperot tarvii koko ajan huomiota ja lastenkin kanssa pitäisi läksyjä tehdä. Vaikka on teini-isovelikin apuna.
Kun taaperot saa illalla nukkumaan, ja vanhemmat saavat vihdoin käytyä itse pesulla, vessassa, syömässä ja pääsevät sitten nukkumaan, niin taaperot jo heräävät, kun niiden energiapalkki täyttyy niin äkkiä. Ei auta kuin vanhempien nousta taas sängystä, vaikka energiapalkki vetelee viimeisiään, ja viedä taaperot potalle. Ne oppivatkin niin hitaasti, ja koska tavoitetasot on punaisella, ei voi antaa mahtimaitoa.
Kun vanhemmilla olisi hyvä hetki jossain välissä opettaa taapero esim. potalle, taapero rupeaa itkemään, koska sillä ei ole hauskaa, tai se on vuorostaan väsynyt. Puhelin pirisee ihan taukoamatta, koska ei ehdi ylläpitää suhteita ystäviin. Se on muuten älyttömän ärsyttävää, meinasin jo poistaa koko puhelimen. Huoh...

Nyt kyllä lopetan perhetavoitteisten simien tekemisen, koska ne aina vaan haluaa niitä lapsia, ja mulla alkaa rassaamaan ihan toden teolla! Tai, sitten rupean taas käyttämään isommissa perheissä koodia.
171059
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Paljon on sulla tossa perheessa porukkaa. Mulal taas on toi teiniraskauspatch ja teinpä sitten kerran niin että teinini sai kaksoset ja isä oli aikuinen mies joka kävi töissä. Kyllä meinasi hermo palaa kun vanhemmat kokoajan väsyneitä ja vauvat huutaa vähän väliä.
Mutta tuo sinun perheesi olisi ollut itselleni jo painajainen täytyy ihan hattua nostaa että jaksat.

Äänestä

Käykö aikuiset samaan aikaa töissä?
Laita työ ajat niin että toinen käy vaikka päivällä ja toinen illalla. Toinen hoitaa lasta päivällä ja toinen illalla. Laita aina yksi kerrallaa tekemään mitä haluaa. ja toiset hoitaa lapsia.

Toivottavasti viellä opit pelaamaan isolla perheellä =D

Äänestä
  • mä pelaan aina 8 henkisellä perheellä, misä on äiti ja isä sekä 6 lasta ja kumpikin käy töissä, mä en pysty pelaan vaan jollain 5:llä tai kuudella ihmisellä, saispa tos simsis enemmänki ku vaan 8 henkilöö yhteen taloon, se on helppoo pelata nii, hommaa vaan lapsille hoitajan ja pistää vanhemmat töihin ja lapset kouluun, ja hommaa ruokaa ;)

    Äänestä

  • ...käy töissä ollenkaan! Ne lapset ois jo varmaan sossutäti vieny muuten, tai joku olis vähintään kuollu =) En rupea kuitenkaan pelin (en edes Simssin) takia hermojani raastamaan, joten ehkä vain vältän jatkossa suuria perheitä =)

    Äänestä

mikset laita lapsille lastenhoitajaa?
ei 'vanhempien' tartte auttaa läksyissä, ne lapset osaa muutenki tehdä.
Laita vanhemmille erilainen päivärytmi, niin että toinen saa nukkua rauhassa ja toinen hoitaa lapsia.
ja poista se puhelin, ei siitä mitään haittaa ole jos sen poistaa, voit sitten myöhemmin laittaa takasin.

Äänestä
  • Itse pelaan yksinhuoltajalla, jolla on teini, kouluikäinen lapsi sekä vaippaikäiset kaksoset. Lastenhoitajaa en ole tarvinnut kertaakaan ja teini sekä koululainen osaavat kyllä tehdä osansa kotitöistä. Teini auttaa myös silloin tällöin vauvojen kanssa. Onnistuu kyllä.:-)

    Äänestä

  • Mutta lapset tekee läksyjä aika kauan, ellei niitä auta. Teinit suoriutuvat nopeasti läksyistä. Ja lapsilla kun tuppaa hupipalkki olemaan jo valmiiksi melko alhainen, kun tulevat koulusta. Ilta melkein menee viihdyttäessä, ja sitten jo loppuu energiakin...

    Niin, miksiköhän en ole soittanut lastenhoitajaa? Kai joku alitajuinen juttu, että pitää lapset hoitaa itse =)
    No joka tapauksessa, illat on pahimmat, koska kaikilta on energia lopussa ja vaikka mitä pitäisi vielä tehdä. "Lapsi-ikäisten" kanssa pärjäisi niinkin, vaikka niitä olisi useampi, mutta taaperot on pahoja... =)
    Pitää yrittää tuota päivärytmien vaihtelua vanhemmille vastaisuudessa, jos on tarvetta. Ja tosiaan vaikka tilata lapsenlikka... Ei kai ole mitään kellonaikaa, ettei se tule? 24 h/päivässä?

    Äänestä

no mulla ei ikinä aikuiset auta lapsia tekemään läksyjä...... en tiennykää et ne tekee nopeammin jos aikuinen auttaa, no niin tietysti oikeastikin jos ei osaa ja joku auttaa niiin saa sen tehtyä nopeammin =) eli aika aito peli ;)

Äänestä

perhee seen vähin tään 6 henkilöö ja aina mulla homma toimii.

Äänestä

On varmaan kyse the sims kakkosesta? Laita joku soittamaan kotiapulainen, lastenhoitaja jne.

Äänestä

perheissäni on aina aluksi 2 jäsentä eli vanhemmat, sitten heille siunaantuu lapsia noin 4 kpl. en muuta ketää pois ja seuraava sukupolvi saa taas lapsia. perheeni ovat aina täynnä eli 8 ja en ole ikinä käyttänyt mtn kodia paitsi rahakoodia :D joskus on tietysti vaikeampaa mutta taaperot ovat minusta parhaita ja aivan ihania

Äänestä

Olen jo kauan pelannut samalla suvulla joka alkoi perhetavoitteisista vanhemmista. tuli lapsia tasaiseen tahtiin ja tietyn rytmin kun oppi pitämään niin hyvin meni:) eikä ollut lastenhoitajaa, vain kotiapulainen:)

Teinit lähti yliopistoon heti kun oli yksityiskouluun päästy ja teiniuranhuippu saavutettu. ja ne ei enää yo:n jälkeen muuttaneet pois:)
mahtimaitoa pystyin käyttämään koska alkuperäisellä sim-parilla oli tavoitteena "3 lapsista valmistuu yliopistosta" ja he saivat ensin 3 lasta nopeasti, ja heidät laitoin yliopistoon heti kun teini-ikä alkoi, ja pelasin nuo teinit ensin läpi yliopiston.
niin vanhemmat olivat platinalla ja sitten lapsia lisää hankkimaan:)

Äänestä
  • siis teinini yliopiston jälkeen muuttivat omilleen! tuli painovirhe..:)

    Äänestä

mutta luoja sentään, jos isovanhempia ei olisi keksitty..

Yleensä isovanhemmat pitää huolen talosta ja aikalailla lapsistakin, jos vanhemmat eivät ehdi. Yleensä ajattelen isovanhemmilla pelatessa, että ei niillä niin väliä, ne kuolevat kumminkin..

Ja yleensähän mummot ja vaarit rakastavat lapsenlapsiansa, eikö?

Äänestä

Lapsia ja teinejä täytyy auttaa läksyissä vain kerran, ensimmäisenä päivänä kunkin ikävaiheen alussa.
Jos ei auta, lapset eivät saa parempaa numeroa niin nopeasti kuin voisivat.
Sen jälkeen he osaavat tehdä läksyt itsekin.

Äänestä

Olen kyllä ihan samaa mieltä että isot perheet on järkyttäviä, vaikka kaikki ois aikuisiakin, koska yhden päivän pelaamiseen menee niin kauan aikaa kun pitää suunnitella ja huolehtia kaikista yhtä aikaa. Mun pahin tilanne on ollut seuraava: Isoäiti, hänen vanhin tytär miehineen ja heidän kaksi teini-ikäistä tytärtä, poikalapsi ja kaksovauvat. Eli täydet kahdeksan. Musta joku 5 on maksimi mitä voi pelata järjissään pysyen. On turha stressata itseään pelin takia kun oikeassakin elämässä riitää aiheita...
Isovanhemmat on kyllä jees kun nekin voi auttaa lapsen hoitamisessa. Siinä kyllä myös vähän huijasin, muutin vanhimman tytön toisten isovanhempien luo asumaan BoolProp -koodilla, jotta perhe pienenisi vähän.

Äänestä
  • ...kasvoivat vihdoin lapsiksi, eikä sen jälkeen ollut ollenkaan niin hankalaa pelata, kun lapset osaa jo huolehtia pääosin itsestään. Laitoin sitten perheen teinit yliopistoon, kun niitä ei enää tarvinut lastenhoitoavuksi. Taaperot on kyllä kivoja, jos ei ole kovin monta lasta perheessä ja niiden kanssa vanhemmat ehtii viettää aikaa.

    Nyt tein uuden perheen, ja laitoin molemmille vanhemmille mammonatavoitteen. Laitoin naiselle "kiltteyspisteet" lähes täydet, niin sille tuli sitten toiveeksi "hanki lapsi". Mulla harvoin tulee sitä toiveeksi muilla kuin perhetavoitteisilla, vaikka simeillä onkin erilaisia luonteita. Ja kun niille perhetavoitteisille ei tunnu lapset koskaan riittävän, aina pitäisi olla paksuna =)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Angela kirjoitti:

...perheistä, joissa on monta lasta, etenkin pientä, ilman koodeja? Ja vielä niin, että vanhemmat, tai ainakin toinen käy töissä... Nostan teille hattua vilpittömästi ja kumarran syvään!

Eilen pelasin yhdellä perheellä, jossa oli vanhempien lisäksi teini, lapsi ja kaksosvauvat, jotka kasvoivat juuri taaperoiksi. Voi herranjestas, että alkoi raivostuttamaan, kun kenelläkään ei ollut mikään hyvin. Toiveita ei juuri ehdi toteuttaa, joten tavoitetasot on punaisella. Vanhemmat ei ehdi täyttää edes omia tarpeitaan, kun taaperot tarvii koko ajan huomiota ja lastenkin kanssa pitäisi läksyjä tehdä. Vaikka on teini-isovelikin apuna.
Kun taaperot saa illalla nukkumaan, ja vanhemmat saavat vihdoin käytyä itse pesulla, vessassa, syömässä ja pääsevät sitten nukkumaan, niin taaperot jo heräävät, kun niiden energiapalkki täyttyy niin äkkiä. Ei auta kuin vanhempien nousta taas sängystä, vaikka energiapalkki vetelee viimeisiään, ja viedä taaperot potalle. Ne oppivatkin niin hitaasti, ja koska tavoitetasot on punaisella, ei voi antaa mahtimaitoa.
Kun vanhemmilla olisi hyvä hetki jossain välissä opettaa taapero esim. potalle, taapero rupeaa itkemään, koska sillä ei ole hauskaa, tai se on vuorostaan väsynyt. Puhelin pirisee ihan taukoamatta, koska ei ehdi ylläpitää suhteita ystäviin. Se on muuten älyttömän ärsyttävää, meinasin jo poistaa koko puhelimen. Huoh...

Nyt kyllä lopetan perhetavoitteisten simien tekemisen, koska ne aina vaan haluaa niitä lapsia, ja mulla alkaa rassaamaan ihan toden teolla! Tai, sitten rupean taas käyttämään isommissa perheissä koodia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu