Sydänsaunasta sanottua

Anonyymi-ap

Saunominen ja ei löylyä on parasta. Meni muutama kerta saunoa ennenkuin uskoi asian. Tapa heittää löylyä oli lujassa. Lisä bonus on että nyt kuulee kun tuli palaa ja on hiljaista muuten. Ei suhinaa lämpölaajenemisen edestakaista napsumista kiukaasta vaan tulen rauhallinen humina kuuluu ja se on muuten hieno ääni. Eilenkin nukahdin lauteille ja vasta hetken päästä heräsin ja kyllä oli rauhallinen rento olo. Suihkun kautta jääkaapilta sohvalle ja kyllä sopii ainakin minulle ja nyt ei enää löylyä minun saunavuorolla käytetä. Vaimokin on tottunut ja ei kaipaa enää löylyn kosteutta. Plussa lienee myös ettei talon rakenteet enää saa kosteutta. On helppo kokeilla MUTTA se vaatii muutaman kerran ja kyllä on tapa lujassa että pitäisi löylyä paiskoa ja alkuun tuntuu ihan järjettömältä koko vedettömyys. Mutta mutta omassa saunassa saa heittää löylyä milloin huvittaa tai olla heittämättä joten olkaa hyvä. Korostan vielä ettei se kaksi kertaa vielä riitä pään kääntämiseen mihin on tottunut lapsesta saakka. Suomi on vapaa maa saunoa miten huvittaa. Eipä ole lisättävää ja puolustetaan suomea kun putin tai vastaava tulee hyppimään silmille,kyllä se venäjän nahka samoin puhkeaa

Samaa mieltä MAAKARI.

26

1021

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ohhoh, naisten vuoro uudessa Sydän 💓💓❤️ saunassa kesti yli neljä tuntia.
      Se oli kuulemma kiukaan vika kun eivät malttanut lopettaa.

    • Anonyymi

      Tapansa kullakin ja jos tykkää kuivasta saunasta, niin siitä vään.
      Saunaan nukahtamista en suosittelisi, siitä seuraa helpsti lopullinen nukahtaminen.

    • Anonyymi

      Kylmä sauna kaunistaa, vai mitensenytoli..?

    • Anonyymi

      Ei sydänrönttöä kuumaksi saakaan joten paras on tottua kylmiin löylyihin.

      • Anonyymi

        Meillä 💓 -kiuas on saanut kaikkien kehut vauvasta vaariin.


    • Anonyymi

      Valmistajan ikioma ketju?

    • Anonyymi

      Tohlopin uimaseuran saunassa Sydän - kiuas.
      Narvi on pantu sivuun, eli aikansa jota kukaan ei kaipaa.
      Tynnyrissä nautitaan huomattavasti paremmista löylyistä.
      Kiitos Sydän kiukaan.

      • Anonyymi

        Ja miten mahtaa löylyt muuttua vaihtamalla perinteinen peltilaatikko kiuas toiseen peltilaatikko kiukaaseen vuodelta kivi ja kirves??


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja miten mahtaa löylyt muuttua vaihtamalla perinteinen peltilaatikko kiuas toiseen peltilaatikko kiukaaseen vuodelta kivi ja kirves??

        Totta sauna on kiukaansa näköinen.


      • ps

        Trerotta nikkiä ei ole edes olemassa mistä huolimatta sinä theratt sen sensuroit luotsinpestin suojista jostain käsittämättömästä syystä? Mikä naurettavinta toistat saman kaavan kaikilla muillakin palstoilla joissa trollaat.


      • Anonyymi

        lukuisat s24 palstojen "sääntöjen noudattamista valvovat" useasti erinäisistä mielentev.ongelmista kärsivät häirikköluotsit kirjaa tekoälyn poistolistoille sanoja joita eivät salli mainittavan sensuurinsa helpottamiseksi. Ja sen takia, ettei heidän tarvitsisi valvoa öitäkin s24 palstoja kytäten. Pakkomielteisiä piruparkoja joille s24 palstoista on muodostunut elämää hallitseva pakkomielle. Noloimmat järjestäytyneesti isohkolla joukolla kytköksineen puoluepolitiikkaan


    • Anonyymi

      Samaan pääsee kuumailmapuhaltimella.

      • Anonyymi

        Sydän 💓 sauna on niin mahtavan hyvä, että sitä ei sanotuksi saa.


      • Anonyymi

        Ehdotan kuumailmapallolla saunaan menoa.


    • Anonyymi

      Pakko sen kanssa on oppiakin saunomaan löylyä heittämättä kun ei Tuhnadosta saa irti kuin lattialle valuvan löylyveden lirinää kun napolla vettä nakkaa.

    • Anonyymi

      Sydänsaunan lumosta ei pääse mihinkään, sitä haluaa aina vain uudestaan.

    • Anonyymi

      Saunan lumosta tietää vasta kun saunassa on ❤️ kiuas.

      • Anonyymi

        Sinä sen sanot, jonka voin allekirjoittaa.
        ❤️ Kiuas säästää puita ja lähiympäristöä ja on kaikkinensa turvallisin kiuas mitä tiedän.


    • Anonyymi

      Kiuas on hakusessa. Katselin googlesta mitä on tarjolla, niin eipä juuri ole muita vaihtoehtoja, jos hyvän haluaa kuin S-kiuas.

      Samassa hintaluokassa en löytänyt yhtään toista vaihtoehtoa joka tulisi kysymykseen.

      Hyviä valintoja ja hyvää joulun odotusta kaikille.

      • Anonyymi

        Sieltä minäkin löysin. En meinannut millään uskoa,että joku voisi olla niin ylivoimainen mitä ❤️ kiuas oikeasti on.
        Meillä se on aarre.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sieltä minäkin löysin. En meinannut millään uskoa,että joku voisi olla niin ylivoimainen mitä ❤️ kiuas oikeasti on.
        Meillä se on aarre.

        Sinä on joululahjaa vauvasta vääriin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä on joululahjaa vauvasta vääriin.

        Sinun jutuista tulee kieltämättä mieleen että niiden kirjoittaja on joko lapsi tai seniili vanhus..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun jutuista tulee kieltämättä mieleen että niiden kirjoittaja on joko lapsi tai seniili vanhus..

        Mitä sanot avauksesta Sydän saunasta?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä sanot avauksesta Sydän saunasta?

        Yhtä lapsellinen kuin kaikki heikkotasoiset provosi muillakin s24 palstoilla ammattitrolli therotta.


    • Anonyymi

      Meillä on tänään kahdeksas ❤️ JOULU.
      Kiitos kiukaan.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2405
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1377
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      74
      1185
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      4
      1107
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      845
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      790
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      43
      678
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      82
      670
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      24
      638
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      636
    Aihe