Venäläisten matkailu verovaroillamme loputtava

Venäläisten matkailun tukeminen verovaroin on saatava loppumaan. Ns.kaupunginjohtaja menee eu ja muiden pykälien taakse kun on täysin munaton. Vai vaikuttaako asiaan ja venäjä myönteisyyteen se, että kotona on ihan ikioma kotir**sä
24649
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Lentokenttä kiinni. Verorahoja menee juurikin venäläisten matkailuun. Onhan tästä Etelä-Saimaakin kirjoittanut, saisi kirjoittaa uudellenkin.
Suomalaiset lentävät Helsingistä. Muutenkin luonnon kannalta kyseenalaista lentää täältä, kun parempi saada koneet täyteen, mikä onnistuu Helsingissä.
Lappeenrannan lennot lisäävät Suomen päästöjä, ja suomalaiset eivät edes lennä niillä. Eikä tänne turisteja noilla lennoilla tule.

Äänestä
  • Tätä lentokentän lakkautusta on yritetty jo vuosikausia, mutta onneksi se ei ole toteutunut kun muutama yhtiö vielä lentää Lappeenrannankin kentälle.
    Lappeenrannan lentokenttä on Suomen vanhimpia kenttiä. Silloiset päättäjät olivat kaukaa viisaita investoidessaan ennakkoluulottomasti uuteen nopeaan kulkumahdollisuuteen,.
    Nopeat kulkuyhteydet ovat edelleen valtti maaseutukaupungeille, joten Lappeenrannan tulee pitää kiinni lentoyhteyksien säilyttämisestä.
    Venäläiset matkustajat ovat nyt tärkeitä lentoyhtiölle jotta lentäminen kannattaisi ja Lappeenranta saa kentälleen jatkoaikaa.
    Tämä hirvittävä sota päättyy aikanaan ja Venäjä on edelleen naapurimme jonka kanssa joudumme luomaan uudelleen rajanaapuruus suhteet.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Tätä lentokentän lakkautusta on yritetty jo vuosikausia, mutta onneksi se ei ole toteutunut kun muutama yhtiö vielä lentää Lappeenrannankin kentälle.

    Onko trollitehdas kuitenkin vielä pystyssä vaikka johtaja tapettiin? Uskomatonta!

    Me veronmaksajat emme halua maksaa venäläisten lomamatkoja. Samaan aikaan, kun venäläiset tappavat ukrainalaisia. Enkä kyllä muutenkaan ole kiinnostunut rahoittamaan toisen maan kansalaisten leveää elämää. Haluan tukea suomalaisia, ja perustoimeentuloa ja hyvinvointia.

    Koska tämä touhu vain jatkuu, muutan itse pois Lappeenrannasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Muuta vaan. Jos kaikki uhkailijat sen tekisi niin väkimäärä olisi puolet. Kerro täällä sitten minne muutit ja mikä on siellä paremmin

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Muuta vaan. Jos kaikki uhkailijat sen tekisi niin väkimäärä olisi puolet. Kerro täällä sitten minne muutit ja mikä on siellä paremmin

    En uhkaile. Kerroin vain.
    Lappeenrannasta muuttaa koko ajan paljon ihmisiä pois. Väkimäärä ei vähene, koska tänne muuttaa myös paljon ihmisiä. Väestö kyllä muuttuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Tätä lentokentän lakkautusta on yritetty jo vuosikausia, mutta onneksi se ei ole toteutunut kun muutama yhtiö vielä lentää Lappeenrannankin kentälle.
    Lappeenrannan lentokenttä on Suomen vanhimpia kenttiä. Silloiset päättäjät olivat kaukaa viisaita investoidessaan ennakkoluulottomasti uuteen nopeaan kulkumahdollisuuteen,.
    Nopeat kulkuyhteydet ovat edelleen valtti maaseutukaupungeille, joten Lappeenrannan tulee pitää kiinni lentoyhteyksien säilyttämisestä.
    Venäläiset matkustajat ovat nyt tärkeitä lentoyhtiölle jotta lentäminen kannattaisi ja Lappeenranta saa kentälleen jatkoaikaa.
    Tämä hirvittävä sota päättyy aikanaan ja Venäjä on edelleen naapurimme jonka kanssa joudumme luomaan uudelleen rajanaapuruus suhteet.

    Siinä vaiheessa kun iigori nussii lastasi perseeseen muiden soittaessa balalaikkaa vierellä!luulisi ajattelu maailma muuttuvan sinulla!Ukrainassa tapahtuu näin!tämä on vielä alkusoittoa vaikka ollaan Natossa!20vuotta naapuri on suunnitellut tätä!

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Siinä vaiheessa kun iigori nussii lastasi perseeseen muiden soittaessa balalaikkaa vierellä!luulisi ajattelu maailma muuttuvan sinulla!Ukrainassa tapahtuu näin!tämä on vielä alkusoittoa vaikka ollaan Natossa!20vuotta naapuri on suunnitellut tätä!

    Taitaa tehdä vielä pahempaa siellä!olemmehan heidän silmissä kaikki natseja!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Taitaa tehdä vielä pahempaa siellä!olemmehan heidän silmissä kaikki natseja!

    Ja tähän jatkoksi voi laittaa vielä huutomerkin!

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Onko trollitehdas kuitenkin vielä pystyssä vaikka johtaja tapettiin? Uskomatonta!

    Uskomatonta on se, että täällä jotkut russofoobikot haluavat syöstä Suomen talouden ahdinkoon. Venä on ja tulee olemaan tärkein naapurimaamme ja elintasomme riippuu suurelti siitä kuinka osaamme tehdä kauppaa Venäjän kanssa.
    Meillä sodanuhkasta on tullut arkipäiväinen puheenaihe siitä lähtien kun liityimme Natoon. Nato on sentään tarjonnut jäsenilleen sotatakuun ja tällä vuosisadalla jo 20 vuotta hyökkäyssotaa eurooppalaisten verovaroilla ja riskillä. Tämä 2000 miljardin euron sijoitus on tuonut EUlle miljoonia pakolaisia ja terrorismia. Eurooppaa Nato on operaatioillaan muuttanut pysyvästi. Olen sitä mieltä, että Nato on vain idiootteja varten. Se toimii ainoastaan USAn käsikassarana eurooppalaisten varoin.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Me veronmaksajat emme halua maksaa venäläisten lomamatkoja. Samaan aikaan, kun venäläiset tappavat ukrainalaisia. Enkä kyllä muutenkaan ole kiinnostunut rahoittamaan toisen maan kansalaisten leveää elämää. Haluan tukea suomalaisia, ja perustoimeentuloa ja hyvinvointia.

    Koska tämä touhu vain jatkuu, muutan itse pois Lappeenrannasta.

    Minä haluan maksaa. Ja mitähän maksamista siinä on kun ne tuovat satoja miljoonia euroja Suomeen - tai toivat kun me älykääpiöt ammuimme itseämme polveen. Kai siinä lappeenrantalaista ja muita itä-suomalaisia alkaa vit.ttamaan kun puunjalostusteollisuus laitetaan tyhjäkäynnille, turistit loppuivat ja itä-Suomesta tulee maamme syrjäseutu ja kurjaliston tyyssija. Kun muuta ette voi niin puratte kiukkuanne olemattomiin venäläisturisteihin.

    Viisi minuuttia huutonaurua! Sitä saatiin mitä on tilattu.

    Äänestä

😆😆😆 Raha isänmaata tärkeämpi!!imperiumi laajenee!kohta jonotetaan kauppoihin!kenraalit ja everstit valitsevat parhaat asunnot!Siperian juna vie loput!kauneimmat naiset saattaa saada bordellista töitä!joita Siperian sota sankarit panevat!Neuvostoliitto tulee oletko valmis!

Äänestä
  • Nyt taidat kirjoittaa väärällä palstalla ja väärällä kielellä.
    Suomi on itsenäinen ja pysyy sellaisena.

    Pysähdypä hetkeksi miettimään, että venäjä ihan oikeassa elämässä hyökkäsi Ukrainaan. Mieti mitä se aidosti tarkoittaa. Se ei nyt ole leikkiä, vaan totta.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Nyt taidat kirjoittaa väärällä palstalla ja väärällä kielellä.
    Suomi on itsenäinen ja pysyy sellaisena.

    Pysähdypä hetkeksi miettimään, että venäjä ihan oikeassa elämässä hyökkäsi Ukrainaan. Mieti mitä se aidosti tarkoittaa. Se ei nyt ole leikkiä, vaan totta.

    Juuri niin !ketkä möivät täältä asuntoja venäläisille!ahneet somalialaiset rahan kiilto silmissä ☺️siinäpä syy tulla puolustamaan omia !

    Äänestä

  • Sie trolli syö ne lääkkees ja lähde takasin rintamalle kotimaahas
    säästyy meiltä nekin sosiaali ja asuntotuet kun pummina täällä elät
    vielä voit aukoa leukojas mut kun meet kotiis tuskin onnistuu

    Äänestä

Yksi taxi kuski juuri sanoi että 90% Lappeenrannasta lähtevillä
lennoilla on venäläisiä.Mutta eihän meiltä veronmaksajilta mitään
kysytä suostummeko tähän.Ja kansanedustajat eivät tee asian eteen
mitään.Rajat kiinni tai lentoasema kiinni.

Äänestä
  • Niin. Kyllä on jännä, ettei meille veronmaksajille millään ilveellä kerrota minkä maan kansalaisuuden omaavat noilla koneilla lentävät. Kyllähän se on päättäjillä, jotka siihen touhuun rahaa pistävät, oltava tiedossa.
    Lehdessä luki, että Jarva aikoo puoltaa rahoitusta ensi vuodelle taas.

    Äänestä

Ei meitä harmita, lentäkööt vaikka soromnoohon kunhan lentävät oman
maansa lentokentiltä, ( ai niin sorry eihän ne pääse minnekkään ) kun
koneet on huonossa kunnossa. Täällä ylläpidetään Suomalaisten vero
markoilla ja valtion rahalla toimivaa lentokenttää.
Ja sitten kun tullaan takaisin haetaan bussi lasteittain leipäjonosta
ruokakasseja kotiin viemiseksi.Tarvis olisi kotimaan kansalaisillakin.
Päättäjät herätkää.

Äänestä
  • Eihän meillä ole leipäjonoja. Jos on niin niissä käy vain se marginaalinen osa suomalaisista joka ei pysty itseään elättämään. Alamme tuottamaan biosellua ja teemme sitä polttoainetta, kangasta ja vaikka mitä kivaa. Itä-Suomen sellutehtailla menee lujaa eikä ne kerkiä edes myymään kaikkea mitä tulevat tuottaneeksi. Johtuisiko sekin saatana Venäjästä kun raaka-aineen hinta on pompannut. Nyt sitä tuodaan Baltiasta kolminkertaiseen hintaan - tulee laadukasta sellua. Sen näkee hinnasta.

    Onneksi rakennusalalla pyyhkii hyvin. Asuntokauppa on alkanut käymään ennätystahtiin. Hienoa. Suomi nousuun. Nyt kirstut täyttyvät ja niillä rahoilla saadaan maksettua USAlle uusista hävittäjistä. Vähän joudutaan leikkaamaan työttömiltä, opiskelijoilta ja muista tuottamattomilta isänmaamme eteen. Suurituloisten veroastetta lasketaan ja Orpo pitää huolen siitä, että veropohjaamme rapauttavat veroparasiittifirmat saavat toimia vapaasti ja tuottavasti. Siinä on yhteinen etu kyseessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Eihän meillä ole leipäjonoja. Jos on niin niissä käy vain se marginaalinen osa suomalaisista joka ei pysty itseään elättämään. Alamme tuottamaan biosellua ja teemme sitä polttoainetta, kangasta ja vaikka mitä kivaa. Itä-Suomen sellutehtailla menee lujaa eikä ne kerkiä edes myymään kaikkea mitä tulevat tuottaneeksi. Johtuisiko sekin saatana Venäjästä kun raaka-aineen hinta on pompannut. Nyt sitä tuodaan Baltiasta kolminkertaiseen hintaan - tulee laadukasta sellua. Sen näkee hinnasta.

    Onneksi rakennusalalla pyyhkii hyvin. Asuntokauppa on alkanut käymään ennätystahtiin. Hienoa. Suomi nousuun. Nyt kirstut täyttyvät ja niillä rahoilla saadaan maksettua USAlle uusista hävittäjistä. Vähän joudutaan leikkaamaan työttömiltä, opiskelijoilta ja muista tuottamattomilta isänmaamme eteen. Suurituloisten veroastetta lasketaan ja Orpo pitää huolen siitä, että veropohjaamme rapauttavat veroparasiittifirmat saavat toimia vapaasti ja tuottavasti. Siinä on yhteinen etu kyseessä.

    Tää on jo niin kulunut juttu.

    Usko jo, kaikki suomalaiset rakastavat Natoa ja Ameriikkaa. Kantsii mennä vaikka venäjälle, jos ei Ameriikasta ja Natosta tykkää.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Tää on jo niin kulunut juttu.

    Usko jo, kaikki suomalaiset rakastavat Natoa ja Ameriikkaa. Kantsii mennä vaikka venäjälle, jos ei Ameriikasta ja Natosta tykkää.

    Toinen vaihtoehto olisi jos ei oltaisi Natossa!venäjä miehittäisi Suomen!palauttaisi tsaarin aikaan Suomen nykyiset alueet!olemme olleet aika vähän aikaa itsenäinen Suomi!Sauli kävi Moskovassa Putinin luona.jonka jälkeen tuli kiire jenkkeihin ennen Ukrainan sotaa😆😆

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Ettehän te olekaan Natossa. Me ollaan.

    Äänestä

Tuossa olet väärässä meillä on leipäjonoja hyväksy tai et

Äänestä

Odotellaan rauhassa kaksoiskansalaisuuden purkua. Päästään eroon tuosta paskaporukasta

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Venäläisten matkailun tukeminen verovaroin on saatava loppumaan. Ns.kaupunginjohtaja menee eu ja muiden pykälien taakse kun on täysin munaton. Vai vaikuttaako asiaan ja venäjä myönteisyyteen se, että kotona on ihan ikioma kotir**sä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu