Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Mummolassa

MARI

Tappavan tylsä viikko taas tulossa. Niin kuin joka kesä ennenkin, perheemme vierailee viikon maalla mummolassa. Veljeni Antti 16 v. ja minä 17 vuotias isosisko, olemme varautuneet tappamaan aikaamme lukemalla ja löhöilemällä.

Minut ja veljeni on majoitettu ullakon kesähuoneeseen, joka oli illalla kuuma kuin sauna ja yön viileyden karkoitti aamuauringon ensisäteet.

Saapumispäivämme on paahteinen, joten uimme ja saunomme iltaan saakka. Raukeina päivästä kiipeämme varhain huoneeseemme, lueskelemme ja juttelemme. Olen pukenut päälleni pikkarit ja väljän T-paidan, Antti makaiee vuoteellaan shortsit jalassa ja vastailee minulle yksitavuisin äännähdyksi nenä tiukasti kiinni kirjassa. Ja minä kun olisin halunnut jutella!!!

Kysymykseeni, mikä se nyt noin kiinnostava kirja on hän vastaa taas murahtamalla, tempaan kirjan hänen kädestään, se on Kaikki Isäni Hotellit. Antti ei aluksi oikein halua kertoa, mistä aiheesta kirja kertoo, mutta kun tivaan tarpeeksi, hän kertoo:

Eräs perhe oli ostanut hotellin ulkomailta ja kaikki perheenjäsenet osallistuivat hotellin kunnostamiseen. Perheeseen kuului vanhempien lisäksi meidän ikäisemme tyttö ja poika. Jossain vaiheessa seksuaalisen heräämisen myötä sisarukset alkoivat tuntea vastustamatonta eroottista vetoa toisiaan kohtaan. Hitaita katseita, ohimeneviä kosketuksia ja vihdoin he juttelivat asiasta ja päättivät hoitaa väistämättömän asian pois päiväjärjestyksestä. He sulkeutuivat vuorokaudeksi yhteen hotellihuoneista ja tutustuivat toisiinsa, koskettelivat toisiaan, hyväilivät ja rakastelivat toisensa uuvuksiin.

En osaa oikein kommentoida mitenkään kuulemaani, sanon vain tuollaisen olevan jotenkin sairasta, ehkä se menettelee kirjassa, mutta oikeesti… ajattele nyt Antti… siis sisko ja veli.. sehän on täysin luonnotonta…

Uni alkaa painaa silmää, vedän päälleni peitoksi pelkän lakanan. Ihana tunne vain olla väsynyt ja odottaa kun uni tulee. Jostain syystä havahdun, unisten silmieni usvasta näen kuinka Antin peitto kohoilee rytmikkäästi… tajuan heti mitä hän on tekemässä ja suljen silmäni tiukasti välttyäkseni näkemästä enempää. Apua…. tunnen alavatsassani nipistelyä, vaikka olin ääneen tuominnut Antin kirjan tapahtumat, ne tuntuivat kiihottavilta ja tunnen kuinka alan kastua. Selälläni maaten koukistan kevyesti polveni ja annan käteni liukua sileällä vatsallani, pehmeiden karvojen yli kohti kihelmöivää jalkoväliäni.. Varovasti riisun pikkuhousuni ja suussa kostutetulla sormellani alan painella häppäreiden välistä esiintyöntyvää turvonnutta glittaani. Toinen käteni sukeltaa T-paidan alle ja hakeutuu kovettuneelle nännille.

Annan mielikuvieni kuljettaa minua omassa hotellihuoneessani ja antaudun nautintooni fantasioiden
kirjan mielikuvilla. Yhteenpuristetuin huulin silmät suljettuina yritän olla päästämättä äännähdyksiä kun tunnen orgasmini lähestyvän.

Tunnen kuinka lakana vetäistään päältäni, aukirävähtänein silmin katson Anttia, joka seisoo sänkyni vieressä puristaen kädessään seisovaa kaluaan. Salamana ristin jalkani, nostan käteni pyöreiden rintojeni suojaksi ja tunnen pakokauhua enkä saa sanaakaan suustani. Kuin unessa näen Antin laskeutuvan polvilleen sänkyni laidalle. Hän irroittaa otteensa seisovasta kalustaan ja siirtää kätensä alastomalle vatsalleni.

Kuulen sanovani Antille, Lopeta, ei saa, Antti tätä ei saa tapahtua, Antti – tää on luonnotonta…lopeta. Mieleni ja vartaloni huutaa: kosketa tule….älä lopeta….
Antin pehmeä käsi siirtyy hitaasti alemmas ja huomaan vaistomaisesti avanneeni reiteni kun hänen kivikova kalunsa painuu jalkaani vasten.
Sanaakaan sanomatta veljeni siirtyy jalkojeni väliin ja tiedän, että nyt, nyt minun täytyisi paeta, minun on lopetettava tämä nyt ja tähän heti paikalla. Päässäni humisee ja tunnen olevani tulessa kun Antti painaa huulensa haarojeni väliin ja antaa kielensä luikerrella intohimoni nesteitä valuvassa pillussani, jonne hän on työntänyt sormensa toisen käden puristellessa kiinteitä pakaroitani. Tyynynkulmaa purren vatkaan lantiotani Antin suuta vasten, minusta valuva märkyys valuu pakaroitteni väliin, kastelee pyllynreikäni päätyen laajenevaksi läikäksi hohtavanpuhtaalle lakanalle tuntuen pakaroitteni alla viileän kostealta.

Sormeni uppoavat Antin tuuheisiin hiuksiin kun tunnen sen tulevan. Lähestyvä orkkuni alkaa vatsanpohjan pistelynä, puuduttava tunne syvenee lantionpohjaa kohti puristuu palloksi, selkä kaarelle jännittyneenä se räjähtää syöksyen valtaisalla voimalla sykkien kohdaten pilluni päälle tiukasti puristuneen Antin suun.

Kuin unessa vaistoan Antin nousevan ylös ja päälleni. Minulla ei ole voimaa kieltää häntä tulemasta minuun, järkeni ei riitä sanomaan, ettei hän saa laskea spermaansa sisääni vaan olen täysin hänen ja orkkuni vallassa. Tunnen kuinka Antti liukuu sisääni, yhä sykkivä pilluni on ahdas, mutta veljen kalu uppoaa sinne vaivattomasti kun valun pitkin hänen kivikovaa kaluaan.
Pitkin ja voimakkain työnnöin Antti pumppaa ihanaa kaluaan sisään ja ulos pillussani, haluaisin liikkua mutta olen täysin voimaton vastatakseni hänen nautinnollisiin liikkeisiin ja annan kaiken vain tapahtua.

Tiedän, että kaulaani jää jälki kun Antti puree sitä, mutta en välitä. En välitä kun tajuan veljeni laukeavan sisälläni , annan sykkivän kalun ruiskia spermansa kohtuuni Millään ei ole väliä kun tunnen olevani taivaassa…..

Aamulla herään Antin vielä nukkuessa omassa sängyssään ja haluan uskoa, että kaikki oli vain herkullista ja kiihottavaa unta, mutta likomärkä, spermaa valuva pilluni ja kovaksi kuivunut läikkä lakanassani kertoo aivan jotain muuta.

Suljen silmäni ja mietin, kuinka tästä eteenpäin. Tajuan, ettemme koko tapahtuman aikana puhuneet sanaakaan, ei yhtä ainutta ja niin kai täytyy tästä jatkaakin. Etsin rullalle kääntyneet pikkuhousuni sängyn alta ja menen alakertaan. Vanhempani istuvat keittiössä mummin kanssa aamukahvilla. Liityn heidän seuraansa ja pian tulee myös Antti istuen viereeni. Hänen reitensä koskettaa omaani, katseemme kohtaavat ja hymy nousee kasvoillemme. Tiedän, että kaikki on hyvin paitsi että tunnen kosteuden valuvan minussa, silmäilen vaivihkaa muita. Voivatko he haistaa minusta nousevan seksin ja sperman tuoksun…

Kesäviikostani ei sitten tullutkaan yhtään pitkästyttävä. Antin kanssa kävimme päivisin soutuveneellä saarissa ”ongella”, samoilimme paljon metsissä ”marjassa” ja odotimme kesäöitä mummolan vintillä.

510895
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hyvä stoori!

Äänestä

wau mikä juttu, vaikka aihe on arka, tarina oli aika kaunis!!!! eikä rivokinkky kuin useimmat

Äänestä

Vaikka ennen olenkin pitänyt perheenjäsenten välistä seksiä vastenmielisenä, niin tämä muutti mieleni. Tämä on mahtava tarina. Lisää tätä.

Äänestä

moi Mari maila mulle ku mulla on samankaltainen kokemus

Äänestä

Lisää pliis...... jään odottamaan jatkoa

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mari kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu