Leppäluodon Instassa tykitetään onnitteluja, mitäs mieltä sinä olet tästä? Oliko tämä hyvä valinta?
JP Leppäluoto nähdään ikonisen Yö-yhtyeen solistina. Olli Lindholmin äkillisen menehtymisen jälkeen yhtyeessä ei ole ollut vakisolistia.
tämä hienoa
15
496
Vastaukset
- Anonyymi
on hienoa !
- Anonyymi
ROCKYHTYE Yö palaa ensi vuonna keikkalavoille uudistuneella kokoonpanolla.
Vuonna 2024 Yön solistina nähdään JP Leppäluoto, joka esiintyi yhtyeen kanssa myös Yön 40-vuotisjuhlakonsertissa Nokia Areenalla. Leppäluoto tunnetaan Yön kanssa keikkailun ohella soolourastaan sekä Charon-metalliyhtyeestä.
Leppäluoto on nähty vuosien varrella myös televisiossa. Hän on ollut mukana Elämäni biisi -ohjelmassa kahden kauden ajan. - Anonyymi
hyvä valinta !
- Anonyymi
ROCKYHTYE Yö palaa ensi vuonna keikkalavoille uudistuneella kokoonpanolla.!!
- Anonyymi
hyvä näin.
- Anonyymi
hyvä laulaja.
- Anonyymi
Juha-Pekka ”JP” Leppäluoto on suomalainen muusikko. Leppäluoto toimii metalliyhtye Charonin laulajana ja sanoittajana. Hän liittyi yhtyeeseen vuonna 1995. Lisäksi Leppäluoto laulaa ja soittaa kitaraa Harmajassa ja kuuluu sinfonista metallia esittävään lauluyhtyeeseen Northern Kings.
- Anonyymi
hyvä valinta!
- Anonyymi
leppäluoto is best
- Anonyymi
Yö-yhtye lähtee kiertueelle – vahvistuksena Elämäni biisistä tuttu JP Leppäluoto
Yön kiertue valloittaa kotimaiset festivaalit kesällä 2024. - Anonyymi
JP Leppäluoto nähdään ikonisen Yö-yhtyeen solistina.
- Anonyymi
Leppäluoto on nähty vuosien varrella myös televisiossa. Hän on ollut mukana Elämäni biisi -ohjelmassa kahden kauden ajan.
- Anonyymi
Menikö Olli ylä vai alakertaan? Miten kävi?
- Anonyymi
siinäpä kysymys ?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2213287- 582786
Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk172419Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I192406Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve661882Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä841830Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva401802Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro161779Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.841622Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli65955