Työskentelemme palvelualalla ja asiakkaanamme oli ilmeisesti etsintäkuulutettu pikku-rikollinen, joka oli jäänyt myös yrityksessämme "kiinni" pari viikkoa aiemmin.
Asiakas on kuiteskin asiakas ja emme sulkeneet mahdollisuutta asioida uudelleen ja aiempi rike sovittiin ja asia oli siltäosin kunnossa. Pidätetty oli saapunut normaalisti asioimaan ja tiesimme, että seuranta siis tarvitaan, mutta mitenkään vaaralliseksi emme pidätettyä olleet kuulleen olevan, enemmänkin hiljainen ja rauhallinen henkilö.
Poliisipartio saapui näyttävästi (3 partiota) kaksi etupihalla ja yksi partio takapihalla. Poliisi suoritti pidätyksen, jossa käsirautoihin pistäminen vei yllättävän kauan ja asiointi kaupassa loppui siihen..ja olimme itsekkin hieman ihmeissämme mitä tapahtuu??
Yrityksellemme tuli aikamoinen huhumylly, kun poliisi mielestäni suoritti pidätyksen aika raa'lla käytännöllä kassalla, jota ei todellakaan olisi tarvittu tehdä kaupan sisällä mielestäni..
Pidätys pelästytti asiakkaita ja itsekkin hieman ihmeissäni toiminnasta..
Pidätetty oli aseeton ja ei käyttäytynyt mitenkään agressiivisesti ainoastaan sanoi, ettei laita rautoja liiankireälle..
Nyt olemme joutuneet huhumyllyn kohteeksi, jossa meidät on ryöstetty tms..
Ikävää selvitellä asiaa, kun pidätys tehtiin suurenmailman malliin, johon ei todellakaan olisi ollut tarvetta..
Pidätetty oli taatusti "poliisin tuttu" eli mitään show:ta ei olisi tarvittu..
Ihmettelen yhä asiaa, miksei pidätystä tehty hillitysti, ilman että meille olisi aiheutunut moista päänsärkyä..
Lapset mm. pelkää tulla ostoksille nyttemmin..
Näin kävi..

Vastaukset 7
Vanhimmat
Kannattaa muistaa, että poliisilla oli todennäköisesti jokin syy miksi toimi mainitulla tavalla.
Kenties oli tullut tieto että henkilöllä on hallussaan mahdollisesti ase ja on uhkaillut sillä jotakuta tms. Poliisi toimii varman päälle ja ihmisten turvallisuus on etusijalla silläkin kustannuksella, että kiinniotto saattaa näyttää sivustakatsojasta hurjalta. Hiljainen ja rauhallinenkin saattaa olla vaarallinen varsinkin jos tällä on ase ja on sitä valmis käyttämään. Vaikuttimia voi olla monia.
Missään nimessä en usko että kyseessä oli mikään show vaan jokin vaikutti siihen miksi poliisi toimi kuten toimi. Mikäli asia mietityttää niin kannattaa soittaa poliisilaitokselle ja kysyä asiasta vaikka joltain päällystöön kuuluvalta.
Juu, tuotas mitäs jos se olis se reinikaismalliin homma hoiettu ja tää oliskin tää kassa ruvennu siinä telomaa poliiseit ja niit asiakkait ja siin olis tullu ruumiit niin mitäs oisit sie valittanu, ett polisi toimi vähän niinku vasemmal kädel koko homman. Nyt ei sattunu kehenkään ja sinä et kaiketi tuntenu tät kassaa niin hyvin ku näil poliiseil oli ehkä tiedos et oo hyvilläs nyt vaa. Parempi pahempi - joskus.
Ilmeisesti syy näyttävään piätykseen oli autovarkaus..sellainen poliisin tuttu, joka asioi aktiivisesti asemalla "kanta-asiakas"
Entisessä ammatissa tuli noita seurattua, eli vahtimestarina ollessa..ei edes isossa ostoskeskuksessa koskaan moista super-kyttä toimintaa näkynyt..Juostiin kyllä joskus perässä, mut ei kolmenpartion (6-poliisia) kiinniottoa ikinä..
No toivottavasti kyttiä on paikalla, kun todellinen tarve on jollain, mut ..
Mut olihan näyttävä show..
vittuako sinäkin täällä arvailet, jos et tiedä asioiden oikeaa laitaa. sinä et tiedä mitä poliisi tietää. vai että ihan isossa ostoskeskuksessa... ja juossutkin joskus! No sehän tekeekin sinusta jo aikamoisen tietäjän! Montako ostoskärryä parhaimmillaan työnsit kerralla! Mun oma ennätys oli aikoinaan parimymmentä...
onko se niin saatanan ihmeellistä, jos 6 (lue:kuusi!!!) poliisia on samassa tilassa yhtä aikaa! Vittu miten ihmeellistä! Ollaanko me suomalaiset näin vitun maalaisia!
teetpä niin tai näin, niin aina on joku saatana valittamassa.
Voin kuulkaa melkein luvata, että ei sinne huvikseen olla kolmella partiolla menty. Sitten jos siinä olis jotain sattunut, niin olisi valitettu, että olisihan teidän pitänyt tietää, että se kaveri on vaarallinen, sehän on teidän "vanha tuttu"!
Ja jos ihmiset säikkyy muutamaa poliisia, niin on se jo kumma. Olkaa onnellisia, että teillä on paikkakunnalla poliiseja riittävästi. Tuo kolme partiota on monessa Suomen pikkupitäjässä vain päiväunta olipa vastassa millainen mustakaapu tahansa.
Vitun ämmät!
Teki poliisi niin tai näin, niin aina menee väärin päin. Mistä valittelija tosiaan tietää millaista tietoa rosvosta oli poliisin rekistereissä. Pahimmasta murhamiehestäkin aina sanotaan teon jälkeen, että oli niin filmaattinen ja hyväkäytöksinen, ettei olisi uskonut. Poliisi pyrkii toimimaan siten, ettei tarvitse jälkeen päin voivotella kun paskat ovat jo menneet housuun.
Tuossa aiemmin pidätetty oli jo "asiakkaana" ja taustatiedot tiedossa. Näpistyksestä kiinni tietty jäi ja helpommalla asian hoisi, kun ei poliisia moisella asialla vaivannut vaan tiesihän, et seuraavallakerralla ei mene sit läpi enään..
Noh.. toimistossa on tunkua, kun jutut leviää, et on firma ryöstetty jne.. saattaa pienoinen asiakas katokin olla tullut moisesta tapahtumasta.. no aika näyttää kauanko menee et homma tasaantuu..