Tuttuni myi 6-8 viikkoiset pennut ihan tostanoin vaan ja olen siitä erittäin vihanen. Pennuthan tarvitsevat vielä emoa, mutta kysymys kuuluu: Mitä eroja/haittaa on aikuisena kissoilla jotka on liian aikaisi vieroitettu? Aijon kertoa vastauksenne tälle tutulle.
Vastatkaa!!!!
Vastatkaa!!!!
Vastaukset 63
Vanhimmat
Ei ole yhtään mitään haittaa.
Kuusi viikkoinen on kyllä liian nuori mutta kahdeksan ei. Kuten sanoin pennuille ei ole mitään haittaa. Eroa on se että ne tottuu huomattavasti nopeammin uuteen kotiin.
-myöhemmät sisäsiisteysongelmat
-käsiin tai jalkoihin hyökkäily/raapiminen/pureminen
-villan tai muiden materiaalien (tai ihon) imeminen
-kommunikointiongelmat toisen kissan kanssa
Tässä on joitakin ongelmia, joita voi esiintyä, ei välttämättä todellakaan heti, vaan vasta vuosien päästä kun kissa on täysikasvuinen.
Omista kissoista ensimmäisen ongelmia oli villakankaan imeminen sekä ylenpalttinen ihmisrakkaus, eli kissa oli ihmisiä kohtaan jotenkin yliluottavainen eikä oikein ulkonakaan viihtynyt (tämän pennun ihan viimeistä tarkkaa luovutusviikkoa ei tiedetty).
Toinen kissa taas osoittautui ihmisiä kammoksuvaksi. Sillä oli komminikointiongelmia myös perheen toisen kissan kanssa.
Nykyisistä kissoista toinen on löytökissa, joten todennäköisesti lähtenyt maailmalle liian varhain. Sen ongelmat liittyivät alussa jalkaan hyökkäilemiseen ja puremiseen, joista päästiin kyllä eroon.
Tietysti nämä eivät ole aivan mustavalkoisia asioita, mutta nuo edellä mainitut ongelmat ovat joka tapauksessa esillä tämänkin palstan keskusteluissa harva se päivä. Ja osa niistä liittyy selkeästi luovutusikään.
Laki sanoo aikaisimmaksi kissanpennun luovutusiäksi muistaakseni 8 viikkoa. Jos tuttusi on luovuttanut pennut aiemmin on hän rikkonut lakia vastaan.
Kissapentu kuitenkin tarvitsee sosiaalisia taitoja oppiakseen puhumaan kissaa ja käyttäytyämään tasapainoisen kissan tavoin ne viimeiset viikot. Suositus luovutusiäksi on 12 viikkoa, kymmenenkin viikkoa on kuitenkin ehdottomasti parempi kuin 8 viikkoa tai alle.
Liian aikaisin vieroitetulla pennuilla esiintyy tressiherkkyyttä (pissailua, pelkotiloja) ja jos yksin varttuu aikuiseksi niin kissojen kieli jää tuntemattomaksi, josta sitten seuraa ongelmia jos kissalle hankitaan kaveri. Tälläinen kissa, joka ei tunne lajinsa tapoja ja kieltä ei useimmiten tiedä miten suhtautuisi tulokkaaseen. Yleensä kissa ärhentelee, on agressiivinen eikä pitkäkään totuttelu auta tilanteeseen. Liian aikaisin luovutetuilla kissoilla esiintyy usein myös tekstiilien lutkuttamista (kissa mutustaa kuin nisää imien kyseistä kangasta). Kissa hakee käytöksellään todennäköisesti turvaa ja koittaa rauhoittaa itseään.
On täysin vanhaa uskomusta kissan tottuvan aina vain nuorempana paremmin uuteen kotiinsa. Rauhassa emonsa ja sisarustensa kanssa kasvanut kissa on tasapainoinen ja sisäsiisti pieni karvaturri, joka oppii nopeasti uuteen kotiinsa ja kiintyy uusiin perheenjäseniinsä. Liian aikaisin vieroitetusta tulee usein arka raukka, jolla saattaa olla masunkin kanssa ongelmia uudessa kodissa. Pennut kun käyvät maitobaarissa jatkuvasti jo hieman vanhemmallekin iälle ja niiden massu menee ihan sekaisin jos maito ykskaks jääkin kokonaan ravinnosta pois ja ruoka vaihtuu liian nopeasti kiinteään.
Ikä ei vaikuta mitenkään kissan kiintymiseen. Omatkin kissat ovat selvästi ottaneet kotini kodikseen ja minut perheenjäsenekseen, vaikka muuttivat minulle jo pitkälti aikuisiän ylittäneinä. :)
aivan niinkuin kirjoitit. Se ei vaikuta kiintymiseen, vaan siihen kuinka nopeasti se kotiutuu. Ja aina vaikeampaa se on mitä vanhempi on.
Minä en ole ikinä (monet kissat tiedän jotka on kahdeksanviikkoisina otettu) kuullut että jäisi tästä syystä mitään pelkotiloja tms. Kyllä ne pelkotilat johtuvat kiusaamisista ja muista jos niitä tulee.
Ja kissat osaavat kissan kielen kyllä pienestä pitäen. Agressiivinen kissa on agressiivinen vaikka olisi kymmenvuotiaaksi asti emonsa kanssa.
Ihmeellisiä uskomuksia ihmisillä. Kaikki riippuu millaisista oloista, millaisesta perheestä kissa tulee, ei siitä onko se minkä ikäinen.
provoilijalta tämä kuulostaa.. :) kun käydään ilmiselvät faktat kiistämään.
Kyllä meillä ovat aikanaan 12 viikoiset pennut kotiutuneet tuosta vain. Eikä nuo vanhemmatkaan ole kovin kauaa kestäneet. 7 vuotias kotiutui alle 2 viikossa todella hyvin, niin hyvin että määräili tyypilliseen tapaansa meitä uusia orjia tuosta vain jo viikonpäästä. Alle 2 viikossa makaili jo lattioilla massu paljaana jalat levällään joka suuntaan. :)
Toki kiintyminen ja kotiutuminen toisiinsa liittyvät. Kun kissa ei kiinny ja opi luottamaan uusiin ihmisiinsä kotiutuminenkin TIETYSTI hidastuu. :P
Ei kissa opi kissankieltä kunnolla aiemmin kun vasta sosiaalistumissvaiheessa ja jos kissa riistetään sisarustensa ja muiden lajikumppaniensa joukosta alle sosiaalistumisiän niin miten pentu oppisi lajinsa kielen? Tai tavat? Jos pentu ei saa viettää tätä herkkää ikäänsä sisarustensa tai muiden lajitoveriensa joukossa kissasta tulee mitä todennäköisemmin täysi erakko ja täysin tutkitusti myös tressinsietokyky on tälläisillä yksilöillä matalampi kuin rauhassa sisarustensa kanssa aikaansa viettäneellä yksilöllä.
Kissa on kuitenkin niin pitkäikäinen lemmikki, että mikä kumma kiire se on emonsa ja sisarustensa joukosta riistää mahdollisimman aikaisin?
Kannattaisi myös perehtyä suomen eläinsuojelulakiin, ettei tule tuollaisia puuhatessa lakiakin rikotuksi.. ;)
Meidän, sekä monen muun, kissat ovat ilmeisesti sitten todella tasapainottomia otuksia. :) Itse en kumma kyllä ole huomannut heissä mitään erikoista muihin verrattuna.
Mielestäni ja kokemusteni kautta olen saanut kuvan, että kissat ovat yksilöitä. Joissakin 12 viikkoisina luovutetuissa ilmenee erilaisia "vikoja" kuin myös 8 viikkoisina, miksi sitten toitotetaan tätä 12 viikkoista? Olen nähnyt enemmän hyvää 8 viikkoisissa kuin 12 viikkoisissa. Tieteellisistä tutkimuksista sun muista en tiedä, vain sen mitä omat silmäni ovat nähneet.
Ovatko kissasi tulleet 8 viikkoisina yksineläjiksi vai laumaan/yhden aikuisemman kissan/toisen pennun kaveriksi? Kunhan kissalla on toisen kissan malli, niin se auttaa kovasti. Yksineläjästä helposti tutkimusten ja omienkin kokemusteni mukaan tulee muihin sopeutumattomia erakkoja.
12 viikkoa on ikä, jonka kissoja paljon seuranneet ihmiset ovat todenneet omien kokemustensa ja tietämämme tutkittujen tietojen perusteella hyväksi vieroitusiäksi. Ikä on suositus ja aina pitäisi kuitenkin edetä toki yksilön mukaan. Toinen yksilö on valmis uuteen kotiin hieman aiemmin ja toinen hieman myöhemmin. Pidemmästä pentukodissa vietetystä ajasta ei kuitenkaan ole mitään haittaa. Miksi siis kissa, joka kuitenkin elää pitkän elämän pitää muutaman viikon takia riistää pentulaatikosta aiemmin? Ihmisen itsekkyyttä.
Ensimmäinen kissa meille tuli ihan yksin perheemme pariin ja hyvin on 11 vuotiaaksi elänyt tasapainoisena kissana. :) Hän oli itsekseen n.5 vuotta kunnes muutimme isompaan asuntoon ja päätimme hankkia kissoja lisää, tällöin vielä myöskin 8 viikkoisina.
Uuteen tulokkaaseenkin kissamme suhtautui todella hyvin, he ovat nykyään ylimpiä ystäviä. :)
Itseäni ei sinänsä kiinnosta tutkimustulokset, vaan ne omat kokemukseni jotka ovat näyttäneet sen, että kissat ovat yksilöitä. Pitäisi seurailla omaa kissaansa ja katsoa, milloin se on valmis.
Uskon kyllä hieman siihenkin, että mitä pidempään pitää, sitä vaikeampi on sitten uudessa kodissa sopeutua. Tämä varmasti pätee myös liian aikaisin vieroitetuissa. Itse pidän, ihan kissan hyväksi, sitä 10-12 viikkoa sopivana. Tarkastelee että miten kissa pärjää jne.
Tähän ei oikeaa tai väärää vastausta löydy vaikka miten moni esittäisi oman näkökulmansa, aina löytyy vikoja sekä 8 viikkoisista että 12 viikkoisista. Mitäpä tästä voisi päätellä?? Sen että kissat ovat yksilöitä! Kasvattaja itse näkee kyllä kuinka vanhoina ne ovat valmiita uuteen kotiin. Riippuu paljon siitä kuinka paljon ne saavat pentuine muiden kissojen ja ihmisten seuraa, missä ne kasvatetaan, miten ne kasvatetaan, minkälainen emo on ym.
Ei ole oikeaa tai väärää aikaa.
Vielä sen verran että.. Minun kissani kaksi veljeä meni sukulaisillemme kahdeksan viikkoisina. Toinen, joka oli pentuna arka ja omissa oloissaan, meni ensimmäiseksi kissaksi. Tästä tuli erittäin rohkea, hellyyden kipeä ja varsinkin hyvä luonteinen kollipoika jolla ei ole ollut sisäsiisteys ongelmia eikä ole edes samanlainen nirsoilija enää kuin oma kisuni vaikka olivat kaikki samanlaisia pentuina. Nykyään tämä kissani veli asustaa kahden muun kissan sekä pienen lapsen kanssa. Kissa on lapsen lempikissa jota aina paijataan, eikä kissa ole miksikään siitä.. Oma kissani kyllä läpsäisisi jos lapsi tulisi lähelle. Se on sen luonne, jääräpäinen ja äkkipikainen, mutta silti niin ihana..
Toinen kissani veljistä meni koiran (todella iso saksanpaimenkoira) ja vanhan (noin 10 vuotiaan) kissan kaveriksi. Tälläkään ei ollut mitään sopeutumisvaikeuksia, ei sisäsiisteysongelmia eikä mitään. Nykyään tämä asuu kahden muun kissan kanssa sekä vanhan koiran lisäksi pentukoiran kanssa. Eikä ole ongelmia.
Eli tässä oli pointtina vaan se että periaatteessa kahdeksan viikkoisena maailmaan lähteneet kissani veljet ovat parempi luonteisia kuin oma kissani joka erotettiin kolmevuotiaana äidistään. Mutta sekin johtuu siitä että suvun tyttökissat saavat luonteensa useimmiten isoisoäidiltään.
Niinhän taisin yllä sanoakin: näitä vikoja löytyy kummastakin joka osoittaa niiden yksilöllisyyden.
Mielestäni tämä "tahtojen taistelu" voisi jo loppua, sitä on puitu ihan tarpeeksi saamatta mitään aikaan. Ja mitä voisikaan saada? Ikuisuuskysymyshän tämä on, jokaisella omat näkemyksensä.
Jokaisella omat näkemyksensä ja jokaisella oma yksilölliset kissansa.. :) Minäkin yksinäni jo tiedän niin monta tapausta joissa aikuisikään pitkälti emon kanssa kasvaneet kissat ovat edelleenkin hermoheikkoja kaikkine ongelmineen -> niille ei ole ollut yksinkertaisesti aikaa. Toisaalta tiedän kissoja jotka niin ikään aikuisikään kasvaneet emonsa huomassa ovat mitä ihanimpia ja kilteimpiä, terveimpiä kisuja mitä maa päällään kantaa.
Tiedän altakin kahdeksanviikon ikäisinä lähteneitä kissoja paljon joista tuli ihania, terveitä luonteeltaan ja muutenkin, ei raavi, ei mitään ongelmia. Ja toisaalta taas niitä nuorina lähteneitä joille ei ole aikaa, pelotellaan tms joista tulee näitä ongelmallisia.
Minä voisin yksinäni alkaa näistä väitellä, niin montaa eri tapausta on tiedossa nuorista ja vanhoista..
Siis, että sinä tiedät monta 12 viikkoisena luovutettua joista on tullut hermoheikkoja ihan ilman syytä ja vain muutaman 8 viikkoisena luovutetun, joka on pelottelun takia tullut pelokkaaksi?
Hmn.. Miksiköhän nyt tuntuu vähän puppupuheelta? Ja miksi itselläni on aivan erilainen käsitys ihan _omien_ ja tuttavienkin kokemusten kautta?
Meille sopeutui 7 vuotias kissa viikossa aivan mainiosti, miksi siis 12 viikkoinen ei sopeutuisi uuteen kotiin? Onko 12 viikkoinen jotenkin sitten pilalla? Niin ja tuo kissa on puolivuotiaana alunperin luovutettu. Tasapainoisempaa kissaa saa etsiä. :)
Tuo toinen kissa on luovutettu alunperin n. 7 viikon ikäisenä ja sen kyllä huomaa. Sopeutuminen on todella todella hankalaa uusiin tilanteisiin. Meillekin sopeutuminen kesti kuukausia.
Tuttavalla on 8 viikkoisena uuteen kotiin tullut kissa, joka ei tule toimeen muiden kissojen kanssa nyt aikuistuttuaan.
Saanen sanoa että tässä puhuttiin kissan yksilöllisyydestä, ei siitä että kuinka monta häiriintynyttä mahtaa olla kummassakin luovutusiässä.
Itse voin täysin rehellisesti sanoa, että olen nähnyt enemmän häiriintyneitä 12 viikkoisissa.
Meille on sopeutunut kumpikin 8 viikkoisina, eikä mitään luonnevikoja ole näkynyt.
Voimme laittaa tähän vaikka kuinka monia esimerkkejä 12 viikkoisista ja 8 viikkoisista mutta mitä se hyödyttäisi? Kissa on yksilö.
Minähän sen yksilöllisyyden keskusteluun mukaan vedinkin alunperin. ;)
Minä vain en ymmärrä sitä miten monella on niin hirveästä kokemuksia luonnevikaisista 12 viikkoisista, kun itsellä ei sellaisia tosiaan ole ollenkaan. Ehkäpä itselle ja tuttaville on sitten osuneet ne kaikki poikkeukset? ;)
kaikki hyvinhoidetut rotukissatkin ovat luonnevikaisia, kun niitä ei ole luovutettu vielä 8-viikkoisina. ;)
?
Enhän minä ole 12 viikkoisia luonnevikaisiksi väittänyt, päinvastoin. :)
En itseasiassa ole tarkoittanut, että 8 viikkoisenakaan luovutetut mitään luonnevikaisia olisivat vain, että tiettyjen ongelmien esiintyminen on aina yleisempää mitä aikaisemmin kissan luovuttaa eteenpäin.
8 viikkoa nyt jotenkin vielä ymmärtää, kun lakikin niin taitaa sanoa, (ja monet pitävät koirien luovutusikää kissojen luovutusikänä) mutta kun moni kissa luovutetaan jopa 4-6 viikon iässä niin aina vain enemmän metsään mennään.
Näin on. En itse varmaankaan 8 viikkoisena siltikään kissoja luovuttaisi, katsoisin vähän että miten pennuilla menee. :) Kissahan se tärkein siinä asiassa on, mutten pidä kumpaakaan vääränä. Alle 8 viikkoisena luovutetut ovat mielestäni kuitenkin jo liian aikasin luovutettuja, tällaista en tekisi itse koskaan.
Ei minulla nyt kovinkaan paljon ole kokemuksia 12 viikkoisista luonnevikaisista, enemmän kun olen toiminut näiden 8 viikkoisten kanssa. :) Tarkoitin tällä sitä, että enemmän on niitä tullut vastaan, muttei tosiaankaan paljon niitäkään.Kissakohtaistahan se on, on tainnut sitten minun tielleni tulla nämä luonnevikaiset vain. :P
kommentti oli tarkoitettu edelliselle kirjoittajalle, jolla sanomansa mukaan on paljon kokemuksia juuri 12-viikkoisista luonnevikaisista kissoista. Hän siis väittää, että mitä myöhemmin kissan luovuttaa, sen helpommin tulee luonnevikaiseksi.. =P Vaikka eikös se ole juuri päinvastoin. ;)
Ok.
Itsekin mietin tuota vaihtoehtoa vastaamiseni jälkeen. Sitä vain tuli vastattua vähän liiankin rivakasti miettimättä. :)
Olen mielestäni tehnyt aika selväksi, että tämä on vain omaa kokemustani. En missään vaiheessa väittänyt mitään tuollaista. :o
Lueppa vähän uudestaan.
Se on sekä että, luonnevikaisia tulee kummastakin enkä tiedä, kummasta enemmän sillä minulla ei ole niin paljon siitä kokemusta. Sen voin kuitenkin sanoa, että olen enemmän tavannut näitä 12 viikkoisina luovutettuja luonnevikaisia.
Minä en rehellisesti ottaen ole törmännyt luonnevikaisiin kissoihinkaan juuri koskaan. Käytöshäiriöisiin joskus harvoin. Silloinkin usein on kyse siitä, että jos ihminen vähän kissaa seuraisi ja koittaisi päästä sen nupin sisälle niin tilannetta voidaan helpottaa paljonkin. :)
Missäs näitä 12 viikkoisena luovutettuja mielenvikaisia kissoja sitten on?
Monille tutuilleni on valitettavasti tapahtunut niin, että näitä "mielenvikaisia" on tupsahtanut heille. Eivät elä ollenkaan "normaalia" kissanelämää, ovat arkoja ja pelokkaita, raapivat todella paljon.
He eivät raaski kissoistaan luopua ja olen muutaman vuoden seurannut kissojen käyttäytymistä: Sen vilahduksen minkä joskus olen nähnyt ja kuunnellut tuttavieni selostuksia kissoista.
Itsekin olen sinänsä miettinyt, että mistäköhän moinen sitten tosissaan johtuu: Onko "synnytyskodissa" tämä ongelman ydin. Enpä tiedä.
8 viikkoisina luovutettuja "mielenvikaisia" tiedäk kaksi, näitä toisia 6. Eihän sekään sinänsä paljon ole, sitä vaan on käynyt sitten ns. huono tuuri.
että tyttökissat saavat luonteensa useimmiten isoäidiltään. Perimä menee niin, että 50% tulee isän puolelta ja 50% emon puolelta, se miten se jakautuu ei ole sukupuoleen sidottua kuin harvoissa tapauksissa mm. punainen väri on yksi sellainen.
Eihän esimerkiksi kivesvikakaan ole välttämättä isän puolelta peritty, vaan se virhe voi olla myöskin emon geeneissä, vaikka kyseessä onkin uroksessa näkyvä virhe. Naaraat vain silloin vie sitä virhettä geeneissään eteenpäin.
Koska suuren osan tyttökissoista olemme itse pitäneet ja näillä kaikilla yhtä lukuunottamatta on isoisoäitinsä luonne, joka näyttää kulkevan tyttöpennuille. Kollikissoilla ei tätä ominaisuutta ole. Se ei ollut väite vaan todettu asia.
Eihän nuo ole luonnevikoja, tai mielenvikoja, vaan häiriökäyttäymistä, joka saadaan kitkettyä kyllä pois.
Nimim. meidän liian aikaisin, eli 8-viikkoisena tullut pentu puri ja raapi kaikkea ja kaikkia, mutta kun kärsivällisesti opetettiin, se loppui.
Näkisit sen kissan välillä kun sen päässä naksahtaa, et itsekään pitäisi sitä enää häiriökäyttäytymisellä jonka voit vaan kitkeä pois. Kovasti ovat kuule yrittäneet ja mitä saaneet? Verisen ihon.
jos olette pitäneet vain niitä tyttökissoja? Luonteeseen kun vaikuttaa myöskin olosuhteet yms.
Omat kokemukseni on, että luonne periytyy sekä naaraille, että uroksille jos se on selkeästi jotain tiettyä jotta sen voi tunnistaa.
Millalle häiriökäyttäytymisestä:
http://www.vetinfo.com/catbhave.html
Ja sitten vähän aggressiivisista kissoista:
http://www.moggies.co.uk/html/aggcat_people.html
http://www.petalia.com.au/templates/storytemplate_process.cfm?specie=Cats&story_no=187
http://www.ddfl.org/behavior/catcatag.htm
http://dogs.consultinghealth.com/article_51.html
Vasta kun häiriökäyttäytymistä on yritetty kitkeä kärsivällisesti ja johdonmukaisesti, eikä se poistu, voidaan alkaa puhua luonneviasta.
Yleensä kissojen häiriökäyttäytymiselle on jokin täysin näkyvä syy, jota omistaja vain ei itse ole tajunnut, kun ei tiedä kissoista tarpeeksi. Todella luonnevikaisia kissoja ei ole montaa ja ne ovatkin sitten todella vaarallisia, joten jos kissasi tai ystäviesi kissat ovat luonnevikaisia (hyppivät kasvoille ja raatelevat tosissaan, niin että lääkärireissu ja tikit on arkipäivää), suositeltavaa on kissan lopettaminen. Muutama, verinenkin, naarmu ei ole vielä luonneviasta todiste.
Pyydän Millaa tutustumaan aiheeseen tarkemmin, ennen kuin viljelee termejä tietämättä niistä mitään.
..kirjoitan satasivuisen selvityksen asiasta sinulle?? Tyttökissoja on mennyt myös sukulaisillemme, joten erilaisia kasvuympäristöjä on kyllä. Luonne silti on ja pysyy samana.
Perinnöllisyystiedettä lukeneena voin sanoa sinulle, että kaikilla suvullisesti lisääntyvillä eliöillä perimä tulee molemmilta vanhemmilta, eli siis niinkuin mamma40 sanoin, 50/50 molemmilta. Luonne ei periydy pelkästään toiselta vanhemmalta tai jopa "isoäidiltä", kuten sinä sanoit, vaan luonne tulee osittain vanhemmilta ja loppuun vaikuttaa ympäristö. Luonteen sanotaan olevan 50% perittyä ÄIDILTÄ JA ISÄLTÄ ja loput 50% on ympäristön muokkaamaa. Näin ollen äidiltä ja isältä tulee noin 25% molemmilta, eli siitä voit laskea kuinka paljon vaikuttaa prosentuaalisesti isoäidin luonne. Ei paljoa. :)
Lue sinä perinnöllisyystiedettä, minä uskon sitä mitä näen. Ja minä näen monta tyttökissaa joilla on samanlainen luonne ja samat erikoiset luonteenpiirteet kuin aikanaan isomummillaan sekä kolleja joilla ei näin ole. Hyviä lukuhetkiä, minä opiskelen ennemmin näin suoraan näkemältä..
selityksiä enkä selvityksiä, vaan haen faktoja, niitähän sinulla ei ole vain mutua.
Meillä on nimittäin kotiin jätetty sekä uroksia että naaraita ja kyllä niille molemmille sukupuolille periytyy se luonne ihan samalla tavalla jos on periytyäkseen;)
Niin isän puolelta naaraspennuille kuin uroksille ja emon puolelta molemmille. Perinnöllisyystiede ei olekaan pelkkää omien kissojen tutkiskelua vaan ihan silkkaa faktaa;) suosittelen opiskelemaan ennekuin heittelee omiaan.
Kyllähän minä opiskelen, mutten niistä kirjoista. Arvostan jotenkin enemmän tätä nähtyä, tietää ainakin todeksi.
Onneksi se sydänkirurgi, joka teki isoisälleni viiden suonen ohitusleikkauksen, oli lukenut kirjoja, eikä vain katsellut sydänleikkauksen läpikäyneitä potilaita...
myöskin huomaa, koska genetiikan ja ravintotieteen sekä lajin tuntemus puuttuu. Sitä on vain oman kokemuksen verran kun tutkijoilla se on aika tavalla laajempi. Tutkijathan eivät havainnoi vain omia eläimiään - ei niillä kaikilla edes ole itsellään niitä kaikkia eläinlajeja joita he tutkivat (sehän olisikin mahdotonta). He myöskin tekevät yhteistyötä keskenään ja vaihtavat tietoa sekä mikä tärkeintä ottavat vastaan uutta tietoa muilta tutkijoilta.
Tiede ei muuten perustu kirjatietoon, vaan tutkimukseen ja havainnointiin sekä niiden havaintojen kirjaamiseen muita ihmisiä varten ja seuraavia sukupolvia varten. Myöskin meitä kiinnostuneita kissan omistajia ja kasvattajia varten. Mutta se on hiukan isompi projekti kuin yhden ihmisen kokemukset ja näkemykset omista asioistaan. Esim. ihmisen tai eläinten anatomiaa ei olisi voitu koskaan selvittää ilman niiden pilkkomista ja kirjaamista paperille - nykyään siihenkin on olemassa paremmat välineet.
Sinä pyyhkäiset kovin kevyesti geenitutkimuksen syrjään ja uskot omiin havainnointeihin, vaikka tänäpäivänä genetiikan tutkimisessa on välineinä DNA-tutkimus jolla voidaan jokaikinen geenipari tutkia pilkun tarkasti.
Kasvattajan on osattava mm. genetiikkaa, eihän muuten voisi tietää minkä värisiä pennut on ja jos ne olisi väriltään ns. mahdottomia, niin nepä ei menisikään rekisteriin;) Samoin on sairauksien laita, on tiedettävä miten jokin periytyy ja periytyykö se lainkaan. Meillä on tämän tukena paljon tietoa kirjoissa, netissä jne. Silti sinä pidät itseäsi tietoviisaana vain omien kokemusten perusteella. Muiden kokemukset taas ovatkin sinusta täyttä puppua jos ne eivät tue sinun näkemyksiäsi ja varsinkin kirjatieto on pötyä kunnes löytyy sellainen kirja jossa ollaan samaa mieltä.
Olenko nyt väittänyt tämän paljonpuhutun geenitekniikan vääräksi jossain kohtaa? Mielestäni kirjoitin esimerkin joka kumoaa vain sen että kahdenksanviikkoisina luovutetuista tulisi iän takia jotenkin erilaisempia. Josta te kaksi veditte mukaan jonkin geenitekniikan.. Meidän kissoillamme se on mennyt ja menee näin, en ala niille selittämään "ettette voi tehdä sen luontoisia pentuja kun se ei ole mahdollista!"..
Mielstäni viestissä josta te tämän typeryyden aloititte sanoin että periaatteessa emon kanssa kasvanut kissani on hankalampi kuin nuorena lähteneet. Tämä siitä syystä että tällä kissalla on samanlainen temperamenttinen ja äkkipikainen luonne kuin isomummillaan. Siitä ei pääse mihinkään että se on sen saanut, vaikka kuinka änkeäisitte genetiikkatietämystä mukaan!
Ja jos nyt viitsisitte lopettaa nuo lapsellisuudet. Itse en ainakaan enää niihin kantaa ota, jollei asia mene perille niin se ei mene perille. Ja minulla on tärkeämpääkin tekemistä kuin koittaa kerran toisensa jälkeen selvittää teille yhtä ja samaa asiaa.
luonteen periytymisestä, se kuuluu geenitekniikkaan.
ja genetiikka on hitusen eri asioita;)
Olet monessakin kohtaa antanut ymmärtää, ettei genetiikan lait koske sinun kissojasi. Esimerkkinä mm. väritykset, jotka kumosin välittömästi, ne siis meni ihan genetiikan lakien mukaan;) Eri nickillä kirjoittaminen ei tee sinusta eri kirjoittajaa.
Väitteesi, että tyttöpennuille luonne periytyy isoisoäidiltä, oli selvästi yleistys, eikä suinkaan kirjoituksen perusteella koskenut VAIN sinun kissojasi. Siitä sai sen kuvan, että niin on aina - luin sen moneen kertaan. Siihen et kommentoinut mitään, miten se uroksille on periytynyt kun kysyin "Miten voit tietää jos teille on jäänyt vain naaraita?" Kommentoit vain, että sukulaisille on mennyt näitä naaraita ja olosuhteet ei vaikuta;)
Genetiikan mukaan se periytyminen kyllä menee sukupolvittain eteenpäin ja piilevissä ominaisuuksissa voi tulla esiin sukupolviakin myöhemmin. Silti se periytyy suoraan vanhemmilta niiden geenien kautta.
Et ole missään puhunut "periaatteessa" vaan hyvin vahvasti siitä miten sinun näkemyksesi on oikea ja muiden väärä. Minullahan oli mainittuna erilainen kokemus omista kasvateistani, miten luonne on periytynyt molemmille ja molemmilta sukupuolilta. Minulla on myöskin kokemusta siitä millaisia ovat emonsa kanssa kasvaneet ja edelleenkin emonsa kanssa elävät jälkeläiset (monessa polvessa) - ei sen hankalampia kuin muutkaan.
Kerroit aiemmin kissojesi olevan terveitä ja kun sitä kritisoitiin, sanoit näkeväsi sen. Nyt kuitenkin toisaalla kerrot kissastasi jolla on ollut monta kertaa epileptisiä oireita? Tiestikö, että epilepisia ei ole itsessään sairaus vaan sairauden oire - aivokasvain tmv. voi olla sen taustalla, syntymässä saatu happivaje tai jokin muu syy. Sekin voisi olla perinnöllistä ongelmaa enteilevä.
Niin, sinähän et selitä mitään jos joku pääsee liian lähelle totuutta. Muista, että totuudessa pysyminen on paljon helpompaa kuin keksiä kokoajan uusia valheita;)
Minullakin on tärkeämpää tekemistä, mm. opastaa kissan omistajia heille tärkeissä ongelmissa, ohjeilla joita sinä olet pyrkinyt torpedoimaan kaiken aikaa. Sitä aion jatkaa edelleenkin, tasan niin kauan kuin niitä ongelmia eteen tulee.
Hyvää kesää vain kaikille:)
On se kumma kun asiat pitää vääntää! Olkoon miten vain, itse tiedän omat kissamme, onneksi ei teiltä tarvitse tulla kysymään.
Missähän kohtaa olet kumonnut väritykset? Värityksistä kyselin ihan tällä samalla niickillä kuin ennenkin, vaikea kumota väriä jotka ovat jo tietyistä yhdistelmistä syntyneet. Vai?
Mikä uroksille periytynyt? Luonne? Ei se ole samalla lailla periytynyt, sukulaisilla on usea kollikissa näistä kissoista.
Missä sanoin näkeväni että kissani ovat terveitä? Kyllähän ne olivat, lääkäreiden mukaan tähän päivään asti. Diagnoosi kun oli tauriinin puute tähän asti.
Niin, tiedän että totuudessaa pysyminen on helpompaa. siksi en muuta kirjoitakaan.
Ja jos nyt viitsit lopettaa, minulla on kissa hoidettavana jolta epilepsiakohtauksen myötä löytyy kyllä vähemmän vikaa päästä kuin sinulta. Hyvää kesän jatkoa :)
vanha tuttumme maatiaiskissa AKA Kitten?
lupauksistasi huolimatta;)
Ne väritykset olivat genetiikan mukaisia, fakta, vaikka yritit esittää niiden olevan jotenkin kauempaa tulevia ja siten erikoisia (poikkitieteellinen..... taisi olla se sana millä vähättelit).
On teillä paljon sukulaisia kun kaikilla on sekä uroksia että naaraita teiltä otettuina;) ja vielä terveinä ja pitkäikäisinä.
Sinä et sitten nähnyt niiden olevan terveitä kuten väitit, silloin et olisi tarvinnut lääkärin diagnoosia. Oireita oli jo vuosia sitten. Tauriinin puute johtuu ruokintavirheestä (puurot ja muussit esim.).
Sääliä on turha vetää tähän mukaan kun on itse ensin haukkunut muut ja vähätellyt toisten tieto-taitoa. On kissasi kannalta ikävää, että se sairastaa, ehkäpä nyt opit jotakin.
Minä en koskaan alennu haukkumaan ketään, vaan pyrin antamaan faktatietoa, sen pitäisi jo osoittaa ihmisille millä tasolla henkilö kirjoituksissaan liikkuu.
Kissallesi toivotan parempaa tulevaisuutta, ilman kohtauksia.
Jos kissasi sisarellakin on ollut oireita, kannattaisi miettiä todella tarkkaan jatkaako sitä maatiaissukua edelleenkin. Epileptiset oireet kun voivat olla perityn vaivan/sairauden taustalla. Ne voivat olla kasvainten aiheuttamia, sekä päähän kohdistuneen vamman aikaansaamia, mutta se on selvää, että ne ovat aivojen ongelmista johtuvia (aivojen sähköpurkausoireistoa).
Tässä tulee taas eteen se genetiikka ja sen hyödyntäminen jota viralliset kasvattajat tekevät kaiken aikaa.
Kissojesi suvussa esiintyvä "ärhäkkyys" jonka kerroit periytyneen tyttöpennuille isoisoäidiltä, voi olla tämän epileptisen oireiston yksi oire. Siellä voi olla jokin periytyvä ominaisuus (piilevänä) joka tulee esille vasta seuraavissa sukupolvissa. Vaikka et minulta ole kysynyt tästä asiasta, niin kerron sen kuitenkin, jospas siitä olisi jotain apua jatkossa.
Mistä hemmetin kauempaa tulevia värityksiä?? Kysyin joskus että miten todennäköistä on kilpikonna/valkoisella ja hopeatabbylla saada täplikäs pentu, koska tämä täplikäs kissa syntyi tällaisista yhdistelmisä ja on nyt aikuinen olemassa oleva kissa. Voitko sinä sen asian kiistää? Minä en edes käytä sanaa poikkitieteellinen, kuulin kyseisen sanan vasta sinulta.
No, kyllä minä sanoisin että 7 - 10 vuotiaat kissat ovat melko pitkäikäisiä olleet tähän asti, vaiko? Tervettä elämää ne vieläkin elävät..
Ja edelleen, koska väitin että näen kissojen olevan terveitä? Ruokintavirhettä ei ole tapahtunut, tauriinin puute kun oli lääkärin väärä diagnoosi. Itse olen joka lääkärireissulla esittänyt mahdollisuuden epilepsiaan.
Mitähän minun pitäisi oppia tästä kissani sairaudesta? Sen että kissan kanssa tulee yllättäviä käänteitä? Sen olen tiennyt aina, ja olen valmis siihen mitä tämäkin sairaus luultavasti vaatii, säännöllisen lääkitykset kissalle, ehkäpä lopun elämää, jota on toivottavasti vielä paljon jäljellä.
Mitä minä kissoista kirjoitan on myöskin pelkkää faktaa, sille en voi mitään jolleivat ne muiden kissoissa päde. Jos jotain kirjoitan, niin kirjoitan vain asioita jotka toimivat omilla kissoillamme, jos kirjoitan periytyvyydestä niin kirjoitan sitä mitä näen omista kissoista, sillekään en mitään voi jolleivat ne muiden kissoissa päde.
Mutta enköhän osaa itsekin nuo asiat päätellä. Ja kissa jolta epilepsia mahdollisesti mitä todennäköisimmin periytyy, jos se on periytyvää, ei tule enää olemaan pentujen isä. Ja kissani sisarella epileptiset kohtaukset, jotka olivat vain yhtenä iltana, todennäköisesti aiheutuivat bakteerista (eläinlääkärin sanomaa) tai sitten pään kolautuksesta.
"ärhäkkyys" on ehkä väärä sana. Ne ovat erittäin määrätietoisia ja periksiantamattomia.
alias felis catus alias.....mitä niitä olikaan:)
on viisiviikkoisina vieroitettuja (pelastettu ulkoa kuolemasta) ja kissat ovat pienestä asti olleet sisäsiistejä, syöneet hyvin ja olleet terveitä. Rokotettu ja leikattu ajallaan niin ei ole tullut ongelmia. Luonne on kummallakin ok. Eli ei ongelmia.
Tuollaisessa tapauksessa,missä luovutus on jo tapahtunut, on minusta turha nostaa turhan suurta äläkkää. Kaatunutta maitoa ei saa takaisin...
Tikkejä on muutaman kerran tullut, ja kissa on todellakin raadellut heitä.
He ovat yrittäneet kitkeä sitä pois, mikään ei tietääkseni auttanut ja meno on jatkunut samana.
Minä en voi pakottaa heitä lopettamaan kissaansa, minä en tee sitä päätöstä enkä ymmärrä, mikseivät he ole kissaa lopettaneet.
En meinaa enää uskaltaa edes käydä heidän luonaan tämän kissan takia.
Joten olenko täysin tietämätön asiasta? En mielestäni.
Pitää lopettaa.
Kissahan on kuitenkin tietenkin käytetty lääkärissä, on otettu verikokeet ja aivoröntgen, ja muut testit, joilla on saatu rajattua lääketieteelliset syyt pois?
Miten kissan elämän alkutaival alkoi?
Eli alkutaipaleesta en hirveästi tiedä, voinhan kysyä heiltä kun seuraavan kerran yhteydessä olen.
Noista kaikista tutkimuksista en tiedä, mutta lääkärissä he ovat kyllä kissan kanssa käyneet moneen kertaan etsimässä syytä käytökseen. Viimeeksi puhuin toisen omistajan kanssa viikko sitten ja hän kertoi, että he harkitsevat kyllä nyt lopettamista, enpä tiedä mikä tilanne tällä hetkellä on.
Totta, kissa sekä omistajat pitäisi päästää tuosta piinasta. :( Valitettava tapaus.
voi johtua elimellisestä syystä mm. sairaus. Aivojen sairaudet, silmien sairaudet, kaikki sairaudet jotka aiheuttavat eläimelle kipua, jonka se voi yhdistää ihmisen aiheuttamaksi. Tai kipu aiheuttaa sille ns. pelkoreaktion=hyökkää varmasti.
Kokemukset; ihmisten suorittamat teot - potkiminen, sulkeminen jonnekin, lyöminen, kovakourainen käsittely jne.
Kissa pyrkii aina puolustautumaan jos se kokee itsensä uhatuksi - se on kissalle ominainen piirre - mutta vain jos se ei pääse pakenemaan. Sanonta "hyökkäys on paras puolustus" pitää paikkansa aika usein.
Hyvin harvoin on kyseessä selkeä luonnevika, vaan taustalta löytyy jokin selkeä selitys tällaiselle käytökselle. Leikkaamattomuus voi aiheuttaa hyökkäilyä jos kissa on turhautunut esim. kun ei pääse toteuttamaan seksuaaliviettiään.
Jopa näkökyvyn muuttuminen (silmäsairaudet) voi saada kissan reagoimaan väärällä tavalla, jos se tuntee epävarmuutta tai uhkaa. Kissoilla on myöskin epileptisiä oireita joiden taustalla on aivojen sairaudet ja taas, kissa voi kokea oireet miten vain (kipuna, näköhäiriöinä, tajunnan muutoksina jne.) ja reagoi omalla tavallaan.
Ikävä kyllä monetkaan lääkärit eivät tutki/osaa tutkia kissojen sairauksia riittävän laajasti. Se kun vaatisi paneutumista asiaan todella suurella mielenkiinnolla. Mitään valmista materiaalia kun ei vieläkään ole noin vain saatavilla - se pitää itse etsiä:(
Tiedän vain sen, että monet kerrat he ovat eri tutkimuksissa kissoja käyttäneet ja on tullut kalliiksi mutta he vain halusivat varmistua jos mitään ei ole tehtävissä. Kissa on heille "kaikesta huolimatta" rakas.
Mitään pahaa ei kissalle mielestäni ole elämän aikana tapahtunut.
Muusta en tiedä kuin että kissan käytös on todella vaarallista muille ihmisille sekä omistajille. Voisinkin soitella sinnepäin joku päivä ja kysellä, mikä on tilanne.
Mistä sinä tiedät, että se uros on sen periyttänyt? Sehän astui naaraasi pihalla, narun päässä, eikö niin? Miten sinä siitä voit tietää, että se periyttää epileptisiä oireita tekevää sairautta? Yllättäen ne ovatkin vain määrätietoisia ja periksiantamattomia;)
Lääkäri joka ei epäile kahden saman pentueen sisaruksen oireita periytyviksi, ei todennäköisesti ole tietoinen molempien oireista, koska olisi liian suuri sattuma tulla oireita saman pentueen useammalle kissalle ilman periytyvyyttä. Pään kolauttaminen oireiden syynä pitäisi olla aika raju ja bakteeritulehduksen myöskin.
EN tarkoittanut tuota väritys-ketjua vaan toista. Tuohon ketjuun sait ihan asiallisia vastauksia vaikka toisaalla halusit riitaa aiheesta;) Täällä et siinä onnistunut.
Voi lapsirukka kun kenelläkään ei ole sellaista röntgen-katsetta, että voi sanoa "kissani ovat terveitä". Minä voin sanoa omistani niiltä osin kun ne on tutkittu ja terveiksi todettu.
Oletko varma, ettei se tauriinin puute ole oireiden takana ja oireet siksi epileptisiä? Tauriinin puutehan voi vaikuttaa aika moneen asiaan. Kuten sanoin, epilepsia ei ole sairaus itsessään vaan oire jostakin kuten esim. päänsärkykin. Kohtauksen voi laukaista vaikka liian kirkas valo ja varsinkin välkkyvä sellainen.
En tarkoittanut oppia tästä sairaudesta vaan yleisesti.
Periytyvyydestä et voi kirjoittaa mitään mikä ei kosketa kaikkia kissoja ja yritykset voidaan kumota helposti vaikka kirjoittaisit mitä jos kirjoitat totta. Eivät sinun kissasi ole mikään poikkeus genetiikan lakeihin.
nimimerkit maatiaiskissa, kissafani, felis catus tjsp. ja monet muut ovat sinun eri nickejäsi, vai kiellätkö tämän?
Tämä uros ei astunut naarasta narun päässä pihalla, hyvinpä näytät toisten asiat tietävän! Eihän kotikissoja voi kunniallisesti kasvattaa, vain ja ainoastaan sinun persialaisiasi. Luonne ja sairaus ovat kaksi eri asiaa. Ja sinä saat ne näköjään samaan lauseeseen. Kissojeni luonne on määrätietoinen ja periksiantamaton. Sairaus epilepsia. Jos emokissa kantaisi perimässään tätä sairautta olisi se ilmennyt paljon aikaisemmin, kissasuku kun on laajalti levinnyt sukulaistemme keskuudessa, epätodennäköistä on etteivät nämä monet muut kissat (monet polvet) saisi tätä sairautta joka esiintyi vasta tietyn isäkissan tullessa sukua jatkamaan.
Minä uskon kyllä eläinlääkäriä tässä pään kolautus/bakteeri jutussa. Vai onko sinulla esittää jotain paperia että omaisit lääkärin pätevyyden?
En ole ottanut osaa muihin väritysketjuihin, kuin tähän omaan aloittamaani josta jo kertaalleen kirjoitin. Niinkuin usea on varmaan nähnytkin, olen kirjoittanut etten ole perehtynyt värien maailmaan. Siispä minä tyydyn sillä asteella vain kyselemään. Onko riidan haastamista jos kysyy kuinka yleistä jokin väri on?? Kyllä se olet sinä joka sitä riitaa haastat milloin mistäkin.
Mitään syytä epilepsiaan ei ole suljettu pois, mutta tauriinin puute se on aika epätodennäköisesti. Kissat ovat kuitenkin syöneet sellaista missä sitä on, vaikkeivat kissanruokaa syökään. Tiedän kyllä myöskin mistä epilepsian oireet tulevat, siksi olen suojannut molemmat kissani mahdollisilta aiheuttajilta toisen kissan kohtauksen jälkeen, eli tämän toisen koko ikänsä. En esimerkiksi käytä ikinä kamerassa salamaa vaikka tykkään kissojani kuvata, enkä myöskään laita säkkipimeässä valoja päälle huoneessa jossa kissat ovat.
Minä voin kirjoittaa periytyvyydestä sen minkä omilla kissoillani olen todennut.
Ja vielä nimimerkeistä.. Vaikka sinä kuinka haluaisit tehdä minusta muiden silmissä vaikka minkä sotkemalla kirjoituksiini kaikkien sellaisten tekstejä jotka eivät sinua miellytä niin kaikesta huolimatta kirjoitan vain ja ainoastaan tällä omalla nickilläni jonka juuri sen vuoksi rekisteröin etteivät kaltaisesi pääse nimissäni mitään kirjoittelemaan.
kertonut miten uros on astunut narunpäässä ulkoilevan naaraan - eri nickillä et onnistunut silti huijaamaan ketään;)kaikki jotka muistavat lukemansa, voivat tämän vahvistaa.
Luonteen ongelmat voivat olla oire sairaudesta, epilepsia ei edelleenkään ole sairaus vaan sairauden oire.
Tauriinia kissa saa kyllä paremmin muualta kuin kissanruoista. Tiamiinin puutos aiheuttaa saman kaltaisi oireita kuin tauriinin, eli silmän verkkokalvon rappeumaa, sydänlihassairautta, aivojen verenkierto-onglemia jne.
Emo ei välttämättä itse sairasta vaikka kantaa perimässään sairauden tai virheen geeniä (piilevät sairaudet/ominaisuudet). Ja jos näillä sisaruksilla on se sairaus, pitäisi ne jättää käyttämättä pentujen tekoon ehdottomasti - olisi pitänyt jättää heti kun ensimmäiset oireet tulivat esille - vaikka sen sairauden periyttäjä olisikin se uros.
En kaiketi ole väittänyt omaavani lääkärin pätevyyttä, mutta ikävä kyllä olen kohdannut lääkäreitä joilla sitä ei kissojen hoidossa pitäisi myöskään olla;) Miten sinä muuten uskot lääkäriä, hänhän on lukenut kirjoista tietoa sairauksista??
Kirjoitusasu kertoo, Feline pieni, aika hemmetin hyvin kuka on kirjoitusten takana kun vain osaa lukea ja eri nickeillä olet kyllä kertonut nämä samat jutut moneen kertaan;) En taida olla ainoa joka tämän on todennut. Edes IP:n muuttuminen ei auta tässä mitään;)
Minä haastan riitaa? Johan oli esitys, jos minä oikaisen virheitä, opastan asioissa, niin sinun mielestäsi haastan riitaa. Ilmeisesti kaikki ne jokta eivät ole kanssasi samaa mieltä, haastavat riitaa, niinkö. Sinä et, vaikka jopa alennut haukkumaan toisia kirjoittajia ties millä nimillä.
Se on hienoa että osaat tehdä ihmisistä aika värikkäitä yhdistelemällä ne kaikkien kirjoitukset yhdeksi ja samaksi jotka eivät ole kanssasi samaa mieltä. Yhtä hyvin voin alkaa väittämään kaikkia minun kanssani eri mieltä olevia sinuksi. Tai eihän sitä tiedä kuinka monella nimimerkillä sinä täällä kirjoittelet kun et ole edes rekisteröitynyt..
"Ja jos näillä sisaruksilla on se sairaus, pitäisi ne jättää käyttämättä pentujen tekoon ehdottomasti - olisi pitänyt jättää heti kun ensimmäiset oireet tulivat esille" Toinen kissa on neljä vuotias, toinen reilu kolme ja puoli. Kumpikaan ei ole ikinä saanut pentuja. Eikä tule tekemään mitä luultavimmin. Ei ainakaan tämä joka sairastaa nyt. Eikä todennäköisesti toinenkaan, koska on joskus syystä tai toisesta sairastanut, eikä ole äidillinen eikä voi sietää pentuja.
Nii in, lääkärin on hyvä lukea kirjoja ja opiskella hyvin, hänhän hoitaa kissojen terveyttä. Kissa ei varmasti kuole siihen jos sanon että jonkun aikaisemman kissamme luonne on periytynyt toiselle, vaikka sanon sen kirjasta lukematta.
Ja etköhän se edelleen ole sinä joka haastat riitaa. Sinä vedit toisista (ei edes minun) kirjoituksista tähän värien periytymisen, ruokinnan, epilepsian, kissojen lisääntymisen ym. vaikka koko asia alkuun koski kissanpentuja jotka on luovutettu kirjoittajan mielestä liian aikaisin. Ja tämän kaiken vedit mukaan siksi kun kirjoitin esimerkkinä kahdeksanviikkoisista kissani veljistä jotka ovat lempeämpiä kuin oma aikuisiässä vieroitettu kissani.
kuin tällä ainoalla nickillä, eikä rekisteröinti estä muilla nickeillä kirjoittamista mitenkään, sehän on nähty jo, joten se ei tee sinusta marttyyria;)
Yleensä keskustelu johtaa toiseen aiheeseen väistämättä, eikä se ole riidan haastamista vaan keskustelua niin kauan kun osapuolet eivät ala haukkumaan toisiaan tai nimittelemään. Aiheena on kokoajan ollut kissat.
Piti lisätä tuohon edelliseen viestisi väittämään, etten minä ole missään sanonut, ettei maatiaisilla saisi teettää pentuja. Se on täälläkin monessa ketjussa nähtävillä, että olen sitä mieltä, että niin voi tehdä jos asiat hoidetaan kunnolla. Se tarkoittaa madotuksia, rokotuksia, ruokinnan lajityypillisyyttä ja riittävän kypsää luovutusikää (12 vk). Ja niistä pennuista pitäisi ottaa maksu, vaikka 100 e kulukorvauksena, mutta vain jos nuo edellä mainitut asiat on hoidettu ja niistä documenttia esittää.
Olkoon tämä tästä tällä erää.
Olen nyt seurannut tätä teidän tahtojen taistelua täällä, ja täytyy sanoa mammalle että onko tuosta nimesi loppunumerosta tarkoitus ottaa tuo nolla pois jotta näyttää oikeaa ikää?
Ei millään pahalla, mutta on todella lapsellista jankuttaa ja provosoida toista tahallaan esim. juuri väittämällä, että tämä leikkii eri nickeillä.
Jotain rajaa.
Tämä nyt sitä ns. catfight:ia?