Potenssilääke sokeuttaa?

"Yhdysvaltain lääkemarkkinavirasto FDA on saanut tietoonsa 38 raporttia, joiden mukaan lääkeyhtiö Pfizerin potenssilääkettä Viagraa käyttäneet ihmiset ovat saaneet näkövammoja tai sokeutuneet.

Viranomaiset ovat saanet myös samantapaisia tietoja kilpailevasta Cialis-erektiolääkkeestä ja Levitrasta. Edellistä myy Lilly &Co ja Icos. Jälkimmäistä taas mm. Bayer.

FDA tutkii tietojen todenperäisyyttä."



.....Kautta aikojenhan on levitetty tarinaa siitä,että kun masturboi,niin saattaa näkö lähteä...Onkohan tulevaisuudessa varoitukset siitä,että kun harrastat seksiä niin saattaa näkö lähteä...Tätä varoitusta ei suunnattaisikaan puberteetti ikäisille,vaan elämän loppupuolella oleville henkilöille,joilla saattaa lerpahdella.
44040
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kuinka tällaiset sivuvaikutukset, yllätykset, voivat olla mahdollisia?

Jatkuvastihan meille kerrotaan, kuinka hyvin tutkittuja, ja testattuja nämä virallisen puolen myymät lääkkeet ovat, sekä niiden vaikutukset, sekä sivuvaikutukset tiedetään, ja ovat selvitetty suuria rahamääriä vaativilla, vuosia kestävillä kehittelyillä, testeillä ja kokeilla!
Ovat siis kovin hyvin tarkastettuja, ja saaneet sen myyntiluvankin.
Eikös se edellytä, että ne eivät ole terveydelle vaarallisia?

Sitävastoin sen humpuuki-,luontaisemman hoitopuolen käyttämät "kamat", eivät ole tarpeeksi hyvin tutkittuja, eivätkä kaikki ole vaadittavalla tavalla hyväksyttyjä, ja siten voivat olla terveydelle kovin vaarallisia!
Siis käytössä ei turvallisia, joidenka myyntiä pitää rajoittaa, jopa lopettaakin!
Näinhän meitä opetetaan!

Tarvittais vähän selvennystä!

Äänestä

Kun tarpeeksi monta ihmistä käyttää esim. aspiriinia, sattuu aina tapauksia jossa aspiriinin käyttäjälle tulee verkkokalvon irtauma, joka johtaa leikkaukseen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että aspiriini aiheuttaa verkkokalvon irtauman.
Toisin on esim. silloin kun määrättyjä eturauhaslääkkeitä käyttävälle tehdään kaihileikkaus ja värikalvon lepatus haittaa leikkausta - tämä on (sinänsä tarpeellisen) lääkkeen tunnettu sivuvaikutus.
Eli kun tarpeeksi moni ihminen käyttää vaikkapa viagraa ja sokeutuu, raportoidaan tällaisissa tapauksissa viranomaisille MAHDOLLISESTA haittavaikutuksesta. Viranomaisten tehtävä on sitten seurata tilannetta ja tutkia, tapahtuuko esim. verenkiertohäiriöperäisiä sokeutumisia lääkettä käyttävillä useammin kuin väestöllä, joka ei lääkettä käytä. Sitten on selvitettävä, johtuuko tämä sokeutumisen riski lääkkeen käytöstä tai mahdollisesti jostain muusta tekijästä (eli onko esim. lääkettä käyttävä väestö muuten vain alttiimpi tällaisille tapahtumille).
Kyseessä lienevät erittäin harvinaiset sivuvaikutukset, jotka eivät ennen lääkkeen markkinoilletuloa ole testeissä tulleet esille.

Uusien lääkkeiden tulossa käyttöön on aina mahdollisuus, että esiintyy yllättäviä haittavaikutuksia, joita ei vuosien mittaisissakaan testauksissa ole saatu esille.

Esimerkkejä on esim. thalidomidi parinkymmenen vuoden takaa, VIOXX, Lipobay ja muita. Kaikki lääkkeet poistettiin markkinoilta yllättävien ja jopa tappavien sivuvaikutusten vuoksi.

Äänestä
  • Löysin netistä hieman lisäinfoa aiheesta.

    Viagraa käyttää maailmassa noin 23 miljoonaa miestä. FDA on saanut 38 raporttia Viagraa käyttävistä, 4 raporttia Cialista käyttävistä ja yhden raportin Levitraa käyttävistä potilaista, joille on kehittynyt NAION (non-arteritic anterior ischemic optic neuropathy eli näköhermonpään iskemia, joka ei liity arteriittiin (valtimotulehdustauteihin)). Kyseessä on siis näköhermonpään iskemia, joka voi aiheuttaa näköhermonpään turvotusta, näkökenttäpuutoksia ja jopa silmän sokeutumisen.

    Numeroiden perusteella NAION vaikuttaa sen verran harvinaiselta näin suurella käyttäjämäärällä, että lääkkeen käytöllä ja NAION:lla ei välttämättä ole mitään tekemistä toistensa kanssa (ja jos olisi, vie sen tilastollinen selvittäminen vuosien ajan). Potilaan kannalta huomio tähän kiinnittyy varmasti sen vuoksi, että näissä lääkkeissä on tunnettuna sivuvaikutuksena on ohimeneviä näköhäiriöitä (joilla ei ole kuitenkaan NAION:in kanssa tekemistä).

    Eli ainakin tämän raportin perusteella en pelkäisi em. lääkkeiden ottamista.

    Äänestä

Verkkokalvon rappeutumaa, ikärappeutumaa. potiessa on mainittujen potenssilääkkeitten vaikutus aivan ilmeinen. Ainakin käytön jälkeisenä päivänä verkkokalvon verisuonisto ja mahdolliset nesterakkulat oireilevat ja aiheuttavat näön heikkenemistä. Missä määrin vaikutus on rappeutumaa edistävä, on vaikea todeta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jarde21 kirjoitti:

"Yhdysvaltain lääkemarkkinavirasto FDA on saanut tietoonsa 38 raporttia, joiden mukaan lääkeyhtiö Pfizerin potenssilääkettä Viagraa käyttäneet ihmiset ovat saaneet näkövammoja tai sokeutuneet.

Viranomaiset ovat saanet myös samantapaisia tietoja kilpailevasta Cialis-erektiolääkkeestä ja Levitrasta. Edellistä myy Lilly &Co ja Icos. Jälkimmäistä taas mm. Bayer.

FDA tutkii tietojen todenperäisyyttä."



.....Kautta aikojenhan on levitetty tarinaa siitä,että kun masturboi,niin saattaa näkö lähteä...Onkohan tulevaisuudessa varoitukset siitä,että kun harrastat seksiä niin saattaa näkö lähteä...Tätä varoitusta ei suunnattaisikaan puberteetti ikäisille,vaan elämän loppupuolella oleville henkilöille,joilla saattaa lerpahdella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu