Kerrostalossa asunnon oven paiskominen!

Anonyymi-ap

En halua leimata mitään ikäluokkia.
Kysynpä kumminkin, miksi jotkut samat n. "parikymppiset" ja juuri 18 ikään päässeet paiskovat rapussa muidenkin tiedoksi asumansa osakkeen ulko ovea tullessa ja lähtiessä ilmeisesti sitä lujempaa, mitä korkeammalla v-käyrä sattuu milloinkin menijällä olemaan?

En haluaisi leimautua "rapun räpättäjäksi" sanomalla asiasta kyseiselle henkilölle, että hän ja osa siellä kävijöistä ovat ainoita, kenen ovea lennätetään kiinni karmit paukkuen! Muut asujat rapussa ovat lähes kaikki kohteliaita vanhuksia, paitsi minun lisäksi toinen keski ikäinen perhe lapsineen.

Viikonloppuisin kuuluu hyväksyttäviä desibelejä juhlinnasta ja musiikista, sekä arkisin riidoista, jossa 2 eri sukupuolta tappelevat ja pudottelevat tavaroita seinään, tai lattioille. Huuto äänestyksen loputtua asunnosta poistuu toinen, monesti vielä yöllä klo 0:50 karmit täristen.

Pari viikkoa sitten joku oli valittanut heidän oven paiskomisesta meidän rapun ulko oven vieressä sisäpuolelle korkkitauluun jätetyllä käsinkirjoitetulla lappusella, joka oli hävinnyt seuraavaan aamuun mennessä. Lapussa uhattiin ilmoittaa isännöitsijälle, mikäli ulko ovea ei jatkossa malteta sulkea "pienempää voimaa käyttäen."

Oven kiinni paiskominen on jatkunut päivittäin ja kerran on ainakin minun paikalla ollessa kuulunut välien selvittelyä.

1

727

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

        https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
        Maailman menoa
        84
        5297
      2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

        Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
        Maailman menoa
        30
        3526
      3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

        Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
        Maailman menoa
        40
        2874
      4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

        Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
        Maailman menoa
        27
        2094
      5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

        🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
        Ikävä
        59
        1851
      6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

        Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
        Maailman menoa
        286
        1646
      7. Miksi pitäisit enemmän

        Minusta kuin siitä toisesta?
        Ikävä
        47
        1596
      8. Mitä meidän välillä

        Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
        Ikävä
        94
        1392
      9. Tämmönen höpsö

        Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
        Suhteet
        44
        1366
      10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

        p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
        Tuusniemi
        7
        1175
      Aihe