Sdp:ssä siirrytty putinimaiseen ohjattuun demokratiaa

Mielestäni uuden puoluesihteerin valinta on tästä oiva esimerkki.
Puolueen puheenjohtaja julkitoi enne puoluekokouksen valintaa keitä hän voisi kannattaa. Muut tehtävään pyrkivät heti paperinsa pois.
Puheenjohtaja perusteli, että hän halusi vaain olla avoin ja että tulee olemaan paljon töitä kenttä- ja järjestötöissä.
Putinin ohjattu demokratia Venäjällä tässä tulee mieleen.
Kai puoluekokousväelle on annettu kaikki tiedot tulevan puoluesihteerin töistä ja siitä mitä niistä korostetaan. Puoluekokousväen tehtävä on itse katsoa avoimesti mikä sopii yhteen ja millä "hevosilla" ajetaan.
Ei pidä sortua putinimaiseen "hevosteluun", vaan demokratia katsoo avoimesti yksilöitä millä mennään
23346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Mielestäni aloitus oiva esimerkki persun pölhöydestä.

Äänestä

Tänään saamme demarien poliittisen linjan näkyviin, piirun verran oikealle käännytään tuntien Antin edelliset puheet. Lindman sopiva johtamaan SDP mitkään puolue sihteerit on vain kulisseissa, jos sattunut tappamaan hiiriä sillä ei merkitystä.

Äänestä

Aloittaja, nyt vain on niin että sanat Putin ja demokratia eivät sovi toistensa yhteyteen edes huonona vitsinä.

Äänestä

"Putinin ohjattu demokratia Venäjällä tässä tulee mieleen"

TOTTAKAI. Sehän on teidän persujen poliittinen agenda.
Purra ja Putin, diktaattorit.

Äänestä
  • Vasemmistolaisia valittaa🤮

    Äänestä

Persut on putinisteja.

Äänestä

PERUSSUOMALAISET ovat aina suhtautuneet myönteisimmin
Putinin Venäjään.

Äänestä
  • Kyllä ne on Suomen kommaripaskat

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Kyllä ne on Suomen kommaripaskat

    Kyllä ne on persut jotka pelaavat Putinin pussiin...

    Persut oli jäsen EU parlamentissa äärioikeistolaisessa ID-ryhmässä. Ryhmän tarkoitus on nakertaa ''EeUuta'' sisältä, Putinin eduksi. Ryhmä sai todistetusti rahoitusta venäjältä.

    https://www.verkkouutiset.fi/a/psn-mepit-aanestivat-venajan-propagandan-tuomitsemista-vastaan/#c71953d6

    Ruotsissakin ihmeteltiin...
    https://www.is.fi/politiikka/art-2000006099122.html


    Joulukuu 2016, Iltalehti tilasi ja maksoi, Taloustutkimus Oy suoritti.

    Kysymys: ''Luotatteko Vladimir Putiniin ?''

    PS äänestäjistä 44% vastasi ''Kyllä''

    Kaikkien muiden puolueiden äänestäjistä alle 10% vastasi ''Kyllä''

    Äänestä

Onko osa persuista uuskommareita ?

Vakiintuneista puolueista Venäjä-myönteisimpiä ovat perussuomalaisten
kannattajat. Heistä 48 prosentin mielestä ei ole mitään syytä suhtautua Venäjään kielteisesti.

Edes Vasemmistoliitossa ei ajatella niin, ettei ole syytä suhtautua Venäjään kielteisesti.

Äänestä
  • Elokuu 2022, Ville Tavio huusi eduskunnan istuntosalissa ''...valtion on maksettava kansalaisten sähkölaskut...''

    Äänestä

Jokaisellahan on oma henkilökohtainen suosikki , joten mitä ihmeellistä siinä taas on

Äänestä

Näkkäläpoika Mikkelissä😂😂😂

Äänestä
  • Kaksi sanaa ja kolme hassua kuvaa. Ei ihan huonosti koulupudokkaalta.

    Äänestä

Demareilla yllättäen 100% kannatus asiaan kuin asiaan. Kaikkihan toki saa ”oman” mielipiteensä ilmaista.

Äänestä

On se niin vaikea myöntää että Antti junttasi puoluesihteeriksi väärän miehen.

Äänestä
  • Antti siirsi syrjään marinistit.
    Ei sentään samalla tavalla kuin putin Venäjällä.

    Äänestä

Köyhien kiduttaja .

Äänestä

Niin se oli ennen sotahommissakin, että niillä hevosilla on ajettava, jotka annetaan.
Sodan jälkeen se periaate tuli yleisemminkin käyttoon työmarkkinoilla. Firman johtohenkiöt usein sanoivat, että niillä "hevosilla" ajetaan, jotka annetaa.
Puolueväellä on käytettävinään -neuvosto, -hallitus yms, jotka kartoittavat ja tekevät puoluestragediaa. Heidän tehtävänään on kertoa tyhjentävästi (ja avoimesti) asiosta, joista puoluekokous sitten päättää.

Äänestä

Mitä isot edellä ...

Äänestä

Miksi Putin. Hitlerhän näytti tien kansalliselle sosialismille. Onko sanojen merkitys muuttunut ?

Äänestä

Vasemmisto on venäjämielistä ja on aina ollut.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Mielestäni uuden puoluesihteerin valinta on tästä oiva esimerkki.
Puolueen puheenjohtaja julkitoi enne puoluekokouksen valintaa keitä hän voisi kannattaa. Muut tehtävään pyrkivät heti paperinsa pois.
Puheenjohtaja perusteli, että hän halusi vaain olla avoin ja että tulee olemaan paljon töitä kenttä- ja järjestötöissä.
Putinin ohjattu demokratia Venäjällä tässä tulee mieleen.
Kai puoluekokousväelle on annettu kaikki tiedot tulevan puoluesihteerin töistä ja siitä mitä niistä korostetaan. Puoluekokousväen tehtävä on itse katsoa avoimesti mikä sopii yhteen ja millä "hevosilla" ajetaan.
Ei pidä sortua putinimaiseen "hevosteluun", vaan demokratia katsoo avoimesti yksilöitä millä mennään

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu