Työni puolesta olen käynyt satoja kertoja lounaalla ja iltalenkki on ainoa paikka jossa lounas tarjoillaan suurimmaksi osaksi kylmänä. Perunat ovat usein puoliksi raakoja, joskus myös liha on ollut raakaa!
Hampurilaiset taas on kuin Pirkan valmis hampurilaisia mikrossa lämmitettynä, Pirkka vaan hitusen parempaa.
Muutaman kerran olen näistä puutteista maininnut mutta omistaja vain olkia kohautti, ei edes raa'an lihan tilalle tarjonnut kypsää!
Iltalenkin ruoka suorastaan ala-arvoista!
34
3744
Vastaukset
- Anonyymi
Yhden kerran olen käynyt tuolla. Jätin väliin suosiolla, kun näin lounasruokana vähemmän houkuttelevia puolivalmisteita itsetehdyn sijasta. Muitakin lounasravintoloita löytyi paikkakunnalta.
- Anonyymi
Ja silti olet useasti siellä käynyt syömässä, melko huono provo oli tämä.
- Anonyymi
Kerran antanut lounaalle mahdollisuuden ja kerran burgereille. Se riitti.
- Anonyymi
Satoja kertoja olen käynyt lounaalla eri paikoissa, en iltalenkissä
- Anonyymi
Minä puolestani en ole tuolla käynyt enkä käy. Minulle riittää kun joku muu on jo käynyt ja todennut tarjoamisten olevan ala-arvoisia. Vaikka olen jossain määrin valmis ottamaan harkittuja riskejä, niin en minä sentään masokisti ole.
- Anonyymi
Maailmassa nähdään nälkää monessa maassa. Täällä valitetaan. Ollaan tyytyväisiä siitä että meillä on ruokaa ja puhdasta vettä. Se ei todellakaan ole kaikille itsestäänselvyys. Iltalenkissä on terveystarkastaja käynyt ja todennut paikan kelvolliseksi. Ihan hyvää ruokaa siellä on.
Syökää nälkään, ei huvin vuoksi.- Anonyymi
Kuka käski vetää lounasruoan tasokeskusteluun nälänhädän ja terveystarkastajan? Puolivalmisteiden liiallista käyttöä saa arvostella.
- Anonyymi
Taitaa olla yksi ja sama kirjoittaja taas, ja näemmä sitäkään hän ei ymmärrä mitä kirjoittaa:)
Ensin on perunoitten kanssa ongelmia useasti, sitten lihan kanssa ja siihen vielä purilaiset.
Mutta sitten itse vastaa viestiin että kerran käynyt koko paikassa.
Menisi vaan säästämään niitä kolikoita niihin Pirkan purilaisiin.
Itse käyn viikoittain kyseisessä paikassa ja hyvää on ollut ruoka, sinne pystyy viedä omatkin asiakkaat lounaalle syömään toisin kun parissa muuta paikkaa.
Ja grillille iso peukku.- Anonyymi
Ei järki päätä pakota jos luulee että on lounaalle menty syömään pelkkiä perunoita! Eiköhän siellä ole sitä lihaa ollut tarjolla samaan aikaan ;)
Jos luet kommentin uusiksi niin huomaa et kerran annettu lounaalle ja kerran burgereille mahdollisuus (:
- Anonyymi
Jos jossakin paikassa ruoka on muka ala-arvoista, niin ei siellä kauaa ihmiset kävisi. Kyllä ihmiset menevät sitten parempaan paikkaan, näin tämä on aina toiminut ja toimii edelleen. Tämmöiset aloitukset kertoo nyt jostain muusta ns. vihasta paikallista yrittäjää kohtaan. Eikä tässäkään ole todennäköisesti mitä perää jutun takana. Aloittaja voisi pyöritellä lihapullansa tästä lähdin itse.
- Anonyymi
Tässä ei ole kyse vihasta yrittäjää kohtaan, en edes kyseistä yrittäjää tunne kun en ole keuruulaisia, siellä vain tulee töitä tehtyä.
Yrittäjälle olen päin naamaa sanonut mutta kuten varmaan osaat lukea että yrittäjä ei tehnyt muuta kuin olkia kohautti kun kannoin raa'an lihan hänen eteensä.
Kotona kyllä teen ruokani itse mutta työajalla käyn lounaalla, olenkin käynyt OnniTonnissa ja MegaCafeessa syömässä, jossa on muuten molemmissa paremmat ruuat kuin iltalenkissä, suosittelen muitakin menemään kyseisiin paikkoihin! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä ei ole kyse vihasta yrittäjää kohtaan, en edes kyseistä yrittäjää tunne kun en ole keuruulaisia, siellä vain tulee töitä tehtyä.
Yrittäjälle olen päin naamaa sanonut mutta kuten varmaan osaat lukea että yrittäjä ei tehnyt muuta kuin olkia kohautti kun kannoin raa'an lihan hänen eteensä.
Kotona kyllä teen ruokani itse mutta työajalla käyn lounaalla, olenkin käynyt OnniTonnissa ja MegaCafeessa syömässä, jossa on muuten molemmissa paremmat ruuat kuin iltalenkissä, suosittelen muitakin menemään kyseisiin paikkoihin!Jos se oli nautaa niin medium - tai raw on parempaa kuin well dan. Tietysti makuasia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä ei ole kyse vihasta yrittäjää kohtaan, en edes kyseistä yrittäjää tunne kun en ole keuruulaisia, siellä vain tulee töitä tehtyä.
Yrittäjälle olen päin naamaa sanonut mutta kuten varmaan osaat lukea että yrittäjä ei tehnyt muuta kuin olkia kohautti kun kannoin raa'an lihan hänen eteensä.
Kotona kyllä teen ruokani itse mutta työajalla käyn lounaalla, olenkin käynyt OnniTonnissa ja MegaCafeessa syömässä, jossa on muuten molemmissa paremmat ruuat kuin iltalenkissä, suosittelen muitakin menemään kyseisiin paikkoihin!Suosittelen myös Konditoria-kahvila Satumaan ja Barbaarin lounasruokaa, jos et ole vielä käynyt.
Keuruulaiset vetävät herneen nenään, jos lounasravintolakokemusta enemmän omaava henkilö tai ravintola-alan ammattilainen antaa rakentavaa palautetta.
Yksi huonoimmista muurinpohjaletuista tuli syötyä Keuruun torilla kesällä. Joku mieshenkilö paistoi muurinpohjalettuja torikojussa. Kumimaisia ja mauttomia lettuja vetisimmän "mansikkahillon" kera. Enpä usko, että saksalaiset turistitkaan niistä pitivät. Sen sijaan olisi kannattanut mennä kahville Marttamökkiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suosittelen myös Konditoria-kahvila Satumaan ja Barbaarin lounasruokaa, jos et ole vielä käynyt.
Keuruulaiset vetävät herneen nenään, jos lounasravintolakokemusta enemmän omaava henkilö tai ravintola-alan ammattilainen antaa rakentavaa palautetta.
Yksi huonoimmista muurinpohjaletuista tuli syötyä Keuruun torilla kesällä. Joku mieshenkilö paistoi muurinpohjalettuja torikojussa. Kumimaisia ja mauttomia lettuja vetisimmän "mansikkahillon" kera. Enpä usko, että saksalaiset turistitkaan niistä pitivät. Sen sijaan olisi kannattanut mennä kahville Marttamökkiin.Kiitos! Täytyy käydä testaamassa heti tänään toi satumaa.
Niin näyttäisi menevän muutamalla herneet nenään palautteesta.
Oikein kysyttävä että minne palautteen voin jättää kun ei mitään someja käytä eikä kyseinen paikka suostu palautetta ottamaan vastaan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä ei ole kyse vihasta yrittäjää kohtaan, en edes kyseistä yrittäjää tunne kun en ole keuruulaisia, siellä vain tulee töitä tehtyä.
Yrittäjälle olen päin naamaa sanonut mutta kuten varmaan osaat lukea että yrittäjä ei tehnyt muuta kuin olkia kohautti kun kannoin raa'an lihan hänen eteensä.
Kotona kyllä teen ruokani itse mutta työajalla käyn lounaalla, olenkin käynyt OnniTonnissa ja MegaCafeessa syömässä, jossa on muuten molemmissa paremmat ruuat kuin iltalenkissä, suosittelen muitakin menemään kyseisiin paikkoihin!Hyvä, että olet löytänyt itsellesi sopivan paikan. Toiset saavat käydä syömässä ihan itse valitsemassaan paikassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos! Täytyy käydä testaamassa heti tänään toi satumaa.
Niin näyttäisi menevän muutamalla herneet nenään palautteesta.
Oikein kysyttävä että minne palautteen voin jättää kun ei mitään someja käytä eikä kyseinen paikka suostu palautetta ottamaan vastaan?Facebook tiktok nettisivut järki päähän.
- Anonyymi
Aloittajan kommentit voi jättää omaan arvoonsa. Aina on ollut kunnon ruokaa kun olen käynyt lounaalla. Tämä on joko kilpailijan trolli tai kateellisen einesruoan popsijan purkaus.
- Anonyymi
Einesruokia ei tule syötyä, mutta kyllä se vaan niin on että jos mainostetaan itse tehtynä kotiruokana niin silloin ei pitäis tarjolla olla eineksiä, vai mitä olet itse mieltä onko einekset itse tehtyä kotiruokaa?
- Anonyymi
Hyvä lounas on ollut aina kun olen itse käynyt, varsinkin grillistä kanahamppari oma suosikki.
Ei taida olla tekstin aloittaja edes käynyt kyseisessä paikassa. Liekö joku lähi kilpailijan satuja taas. - Anonyymi
Pari kertää käynyt grillillä, perus snagarisapuskaa, ei mitään ihmeellistä.
- Anonyymi
Mutta kun aloittaja kaipaisi Keuruulle viiden tähden ravintolaa.
- Anonyymi
2kertaa ollaan käyty !?ensimmäisen ja viimeisen kerran!
- Anonyymi
Minä kävin kolme kertaa: ensimmäisen, ainoan ja viimeisen kerran.
- Anonyymi
Miksi ulista täällä? Yksi ohje, KYS
- Anonyymi
Oikein ohjeita täällä jakelee, vaikka keskustelussa käsiteltiin lounasruokaa. Joten äänessä on tyypillinen, hyvin alhaisen sivistystason omaava, mahdollisesti koulunsa kesken jättänyt, kovan lapsuuden kokenut keuruulaisjuntti. KeuPan pelit, autoilu ja kupin otto viikonloppuisin on sille henki ja elämä, muuta kulttuuria se ei tunne. Ja parempaan argumentaatioon se ei koskaan kykene.
- Anonyymi
Keuruu pitäis nukettaa
- Anonyymi
Aika noloa tuollainen menettely🤔😟
- Anonyymi
Menkääpä kaupan kautta ja tehkää itse ruokaa.
- Anonyymi
Paikkahan on kun suoraan tankki täyteen sarjasta sisustusta myöten.
- Anonyymi
Tämä osui ja upposi. Ai että oli osuva.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä osui ja upposi. Ai että oli osuva.
On nostalginen huoltoasema ja oli hyvän mielen sarja se tankki täyteen
- Anonyymi
Luuletko että jotain kiinnostaa sun ininä? Luoja mitä saastaa
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631473Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä271291Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on681284Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151154- 1271086
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3171019Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2241012- 42949
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että277928- 72915