Luetaan raamattua ufoilijoille osa 1

Anonyymi-ap

Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet, ja Jumalan henki liikkui vetten yllä.
Jumala sanoi: »Tulkoon valo!» Ja valo tuli. Jumala näki, että valo oli hyvä. Jumala erotti valon pimeydestä, ja hän nimitti valon päiväksi, ja pimeyden hän nimitti yöksi. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni ensimmäinen päivä.
Jumala sanoi: »Tulkoon kaartuva kansi vesien väliin, erottamaan vedet toisistaan.» Jumala teki kannen ja erotti toiset vedet sen alapuolelle ja toiset sen yläpuolelle. Niin tapahtui, ja Jumala nimitti kannen taivaaksi. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni toinen päivä.
Jumala sanoi: »Kokoontukoot taivaankannen alapuolella olevat vedet yhteen paikkaan, niin että maan kamara tulee näkyviin.» Ja niin tapahtui. Jumala nimitti kiinteän kamaran maaksi, ja sen paikan, mihin vedet olivat kokoontuneet, hän nimitti mereksi. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä.
Jumala sanoi: »Kasvakoon maa vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka maan päällä kantavat hedelmissään kukin lajinsa mukaista siementä.» Ja niin tapahtui. Maa versoi vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka kantoivat hedelmissään kukin oman lajinsa mukaista siementä. Jumala näki, että niin oli hyvä. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kolmas päivä.
Jumala sanoi: »Tulkoon valoja taivaankanteen erottamaan päivän yöstä, ja olkoot ne merkkeinä osoittamassa määräaikoja, hetkiä ja vuosia. Ne loistakoot taivaankannesta ja antakoot valoa maan päälle.» Ja niin tapahtui. Jumala teki kaksi suurta valoa, suuremman hallitsemaan päivää ja pienemmän hallitsemaan yötä, sekä tähdet. Hän asetti ne taivaankanteen loistamaan maan päälle, hallitsemaan päivää ja yötä ja erottamaan valon pimeydestä. Jumala näki, että niin oli hyvä. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni neljäs päivä.
Jumala sanoi: »Viliskööt vedet eläviä olentoja ja lennelkööt linnut ilmassa taivaankannen alla.» Niin Jumala loi suuret meripedot ja kaikki muut elävät olennot, joita vedet vilisevät, sekä kaikki siivekkäiden lajit. Jumala näki, että niin oli hyvä. Hän siunasi ne sanoen: »Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää meren vedet, ja linnut lisääntykööt maan päällä.» Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni viides päivä.
Jumala sanoi: »Tuottakoon maa kaikenlaisia eläviä olentoja, kaikki karjaeläinten, pikkueläinten ja villieläinten lajit.» Ja niin tapahtui. Jumala teki villieläimet, karjaeläimet ja erilaiset pikkueläimet, kaikki eläinten lajit. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä.
Jumala sanoi: »Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu.» Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: »Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu.» Jumala sanoi vielä: »Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät. Olkoot ne teidän ravintonanne. Ja villieläimille ja taivaan linnuille ja kaikelle, mikä maan päällä elää ja liikkuu, minä annan ravinnoksi vihreät kasvit.» Niin tapahtui. Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää. Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni kuudes päivä.

27

717

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tiesitkö että Jeesus käy dieselillä? Nyt tiedät.

      • Anonyymi

        Tämä on vasta vanhaa testamenttia, Jeesus ei vielä ole syntynyt.
        Malta vielä.
        Menee mooooonta postausta ennen kuin ollaan siinä vaiheessa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on vasta vanhaa testamenttia, Jeesus ei vielä ole syntynyt.
        Malta vielä.
        Menee mooooonta postausta ennen kuin ollaan siinä vaiheessa

        Voi olla että vuoden päästä ollaan tavotteesa jos postaan yhden päivässä


      • Anonyymi

        Minäpä silloin tällöin käyn ku.sel-la.


    • Anonyymi

      Osa 1/1 joo tiivistettynä yhteen pötkölauseeseen, noh katson mitä planeettojen nimiä oma generaattorini nyt laittaa

      Niconda
      Biakis
      Nazamda
      B-i
      Neaca
      Sotcao
      Ratan
      Mogam
      Visdi
      Iranlawi
      Ly-e
      Cedor
      Mebur
      Nafran
      Rea-el
      Diana
      Nifidel

    • Anonyymi

      Luterilaisuuden ABC - LOPUN AJAT - eskatologia, ydinasiat: https://www.luterilainen.net/lopun-ajat/

      "Eskatologia on uskontoihin liittyvä oppi maailman viimeisistä tapahtumista."
      "Viimeisillä tapahtumilla tarkoitetaan yleensä nykyisen maailman päättymistä ja uuden maailman syntymistä."
      https://fi.wikipedia.org/wiki/Eskatologia

      • Anonyymi

        RAAMATUN ennustuksia lopun ajasta:
        Jeesuksen opetuslapset halusivat tietää milloin Jumalan valtakunta tulee[10].
        Jeesus antoi vastauksessaan moniosaisen tunnusmerkin, josta voitaisiin havaita milloin uusi onnellinen maailma on lähellä. Muissa raamatunkirjoissa lisätään tunnusmerkkiin yksityiskohtia.

        Jeesuksen antaman tunnusmerkin piirteitä ovat:

        Sodat[11]
        Suuret maanjäristykset[12]
        Nälänhätä[13]
        Sairaudet[14]
        Pelko[15]
        Jeesuksen opetuslapsia vihataan ja vainotaan[16]
        Väärät uskonnolliset opettajat[17]
        Jumalan valtakunnasta kerrotaan kaikkialla maailmassa[18]
        Laittomuuden lisääntyminen[19]

        Paavali puolestaan kirjoitti, että viimeisinä päivinä on vaikeita aikoja, koska ihmisten käytös muuttuu huonompaan suuntaan[20]. Paavalin mainitsemia piirteitä ovat muun muassa:

        Itserakkaus[21]
        Kerskailu[21]
        Ylpeys[21]
        Rahan rakkaus[21]
        Tottelemattomuus vanhemmille[21]
        Kiittämättömyys[21]
        Rakkaudettomuus[22]
        Raakuus[22]
        Väkivaltaisuus[22]
        Rakkaus nautintoja, eikä Jumalaa kohtaan[23]
        Uskonnollinen ulkokultaisuus[24]

        Apostoli Johannes sai Jumalalta näyn, jossa paljastettiin lopun ajan tapahtumia.
        Johannes kirjoitti niistä Ilmestyskirjassa.

        Sodat[25]
        Nälänhätä ja korkea ruuan hinta[26]
        Maan turmeleminen[27]


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        RAAMATUN ennustuksia lopun ajasta:
        Jeesuksen opetuslapset halusivat tietää milloin Jumalan valtakunta tulee[10].
        Jeesus antoi vastauksessaan moniosaisen tunnusmerkin, josta voitaisiin havaita milloin uusi onnellinen maailma on lähellä. Muissa raamatunkirjoissa lisätään tunnusmerkkiin yksityiskohtia.

        Jeesuksen antaman tunnusmerkin piirteitä ovat:

        Sodat[11]
        Suuret maanjäristykset[12]
        Nälänhätä[13]
        Sairaudet[14]
        Pelko[15]
        Jeesuksen opetuslapsia vihataan ja vainotaan[16]
        Väärät uskonnolliset opettajat[17]
        Jumalan valtakunnasta kerrotaan kaikkialla maailmassa[18]
        Laittomuuden lisääntyminen[19]

        Paavali puolestaan kirjoitti, että viimeisinä päivinä on vaikeita aikoja, koska ihmisten käytös muuttuu huonompaan suuntaan[20]. Paavalin mainitsemia piirteitä ovat muun muassa:

        Itserakkaus[21]
        Kerskailu[21]
        Ylpeys[21]
        Rahan rakkaus[21]
        Tottelemattomuus vanhemmille[21]
        Kiittämättömyys[21]
        Rakkaudettomuus[22]
        Raakuus[22]
        Väkivaltaisuus[22]
        Rakkaus nautintoja, eikä Jumalaa kohtaan[23]
        Uskonnollinen ulkokultaisuus[24]

        Apostoli Johannes sai Jumalalta näyn, jossa paljastettiin lopun ajan tapahtumia.
        Johannes kirjoitti niistä Ilmestyskirjassa.

        Sodat[25]
        Nälänhätä ja korkea ruuan hinta[26]
        Maan turmeleminen[27]

        Jos joku muukalaispoppoo haluaisi jokseenkin tehokkaasti estää ihmisten henkistä kehitystä niin he istuttaisivat maapallolle kristinuskon kaikessa järjettömyydessään synnittämään ja syyllistämään ihmistä.

        Ihmiskunta on matkalla kohti surullisia aikoja liian suuren väestömäärän ja ilmastomuutoksen takia. Tarjolla on luotettavaa tietoa syistä ja seurauksista sekä sopimuksia toimenpiteistä tilanteen pahenemisen estämiseksi.

        Mutta sovituista toimenpiteistä luistellaan ulos. Se on helppoa sillä tekemättömyyden seuraukset eivät tule näkyviin heti seuraavina vuosina ja niiden uskotaan koskevan ihmisiä jossain kaukana muisssa maissa.

        Tekemättömyyden seuraukset osuvat kuitenkin kaikkiin, kaikkialla maapallolla. Kun seuraukset alkavat toistumaan liian usein ja ilmastopakolaiset tunkevat sisään, sitten tehdään paljon rankemmat toimet kuin nyt tehtäisiin.

        1. maailmansota oli kristityille lopun aikoja, 2. maailmansota oli kristityille lopun aikoja ja tuloaan tekevä ilmastokriisi on kristityille epäilemättä lopun aikoja sekin.

        Sodat loppuivat, vaan maailma ei, ja niin tulee käymään myös ilmastokriisin kanssa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        RAAMATUN ennustuksia lopun ajasta:
        Jeesuksen opetuslapset halusivat tietää milloin Jumalan valtakunta tulee[10].
        Jeesus antoi vastauksessaan moniosaisen tunnusmerkin, josta voitaisiin havaita milloin uusi onnellinen maailma on lähellä. Muissa raamatunkirjoissa lisätään tunnusmerkkiin yksityiskohtia.

        Jeesuksen antaman tunnusmerkin piirteitä ovat:

        Sodat[11]
        Suuret maanjäristykset[12]
        Nälänhätä[13]
        Sairaudet[14]
        Pelko[15]
        Jeesuksen opetuslapsia vihataan ja vainotaan[16]
        Väärät uskonnolliset opettajat[17]
        Jumalan valtakunnasta kerrotaan kaikkialla maailmassa[18]
        Laittomuuden lisääntyminen[19]

        Paavali puolestaan kirjoitti, että viimeisinä päivinä on vaikeita aikoja, koska ihmisten käytös muuttuu huonompaan suuntaan[20]. Paavalin mainitsemia piirteitä ovat muun muassa:

        Itserakkaus[21]
        Kerskailu[21]
        Ylpeys[21]
        Rahan rakkaus[21]
        Tottelemattomuus vanhemmille[21]
        Kiittämättömyys[21]
        Rakkaudettomuus[22]
        Raakuus[22]
        Väkivaltaisuus[22]
        Rakkaus nautintoja, eikä Jumalaa kohtaan[23]
        Uskonnollinen ulkokultaisuus[24]

        Apostoli Johannes sai Jumalalta näyn, jossa paljastettiin lopun ajan tapahtumia.
        Johannes kirjoitti niistä Ilmestyskirjassa.

        Sodat[25]
        Nälänhätä ja korkea ruuan hinta[26]
        Maan turmeleminen[27]

        Näitä on ilmennyt kaikkina aikoina. Hohihoijaa.

        Lopun ajat käsitteenä on samaa uskonnon kierrätystä lähi-idän alueella. Melkein kaikki kristinuskon opeista on vanhan kierrätystä.

        Ei sitä turhaan sanottu että kirkot on perustettu tepmppeleiden sijoille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näitä on ilmennyt kaikkina aikoina. Hohihoijaa.

        Lopun ajat käsitteenä on samaa uskonnon kierrätystä lähi-idän alueella. Melkein kaikki kristinuskon opeista on vanhan kierrätystä.

        Ei sitä turhaan sanottu että kirkot on perustettu tepmppeleiden sijoille.

        Opit "vanhan kierrätystä", koska se on alun perin vanhaa. Perustuu yhteen varhaisempaan aikakauteen, ns. Eedenin puutarhaan, sijainti juurikin nykyinen Lähi-idän alue.
        Ja siihen aikaan Jumalan poikia kulki ihmisten keskuudessa, jättiläisiä ja heidän jälkeläisensä, tekivät sankarillisia mahtitekoja. He toimillaan valistivat, innoittivat esimerkillään lähialueen, että osin kaukaisiakin heimoja (mm. inkat, mayat) , opettivat eri taitoja, että syntyi uskonnon ensimmäisiä oppeja.

        Heidän perujaan ovat myös pyramidit, muut suuret kivirakennelmat eri maanosissa. Selittyy pyramidien samankaltaisuus eri maanosien välillä, niiden yhteys ja yhteneväisyys. Mutta tämä on ihmiskunnan säilyneestä historiasta lähes kokonaan kadonnut aikakausi. Tai jäljellä on enää tarina, uskomus, myytti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opit "vanhan kierrätystä", koska se on alun perin vanhaa. Perustuu yhteen varhaisempaan aikakauteen, ns. Eedenin puutarhaan, sijainti juurikin nykyinen Lähi-idän alue.
        Ja siihen aikaan Jumalan poikia kulki ihmisten keskuudessa, jättiläisiä ja heidän jälkeläisensä, tekivät sankarillisia mahtitekoja. He toimillaan valistivat, innoittivat esimerkillään lähialueen, että osin kaukaisiakin heimoja (mm. inkat, mayat) , opettivat eri taitoja, että syntyi uskonnon ensimmäisiä oppeja.

        Heidän perujaan ovat myös pyramidit, muut suuret kivirakennelmat eri maanosissa. Selittyy pyramidien samankaltaisuus eri maanosien välillä, niiden yhteys ja yhteneväisyys. Mutta tämä on ihmiskunnan säilyneestä historiasta lähes kokonaan kadonnut aikakausi. Tai jäljellä on enää tarina, uskomus, myytti.

        Jätän sadut sinulle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jätän sadut sinulle.

        Totuus on usein tarua ihmeellisempää.


    • Anonyymi

      "Aivan Raamatun alussa Jumala loi maailman ja myös ihmisen. Hän siunasi ihmisen ja sanoi:
      »Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu.»
      Jumala sanoi vielä: »Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on siementä kantavat hedelmät. Olkoot ne teidän ravintonanne."
      (1. Moos. 1:28-29)

      "Ihmisen asema luomakunnassa ei kuitenkaan tyhjene siihen, että ihminen on asetettu sen huipulle. Ihmisellä on Jumalan antama tehtävä, mutta millainen se on? Heti ihmisen luotuaan, Raamattu kertoo näin:
      ”Herra Jumala asetti ihmisen Eedenin puutarhaan viljelemään ja varjelemaan sitä.”
      (1. Moos. 2:15)

      "Ihminen on saanut Jumalalta tehtävän, mutta se ei tarkoita sitä, että ihminen omistaisi maailman. Psalmi muistuttaa, kenelle maailma kuuluu:
      ”Herran on maa ja kaikki mitä siinä on, maanpiiri ja ne jotka siinä asuvat.”
      (Ps. 24:1).
      "Kun Jumala jakoi maan israelilaisille, ihmisen paikka tehtiin selväksi. Ihminen ei voinut omistaa maata. Se kuului Jumalalle, joka jakoi jokaiselle heimolle, suvulle ja perheelle sen oman arpaosan.
      ”Maa on minun ja te olette muukalaisia ja vieraita minun luonani.”
      (3. Moos. 25:23)

      "Tämä maailma on tuomittu katoamaan. Me teemme kyllä kaikkemme, jotta asiat olisivat täällä hyvin. Silti me tiedämme, että kaikki meidän tekemisemme merkitsevät vain kevyttä laastarointia perustavaa laatua olevaan vammaan."
      "Kristityt tietävät elävänsä keskellä pimeää yötä, Jumalan sanan kynttilän valossa ja odottavansa aamua, Kristuksen paluuta ja Jumalan valtakunnan ilmestymistä.
      Elämme odotuksen ja valmistautumisen aikaa. Vanha maailma väistyy ja tuhoutuu jälkiä jättämättä."
      ”Minä näin suuren valkean valtaistuimen ja sen, joka sillä istuu. Hänen kasvojensa edestä pakenivat maa ja taivas, eikä niistä jäänyt jälkeäkään.”
      (Ilm. 20:11)

      Ilmestyskirjan Johannes kirjoittaa näin: ”Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta ollut enää. Näin, kuinka pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui taivaasta Jumalan luota juhla-asuisena, niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten.
      Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: »Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.»
      Valtaistuimella istuva lausui: »Uudeksi minä teen kaiken.» Hän sanoi: »Kirjoita nämä sanat muistiin. Ne ovat luotettavat ja todet.»
      (Ilm. 21:1-5).

      "Meiltä puuttuvat sanat ja voimme vain kalvakasti aavistaa, mitä edessämme on. Odotamme maata, jossa vanhurskaus asuu. Siihen asti meidän tehtävämme on viljellä ja varjella Jumalan meille antamaa maata ja odottaa häntä, joka pitää lupauksensa."

      https://www.koskenniemi.fi/

    • Anonyymi

      Aloittaja asuu Niuvaniemessä.
      Sinne jumalansakin kuuluisi.

    • Anonyymi

      "On Kristus noussut kuolleista, on toivon saanut maailma.
      Se Kristuksessa pelastuu, ei meitä auta kukaan muu.
      On kolmas päivä koittanut, on Kristus kuolon voittanut.
      Ei hauta häntä teljennyt, hän edellämme kulkee nyt.
      Menkäämme Herran jäljissä, nyt viemään riemuviestiä.
      Se viedään kaikkeen maailmaan, ja kiitosvirttä lauletaan.
      Sinulle kiitos ainainen, oi Luoja kolmiyhteinen!
      Halleluja, halleluja!"

      https://virsikirja.fi/virsi-92-on-kristus-noussut-kuolleista/

      • Anonyymi

        Maailmaamme syntyy toki keskivertoa henkisempiä ihmisiä ja heistä joidenkin elämänsuunnitelmaan kuuluu henkisen opettajan työ suuremmassa tai pienemmässä laajuudessa. Takuuvarmasti yksikään heistä ei julista kristinuskoa, päinvastoin he kaikin keinoin pyrkivät vapauttamaan kristinuskon vallassa elävät ihmiset.

        Kuulemani mukaan jeesus olisi jo maailmassa, ja myös vishnusta on arveluja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maailmaamme syntyy toki keskivertoa henkisempiä ihmisiä ja heistä joidenkin elämänsuunnitelmaan kuuluu henkisen opettajan työ suuremmassa tai pienemmässä laajuudessa. Takuuvarmasti yksikään heistä ei julista kristinuskoa, päinvastoin he kaikin keinoin pyrkivät vapauttamaan kristinuskon vallassa elävät ihmiset.

        Kuulemani mukaan jeesus olisi jo maailmassa, ja myös vishnusta on arveluja.

        Jesse ja Visnu on sama mies/miesoletettu/hahmo. Valopää-alieeneja molemmat.


    • Anonyymi

      "Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teidän päällenne, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka." Apt. 1:8

      ”Kun he olivat rukoilleet, vavahteli paikka, jossa he olivat koolla, ja he kaikki täyttyivät Pyhällä Hengellä ja puhuivat rohkeasti Jumalan sanaa.” Apt. 4:31.

      https://youtu.be/X8An05hiexk?t=14

      • Anonyymi

        Siinä raikaa virsi numero 2.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä raikaa virsi numero 2.

        "Avaja porttis, ovesi, käy Herraas vastaan nöyrästi, kun itse taivaan kuningas sun tahtoo olla vierahas. Suo ilovirtes kaikua, on siitä riemu taivaassa."

        Eli pylly pystyyn ja hanuri soimaan!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä raikaa virsi numero 2.

        Siis hyi hitto miten ällöö! Toihan on rienausta!


      • Anonyymi

      • Anonyymi

    • Tukiainen on elävä todiste siitä ketkä uskontoihin hurahtaa. Heikkopäiset, häiriintyneet ja sellaisiin vaikeuksiin joutuneet, joista tuntuu etteivät siitä selviä.

      Lapsesta saakka aivopestyjä ei voi syyttää, koska he eivät ole itse saaneet päättää, eivätkä todennäköisesti heidän vanhempansakaan. Se periytyy.

      On se kauhea taakka sitten joillekin alkaa sitten aikuisena miettiä, että mihinhän tässä on oikein jouduttu ja pitikin tähän jengiin syntyä. Jos aivopesu on hyvin onnistunut, voi joku olla tilanteeseen tyytyväinenkin, eikä kyseenalaista mitään.

      Uskovaisuudessa ollaan eletään samankaltaisessa rajoitteisessa maailmassa kuin hypnoosissa, eli ei olla ihan tässä maailmassa. Sen näkee jo naamasta.
      https://www.youtube.com/watch?v=t1j4QRPLZC0

      Katsokaapa tubesta videoita vaikkapa Suviseuroilta, ilmeet ja olemus on samankaltainen kuin tuossa hypnoosivideolla. Ei ajatella omalla päällä, ollaan kujalla, ollaan hämillään, ei olla omia itsejään.

      Minun mielestä uskonnot tulisi kriminalisoida. Ihmisten tajunnan muokkaaminen pysyvästi jatkuvalla manipuloinnilla on kammottava rikos ja siitä ei voi koskaan kokonaan toipua.

      Mentalistit ovat hyvin tarkkoja siitä etteivät vaurioita kohdehenkilöä, kun taas lahkojohtajat ja kirkkoherrat pyrkii saamaan kohdehenkilön koko tämän elämän haltuunsa ja oman tahdon pois.

    • Anonyymi

      »Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi.
      »Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi?
      »Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte, niin tullaan teille mittaamaan.

    • Anonyymi

      Tuomaan evankeliumi:

      "Tuomaan evankeliumi on apokryfinen eli Uuteen testamenttiin kuulumaton evankeliumi. Nykyisin vakiintuneen käytännön mukaan Tuomaan evankeliumi on jaoteltu (114) lauselmaan. Useimmat niistä alkavat joko lyhyellä johdantolauseella »Jeesus (hän) sanoi» tai jonkun muun (useimmiten oppilaiden) esittämällä kysymyksellä.
      Kokonaisuudessaan Tuomaan evankeliumi tunnetaan vain Egyptistä Nag Hammadista vuonna 1945 löytyneenä koptinkielisenä käännöksenä.
      Monet pitävät Tuomaan evankeliumia merkittävimpänä Uuden testamentin ulkopuolisena varhaiskristillisyyttä kuvaavana löytönä. Se antaa kuvan varhaiskristillisyyden monimuotoisuudesta ja jossain määrin erilaisen kuvan Jeesuksesta."

      "Tuomaan evankeliumia ei ehkä ole luettu Uuteen testamentti seuraavista syistä:
      - Sen katsottiin olevan harhaoppinen.
      - Sen katsottiin olevan epäautenttinen, eli muun kuin apostolin kirjoittama.
      - Kaanonit kokoajat eivät tunteneet evankeliumia.
      - Kertovien evankeliumien katsottiin korvaavan sen sisältönsä puolesta.
      - Se kuului kristinuskon haaraan, joka toimi voittaneen Athanasios Aleksandrialaisen piirien ulkopuolella.
      - Sen painotus henkilökohtaisesta henkisyydestä saattoi olla kiusallinen organisoidun kirkon intresseille."

      "Jeesus esitetään jumalallisten salaisuuksien opettajana, mutta ei pelastajana niin kuin Johanneksen evankeliumissa. Tuomaan evankeliumi painottaa suoraa ja välitöntä kokemusta jumalallisesta.
      Siinä missä Johanneksen evankeliumi kuvaa sekä Jeesuksen tekemiä ihmeitä että hänen opetuksiaan, Tuomaan evankeliumi keskittyy pelkästään opetuksiin.
      Jeesus sanoo evankeliumin alussa: ”Joka löytää näiden sanojen selityksen, se ei ole näkevä kuolemaa”. Tämä salamyhkäisyys on ristiriidassa kirkon opetusten ja Uuden testamentin kaanoniin kuuluvien kirjojen kanssa.
      - Tuomaan evankeliumissa pelastus on sen sijaan valaistunutta ymmärrystä kuulijan omasta luonteesta jumalallisen kuvana."

      "Tuomaan evankeliumissa Jeesus sanoo, että "Isän valtakunta on levinnyt kaikkialle maailmaan, mutta ihmiset eivät sitä näe". (113)
      Tämä voidaan tulkita niin, että Jeesuksen pyrkimyksenä oli tuoda valaistusta opetuksillaan siitä, että ihmisten olemassaolo on luonteeltaan enemmän henkistä kuin materiaalista. Näin hänen väitteensä hänen omasta jumaluudestaan asettuu siihen kontekstiin, että hänen "jumaluutensa" ei rajoittunut vain häneen itseensä, vaan kuului kaikille hengellisesti uudelleensyntyneille. Myös tämä ajatus on ristiriidassa kanonisen opetuksen kanssa.
      Voidaan esimerkiksi ymmärtää ihmiskuva, jonka mukaan ihmisen kuolematon sisin on peräisin jumalallisesta valon maailmasta. (50)"

      "Elävä Jeesus puhui nämä salaiset sanat, ja Didymos Juudas Tuomas kirjoitti ne muistiin, mm.:

      Jeesus sanoi: »Älköön etsijä lakatko etsimästä ennen kuin löytää. Kun hän löytää, hän joutuu hämmennyksiin. Hämmennystä seuraa ihmettely, ja lopulta hän hallitsee kaikkea.»

      »Teidän johtajanne saattavat sanoa teille: 'Valtakunta on taivaassa', mutta silloinhan taivaan linnut ehtivät sinne ennen teitä. He voivat myös sanoa: 'Se on meressä', mutta silloin kalat ehtivät sinne ennen teitä.
      Tosiasiassa valtakunta on sekä teidän sisällänne että teidän ulkopuolellanne.
      »Kun opitte tuntemaan itsenne, silloin teidät tunnetaan ja te ymmärrätte olevanne elävän Isän lapsia. Jollette opi tuntemaan itseänne, te elätte köyhyydessä ja olette köyhyys.»

      »Jos teillä on rahaa, älkää lainatko sitä korkoa vastaan. Lahjoittakaa se sille, jolta ette saa takaisin.»

      »Vaikka ihmisellä olisi kaikki tieto, mutta häneltä silti puuttuu yksi, hänellä ei ole koskaan ollut mitään.»

      Hänen oppilaansa kysyivät häneltä: »Milloin valtakunta tulee?» <Jeesus vastasi:> »Se ei tule niin, että sen tulemista voisi tarkkailla. Ei voida sanoa: 'Se on täällä', tai: 'Se on tuolla.' Isän valtakunta on levinnyt kaikkialle maailmaan, mutta ihmiset eivät sitä näe.»

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 190
      2234
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      54
      2054
    3. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      165
      1830
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      164
      1675
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1344
    6. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      18
      1280
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1257
    8. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1195
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      14
      1168
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1168
    Aihe