Olen yläasteella oppilaana 18 vuotias (koska olin jäänyt luokalleni muutaman kerran) ja jäänyt jälki-istuntoon ruotsin sanakokeen heikon menestyksen takia. Ruotsin opettaja 50 vuotias Sirpa valvoo jälki-istuntoani 1:n tunnin verran kun mietin miksi en lukenut tarpeeksi hyvin niitä sanoja.
Sirpa on todella rehevä vanhempi nainen, joka pukeutuu varsinkin näin kesäisin tiukkiuhin asusteisiin. Tällä kertaa hänellä on yllään yhtä koko liian pieni valkoinen toppi, josta hänen suuret rintansa kyllä tulee huomatuksia, varsinkin ison kaula-aukon myötä. Hänellä on myös aika kohtuu lyhyt musta hame yllään joka ei jätä yhtään varaa mielikuvitukselle vaan se paljastaa hyvin millainen hänen lantionsa ja reitensä ovat.
Itse istun pulpetissa luokan keskellä ja katseeni harhailee ties minne. Opettajani istuu oman työpöytänsä ääressä ja korjaa samalla joitain kokeita kun valvoo myös minua. Hänen työpöytänsä on siitä erikoinen, että sen etuosassa ei ole mitään suojalevyä vaan sieltä näkyy suoraan hänen kauniit säärensä ja piukka hame. Hän vaihtaa aina välillä jalkojensa asentoa ja minun katseeni harhailee myös sillä tavalla, että nään hänen jalkojensa väliin. Yllätyksekseni huomaan että hänellä ei ole ollenkaan alushousuja vaan näen siellä kauniisti trimmatun karvakolmion. Kuumuudesta johtuen hän ilmeisesti päättää hiukan tuulettaa paikkojaan ja istuu vähän aikaa jalat vierekkäin tuolillaan, silloin minun katseeni liimaantuu kiinni hänen ihanaiseen ja kosteaan paikkaan. Istuma-asennosta johtuen hänen hameensa on noussut sen verran ylös, että kun hän yrittää vetää hametta alemmas niin vahingossa koskettaa kädellä omaa häpyään.
Aikani katseltua tuota kaunista näkyä minulla alkaa kulli jäykistyä, mutta koitan päästä takaisin järkiini ja katsella johonkin muualle. Varmasti opettajakin oli huomannut että mihin olin katsellut vaikkakin hän oli korjannut kokeita aika intensiivisesti. Liekö sitten enään muistanut, että minulla on suora näkyvyys hänen pyhimpäänsä. Sirpa kysyy yht'äkkiä minulta ja minä jopa pelästyn sitä, että mitä ajatuksia sinulle on herännyt siitä sanakokeen huonosta tuloksesta, nyt kun olet istunut täällä jo puolituntia. Minä siiihen sopertamaan jotain typerää, sanon että niin olisi pitänyt varmaan enemmän päntätä niitä sanoja. Hän vaan hymähtää siihen, että niin ja jatkaa sanakokeiden korjausta.
Vähän ajan kuluttua minä taas alan tuijottamaan suoraan sinne minne minun ei todellakaan pitäisi eli hänen jalkojensa väliin. Se ei edistä yhtään sitä, että kullini seisominen lakkaisi vaan entistä enemmän se tuntuu tunkevan ulos housuistani. Sitten teen aika radikaalin ratkaisun ja koitan ottaa sen opettajalta huomaaamatta pois housuistani. Vapautan sen vetoketjun avaamisen jälkeen ja tunne on aivan mieletön kun saan sen esiin ja vedettyä esinahan terskan päältä pois. Varovasti alan liikuttaa esinahkaani edestakaisin, mutta kuitenkin sen verran varovasti ettei opettaja huomaa sitä. Se tilanne on todella kiihottava kun näen opettajan jalkojen väliin suoraan, mutta opettaja ei tiedä sitä tai sitten tekee sen nuorelle miehen alulle kiusaa.
Menee hiukan aikaa ennen kuin opettaja huomaa mitä olen tekemässä, hän ei sitä ekana meinaa ymmärtää, koska hän taas ei näe suoraan minun pulpettini alle mitä siellä tapahtuu. Runkkaamisesta johtuva käteni vatkaus näkyy entistä selvemmin eikä siten jätä mitään arvailujen varaan. Sitten hän hymyilee ja nouseen työpöytänsä äärestä ja lähteen kävelemään seksikkäästi lantiota keinuttaen minua kohti. Kun hän tulee vierelleni niin jatkan edelleen runkkausta, koska tuntuu siltä että en ole kaukana siemensyöksystäni ja hänkin huomaa sen hengityksestäni. Samassa hän siirtää pulpettini pois edestäni ja hänelle avautuu varmaan omasta mielestään hyvin seksikäs näkymä. Lopetan runkkauksen saman tien siihen ja annan opettajan ihailla "Pisan kaltevaa torniani". Odotan hänen seuraavaa liikettään, mutta yllätynkin ja samassa hän nostaa mustan hameensa kokonaan lantionsa korkeudelle ja menee selälle makuulle viereisen pulpetin päälle. Hän ei sano mitään vaan tilanne etenee kaikessa hiljaisuudessa. Minä nousen seisomaan istuvasta asennosta ja samalla aloitan runkkausken uudelleen. Ei kestä kauaa kun minut valtaa sama tunne kuin juuri ennen opettajan tekemään pulpetin siirtoa. Näen kokonaan Sirpan jalkojen välin ja sitten huomaa kun hän on vapauttanut suuret raskaat rintansa isoine nänninpihoineen. Niitä kaikkia ihaillessa ja samalla liikuttaen esinahkaa terskani päällä minut valtaa ihana tunne ja laukean opettajan päälle todella suuren lastin spermaa...
Jatkan tarinaa eteen päin mikäli halukkaita lukijoita riittää? Odotankin vastauksia sellaisilta naisilta joita kiinnostaa nuoren miehen sekä vanhemman (lue kokeneemman) naisen väliset "leikit".
Ps. tämä oli minun ensimmäinen tarina jonka nettiin laitoin muiden arvioitavaksi ja luettavaksi.

Vastaukset 4
Vanhimmat
ihan hyvä, itse kuitenkin tykkään n. 18v pojan ja 25-35v. naisen leikeistä.
Sitten heräsin ja kuivat oli lakanalla.Ei tarvitse jatkaa.
Tosi hyvä novelli. Jatkoa kaipailen..
Sairasta! 50v! Hyi vittu... muuten ihan hyvä tarina mut 50 v! tosi kiihottava varmaan...