Lentoyhtiöistä ja Aasiasta

Anonyymi-ap

Täällä on aina kinaa Finnairista ja paluulipuista. Keskustelua käyvät henkilöt eivät tiedä edes mikä on Aasia, tai missä se on. Ressukat luulee sen olevan vain Kaakkois-Aasiassa ja sielläkin vain pienellä alueella.

Tapsa hölisee Finnairista "valtion yhtiönä".
Finnair on osakeyhtiö, josta valtio omistaa 56%. Euroopan suurimmat lentoyhtiöt omistaa samaten suurimmaksi osaksi valtiot. Se takaa sen ettei yksityiset toimijat pääse niin helposti sössimään esimerkiksi huolloissa ja ilmailuviranomaisten määräyksissä.
Näin saamme lentää turvallisesti.

Finnair liittyi vuonna 1999 One World allianssiin samaa aikaan kuin American airlines. Allianssi on maailman kolmen suurimman joukkoon kuuluva. Koneita on pyöreästi 3300 kpl.

Yhteenliittymään kuuluvat lentoyhtiöt toimivat vahvassa yhteistyössä muun muassa koneiden, aikataulujen, lippujen myynnin ja varauksen sekä kanta-asiakasohjelmien osalta.

Finnairin käytännöt EIVÄT SIIS POIKKEA MUIDEN KÄYTÄNNÖISTÄ.
ALLIANSSIIN KUULUU MYÖS PASASELLE RAKAS QATAR.

Täysjäsenet:
Yhdysvallat Alaska Airlines
Horizon Air
Yhdysvallat SkyWest Airlines
Yhdysvallat American Airlines
Envoy Air
Iso-Britannia British Airways
Iso-Britannia BA CityFlyer
Etelä-Afrikka Comair
Tanska Sun-Air
Hongkong Cathay Pacific —
Suomi Finnair 1. syyskuuta 1999
Suomi Nordic Regional Airlines
Espanja Iberia
Espanja Iberia Express
Espanja Iberia Regional
Japani Japan Airlines
Japani J-Air
Japani Japan Air Commuter
Japani Japan Transocean Air
Malesia Malaysia Airlines
Australia Qantas
Qatar Qatar Airways
Marokko Royal Air Maroc
Marokko Royal Air Maroc Express
Jordania Royal Jordanian
Sri Lanka SriLankan Airlines

Seuraavaksi käsittelemme asian nimeltä AASIA. AASIA KÄSITTÄÄ ALUEEN LÄHI-IDÄSTÄ SIPERIAAN, ALASKAN JA AUSTRALIAN RAJALLE SAAKKA, JAPANIN, KIINAN, INTIAN JA KAAKKOIS-AASIAN.

Kun seuraavan kerran puhutte muuttamisesta Aasiaan, niin pyydän hieman tarkennosta siitä että mistä te oikein puhutte. Siinä on vähän eroa, asutko Karanmeren rannalla Siperiassa Aasiassa, vaiko Papua-Uusi-Guineassa.

Niin ja ne PALUULIPUT. Ne riippuu kohdemaan vaatimuksista. Toisiin maihin pyrkii enemmän laitonta työvoimaa ja kannabishippejä kuin toisiin ja heidät halutaan pois maasta oleskeluluvan päätyttyä.
FINNAIR ei niitä yksin kysele tarvittaessa, vaan niin tekee JOKAIKINEN LENTOYHTIÖ. OLI VALTION TAI EI.

44

601

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ne on nuo sentinlaskijat, jotka joutuu miettimään paluulippujaan. Viisumit kuntoon Suomessa jo niin ei tarvi miettiä mitään ja jos Australiassa tai Jenkeissä kysytään miten aiot rahoittaa oleskelusi, niin vetäiset pari omalla nimelläsi olevaa voimassa olevaa luottokorttia esiin, niin muuta et tarvi. Laillinen määrä käteistäkin käy.

      Australian ja Jenkkien rajalta käännytetään joka päivä kotiin turisteja, joilla on 300 dollaria rahaa mukana, ei luottokorttia ja aikovat lomailla kuukauden. Toisen nimellä oleva luottokortti ei kelpaa.

    • Anonyymi

      Täällä jos puhut asiaa niin se ei kiinnosta pasasia eikä tapsoja, koska heillä on ihan ikiomat versiot kaikista aasioista ja valtioista..

    • Anonyymi

      Kun lentää Thai Airwaysillä niin kukaan ei kysele paluulippuja. Joten se on tämän allianssin omia kotkotuksia.
      Lennän lähes poikkeuksetta Thai Airwaysilla.
      Viime kerralla oikein kysyin virkailijalta, koska hän ei sitä kysynyt, että etkö aio kysyä paluulipusta mitään kun sellaiset pitää kuulemma olla.
      Hän sanoi että emme kysy, kunhan teillä on menolippu.
      Joten tämäkin on näiden hippokraattiallianssien omaa ongelmien järjestämistä, mihin olemme joutuneet Suomessakin tottumaan.

      • Anonyymi

        Maahantulosäännöt lukee thaimaan maahanmuuttoviranomaisten sivulla, lentoyhtiö on vastuussa jos asiakirjat eivät ole kunnossa, jouuvat palauttamaan omalla kustannuksellaan, turistiviisumilla jos matkustat sinulla pitää olla paluulippu, tai jokin muu asiakirja millä todistat poistuvasi maasta viisumin voimassa oloaikana.

      • Anonyymi

        Määränpään ohjeista ja matkustajan profiilista riippuu kysytäänkö vai ei. Se ei ole lentoyhtiöstä kiinni, koeta nyt tajuta. Matkustajien profiilista tehdään kirjauksia ja jos on ollut vaikeuksia aiemmin niin silloin pitää kysyä että mikä meininki.
        Äläkä keksi tarinoita Thai Airwaysin keskusteluista tähän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teoria on tuo, mutta käytäntö ei. Esim liikemiehet ei etukäteen aina tiedä minne ja milloin seuraavaksi, joten heillä ei voi olla etukäteen tiedossa paluupäivää.
        Ei ne normihepuilta mitään paluulippuja kysele.
        Itsekään en tee etukäteen lomasuunnitelmia joten minulla on aina vaan menolippu.

        Samma här, viimeksi lennettiin ex tempore viimeiseksi viikoksi Hong Kongiin ja sieltä sitten kotiin. Paluulippu rajoittaa mahdollisuuksia.

      • Anonyymi

        Mitä täällä höpistään paluulipuista. 40 vuoden aikana olen vieraillut ja oleskellut Thaimaassa toista sataa kertaa eikä koskaan kukaan ole kysellyt paluulippua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Määränpään ohjeista ja matkustajan profiilista riippuu kysytäänkö vai ei. Se ei ole lentoyhtiöstä kiinni, koeta nyt tajuta. Matkustajien profiilista tehdään kirjauksia ja jos on ollut vaikeuksia aiemmin niin silloin pitää kysyä että mikä meininki.
        Äläkä keksi tarinoita Thai Airwaysin keskusteluista tähän.

        Se on nimenomaan lentoyhtiöstä kiinni. Oikeammin vielä heidän virkailijastaan lentoasemalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maahantulosäännöt lukee thaimaan maahanmuuttoviranomaisten sivulla, lentoyhtiö on vastuussa jos asiakirjat eivät ole kunnossa, jouuvat palauttamaan omalla kustannuksellaan, turistiviisumilla jos matkustat sinulla pitää olla paluulippu, tai jokin muu asiakirja millä todistat poistuvasi maasta viisumin voimassa oloaikana.

        Kyllä, mutta jos yhtään tuntisit Thaimaata ja sen tapoja, tietäisit että se mitä maahanmuuttovirasto sanoo, on voimassa vain siihen asti kun astut ovesta ulos.
        Thaimaan lähetystöltä Helsingissä hiljattain kysyttyyn kysymykseen, että minkälainen maastapoistumislipun pitää olla, pitääkö sen olla lentolippu, vai käykö junalippu tai bussilippu, vastaus kuului että bussilippukin käy.
        Pitäähän Royal Thai Embassyn sanaan voida luottaa, ja luotettiinkin.
        Lensimme Tukholmaan, josta lähti suora lentomme Bangkokiin.
        Lähtöselvityksessä meiltä kysyttiin maastapoistumiseen hankittua lippua. Näytin bussiliput Malesiaan.
        Ei onnistunut.
        Virkailija sanoi että emme pääse koneeseen jollei meillä ole lentolippuja pois maasta, koska vain lentoliput hyväksytään.
        Vakuutin heille että olen juuri varmistanut asian Royal Thai Embassyssa, ja siellä sanottiin että bussilippu riittää.
        Mutta Arlandan lentoasemalla Tukholmassa, Thai Airwaysin virkailijalle se ei riittänyt.
        Tosin hän oli mies eikä hän ollut thaimaalainen.
        Tuli pikkuisen kiire, kun lennon lähtöön oli noin puolitoista tuntia aikaa.
        Yhteyksien vaivattoman toimimattomuuden tähden meni viime tippaan, että sain ostetuksi lentoliput Thaimaasta Kambodiaan.
        Olimme vähällä menettää matkaliput Thaimaaseen.
        Tässä osoitus siitä, miten kirjavaa on käytäntö Thaimaalla.
        Eipä olisi heti uskonut, ettei Kuninkaallisen lähetystön sana merkitse mitään lentokenttävirkailijan sanan rinnalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä täällä höpistään paluulipuista. 40 vuoden aikana olen vieraillut ja oleskellut Thaimaassa toista sataa kertaa eikä koskaan kukaan ole kysellyt paluulippua.

        Oletkohan kertaakaan käynyt.

    • Anonyymi

      Ei tarvi olla paluulippua kunhan on lippu pois maasta viisumin salliman ajan sisällä. Non viisumeihin tuota lippua pois maasta ei vaadita.

      • Anonyymi

        K i r j o i t a n s i n u l le h i t a a s t i j o t t a y m m ä r r ä t:

        HEL - BKK lennolle e t t a r v i t s e p a l u u l i p p u a. Thaimaa ei edellytä sitä suomalaisilta. Jos olet aivan resupekka tai mokannut aiemmin niin että olet lentoyhtiön tiedoissa, niin asia saattaa olla eri.

        Thaimaa eikä lentoyhtiöt rajaa sopimusmaista tulevien lentomatkustajien lentelyä eikä vapautta lennellä minne haluaa. Thaimaa ja lentoyhtiöt tarvitsee turisteja ja maksavia asiakkaita. Ei ne lähtökohtaisesti pyri estämään ketään.

        Suomi toimii ihan samoin. Jos epäillyttävästä maasta tulee Suomeen epäillyttävä henkilö, hän joutuu Helsinki-Vantaa kentällä tarkkoihin kuulusteluihin joissa varmistetaan matkan syy ja matkan onnistumisen resurssit.

    • Anonyymi

      Yllä taas idiootti... yrittää auttaa toisia idiootteja. Yhden Thaimaa matkan kokemuksella :-) :D

      JOS Lontoo taipuis voisivat lukea infoa mutta....

      • Anonyymi

        Luuletko todella, että lähtöselvitysvirkailijalla olisi aikaa tutkia jokaisen matkustajan taustat, että onko hän resupekka ja paljonko on tilillä rahoja?
        Hohhoijaa äijä.

    • Anonyymi

      Mikä vaikeus tässä taas on, jopa schengen alueella pitää olla thaimaan kansalaisella paluulippu thaimaahan jos matkaa turistina, siis myös suomeen matkatessa, tietysti jos sinulla on oleskelulupa, vain yksisuutainen lentolippu kelpaa..

      • Anonyymi

        Viisumiin vaaditaan paluulippua . . . Älä sotke asiaa. Joihinkin maihin vaaditaan viisumi etukäteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viisumiin vaaditaan paluulippua . . . Älä sotke asiaa. Joihinkin maihin vaaditaan viisumi etukäteen.

        Kerrataanpa nyt oikeasti mikä on viisumi kun tämäkin on varsin vaikeaa täällä ymmärtää, viisumi on maahantulolupa joka aina ja ainoastaan myöntää suurlähetystö, kohdemaan ulkopuolella, viisumityyppejä on useita, avioliitto, eläke, työ, opiskelu, uskonto monen monta erilaista, kun tulet thaimaahan suomesta turistina, sinulla ei ole viisumia lainkaan koska alle 30 vrk ai 45 vrk viisumi on tarpeeton, tällöin sinulla pitää olla jokin asiakirja millä poistut maasta tuona aikana, tai jäät helposti kentälle kun sinua ei lasketa koneeseen, ilman tuota asiakirjaa, se voi olla lentolippu, vaikkapa naapurimaahan, tai vaikka lippu junaan, jos sillä pääsee maasta pois.

        Thaimaassa on yksi viisumityyppi jonka voit saada lentokentältä sen nimi on transport visa, en tiedä milloin se myönnetään, todennäköisesti jossain erikoistapauksessa... sinulla on tuossa lauseessa kaksi virhettä... "Viisumiin vaaditaan paluulippua, ei vaadita . . . Älä sotke asiaa. Joihinkin maihin vaaditaan viisumi etukäteen, viisumi anotaan aina etukäteen, oli maa mikä tahansa.

        Kansankielellä kaikkia oleskeluluvan tyyppejä kutsutaan visaksi, oli se sitten turistivisa, jatkoa visalle, eläkeläisvisa, opiskelijavisa tai mikä vaan. Kaikki mikä oikeuttaa oleskeluun, ovat visoja. Se on Pasanen transit-visa ja se tarkoittaa kauttakulkua. Tarvitset joissakin maissa luvan pompata sen kautta eteenpäin.

        Voi olla että kansankielellä, mutta viisumit kuten sanoin myöntää aina lähetystöt kohdemaan ulkopuolella, tuota transit visaa lukuunottamatta, turistit eivät yleensä tarvitse viisumia, tosin on maita minne hekin sen tarvitsevat vaikkapa venäjä,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Thaimaassa on yksi viisumityyppi jonka voit saada lentokentältä sen nimi on transport visa, en tiedä milloin se myönnetään, todennäköisesti jossain erikoistapauksessa... sinulla on tuossa lauseessa kaksi virhettä... "Viisumiin vaaditaan paluulippua, ei vaadita . . . Älä sotke asiaa. Joihinkin maihin vaaditaan viisumi etukäteen, viisumi anotaan aina etukäteen, oli maa mikä tahansa.

        Pilkunnussija. Joku käyttää sanaa paluulippu, koska se on helppo ymmärtää ja nopea kirjoittaa.

    • Anonyymi

      Nyt kun käytetään "VISA FREE ENTRY" visa vapautta vapautta paluulippua kysytään yhä useammin.
      Paitsi minulta ja 2010. Olemme rikkaita ja sen näkee!

      • Sen näkee vain tuuheista hiuksista. Silloin tulee fyrkkaa, vaikutusvaltaa ja naisia. Kaljut jää ilman ja joutuu hornan lieskoihin rasvaamaan kaljuaan joka palaa helposti auringossa.
        Siksi 2010 on köyhä ja tukaton. Ei ole rahaa edes föönaukseen!

      • Anonyymi
        SenssuChlangMai kirjoitti:

        Sen näkee vain tuuheista hiuksista. Silloin tulee fyrkkaa, vaikutusvaltaa ja naisia. Kaljut jää ilman ja joutuu hornan lieskoihin rasvaamaan kaljuaan joka palaa helposti auringossa.
        Siksi 2010 on köyhä ja tukaton. Ei ole rahaa edes föönaukseen!

        Multimiljonääri Jeff Pezoksella ei ole päässä karvan karvaa. Onko hän siis P. A.?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Multimiljonääri Jeff Pezoksella ei ole päässä karvan karvaa. Onko hän siis P. A.?

        Multimirjardööri, korjaan.

    • Anonyymi

      Minkä korpikylän sivukirjastosta kirjoitat?

      Kuule - Googlaa "eVISA".
      Ehkä saat pilkahduksen nykyajan viisumi hommaan ja käsittelyyn :-)

    • Anonyymi

      Pasasen tiedot on kivikaudelta kotoisin. Koronan jälkeen tuli sähköiset uudistukset.

      Mikä on Thaimaan viisumi?

      Thaimaan viisumi on sähköinen passi, jonka avulla vierailijat voivat saapua maahan ja lähteä sieltä. Viisumivapaat matkustajat voivat vierailla Thaimaassa ilman viisumia enintään 30 päivää. Jos kuitenkin suunnittelet pidennettyä oleskelua, sinun tulee hakea Thaimaan viisumia verkossa.

      Matkustajien ei enää tarvitse toimittaa alkuperäisiä asiakirjoja henkilökohtaisesti Thaimaan kuninkaalliseen suurlähetystöön. Tulosta e-viisumi ja esitä se lentoyhtiölle ja maahanmuuttoviranomaisille matkustaessasi.

      Thaimaan viisumityypit

      Thaimaassa on yhdeksän erilaista viisumia , mutta useimmat vierailijat tarvitsevat joko turistiviisumin tai pitkäaikaisen viisumin . Jos oleskelusi Thaimaassa kestää yli kuukauden, turistiviisumi on paras vaihtoehto. Se sallii enintään 2 kuukauden oleskelun, ja sitä voidaan jatkaa. Thaimaan turistiviisumi soveltuu myös Thaimaan lääketieteellisiin hoitoihin ja kokouksiin, kongresseihin ja näyttelyihin osallistumiseen.

      Thaimaan pitkäaikaisia viisumeja on kahdenlaisia. Non-Immigrant OA on voimassa 1 vuoden ja mahdollistaa yhden vuoden oleskelun.

      Myös turistiviisumi on viisumi.

      Visa tyyppi Oleskelun kesto Sisäänpääsyjen lukumäärä

      Kauttakulkuviisumi (voimassa 3 kuukautta) 60 päivää Yksittäinen

      Turistiviisumi (voimassa 6 kuukautta) 60 päivää per sisääntulo Useita

      Ei-maahanmuuttaja OA 1 vuosi Useita

      Ei-maahanmuuttaja OX 5 vuotta Useita
      https://e-visa.fi/thaimaan-viisumi/

      • Anonyymi

        Pasasen kaikki thaimaantietämys on kivikaudelta.

      • Anonyymi

        Onpahan taas juttuja suurin osa huuhaata, ainoa luotettava paikka on tarkastaa mitä viisumeja on olemassa, suurlähetystö, ja ulkoministeriö... netissä viisumihakemukset on tehty jo vuosia, jopa minä tein sen 10 vuotta sitten, toisin silloin piti lähettää yhtä sun toista lähetystöön, mm. passi, johon viisumitarra laitettiin, olen edelleenkin täällä samalla avioviisumilla, vaikka olin muutamia kertoja thaimaan ulkopuolella, joten minulla ei ole ollut kuin yksi viisumi... käyn vain hakemassa immigrationista paluu leiman, sama viisumi on ja pysyy... toki viisumiluokkia on monia, en ole kiinnostunut niistä.

        suomen kansalainen ei tarvitse viisumia thaimaahan jos matka kestää alle 31 vrk, lisää voit hakea ennen, immigrationista jos vielä kuukauden haluat maassa olla, valtaosa matkoista on alle 30 vrk, harvalla on mahdollisuus olla pidempää kun pitää töissäkin käydä... jos äiti ei ole maksamassa hulttiopoikansa pattayan matkaa... vai mitä laiffila.

        "ainoa luotettava paikka on tarkastaa mitä viisumeja on olemassa, suurlähetystö, ja ulkoministeriö"

        Onkos joku väittänyt mitään muuta? Nykyään vaan tarkistukset ja hakemukset tehdään netissä suurlähetystön sivuilla.

        Lisäys: e = electron eli sähköinen visa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onpahan taas juttuja suurin osa huuhaata, ainoa luotettava paikka on tarkastaa mitä viisumeja on olemassa, suurlähetystö, ja ulkoministeriö... netissä viisumihakemukset on tehty jo vuosia, jopa minä tein sen 10 vuotta sitten, toisin silloin piti lähettää yhtä sun toista lähetystöön, mm. passi, johon viisumitarra laitettiin, olen edelleenkin täällä samalla avioviisumilla, vaikka olin muutamia kertoja thaimaan ulkopuolella, joten minulla ei ole ollut kuin yksi viisumi... käyn vain hakemassa immigrationista paluu leiman, sama viisumi on ja pysyy... toki viisumiluokkia on monia, en ole kiinnostunut niistä.

        suomen kansalainen ei tarvitse viisumia thaimaahan jos matka kestää alle 31 vrk, lisää voit hakea ennen, immigrationista jos vielä kuukauden haluat maassa olla, valtaosa matkoista on alle 30 vrk, harvalla on mahdollisuus olla pidempää kun pitää töissäkin käydä... jos äiti ei ole maksamassa hulttiopoikansa pattayan matkaa... vai mitä laiffila.

        Aiemmin kerroit että olet eläkeviisumilla, nyt kerrot olevasi avioviisumilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aiemmin kerroit että olet eläkeviisumilla, nyt kerrot olevasi avioviisumilla.

        Pasasen sairaseläke ei riitä eläkeviisumiin. Nyt kun vaimo on enää paperilla ja terveys meni netissä istuskellessa, niin on aika ryhtyä juntiksi ja seuraava matka vie Hankasalmen terveyskeskukseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pasasen sairaseläke ei riitä eläkeviisumiin. Nyt kun vaimo on enää paperilla ja terveys meni netissä istuskellessa, niin on aika ryhtyä juntiksi ja seuraava matka vie Hankasalmen terveyskeskukseen.

        Paskapuhetta olen aina ollut avioliittoviisumilla maassa, mutta extensionin olen hakenut eläkkeen pohjalta, joka on helpompi, pari paperia ja 15 minsaa aika jatkoaikaa tulee vuosi, aviojatkossa on paperia puolikiloja, tulevat kotiin tarkastamaan, ja ensin saat kuukaudeksi, sitten kun ovat käyneet kotona saat 11 kk, maassa oloaikaa... ainakin 7 kertaa olen jatkanut eläkeläisenä.

      • Anonyymi

        "matkustajan ei enää tarvitse toimittaa asiakirjoja henkilökohtaisesti kuninkaalliseen lähetystöön..."
        Nythän on niin että ei se viitsimisestä ole kiinni.
        Se olisi helpoin ja varmin tapa täyttää lomakkeet oikein.
        Nyt se on mahdotonta.
        Kuninkaallinen lähetystö ei enää avaa ovia kenellekään. Eikä vastaa puhelimeen kenellekään.
        Siinähän teet sitten itse viisumihakemukset netissä, ohjeet on thaimaan kielellä. Voit kääntää ne googlella suomeksi ja yrittää ymmärtää miten google on ne kääntänyt.
        Tässä menee aikaa ja hermot.
        Lisäksi käy niin että kahdella eri sivustolla on toisistaan poikkeavaa tietoa. Sitten ollaankin kusessa.
        Ainoaksi vaihtoehdoksi jää maahantuloleimalla saapuminen, koska Thaimaan kuninkaallinen lähetystö ei enää palvele Helsingissä viisuminhakijoita.

        Vai sillä tavalla.
        https://helsinki.thaiembassy.org/fi/publicservice/turistiviisumi-tr-metv?cate=5d80865815e39c335400761d

        Milläs kielellä nuo ohjeet sitten on?

    • Anonyymi

      Kohta taas menen ja teen kuten vuosi sitten; Kävelen maahan ilman viisumia.

      Olen 28pv ja teen 4-6 pn matkan Saigon'iin, Hanoi'hin, DaNang'iin tai Tapsan Paratiisiin Cambodiaan.

      Sitten taas Thaimaahan ja taas kävelen ilman viisimia.
      Joka 28pv välein samat kuviot. Viimeksi 2x.
      Lentämällä jatkuu "loputtomiin", maarajoilla vain 2x per vuosi.

      Ei lappujen täyttämistä, ei varattuja huoneita, ei matkavakuutusta, no nothing :-)

      Mutta aina varattu edelleen matka jonnekin varmuuden vuoksi (otan lipun lentopisteillä, voi perua ilmaiseksia ja pisteet takaisin tilille).

      • Anonyymi

        Miksi matkustat perseaukisena, toiselle puolelle maailmaan, jopa ilman vakuutusta, onko sinulla mielenterveysongelmia.

      • Anonyymi

        Saat ilmaiseksi 60 päivää kun lennät Suvarnabhumiin. Älä nyt hyvä mies lähde 28 päivän jälkeen minnekään visan takia. Siihen 60 päivään saat 30 päivää lisää kun menet immigrationiin. Maksaa sen saman 1900 patia kuin ennenkin.

        90 päivää tulee kuin manulle illallinen helposti, eikä sen takia tarvi visaruneja heittää.

    • Anonyymi

      1. Perseaukisena voi olla Thaimassa hyvin :-) Naiset rakastaa ja elättää minut.

      2. Vakuutus? Mikä se on? Hoidan itseni hyvin, ei Possoja ja Läskiä kropassa

      3. On

    • Anonyymi

      "Saat ilmaiseksi 60 päivää kun lennät Suvarnabhumiin."

      Kerroppas kaikille, sinä "Matkailun Einstein", kuin tuo tapahtuu?

      Ilmaiseksi!

      • Anonyymi

        TR-60 – 2kk viisumi
        TR-60 viisumi sallii vain yhden maahantulon ja se on voimassa 2 kuukautta.
        Hakemus verkossa, ei käyntiä immigrationissa. Jos ei tee verkossa, sitten on haettava se toinen 30pv jatko imistä.

        Verkkohakemus ei ole ilmainen, vaan 40 euroa.

        Tämän viisumin voi hakea myös Thaimaan naapurimaista, hinta halvempi.
        https://helsinki.thaiembassy.org/fi/publicservice/turistiviisumi-tr-metv?cate=5d80865815e39c335400761d
        Liitteitä sen verran paljon e-visaan, että mieluummin itse hakisin sen toisen 30pv imistä kuin alan tulostelemaan tiliotteita ja paluulippuja, joita ei minulla koskaan ole.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2508
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      121
      1771
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      39
      1477
    4. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      123
      1446
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      167
      1299
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      146
      1260
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      152
      1251
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1198
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      59
      1138
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      53
      1029
    Aihe