Eduskunta antoi tukensa Orpon hallituksen rasismin ja syrjinnän vastaiselle ohjelmalle äänin 106-65. Eivätkö 65 vastustajaa olekaan rasismin kitkemisen puolesta?
Lappeenrannassa järjestettiin rasismin vastainen mielenosoitus, jossa vaadittiin hallituksen alasajoa. Se ei ollut rasismin vastainen mielenosoitus, vaikka Vasemmistoliiton vaaliteltan oveen sellainen lappu oli laitettu. Se oli hallituksen vastainen mielenosoitus. Tiesivätkö ne nuoret, jotka oli houkuteltu ties millä verukkeella mukaan, mitä heidän kylteissään luki ja mitä se merkitsi? Eikö väki seuraa ollenkaan päivän politiikkaa, hallitus ja sen kaksi maalituksen kohteena ollutta ministeriä olivat jo viikolla saaneet luottamuslauseen Eduskunnassa. Vanhoja juttuja banderolleissa.
Olen iloinen siitä, että lehtitietojen mukaan rasismia kohdanneet eivät lähteneet tällaisessa mielenosoituksessa todistamaan. Sillä tavalla heitä ei tullut leimattua vasemmistopuolueiden punalipuilla. He ovat edelleen vapaita sananvapauden säilyttäneitä lähimmäisiä, ei poliittisen populismin uhreja. Kiitos.
Orpon hallitus on jo nyt tehnyt enemmän rasismin ja syrjinnän kitkemiseski kuin mikään hallitus tätä ennen, mukaan lukien Marinin viisikko neljän vuoden aikana.
Meidän tulee KAIKKIEN toimia yhdessä ja oikeasti rasismin ja syrjinnän vähentämiseksi Suomessa.
Hallituksen rasismin vastainen ohjelma on enemmän kuin mikään hallitus on tehnyt aiemmin
9
227
Vastaukset
- Anonyymi
Erinomaisen hyvä kirjoitus. Nämä jotka eivät tukeneet hallituksen rasismin kieltämistä haluavat ilmeisesti jatkaa rasistisia syytöksiään ja uskovat olevansa itse yli-ihmisiä jotka eivät koskaan ole lausuneet väärää todistusta lähimmäisestään, esimerkiksi syyttämällä heitä rasisteiksi.
- Anonyymi
😋😍😋😍😋😍😋😍😋
😍 Nymfomaani -> https://l24.im/ecC7ux#kissagirl21
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Rasisti sana alkaa kulua ja menettää merkitystään.
Sitä käytetään liikaa ihan kaikenlaisesta asiallisestakin maahanmuuttoon liittyvästä pohdinnasta.
Kaikki nämä mielenosoitukset, onko niistä ollut todellisen rasismin kannalta enemmänkin haittaa kuin hyötyä.- Anonyymi
Näihin mielenosoituksiin osallistuvat ihmiset jotka on helppo usuttaa järjettömiin tempauksiin milloin minkäkin asian puolesta.
- Anonyymi
🐭🐭🐭
- Anonyymi
Kansalaistorin poliittisessa mielenosoituksessa kuulemma persut huutelivat sivusta ja se häiritsi. Mielenosoitus oli hallituksen vastainen, ilmeisesti vasemmistoliiton junailema, jossa kovaäänisistä lauottiin valheita hallituksen toimista. Persut olivat puolustamassa totuutta ja oikaisemassa vääryyksiä. Mielenosoitus ei ollut rasismin vastainen, vaan hallituksen vastainen.
Vasemmistoliitto ja SDP eivät ole ilmoittaneet sitoutuvansa hallituksen laajaan rasismin ja syrjinnän vastaiseen ohjelmaan. Eivät ole sanoutuneet irti rasismista. Eivätkä voikaan, kun käytännössä työpaikoilla syrjivät ja uhkailevat ammattiliittoihin kuulumattomia. Seisovat porteilla lakkovahtiliivit päällä uhkailemassa töihin meneviä ja maalittavat haukkumalla rikkureiksi. Töihin saa mennä, mutta lakkovahdit rikkovat lakia. Se on totuus. - Anonyymi
Aikovatko persut osallistua ja edistää ammattiliittojen ulosmarsseja ja lakkoja hallitusta vastaan? Sellaisia on suunnitteilla.
Taitaa olla aika ottaa etäisyyttä SAK-laiseen yhteiskuntaterroriin. Työnantajat eivät ole tehneet mitään väärää, että niitä pitäisi lakoilla kurittaa. Sitäpaitsi työrauhavelvollisuus on päällä, kun TES on voimassa. Silloin ei lakkoilla.
Hyökkäys hallitusta vastaan on hyökkääys demokratiaa vastaan. Se on samanlaista kuin mitä huono häviäjä Trump teki USA:ssa. Kuka sellaisessa haluaa olla mukana? Kuka sellaista haluaa tukea? Näköjään huonot häviäjät SDP ja Vasemmistoliitto. - Anonyymi
SDP on rasistinen puolue. Lakkojen aikana maalittavat töihin menijöitä ja eristävät joukosta. Se on rasismia.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik103379MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681858Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5411566Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin771169Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja61982Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33948Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt209872- 170823
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59806Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768