IS Viikonloppu 9.-10.9.2023

Kovis Skyttä. Olen vaikeuksissa samassa kohtaan kun muutamat Sanarisin foorumiin kIrjoittavat. Kuvan alla on kaksi 1930-luvun naista, mutta heihin liittyvää ratkaisusanaa en keksi. Risteäviä saisi, mutta kokonaisuus ei natsaa.

Hankalin Skyttä tämän vuoden puolella. En moneen vuoteen ole ollut näin vaikeuksissa Skytän ristikon kanssa. Meinaa jäädä kesken pääjuvan alta.

VINKKIÄ naisiin soisin sivuillani SPOILER<-merkkauksia hyödyntäen saavani.

38

1247

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jätetään myöhemmäksi. Haluan kysellä 20.9.2023 alkaen tästä siten kui joskus kysdlin Sanarisin foorumissa. Nyt sen aika ei ole enkä haluanyg tähän apuja juuri nyt.

    • Anonyymi

      Ja täällä jää kesken koko ristikko, kun vain kymme kunta sanaa on, kaksi haettu Googlesta, eikä niistäkään lähde mitään. Nyt täytyy lopettaa kovikset ,kun apua ei saa keneltäkään.
      Ä

      • Voin kyllä sivuillani auttaa muualla, paitsi pääkuvan alla. Täältä kerran vähän aikaa sitten kävi yksi henkilö katsomassa avun sivuiltani. Nyt toivon hänen jossakin vaiheessa auttavan minua.

        Neljästä pääkuvsn he kiilösyä kaksi teki tiukkaa. Googlen kuvahausta ei ollut mitään apua, sillä kuvahaku ei leijatun kuvan perusteelka hd kilöitä löytänyt. Oik. ylemmän rillipäisdn juuri ja juudi muistin. Vasemman päättelin ja tarkistus vah isti päättelyn oikeaksi. Inhottavia nämä alokuva-arvoitukset. Saisi jäödä vain Auliksen ristikoihin.

      • Anonyymi
        Tapio-Huuhaa kirjoitti:

        Voin kyllä sivuillani auttaa muualla, paitsi pääkuvan alla. Täältä kerran vähän aikaa sitten kävi yksi henkilö katsomassa avun sivuiltani. Nyt toivon hänen jossakin vaiheessa auttavan minua.

        Neljästä pääkuvsn he kiilösyä kaksi teki tiukkaa. Googlen kuvahausta ei ollut mitään apua, sillä kuvahaku ei leijatun kuvan perusteelka hd kilöitä löytänyt. Oik. ylemmän rillipäisdn juuri ja juudi muistin. Vasemman päättelin ja tarkistus vah isti päättelyn oikeaksi. Inhottavia nämä alokuva-arvoitukset. Saisi jäödä vain Auliksen ristikoihin.

        Siinä on mänty, kataja, koivu ja neljäs on varmaan kuusi. Naisilla ehkä mahdollisesti varmaankin saattaa olla poppanamekot päällä.

      • Tapio-Huuhaa
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä on mänty, kataja, koivu ja neljäs on varmaan kuusi. Naisilla ehkä mahdollisesti varmaankin saattaa olla poppanamekot päällä.

        Poppana ei tunnu 1920-luvun muotitietoisten Charleston-leidien asulta. Puuhkat ovat ajalle tyypillisiä. Puuhka on liian lyhyt sana,

      • Anonyymi

        Mietin syntyjä syviä, aatoksia sameita.
        Aku Ankkakin sen jo tiesi, mukava on kotiliesi.

        Suomalaismetsien havukomistuksia
        Porukasta poikkeava lehtipuukin

        eskaloitua, alakoukku, aneemisesti, sutinen, assosiointi, osapetos, lukeva, ostoasut, runtit, tovet, reikko, suolalohi, platinat, ilves, sutinen, kupit, natsa, ammatti, teili, lidl, kuohuta

      • Anonyymi kirjoitti:

        Lustaa on moneen eoäasialliseen yhteyteen spämmötty ihan putaassa kiusantekomielessä.

        HP on lapdellinen, narsisitinen pelle, jonka pelleilujä täällä ihaillaan. Spämmut on poistettu.

      • Tapio-Huuhaa kirjoitti:

        Nimen omaisesti puhtaasti ilkeämielinen spämmöys osoittaa, että HP toimii ilkeyksiisään, ei aidosti auttaakseen toisia ratkojia. Kun ei yksi spämmöys riitä, pitää heittöytyä lapselluseksi ja yrittää spämmötä vaikka mihjn - mrnrpäs HP nyt lapsellisuuksinesu spömmöömöön lusta taas kerran Sanarisinkun foorumiin, kuten olet joskus tehnyt.

        Älä yllytä sääntörikkomukseen tai se saattaa jopa tehdä sen. Parempi vaan olla kuin ei huomattaisikaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mietin syntyjä syviä, aatoksia sameita.
        Aku Ankkakin sen jo tiesi, mukava on kotiliesi.

        Suomalaismetsien havukomistuksia
        Porukasta poikkeava lehtipuukin

        eskaloitua, alakoukku, aneemisesti, sutinen, assosiointi, osapetos, lukeva, ostoasut, runtit, tovet, reikko, suolalohi, platinat, ilves, sutinen, kupit, natsa, ammatti, teili, lidl, kuohuta

        Lukeva vai pukeva?

      • Anonyymi
        Tapio-Huuhaa kirjoitti:

        Nimen omaisesti puhtaasti ilkeämielinen spämmöys osoittaa, että HP toimii ilkeyksiisään, ei aidosti auttaakseen toisia ratkojia. Kun ei yksi spämmöys riitä, pitää heittöytyä lapselluseksi ja yrittää spämmötä vaikka mihjn - mrnrpäs HP nyt lapsellisuuksinesu spömmöömöön lusta taas kerran Sanarisinkun foorumiin, kuten olet joskus tehnyt.

        Mitäpä jos tämä HP ei haluakaan auttaa ketään, vaan lähinnä kiusaa Tapiota viemällä häneltä pätemisen mahdollisuuden.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitäpä jos tämä HP ei haluakaan auttaa ketään, vaan lähinnä kiusaa Tapiota viemällä häneltä pätemisen mahdollisuuden.

        Näen toiminan pelkkänä ilkeämielusyytenä, jota toki jotkut ajattelwvat auttamisena.
        Minulla ei ole tarvetta vertailla osaamistani toisten kanssa eeikä siksi päteä.

      • Anonyymi
        Tapio-Huuhaa kirjoitti:

        Näen toiminan pelkkänä ilkeämielusyytenä, jota toki jotkut ajattelwvat auttamisena.
        Minulla ei ole tarvetta vertailla osaamistani toisten kanssa eeikä siksi päteä.

        Tapio ei viäkää tajuu 😂

    • Anonyymi

      Vaikeahan on olla huomaamatta, mutta en ole oikein varma tuosta platinasta.
      Se on jalometalli.
      Ellei tuossa nyt ole laatija hakenut vaaleita naisia eli platinablondeja. Pelkkä "platinat" ei kyllä tuohon vihjekuvaan sovi.

      • Perin juuri oudolta kuvavihjeeltä vaikuttaa - Heli on pyrkinyt kovasti harhauttamaan 1920-luvun naisilla ja alapuolisessa kuvassakin.

        Platinablondeista en ole kuullutkaan. Toisem asusteiden väri on ehkä platinaa.

        Kuvan alla on parikin huonoa ratlaisusanaa. Vaijeutus huonolla sanastolla on kyseenalaista toimintaa.

      • Anonyymi
        Tapio-Huuhaa kirjoitti:

        Perin juuri oudolta kuvavihjeeltä vaikuttaa - Heli on pyrkinyt kovasti harhauttamaan 1920-luvun naisilla ja alapuolisessa kuvassakin.

        Platinablondeista en ole kuullutkaan. Toisem asusteiden väri on ehkä platinaa.

        Kuvan alla on parikin huonoa ratlaisusanaa. Vaijeutus huonolla sanastolla on kyseenalaista toimintaa.

        Kun Tapio ei tajua jotain vihjettä, se on kyseenalainen ja muutenkin huono. Ristikko on merkitty kolmoseksi eli vaikein mahdollinen. Silloin se ei ole helppo eikä yksiselitteinen. Jos on liian vaikeaa, kannattaa ratkoa helpompia ristikoita eikä valittaa viestitolkulla. Melko noloa.

        Keskustelin ratkaisusaniista. Kuvan alla on erään toisenkin mielestä kaksi heikkolastuista ratkaisusanaa. Sellaisia ei Skytän ristikoissa odota. Toinen on Aulis-tasoa. Toinen meneytelee.

      • Tapio-Huuhaa kirjoitti:

        Keskustelin ratkaisusaniista. Kuvan alla on erään toisenkin mielestä kaksi heikkolastuista ratkaisusanaa. Sellaisia ei Skytän ristikoissa odota. Toinen on Aulis-tasoa. Toinen meneytelee.

        En ole Jaskan kanssa samaa mieltä sanaston laadusta. Pikemminkun olen happosdn linjslla

        "Sanasto on kyllä melkoisen haastava ja pari eksoottisinta juttua eivät toivon mukaan tule jatkossa ristikoissa vastaan."

    • Anonyymi

      Platinablondius tarkoittaa sitä, että naisen hiukset on värjätty platinanvaaleiksi.
      Taisi olla 60-luvulla enemmän käytetty termi.
      Vaaleitahan nuo naiset on, mutta jotenkin ei ikään kuin hiukset ole siinä vihjekuvassa keskiössä.
      Ennemminkin nuo turkikset.

      • Mutta vain toisdlka on platinsn värinen asu ja turkiskaulus. Toinen nsinen on "rekvisiittaa". En kyllä pidä Helin tämön keryaisista hämäyksistä.

      • Tapio-Huuhaa kirjoitti:

        Mutta vain toisdlka on platinsn värinen asu ja turkiskaulus. Toinen nsinen on "rekvisiittaa". En kyllä pidä Helin tämön keryaisista hämäyksistä.

        Jaska kirjoittaa Helin osuudesta osuvasti:

        "Ylivaikeuden yliarkkitehtinä hääri vaihteeksi Heli, jonka piirrosjälki on kyllä sinänsä OK."

        Jaska tarkoittanee pääkuvan alapuolella olevia vihjeitä, jotka ovat todella harhauttavia, jopa niin, voiko piirroksia pitää vihjeisiin asiallisina.
        PLATINAT sanan kuvavihje liittyy ratkaisusanaan nij eoämööräusellä ja kyseenalaisella tavalla, että katsin Helin tehneet vjhjeitysvirheen. Vihjeellä sentään tulisi jostakin nökökulmasta olla selkeä liittymäkohta ratkaisusanaan. Nyt vihje on kuin Auliksen äärimmäisen sumeat kuvat, joista ri tolkkua ota.

        Kuka on Jaska ja miten hän liittyy siihen, että sinä et osannut ratkoa tuota kohtaa, vaan aloit vanhaan tapaasi syyttämään laatijaa virheestä. Ei tarvitse vastata. Kaikki ovat kyllästyneitä tyyliisi löytää aina vikaa muista. Kannattaa siirtyä ratkomaan oman tasoisia ristikoita, jos iltiksen kovikset ovat liian haastavia.

        Sain kohtaan pienen avun netistä.

        Nettitutuilta tai tältä sivustolta en ratkintaani auttavua apuja saanut.

        Pääkuvan alapuolen vihjeet lähes ilman toisten apuja ratkoin. Kyllä jotkut muutkin ovat pitäneet vihjeitä tai ratkaisusanoja kyseenalaisina.

        Tiedät varsin hyvin, että Iltiksen kovikset eivät ole minulle ylrisesti liian haastavia.

        Myönnän, että täällä spoilauslustoja jakekeva on minua ja paria nettituttuani etevämpi ratkoja. Mutta juuri sitä ihmetteken, miksi spoilauslustojen jakajan pitää vielä listoillaan pönkittää itsetuntoaan nöyryyttämäälä toisia ratkohua sikin sokin listoilla pilaamaan ratkontojaan. Kun varsin etevä ratkoja toimii nöun, minusta hänellä päässä jokin viiraa pahasti. Varsinkin jos hän vielä spämmää listojaan ja muita kommentteja sinne sun tänne. En oke ihan normaali, mutta sitä ei minusta spämmääjäkään ole. Minä, spömmääjä ja tämä sivusto on jotenkun varsin sairas kokonaisuus. Täällä sairastuu lähes jokainen käyttäjä johinkin epänormaaliin käytökseen.

        Späämmääjä ja spoilaaja kai jotenkin haluaa osoittaa sairaalla tavalla olevansa tämän sivuston paras ratkoja. Kuka siitä on hänen kanssaan edes ollut kilpasilla? En minä ainakaan. En omilla sivuillanikaan kilpaile kenenkään kanssa siitä, kuka in paras ratkoja. Ihan hyvin voin sivuillanikin tunnustas, etyä joku ratkoi tietyn ristikon minua paremmin.

      • Tapio-Huuhaa kirjoitti:

        Sain kohtaan pienen avun netistä.

        Nettitutuilta tai tältä sivustolta en ratkintaani auttavua apuja saanut.

        Pääkuvan alapuolen vihjeet lähes ilman toisten apuja ratkoin. Kyllä jotkut muutkin ovat pitäneet vihjeitä tai ratkaisusanoja kyseenalaisina.

        Tiedät varsin hyvin, että Iltiksen kovikset eivät ole minulle ylrisesti liian haastavia.

        Ratkontasni hidasti merkittävästi Aulis-tason ratkaisusana, jota en olisi Sjytältä odottanut. Laitoin kohtaan nirmaalimoaa.
        Kun on Aulis-tason ratkaisusana ja sellaisella vaikeutetaan rstko taa, i se Skytältä minusta flopou eikä ansaitse Jaskan suitsutuksia.

    • Onkobmuuten HP nainen - ainakin joku nimimerkillä Liisa trollasi sivustollani. Onhan Heidi-Hullunkin takana nainen. Enpä olisi naiselta tällaista köytöstä idottanut. Öykkäröinki kun in yleensä miesten tyyli. Naisia pidän yleisesti miehiä fiksumpikäytöksisinä.

      • Anonyymi

        Nyt karkaa mopo ja pahasti, samoin liika kiire (?) tai välinpitämättömyys (?) kostautuu. Nirmaalimoaa? Naisten köytös ja sen idotus?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nyt karkaa mopo ja pahasti, samoin liika kiire (?) tai välinpitämättömyys (?) kostautuu. Nirmaalimoaa? Naisten köytös ja sen idotus?

        Liika kiire. Aiemmat korjattuna

        Ratkontaani hidasti merkittävästi Aulis-tason ratkaisusana, jota en olisi Skytältä odottanut. Laitoin kohtaan normaalimpaa.
        Kun on Aulis-tason ratkaisusana ja sellaisella vaikeutetaan ratkontaa, on se Skytältä minusta floppi eikä ansaitse Jaskan suitsutuksia.

        Onko muuten HP nainen - ainakin joku nimimerkillä Liisa trollasi sivustollani. Onhan Heidi-Hullunkin takana nainen. Enpä olisi naiselta tällaista käytöstä odottanut. Öykkäröinti kun on yleensä miesten tyyli. Naisia pidän yleisesti miehiä fiksumpikäytöksisinä.

        Jatkoa.
        Sitä odottaa joiktakin ratkojilta sanastolta kunnon tasoa ja sen mukaan pyrkii ratkomaan. Jos laatija olisi ollut Aulis, mitään outoa ei ihmettelisi.

        Mikä se sana sitten on, että päästään sinuiksi asian kanssa?

    • Joku saattaa olla oikeassa, että spämmitrolli ennen kaikkea minua haluas kiusata - kiusaa nyt sivuillani. Sanarisin trolli on srntään jättänyt rauhaan. Spämmitrolli taotaa olla pysyvä sanaristikkosäikeitä pilaava narstisen lapsellinen henkilö.

      • Anonyymi

        On siellä tapiota ja Heidi-Hullua pääpalstallakin vilahdellut eilen. Olisit vain hiljaa tästä asiasta, niin ehkä se joskus rauhoittuisi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        On siellä tapiota ja Heidi-Hullua pääpalstallakin vilahdellut eilen. Olisit vain hiljaa tästä asiasta, niin ehkä se joskus rauhoittuisi.

        Nekin lienevät olleen minun kiusaksi. Ovatko HP:n kehutkaan aitoja? Onko joku aidosti käyttänyt spoilauslistaa vai onko kyse vain siitä, että saataisiin minusta esiin pahimmat puolet? Onko kaikki vailkeää pahantahtoista kieroilua?

      • Anonyymi
        Tapio-Huuhaa kirjoitti:

        Nekin lienevät olleen minun kiusaksi. Ovatko HP:n kehutkaan aitoja? Onko joku aidosti käyttänyt spoilauslistaa vai onko kyse vain siitä, että saataisiin minusta esiin pahimmat puolet? Onko kaikki vailkeää pahantahtoista kieroilua?

        Luulen, että kukaan ei ole ikinä oikeasti käyttänyt HP:n listaa hyväkseen. Sinua on taidettu lietsoa raivoon ihan pilan päiten. On kyllä outoa, että et ole tätä tajunnut. Tosin olithan jo Sanariksen palstallakin ihan kuutamolla.

        Olen tosikko ja minin on vaikea erottaa, milloin joku on tosissaan ja milloin ei. Jos on huiputus, o olut kyllä ilkeä temppu.

      • Tapio-Huuhaa kirjoitti:

        Olen tosikko ja minin on vaikea erottaa, milloin joku on tosissaan ja milloin ei. Jos on huiputus, o olut kyllä ilkeä temppu.

        Kun täällä Punaiseen Pekikaanin pyydetään saamaan ristikon ratkaisulauseet, ajattelin, että kai sitten joku HP:n spoilauslistaakin käyttää ratkonnassaan, vaikka hassulta tuntuukin.

      • Anonyymi
        Tapio-Huuhaa kirjoitti:

        Olen tosikko ja minin on vaikea erottaa, milloin joku on tosissaan ja milloin ei. Jos on huiputus, o olut kyllä ilkeä temppu.

        Parin vuoden vedätys. Enpä ole millään palstalla ikinä törmännyt vastaavaan. Eeppinen huijaus sanoisin.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      38
      4629
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      20
      3195
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      271
      2361
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      53
      2237
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      165
      2079
    6. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      89
      1670
    7. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      360
      1661
    8. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      17
      1653
    9. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1632
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      15
      1289
    Aihe