Imellän imelletyn perunalaatikon aidosti ja siihen ei lisätä siirappia eikä mitään muutakaan makeutusta. Makua saan aidosti imeltämällä. Maustan kevyesti muskotilla ja sopivasti suolaa.
Laitan uunin kuumenemaan noin 70-75 asteiseksi
1. Valmistan imelletyn perunalaatikon jauhoisista perunoista. Kuorin perunat ja halkaisen isot perunat.
2. Keitän perunat täysin kypsiksi. Kypsennän perunat niukassa vedessä ja soseutan perunat kuumina niukkaan keittoveteen, niin että saan notkeahkon puuromaisen soseen.
3. Jäähdytän perunasoseen huolellisesti ja välillä sekoittaen noin 74 asteiseksi.
4. Lisään jauhot vähitellen ja koko ajan sekoittaen 74 asteiseksi jäähdytettyyn soseeseen. Jos sose tuntuu kuivakalta, lisään soseeseen hiukan 74 asteista vettä. Sekoitan soseen tasaiseksi ja laitan kannen kattilaan.
5. Laitan soseen imeltymään noin 70-75 asteiseen uuniin. Sekoitan välillä ja annan imeltyä noin 4-5 tuntia.
6. Lisään imeltyneeseen soseeseen reiluina siivuina voin sulamaan. Lisään maitoa niin että saan selvästi puuromaisen soseen. Maustan kevyesti muskotilla ja lisään suolan. Sekoitan tasaiseksi.
7. Laitan soseen voideltuun esimerkiksi keraamiseen korkeareunaiseen vuokaan. Paistan aluksi noin 180 asteisessa uunissa. Kun sose alkaa kuplimaan ja paistopinta saa hiukan väriä, alennan uunin lämpötilan noin 130 asteeseen. niin kupliminen rauhoittuu ja voin paistaa täysiä vuokia. Näin imelletty perunalaatikko ei kuivu eikä korppuunnu ja saan mehevän imelletyn perunalaatikon.
Paistan mellettyä perunalaatikkoa paistetaan noin 4-5 tuntia.
Jos imellettyä perunalaatikkoa on vuokassa vain ohut kerros, niin silloin se kuivuu ja korppuuntuu yllättävänkin helposti.
Imelletty perunalaatikko
Anonyymi-ap
0
599
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1671404
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä40995Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad38725- 14640
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä28632- 36616
Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46607Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver20602Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30577Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .17563