Pirhan Kangasalan kuulemistilaisuudessa oli bussilasteittain pälkäneläisiä puolustamassa kuntansa terveyspalveluja. Pälkäneen kunnanjohta piti loistavan puheensa kuntansa terveyspalveluiden säilyttämisen puolesta.
Myös muissa aiemmissa Pirhan kuntien kuulemistapauksissa kuntajohtajat esim. Ikaalisista ja Urjalasta olivat valmistautuneet hyvin ja monipuolisesti puolustamaan kuntiensa terveyspalvelujen säilyttämistä kuntalaistensa edun mukaisesti.
Kuhmoisten terveyspalvelut ja niiden kysymykset olivat myös vahvasti lakkautusuhan alaisina Pirhan tilaisuudessa.
Pirhan kuulemistilaisuudesta löytyy ilmeisesti myös tallenne myöhemmin seurattavaksi.
Sattuiko teistä kukaan seuraamaan Pirhan Kangasalan suoran videoinnin kuulemistilaisuutta?
21
788
Vastaukset
- Anonyymi
"Sattuiko teistä kukaan seuraamaan Pirhan Kangasalan suoran videoinnin kuulemistilaisuutta?"
Kyllä sattui...!!!
Olisipa ollut viimeinen kuolinisku eripuraiselle kunnallemme, jos eivät Silmu ja Osku olisi olleet paikalla ja SELVÄSANAISESTI ilmaisseet, että Kuhmoinenkin on yhä olemassa. Heitä komppasivat mm. Sahalahden ja Kuhmalahden asukkaat, jotka jo tietävät mitä tarkoittaa palvelujen karsiminen kun kuntaliitoksissa joutuu Kangasalan syliin.
Osku toimitti samalla perille 750 allekirjoittajan adressin, mikä ei sekään ollut lainkaan turha toimi. Hänen puheenvuoronsa sai paikalla olleelta yleisöltä raikuvat aplodit.- Anonyymi
😍😋😍😋😍😋😍😋😍
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18011233T
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
- Anonyymi
Missä oli eilen Kokoomus ja Kankkunen? Mahtoivatko edes seurata kotoa käsin netin välityksellä, miten Kuhmoinen, Pälkäne, Orivesi ja Kangasalan sivukylät (Sahalahti, Kuhmalahti ja Pohja) puolustivat oikeuksiaan?
- Anonyymi
Se ei paljon Kuhmoisten kokoomustalaisia ja senioreita häiritse. Sen sijaan syvä katkeruus Oskua kohtaan heitä häiritsee, on jo aivan silmiin-pistävää suurelle yleisöllekin. Heille vain kokoomus ja puolue-uskollisuus on täysin ylitse kaiken, uskonsa kohde ja elämän tarkoitus. Millään muulla ei ole heille mitään väliä. Ei millään muulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se ei paljon Kuhmoisten kokoomustalaisia ja senioreita häiritse. Sen sijaan syvä katkeruus Oskua kohtaan heitä häiritsee, on jo aivan silmiin-pistävää suurelle yleisöllekin. Heille vain kokoomus ja puolue-uskollisuus on täysin ylitse kaiken, uskonsa kohde ja elämän tarkoitus. Millään muulla ei ole heille mitään väliä. Ei millään muulla.
"Millään muulla ei ole heille mitään väliä. Ei millään muulla." On sillä väliä, että saa omat sukulaisensa ujutettua hoitojonojen ohi tarvittaessa.
- Anonyymi
Ja mitä tekee Valtteri? Istuu tinderin kanssa ja tikitokkaa.
- Anonyymi
Mihin on kadonnut Kuhmoislaisten uho? Vuonna 2016 uutisoitiin että Kuhmoinen on pieni gallialaiskylä, joka ei isompien tahtoon taivu.
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000007390770.html - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mihin on kadonnut Kuhmoislaisten uho? Vuonna 2016 uutisoitiin että Kuhmoinen on pieni gallialaiskylä, joka ei isompien tahtoon taivu.
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/art-2000007390770.html2000 - 2010 ajanjaksolla Kuhmoisissa uhottiin ja kunta toimi yrittäjänä, mutta siitäkään ei mitään tullut.
- Anonyymi
Minulle jäi epäselväksi, millä perusteella valtuuston 1. varapuheenjohtaja Sarvala aikoo maksattaa parkkisakkonsa Pirkanmaan hyvinvointialueella. Riittääkö perusteluksi se, että hän on sosiaalidemokraatti?
- Anonyymi
Asia on kokonaisuudessaan tärkeä kunnan kokonais elinvoimalle. Jokainen työpaikka kunnassamme on säilyttämisen arvoinen. Jokaisen sairaanhoitajan työpaikan eteen on kuntalaisten taisteltava. Kuntalais-adressi vuodeosaston puolesta on kuntalaisten, omaisten ja vapaa-ajan asukkaiden yhteistyötä parhaimmillaan. Todistaa hyvää yhteishenkeä ja elinvoimaa yhteisen hyvän ja turvallisen elämän eteen.
- Anonyymi
Onhan se hyvä näyttää Pirhan päättäjille, että täällä Itä-Pirkanmaalla asuu ihan oikeita ihmisiä eikä pelkkiä pelinappuloita.
- Anonyymi
Ja kokoomuksen seniilikerho, joka haluaa vain päteä martti-sedän mieliksi, mutta muiden kuntalaisten vahingoksi.
- Anonyymi
Martti Kankkunen on suututtanut suuren osan kuntalaisia kansalaisadressin vastaisilla teoillaan ja vähättelyllään.
Kankkusen kirjoitus, viestit ja puheet vanhemmalle väestölle ovat osoittaneet Kankkusen eriytyneen kuntalaisten elämästä yhtä vaarallisesti kuin Pirkanmaan johtoon 17500€ palkallaan noussut Marina Erola kirjoituksillaan ja pyrkimyksillään Pirkanmaan kuntien alas ajamiseksi elinvoimaltaan. Kankkunen ei kunnioita muiden kuntalaisten mielipiteitä. Hänen sairaloinen vallanhimonsa on vaarallisella tasolla. Hän on pitkään ollut huolestuttavan itsekäs ja vaarallinen henkilö kuntamme taloudelle ja kehitykselle. Oman edun ja vallan tavoittelu on ollut hänen tavaramerkkinsä aina siitä hetkestä kun hän muutti kuntaan. Toinen kalliiksi kunnan taloudelle tullut henkilö on tänne aikoinaan muuttanut eläkeläinen Eero Ikonen joka hänkin on Facebookissa asettunut kuntalaisadressin vastaiseksi henkilösi kansalaisten sananvapautta vastaan. Häntä onneksi ei viime vaaleissa muutaman äänen saldollaan enään päästetty valtuustoon sekoittamaan kuntamme taloudellisia asioita.- Anonyymi
No huh! Onpa törkeää puhetta ja henkilökohtaisuuksiin menevää. On ilo, jos kuntaamme saadaan fiksuja ja aktiivisia ihmisiä tekemään vapaaehtoisesti työtä kuntalaisten eteen. Onko sinut koskaan valittu luottamustehtäviin, onko sinua pyydetty ja oletko tullut valituksi? Sopii tarjoutua päättäjäksi ja uskaltaa avataan suunsakin siellä tehtävissä.
- Anonyymi
Äänestäjät eivät valitettavasti tiedä, että MK vanhempaa voi pitää kunnan kehityksen kannalta haitallisimpana eliönä 30 vuoteen. Aina kun suhteellisesti valtuustossa joudutaan äänestämään, niin hän on mukana. Jännä ilmiö eikö. Sattumaa tietysti.
- Anonyymi
MK allekirjoitti LW osakas-ja rahoittajasopimuksen, jolla kunta menetti 5,5 miljoonaa markkaa
- Anonyymi
Mitä tarkoittaa "suhteellisesti joudutaan valtuustossa äänestämään"?
- Anonyymi
Kankkunen toimii oma etu ja kokouspalkkioiden kiilto silmissään.
- Anonyymi
Tyypillinen vanhan (neuvosto-) liiton ahne poliitikko jolle mikään ei riitä.
- Anonyymi
Mitä eikö Valtteri ollut ees paikalla tai saati pitänyt puhetta??? Missä hän oli?
- Anonyymi
Tiktokkaamassa, pekkoilemassa tai tinderissä.....Laulun sanoin....Etsin kundii tiukka vartaloista joka itseään diggaa eikä älyllä loista....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä491857Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1651658Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701388Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2391333Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2111252Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321147- 1281145
- 781096
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141067Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057