Esim. lapsiperheissä parkettilattia on 10 vuoden käytön jälkeen pelkkä vitsi. Sitä saa olla jatkuvasti vahaamassa, hiomassa ja käsittelemässä. Kuka haluaa tyhjentää kämpän vähän väliä?
Kyllä laminaatti on paljon kivempi ja nykyään ne tuntuvat jalan alla mukavammalle kuin kosteuden mukaan paukkuva ja naksuva parketti.
Muistakaa, että PARKETTILATTIA ei kestä kuin aamutohveleilla kävelevän kerrostalomummon elämää.
3
467
Vastaukset
- Anonyymi
Eihän parketti pauku! Oikeassa olet muuten. Eihän puu ja lakka varsinkaan koira ja lapsiperheessä kestä. Ei kyllä kestä mikään muukaan.
- Anonyymi
Siinä vaiheessa kun kakarat alkavat olla 10+ vuotiaita alkaa parkettikin kestää ihan ok.
Öljytty parketti kestää jo aiemminkin, mutta lakattu vaatii sen, että lapsuuden iloisin vauhti hiipuu.
Omassa talossa tehdään vähän remonttia seuraavan vuoden aikana ja tarkoitus oli vihdoinkin repiä laminaattilattia pois ja parkettia tilalle. Ainut ongelma on suuri eteinen, jossa oven suusta lähtien parketti tuskin kestää. Täytynee pistää laattaa jokunen neliö ennen kuin parketti alkaa, nykyisin laminaatti alkaa jo ovensuusta, joskin on sekin piilotettu kuramaton alle.- Anonyymi
Naarmuuntuu se laminaattikin ja halvat laadut korkkaa saumoistaan nähdessään tipankin vettä. Sileäpintaiset laminaatit osaavat myös olla hiton liukkaita.
Laatoitus kyllä kestää, mutta on muuten ikävä (kylmä & kova. Ja tarvii kuitenkin sen maton pysäyttelemään kangänpohjien mukana sisään kulkeutuvia pikkukiviä.
Eteiseen paras on vinyylilankku. Näitä saa parkettia jäljittelevän mallin lisäksi myös pinnaltaan keraamisen/kivilaatan näköisinä (myös mitat. esim. 30c60 cm) ja paremmat laadut myös sietävät kosteutta ja pikkukiviä. Siihen on syynsä, että tätä materiaalia paljon käytetään mm. kouluissa. Jalkapohjaan hitosti mukavampi kuin keraaminen laatta, perinteinen kova ja sileäpintainen laminaatti tai kekkoslovakian herkku, mosaiikkiparketti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait223017- 392617
Mies mä oon ihan helppo
Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...381473- 841350
- 631241
Mies olen aika erakko nykyään
Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä40999Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?
Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.124893- 32806
Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas
Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi28656Skenaario
Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan59621