Veroasioista sen verran että meikäläinen makselee ainoastaan yhteisöveroa.
Palkkaa en ole saanut vuoden 2009 jälkeen.
Tilille tulevat fyffet kuittaan osakaslainoina tarvittavilta osin ja makselen sitten kun jakselen ne takaisin firmalle.
Ei minulta puutu mitään.
En tarvii helikoptereita enkä huvijahteja, en loistoautoja enkä kattohuoneistoja.
Ihan tavalliset puitteet riittää.
Käytän rahaa aika reippaasti kuitenkin vuositasolla.
Lentelen aina busineksessa enkä pihistele missään.
Sellainen satatonnia menee vuodessa.
Sisältää lapsille tehdyt ostokset ja kaiken muun.
2010
Muistin virkistämiseksi vaihteen vuoksi.
10
152
Vastaukset
- Anonyymi
Voi voi, kyllä on kyrvånsyylå taas yksinäinen ja katkera.
- Anonyymi
Jutut varsin muuttuvaisia pikkusielulla.
- Anonyymi
Niin, tuo aloituksen teksti on siis asiantynkää.
_______________________________________________________________-
Onhan sitä joskus koetettu asiantynkääkin tänne laittaa kuten rantaremontista, mutta kun sinne lipsahti yksi väärä sana väliin niin nyt on kaksi vuotta Saarihurjan isä ja poika huutaneet vuorotahtiin:
"sukitus, avoviemärin alipaineistus, sukitus, sukitus, avoviemäri, rakennusmestari, sukitus, avoviemäri ja sukitus sukitus perusasia avoviemäri mestariviemäri sukitus, sukitus, avoviemärin alipaineistus, sukitus, sukitus, avoviemäri, rakennusmestari, sukitus, avoviemäri ja sukitus sukitus perusasia avoviemäri mestariviemäri sukitus"
Koetin keskustella moottoripyöräilystä niin isä ja poika lehahtivat paikalle kertomaan:
"pellenaama, laita passi puuhun, missä perhe ja uima-allas, laitappa vaimo autoon istumaan eipä taida onnistua pellenaama, missä korealaiset lapset missä puudeli, hahaa eipä ole sinun kuva pellenaama, varjo menee kolme milliä väärään suuntaa hohoo hahaa pippelinen vaan eipä kuva missä koko suku passeineen"
Kun on koettanut keskustella vaikka hyvistä ravintoloista niin isä ja poika liihottavat paikalle kertomaan:
"Hiihoo huuhaa ei ravintoloita katsota etukäteen mistään eikä tutkita arvosteluja vaan mennään sinne missä muutkin thaimaalaiset on ja ne on sitten maailman parhaita paikkoja ja sisätiloihin ei saa mennä missään nimessä ja jos ravintola on kallis niin se on kamalaa pröystäilyä se ja parhaat ruoat laitetaan muovipussiin"
On täysin mahdotonta keskustella esimerkiksi thaimaalaisten pankkien myöntämistä luottokorteista ja muista maksusysteemeistä, kun isi ja poika tunkee sekaan tarjoamaan oravannahkaa siihen väliin.
On mahdotonta keskustella autoista henkilön kanssa jonka mukaan Lada 1972 on kehityksen huippu.
On mahdotonta keskustella siitä kaikesta mitä hyvää Thaimaassa on, kun isä ja poika rientää kertomaan että unohditkos olla tänään murheissaan Thaimaan liikenteestä ja siitä kun hui löi puita lekalla Hong Bongissa?
Oli aihe mikä hyvänsä niin Saarikukkaro lipuu vastavirtaan vastaan ja heittä aivan älyttömiä näkemyksiään ihan mihin vaan ja ei luovuta vaikka pölkyllä päähän nuijisi.
Nuija ja tosinuija. Lääkäri käski sanomaan aaa niin Saarinuija kysyi että miksi en saa sanoa muita kirjaimia ja se meni jo siinä kohtaan inttämiseksi.
2010- Anonyymi
Tosinuija sinä saat vain mitä olet tilannut, muistatko korot.
Ei kukaan ole väittänyt että vuoden 1972 olisi tekniikan huippu, vaan sitä että autojen perustekniikka ei ole muuttunut mihinkään 50 vuodessa jos ei elekronikkaa tai sähkötekniikkaa oteta huomioon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tosinuija sinä saat vain mitä olet tilannut, muistatko korot.
Ei kukaan ole väittänyt että vuoden 1972 olisi tekniikan huippu, vaan sitä että autojen perustekniikka ei ole muuttunut mihinkään 50 vuodessa jos ei elekronikkaa tai sähkötekniikkaa oteta huomioon.Hauskaksi tämä meni siinä vaiheessa kun julkaisit nimeni täällä, omaasi et tietenkään uskalla, mutta paljastuthan sinä joka tapauksessa, se on selvää, ennemmin tai myöhemmin, enkä ole kuolemassa, joten aikaa minulla on, sinä perustat herjasi valheisiin, ja nyt jopa poikaani jolla varmasti ei ole mitään tekemistä palstan kanssa, levität hänestäkin huhuja, sellainen poju voi johtaa ongelmiin, aika vaarallista keksiä että joku on narkkari, ja levittää sitä tieto jopa kuvien kanssa, onneksi tämä on pieni ja rajallinen paikka, se pelastaa sinut toistaiseksi, ei tarvita kuin yksi sähköposti, joten mieti hieman mitä kirjoittelet.
Me voidaan taistella mielellään ihan kahden kesken, perskärpäsesi voisi siirtyä muihin tehtäviin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hauskaksi tämä meni siinä vaiheessa kun julkaisit nimeni täällä, omaasi et tietenkään uskalla, mutta paljastuthan sinä joka tapauksessa, se on selvää, ennemmin tai myöhemmin, enkä ole kuolemassa, joten aikaa minulla on, sinä perustat herjasi valheisiin, ja nyt jopa poikaani jolla varmasti ei ole mitään tekemistä palstan kanssa, levität hänestäkin huhuja, sellainen poju voi johtaa ongelmiin, aika vaarallista keksiä että joku on narkkari, ja levittää sitä tieto jopa kuvien kanssa, onneksi tämä on pieni ja rajallinen paikka, se pelastaa sinut toistaiseksi, ei tarvita kuin yksi sähköposti, joten mieti hieman mitä kirjoittelet.
Me voidaan taistella mielellään ihan kahden kesken, perskärpäsesi voisi siirtyä muihin tehtäviin.Entäpä sinun perskärpäsesi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entäpä sinun perskärpäsesi?
Olipa oivallinen kommentti, joo jep, en tarvitse loistoautoa ja sellainen satadonaa vuodessa osakaslaina.
- Anonyymi
Onpa oivallinen aloitus Pattayan matkailupalstalla. Suuret kiitokset siitä.
- Anonyymi
Tuuheatukkaisen Hankasalmen kelapummin kannattaa keskittyä vain omiin raha-asioihin. https://ibb.co/nfpqrzQ Näytät kasivitoselta Sohvi-Muorilta, joka on juuri saanut kiitosta voisilmäpullista.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2742780Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!2111789Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt591492Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t11241- 791176
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni2371086- 801022
Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.52963- 77865
Kärsämäki rosvojen ja tuhopolttajien kylä?
Poliisi ampui uhkaava miestä Kärsämäellä. Ja vasta joku poltti rivitalon. Mikä riivaa Kärsämäkisiä? Joko tuulimyllyjen15750