Mitä avioliitossa on sellaista, mitä avoliitossa ei saavuta?
Mitäpä ajattelette? Miksi avioon?
Mitäpä ajattelette? Miksi avioon?
Miksi ei avoliitto?
kaisa
242533
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Sukunimen ;)
Olen monesti miettinyt tuota itsekin, ja rehellisesti sanottuna en oikein tiedä. Ja silti haluan joku päivä kumppanini kanssa naimisiin. Kyse ei ole juhlista, voisin avioitua ilman niitäkin. Eikä kyse missään nimessä ole lahjoista, pöh. Myöskään rahan takia en siihen ryhdy. Hmm. Ehkä se jotenkin hullulla tavalla lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta, tekee asian virallisemmaksi, näyttää muillekin miten tosissaan ollaan, on vain "oikein" ja tapojen mukaista.
Nyt en siis tarkoita, ettäkö nuo mainitsemani asiat puuttuisivat avoliitosta! Kyse on siitä, miten pari itse asian kokee, joillekin avioliitto ei virallista mitään, ja he näkevät avoliiton aivan yhtä vakavana. Mutta minusta se jotenkin vain tuntuu oikealta, siis minulle ja meille.
Nimenhän sitä saa kun vain menee ja vaihtaa...
mutta lueppa sukunimilakia, niin ehkä ymmärrät..
Kerro toki? En jaksa etsiä kyseistä lakia.
Jos jollekin avioliitossa tärkeintä on toisen sukunimi, minusta se on hassua. Mutta kukin tavallaan.
Mutta kuitenkin, et voi ottaa yleistä sukunimeä joka on jo olemassa väestörekisterissä, muuta kuin sukulaissuhteen kautta. Ja internetin käyttötaitosi ovat aika heikot jos et jaksa käyttää muutamaa sekuntia googlettamalla sukunimilaki sanaa.. Kuten taitaa olla monella täällä palstalla kun ei itse osaa hakea mitään tietoa vaan pitää tulla tyhmänä kysymään täältä neuvoja aivan yksinkertaisiin asioihin. Uusavuttomuus rulaa.
Mutta sukunimi nyt oli ainakin joku sellainen mitä et voi saada avoliiton kautta, josta oli puhe alkuperäisen kirjoittamassa viestissä. Se oli mun pointtini.
Ei uusavuttomuutta vaan laiskuutta ja mieleinkiinnon puutetta =)
Sinä todellakin taisit olla vain laiska, eikä sinulta löytynyt tarpeeksi mielenkiintoa kyseiseen asiaan.. Mutta silti kommentoit asiaani kyseisellä lauseella "Nimenhän sitä saa kun vain menee ja vaihtaa..." mutta et tiennyt faktoja, etten voi ottaa mieheni sukunimeä ellen mene naimisiin, kuten ei moni muukaan. Ota asioista selvää ennen kuin heität omia väitteitäsi.
Mutta uusavottomuudella yleisesti tarkoitin että jotkut täällä koko häät-palstalla ovat todellakin sellaisia. Koska jos omiin häihinsä/kihlaukseen ei ole mielenkiintoa hankkia tietoa esim. esteiden tutkinnasta, juhlapaikoista tai sormuksista yms yms., joihin neuvoja tullaan kysymään täältä, samassa ajassa ehtisi hakemaan muualta oikean tiedon, niin missä muussa voi mättää kuin että ollaan uusavuttomia. Jos osaa tätä keskustelupalstaa käyttää, mutta ei osaa etsiä esim. sormuskauppojen sivustoja niin on kyllä omituista. No mutta nyt mentiin vähän sivuraiteille tän alkuperäisen jutun kanssa, mutta tulipahan sanottua.
Tulipas tästä nyt iso juttu. Viime yönä 120 sivua filosofiaa lukeneena voin vain todeta, että jos jokaisen kommenttini on perustuttava ehdottoman oikeaan tietoon, on oltava kommentoimatta. Niin kuin sinunkin =)
Hyvät jatkot!
Mutta mielipiteet ovat mileipiteitä ja fakta on faktaa. Täällä voi vapaasti jakaa mielipiteitään, mutta jos esität totena asoita, joihin on laillinen peruste, niin silloin ne olisi syytä olla ihan sitä faktaa. Kiitos.
Suomen lainsäädäntö suosii vielä niin vahvasti pidemmän parisuhteen suhteen avioliittoa. Jos meinaa sitä perhettä perustaa ja yhteistä omaisuutta hankkimaan niin kannattaa ehdottomasti männä naimisiin. itse haluaisin suosia avoliittoa mutta en halua ottaa sitä riskiä että eron sattuessa vaimoni veisi lapset tai kuollemansa jälkeen lapset tai pahimmassa tapauksessa kaukaisemmatkin sukulaiset saisivat taloni yms. siis en ole itse nähnyt ikinä mitään hienoa koko aikansa eläneessä instituutiossa. avioliitto ei ole ainoa mahdollinen sitoutumisen osoitus, pelkkä juridinen varotoimenpide.
jos nyt ihan ilman tunteita ajatellaan, niin juridista ja taloudellista turvallisuutta (tästä on kyllä lakialoite olemassa, jossa myös avopuolison oikeuksia pyritään parantamaan).
olen varaton ja kohta neljävuotta hoitanut kotona yhteisiä lapsiamme. vasta ensivuoden alusta kotona tekemäni työ alkaa kerryttämään eläkettä, mutta siihen mennessä olen tehnyt itselleni taloudellista hallaa yli 4vuotta, ollessani kotona. jos olisin avopuoliso ja mieheni ottaisi eron, jäsisin täysin tyhjänpäälle, sillä mieheni on käytännössä maksanut koko minun ja lastemme elatuksen näinä vuosina, aviovaimona minulla on avio-oikeus ja lapsillani turvattu tulevaisuus, niin eron sattuessa, kuin toisen vanhemman kuollessakin.
sitten jos mennään tunnepuolelle, niin avioliitto on mielestäni täydellisimmän sitoutumisen merkki (harvalle se sitä nykyään on, mutta itse haluan oikeasti rakastaa miestäni myötä- ja vastoinkäymisissä, kunnes kuolema meidät erottaa) joten miksi en sitoutuisi mieheeni, kun olen varma, että loppuelämämme yhdessä taivallamme.
mielestäni vuosia avossa elävät parit ovat jättäneet itselleen takaportin auki, että jos kuitenkin muuttaisin vielä mieleni ja lähtisin maistelemaan ruohoa aidan toiselle puolelle.
ehkä olen naivi, kun uskon avioliittoon ja siihen, että perhe on kokonainen vasta, kun vanhemmatkin uskaltavat papin tai tuomarin edessä vannoa rakastavansa toisiansa.
Mä kyllä haluan sitoutua ja tunnen, että olen sitoutunut avomieheeni loppuelämäkseni vaikka olisin avoliitossakin. Uskon, että hän on se oikea. Mutta avioliito ikään kuin symbolisoi sitä. Ei varsinaisesti muuta tunteitani mitenkään miestä kohtaan.
Onhan niitä avioeroja ja joku avopari voi olla kauemmin yhdessä kuin joku aviopari. Ei se sitoutuminen toiseen ole täysin varmaa vaikka naimisiin mennään. Ja kun olen huomannut, että jotkut mm. pettää toista pian avioitumisen jälkeen... J atuntuu, että isltä putoaa pohja pois.
Mutta ainakin toivoo ja haluaa olla toisen kanssa loppuelämänsä sillä hetkellä kun kihlautuu ja avioituu. Ja tuntee, että toinenkin haluaa eikä kovasti epäröi että olenko minä se oikea.
Ja jos kuolen haluan, että puolisoni perii minut. Meillä ei ole lapsia joten tietääkseni vanhempani perisi minut tai sisarukset, jos vanhemmat ei ole elossa. Jos teen testamentin avopuolison hyväksi, hän joutu maksamaan paljon veroa. Jollakin voi omaisuus mennä jopa valtiolle, jos ei ole perillisiä eikä testamenttia.
yhtyen edelliseen. Joskus itsekin olen ajatellut etten ikinä mene naimisiin, mutta lasten kannalta koen itsekin avioliiton turvallisemmaksi lasten ja totta kai itsenikin kannalta. Aina on sekin vaara että kumppani kuoleekin ja lapsille jää kuolleen vanhemman omaisuus/velat ja siitähän se lysti sitten syntyykin..
Ja itse ainakin (toivottavasti myös ukkoni) lähden alttarille lupaamaan ikuista rakkautta ja yhdessä oloa koko suvun nähden, joten jotenkin tähän entiseen elämäänsä laittaa sitten virallisen pisteen ja aloittaa elämän sitten kuuluen yhteen rakkaansa kanssa.. Eikös sitä sen takia naimisiin yleensä mennäkin? Ja onhan se hyvä syy myös nähdä ystäviä ja sukulaisia pitkästä aikaa.
Minulle avoliitto on jotain väliaikaista, ja takaportin aukipitoa. Silloin katsotaan halutaanko olla yhdessä vai lähdetäänkö kuitenkin eri teille.
Jos päädytään yhdessäoloon, niin sitten päätös sinetöidään avioliitolla. Mutta kukin tehköön kuten haluaa, nämä ovat vain minun henkilökohtaisia ajatuksia aiheesta.
Kaverini vanhemmat piti kauan takaporttia auki... lähes 30 vuotta! Ja sitten he erosivatkin... Mutta hieno saavutus 30 vuottakin. Ainakin jos joku olisi ollut n. 30 vuotta naimisissa sitä pidettäisiin hienona asiana. Jos on "vain" avoliitossa, sen luulisi olevan vielä isompi saavutus... Kun siitä on niin helppo lähteä pois, joidenkin mielestä. Minusta se riippuu kuinka kauan on oltu yhdessä yms.
Joskus avoliitto ei varmaan ole "takaportin auki pitoa". (ja avioliittokaan ei ole lopullista, kyllä siitäkin vielä irti pääsee, heh) Mutta joskus se varmaan on. Monella ei ainakaan tunnu olevan mitään muuta järkevää vastausta miksi he eivät halua mennä naimisiin. Ja jos toinen haluaa mennä.
Sulhaseni on minulle tärkein ihminen maailmassa ja haluan että hän on myös läheisin omaiseni. Ei isäni eikä äitini vaan elämänkumppanini. Haluan myös sitoutua puolisooni ja jakaa kaiken hänen kanssaan. Minulle on tärkeää, että tulevat lapsemme syntyvät avioliitossa.
Itse en ymmärrä ihmisiä, jotka ovat valmiita hankkimaan lapsia yhdessä mutta joille avioituminen on liian suuri sitoumus. Eikö lapsi ole kuitenkin se suurin side, mitä kahden ihmisen välillä voi olla?
Tuntuu minustakin oudolta kun tuttavapiirissä on pareja, joilla on pari kolme yhteistä lasta ja yhdessä rakennettu omakotitalo, ja kuitenkaan ei tohdita "sitoutua" avioliittoon...
En miehistä tiedä, mutta joillakin naisilla tuntuu olevan hirmuinen vauvakuume. Ja siinä kyllä ei ajatella aina paljon muuta kun, että ihana käärö on saatava.
Mutta en mitenkään yleistä, eiköhän asiaa yleensä harkita vakavasti ja mietitä parisuhteen tilaa jne.
Mutta kummastuttaa kyllä kanssa se, että joku sanoo, että ei ole vielä valmis sitoutumaan ja menemään naimisiin. Ja haluaa jo lapsia tai niitä on jo.
...kunnes meille syntyi lapsi kaksi vuotta sitten.
Sitä ennen elimme kymmenen vuotta avoliittoa kaksistaan, minä ja rakkaimpani.
Nyt menemme kesällä naimisiin. Ei kirkkohäitä. Ei isoja juhlia. Vain meidän perhe ja läheisemme. Haluamme olla yhtä ja samaa perhettä.
En välittäisi mieheni sukunimestä välttämättä, se kun on tuiki tavallinen -nen-päätteinen, mutta otan sen yhteenkuuluvuuden merkiksi.
Ja miksi ei avoliitto?! Siksi, koska avioliittossa oikeusturva on parempi. Avoliitto on kuin asuisit kämppiksen kanssa...
Olisimme toki voineet mennä laatimaan testamentinkin avopuolisoina, mutta vihille meno tuntui kuitenkin järkevämmältä.
Lapsen etua ja siinä sivussa hieman omaakin ajttelemme.
Avioliitto luo mielestäni turvallisuutta!
Pian on lainmuutos tosiasia...Avoliittokin suojataan kuten avioliitto. Sen jälkeen ei ole mitään edellä mainituista syistä olemassa, jotka puhuisivat avioliiton puolesta.
Joku taika siinä varmaan on kun jopa 20 vuotta yhdessä olleet päättävät "yhtäkkiä" mennä naimisiin. Ja ovat vielä tyytyväisiä ratkaisuun.
Vaikka siihen asti on ihan hyvin avoliitossakin mennyt. Itsestä jotenkin tuntuu, että siinä vaiheessa sen ei olisi enää niin väliä, mutta ilmeisesti jotain eroa kuitenkin on. Ei kai niin kauan yhdessä olleiden luulisi pelkäävän ainakaan, että toinen ei halua sitoutua, jos ei mene naimisiin...
Jotkut pitävät avioliiton/avoliiton erona harkinta-aikaa. Mutta kuinka paljon sillä todella on merkitystä, en tiedä? Moni muuttaa erilleen sinä aikana ja voi olla jo uusi kumppani kainalossa. Onko se vain muodollisuus vai pistääkö se harkitsemaan asiaa enemmän kuin, että sitä ei olisi? Ja vähentääkö se avioeroja?
Me halutaan naimisiin vaikka ollaan jo kerran oltu ja erottu.Eron syyt oli muissa osapuolissa.Meistä on ihana sitoutua toisiimme.Se lujittaa parisuhdetta kun saa sanoa minun mies eikä mikään epämääräinen "avokas".Olemme olleet kihloissa jo pari vuotta ja asumme nyt avoliitossa saman katon alla.Haluamme saman nimen ja arvostuksen ihmisten silmissä.Me olemme yhtä perhettä ja sukua sen jälkeen.Avioliitto tuo turvallisuuden tunteen ja sormukset sormissa rauhoittaa myös ympärillä pyörivää joukkoa.Se suojelee meitä ulkopuolisilta.Vaikka rakkaus onkin se pääsuojelija.Mä kerron sillä muille ihmisille että mulla on jo joku tärkeä ihminen elämässäni.en halua muita niin lähelle.Kai se on enemmän sellainen sosiaalinen prosessi.Lapset on ainakin innoissaan siitä että tästä tulee jotain kunnollista ja kestävää.Vaikka voihan se avoliittokin olla sitä.Minusta tämä on myös mulle itselleni sellainen stoppi etsimiselle.päätös siitä että se on nyt tässä ja piste.Sit on helpompi keskittyä tämän suhteen jatkuvuudelle.Rakastan häitä juhlana..se on niin ainutkertaista ja siinä saa koko suku tutustua toisiinsa.Harvoin on sellaisia iloisia juhlia.kohta ei ole kuin surujuhlia kun suvun vanhimmat poistuu keskuudestamme.Elämä on annettu elettäväksi ja iloittavaksi.miksi emme nauttisi siitä.kaikilla mausteilla.
Eron syyt muissa osapuolissa? Miten voi erota vaan muiden takia?
Toi arvostusjuttu on vähän pöllöö, siis mun mielestä. Olen huomannut, että jotkut naimisissa olevat ei arvosta avoliitossa eläviä. Jos ovat pitkään siis olleet avoliitossa. Mun mielestä kaikki tekee miten heille sopii ja arvostan yhtä paljon 10 vuotta avoliitossa olleen ystäväni suhdetta kuin naimisissa olevien. Jos se on yhteinen päätös ja molemmat ovat onnellisia niin se on pääasia. Siviilisääty ei ole tärkein, ne on jotain isompia asioita mitkä määrään suhteen laadun. Kaikki naimisissakaan olevat ei esim. ole uskollisia. Sormus vaan taskuun. Tai ei edes tarvitse laittaa, ei se kaikkia haittaa.
Miksi ulkopuolisilta pitäisi suojella...? Taitaa olla vientiä?? Kauheet pommitusta, heh. Vai epäilystä, että ei pysty niitä itse tai toinen torjumaan...