Miestä vai lapsia?
Kumpi on sinulle tärkeämpi elämässäsi, mies vai lapsi?
Nainen, kumpaa tahdot ja rakastat enemmän
125
1204
Vastaukset
- Anonyymi
Toinen on helpompi hylätä ja heittää menemään.
- Anonyymi
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
😍 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18014599R
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
- Anonyymi
Ei miestä ja lasta voi verrata. Toinen noista on avuton ja täysin kykenemätön pitämään itse huolta itsestään. Ja se ei ole mies, vaikka monesta miehestä voisi niin kuvitella.
- Anonyymi
Sitten siinä kohtaa, kun lapsi kasvaa aikuiseksi ja pitää itse huolta itsestään, lapsi ja mies ovat hyvin samalla kohtaa, siis ainakin itselläni. Yksikään täysijärkinen nyt ei kuitenkaan pakota ketään tekemään jotain valintaa. Voisin jopa todeta, että jos kyse on aikuisista, niin hän joka valintaa vaatii, häviäisi kohdallani. Myös aikuinen lapseni saisi painua hetkeksi hiivatiin silmistäni, miettimään omaa typeryyttään. Lopullisesti en tietenkään yhdestä typeryydestä kumpaakaan tuossa kohtaa hylkäisi, mutta kunniansa saisi moisia typeryyksiä vaativa kuulla ja jonkin aikaa keskenään pohtia, että miten jatkossa toimii.
- Anonyymi
Ai niin ja mitä tahtomiseen tulee, niin en ole ikinä halunnut lapsia, eikä mun lääkärien mukaan pitänyt sellaisia saadakaan. Miestä ja parisuhdettakaan en ole koskaan sen kummemmin halunnut ja silti sellaisetkin ovat siunaantuneet jostakin.
- Anonyymi
Lapsi/lapset menee aina kaiken muun edelle elämässä.
- Anonyymi
Mulla ei ole lapsia. Jos olisi niin hän olisi todennäköisesti kaikkein tärkein. Mies on vähän eri asia vaikka tärkeä onkin, jos on rakas. Ei oikeastaan kannata edes vertailla. Miehet voi vaihtua, lapset ei.
- Anonyymi
Tietysti lapset.
- Anonyymi
Jos nainen ajattelee lapsia enemmän kuin miestä, niin eikö ole ihan normaalia että se mies lähtee ja etsii rakastajan?
Jos hänen elämänsä olisi lapsien jälkeen siis pelkkä elättäjä ja rakkaus on kadonnut lapsien myötä?- Anonyymi
Ei todellakaan. Lapset pitäisi olla ykkösenä myös isälle.
- Anonyymi
Ei tietenkään. Niiden lasten kuuluisi olla ensimmäinen prioriteetti myös isälleen.
- Anonyymi
Aika jännä, että mies ei halua olla tärkeä omille lapsilleen. Pitää niitä vain äidin lapsina ja itseään perheen ulkopuolisena elättäjänä. Aika jännä ajatusmaailma omasta itsestään. Varmaan jotenki lapsuudesta opittu malli.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei todellakaan. Lapset pitäisi olla ykkösenä myös isälle.
Ja sitten suhde jää hoitamatta ja huoltajuuskiista......
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aika jännä, että mies ei halua olla tärkeä omille lapsilleen. Pitää niitä vain äidin lapsina ja itseään perheen ulkopuolisena elättäjänä. Aika jännä ajatusmaailma omasta itsestään. Varmaan jotenki lapsuudesta opittu malli.
Ei se noin ole.
Se mies valitsee naisen ja nainen valitsee miehen.
Lapsien jälkeen se suhde voi jäädä hoitamatta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sitten suhde jää hoitamatta ja huoltajuuskiista......
Jos ei kykene muuhun kuin ykkösiin ja nolliin, niin voi siinä noinkin käydä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja sitten suhde jää hoitamatta ja huoltajuuskiista......
Ei kait nyt nainen lakkaa rakastamasta miestä vaikka lapsia tulisi. Varmaan jos mies ei kykene aikuistumaan ja ymmärtämään että lapsi on tärkein. Niin noinhan se sitten menee.
- Anonyymi
Lapsi on lähtöisin minusta. Puolustan lapsia henkeen ja vereen. Mies on mies, hänen etuja ajan ja puolta pidän, mutta lasten asia on aina myös minun asia.
Eli jos mies kohtelisi lapsia huonosti, olisi hän entinen mies. lapset ovat numero 1.- Anonyymi
Vain puolet on naisesta ja puolet miehestä......
- Anonyymi
Ja tämä koskee myös täysi-ikäisiä lapsia. He ovat minun silmäteriä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja tämä koskee myös täysi-ikäisiä lapsia. He ovat minun silmäteriä.
Onnea siis. Aikuiset osaavat toisinaan olla todella perseestä, myös vanhempiaan kohtaan. 👍
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vain puolet on naisesta ja puolet miehestä......
Mä lähden siitä, että ovat minusta osa ja siksi mun tehtävä on olla heidän tuki ja turva. ”Tiikeriäiti” sellainen olen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä lähden siitä, että ovat minusta osa ja siksi mun tehtävä on olla heidän tuki ja turva. ”Tiikeriäiti” sellainen olen.
Siksi toivotinkin onnea.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onnea siis. Aikuiset osaavat toisinaan olla todella perseestä, myös vanhempiaan kohtaan. 👍
Ehkäpä. Varmaan siellä on molemminpuolin jotain hampaankolossa silloin ja sillä ei välttämättä ole tekemistä sattuman kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siksi toivotinkin onnea.
Ajatteletko, etten tiedä aikuisten lasten kanssa elämästä mitään?
- Anonyymi
Tämä on kyllä niin tyhmä kysymys, että toivottavasti jokainen nainen, jolla on lapsia, jättää vastaamatta.
- Anonyymi
Kysymyksen voi ajatella myös niin.
Ottaisitko ennemmin elämänkumppanin vai keinohedelmöityksen? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysymyksen voi ajatella myös niin.
Ottaisitko ennemmin elämänkumppanin vai keinohedelmöityksen?Minä olen miehenä sitä mieltä, että tämä on tyhmä kysymys naisille. Ainoastaan idioottimies kysyy naiselta jotain yhtä tyhmää tai haluaa olla naiselle tärkeämpi kuin naisen lapset.
Edell. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä olen miehenä sitä mieltä, että tämä on tyhmä kysymys naisille. Ainoastaan idioottimies kysyy naiselta jotain yhtä tyhmää tai haluaa olla naiselle tärkeämpi kuin naisen lapset.
Edell.Sä voit olla sitä mieltä jos haluat.
Mutta kumpi on naiselle tärkeämpi asia?
Mitä hän sisimmässään loppujen lopuksi tahtoo ja ajattelee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sä voit olla sitä mieltä jos haluat.
Mutta kumpi on naiselle tärkeämpi asia?
Mitä hän sisimmässään loppujen lopuksi tahtoo ja ajattelee.Lapseton nainen on nounou. Erilainen elämä elettynä, enkä minä halua enää elää uudestaan sitä vauva-arkea yms. Se on jo nähty ja koettu. Joten ei lisääntymiskykyistä lapsetonta naista, jonka biologinen kello tikittää levottomasti.
Mutta jos naisella on jo entuudestaan lapsia ja silti kokee minut tärkeämpänä kuin omat lapsensa, en voisi ikinä kunnioittaa sellaista naista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapseton nainen on nounou. Erilainen elämä elettynä, enkä minä halua enää elää uudestaan sitä vauva-arkea yms. Se on jo nähty ja koettu. Joten ei lisääntymiskykyistä lapsetonta naista, jonka biologinen kello tikittää levottomasti.
Mutta jos naisella on jo entuudestaan lapsia ja silti kokee minut tärkeämpänä kuin omat lapsensa, en voisi ikinä kunnioittaa sellaista naista.Mä taas voisin kunnioittaa.
Hän tietäisi että ne lapset lentää pois pesästä mutta siitä miehestä hän pitäisi kiinni loppuun asti kuten oikein olisi.
Se ei tarkoita sitä että vihaisi lapsiaan, vaan sitä että ymmärtää kuka on se joka on aina vierellä ja tulee elämässä mukana sinne hautaan asti, jonka kanssa ja seurassa siis eletään se koko elämä.
- Anonyymi
Toivottavasti kaipaamani nainen pitää minua rakkaimpanaan. Meidän mahdolliset lapset on meille toisiksi rakkaimpia.
- Anonyymi
Näin itsekin ajattelen.
Ap. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin itsekin ajattelen.
Ap.Ero tulee jossain kohtaa jos ei löydä sellaista puolisoa jota rakastaa enemmän kuin ketään muuta, myös lapsiaan. Jokainen ero kun johtuu siitä että toinen ei rakasta enää ym.
- Anonyymi
Lapsista huolehditaan niin kauan kuin pärjäävät omillaan. Mies on aikuinen. Tyhmä kysymys. Ei pitäisi olla kenellekään epäselvää.
- Anonyymi
Kyllä aikuisen ihmisen pitää kyetä laittamaan lasten tarpeet ensimmäisiksi, sen lopulta hyvin lyhyen ajan, joka niiden siinä ensimmäisinä aidosti tarvitsee olla. Lapset kasvavat, itsenäistyvät, aikuistuvat ja sitten ehtii kyllä olla niitä ykkösiä toisilleen
- Anonyymi
No miestä tietenkin kun lapset on jo aikuisia.
Mikä ihmeen kysymys tollanen on?
Tottakai lapset on tärkeintä.- Anonyymi
Jos mies olisi tärkeämpi, niin tulisiko niin paljon eroja?
Anonyymi kirjoitti:
Jos mies olisi tärkeämpi, niin tulisiko niin paljon eroja?
Miten ihmeessä sä saat käännettyä noin?
Sen pitäis olla itsestään selvyys että jos teet lapsia niin ne on tärkeimpiä.- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos mies olisi tärkeämpi, niin tulisiko niin paljon eroja?
Ei. Mies joka ei tajua lasten olevan lapsia, on itsekin keskenkasvuinen. Sellaisen kanssa ero tule väistämättä, vaikka mitä tekisi.
- Anonyymi
originalpieninainen kirjoitti:
Miten ihmeessä sä saat käännettyä noin?
Sen pitäis olla itsestään selvyys että jos teet lapsia niin ne on tärkeimpiä.En käännä, lapset on itsestään selvyys että niitä tulee jos ei huolehdi ehkäisystä.
Ne on 20 vuotta elämässä ja lähtevät elämään sitä omaa elämää.
Se mies jonka kanssa ne tehdään, hän voisi olla hautaan asti, jos siitä suhteesta pitää huolta.
Silloin lapset ovat vain yksi vaihe siinä elämässä, lapsuus, nuoruus, vanhemmuus, vanhuus.
Mutta sen kaiken voi kokea yhdessä sen yhden kanssa joka on se puoliso, jos hän on tärkein. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En käännä, lapset on itsestään selvyys että niitä tulee jos ei huolehdi ehkäisystä.
Ne on 20 vuotta elämässä ja lähtevät elämään sitä omaa elämää.
Se mies jonka kanssa ne tehdään, hän voisi olla hautaan asti, jos siitä suhteesta pitää huolta.
Silloin lapset ovat vain yksi vaihe siinä elämässä, lapsuus, nuoruus, vanhemmuus, vanhuus.
Mutta sen kaiken voi kokea yhdessä sen yhden kanssa joka on se puoliso, jos hän on tärkein.Ja juuri siksi ne lapset pitäisi kyetä ensimmäisiksi, sen lyhyen hetken kun ne oikeasti sen kaiken huolempidon tarvitsevat. Joka ei siihen kykene, kannattaa jatkaa sen ehkäsyn käyttöä.
Anonyymi kirjoitti:
En käännä, lapset on itsestään selvyys että niitä tulee jos ei huolehdi ehkäisystä.
Ne on 20 vuotta elämässä ja lähtevät elämään sitä omaa elämää.
Se mies jonka kanssa ne tehdään, hän voisi olla hautaan asti, jos siitä suhteesta pitää huolta.
Silloin lapset ovat vain yksi vaihe siinä elämässä, lapsuus, nuoruus, vanhemmuus, vanhuus.
Mutta sen kaiken voi kokea yhdessä sen yhden kanssa joka on se puoliso, jos hän on tärkein.No entäs kun se mies joka niitä lapsia myös on tekemässä, haluaakin elää ilman vastuita? Naisen pitäisi vai kiltisti olla vaan äiti.
Mies voi olla ja mennä millon haluaa jne. Mutta äiti ei saisi koskaan.
Tai jos äiti saa "lähteä" ulos niin ei saa edes puhua miespuolisille. Ja siinäkin on rajattu tuntimäärä mitä saa olla pois kotoota.
Entäs sellaisessa tapauksessa jos mies on väkivaltainen? Pitääkö naisen vaan jatkaa suhdetta?
Herää jo pahvi!!- Anonyymi
originalpieninainen kirjoitti:
No entäs kun se mies joka niitä lapsia myös on tekemässä, haluaakin elää ilman vastuita? Naisen pitäisi vai kiltisti olla vaan äiti.
Mies voi olla ja mennä millon haluaa jne. Mutta äiti ei saisi koskaan.
Tai jos äiti saa "lähteä" ulos niin ei saa edes puhua miespuolisille. Ja siinäkin on rajattu tuntimäärä mitä saa olla pois kotoota.
Entäs sellaisessa tapauksessa jos mies on väkivaltainen? Pitääkö naisen vaan jatkaa suhdetta?
Herää jo pahvi!!Ei, siksi siitä puolisosta tehdään se tärkein, hänestä pidetään huolta jne.
Siis molemmin puolin ja asioista ongelmista keskustellaan, sitä parisuhde on, silloin se toimii.
Kummatkin siinä tekee parhaansa suhteen hyväksi ja pitää sen kumppanin tärkeimpänä.
Silloin kun tuo ei toteudu, silloin toista kohdellaan välinpitämättömästi tai kuin roskaa ja varmaan hajoaa suhde.
Haista ite kukka! - Anonyymi
Sun syy!
Sä alat riiteleen!
Mulla on unelmien satu ja unelma, jossa alusta loppuun asti ollan vankkumatta yhdessä ja sitten sä teet jostain lapsesta tärkeemmän kuin siitä yhteisestä elämästä.
Sä teet silloin siitä unelmasta sen painajaisen.
Ja nyt sitten alat äksyilee ja kitisemään mulle!
Et haista kukka! - Anonyymi

Et haista kukka!Mä nään asiat niin, että se parisuhde on se tärkein ja kaikki vaiheet siinä on yksi elämän osa-alue.
Mitään ei saa tehdä tärkeämmäksi sitä kumppania jonka kanssa sen koko elämän pitäisi elää ja kokea yhdessä.
Eli työ, lapset, raha, kaveri, tms. ne ovat kaikki toisella sijalla osana sitä yhteistä elämää, eikä mikään niistä saa hajoittaa sitä suhdetta taikka tehdä tärkeämmäksi.
Se ei sulje niitä pois, pitää priorisoida ja toimivassa parisuhteessa kun pari voi hyvin, niin lapset ja kaikki muukin voi hyvin.
Kaikki ongelmat ratkotaan ja hoidetaan pois, koska välitetään siitä toisesta ja hän kertoo sen. Anonyymi kirjoitti:
Sun syy!
Sä alat riiteleen!
Mulla on unelmien satu ja unelma, jossa alusta loppuun asti ollan vankkumatta yhdessä ja sitten sä teet jostain lapsesta tärkeemmän kuin siitä yhteisestä elämästä.
Sä teet silloin siitä unelmasta sen painajaisen.
Ja nyt sitten alat äksyilee ja kitisemään mulle!
Et haista kukka!Voi kultaseni, eikö me just alettu olee yhessä viime yönä? Ei ny viittis heti riidellä. En mä halua painajaisia. Nyt kyllä vähän 😪
Ps Eiks sulla ole jo lapsia?
Haist ite!- Anonyymi
originalpieninainen kirjoitti:
Voi kultaseni, eikö me just alettu olee yhessä viime yönä? Ei ny viittis heti riidellä. En mä halua painajaisia. Nyt kyllä vähän 😪
Ps Eiks sulla ole jo lapsia?
Haist ite!No ku mä en oo ehtinyt edes muuta tekemään kuin kertomaan kuinka tärkee sä oisit mulle, yli kaiken muun ja siitäki sä jo alat kitisemään mulle.
Eikä oo lapsia, eikä se sitä tarkoita etteikö niitä voisi rakastaa, Tärkeitä ja rakkaita ovat, mutta tärkeimmäksi ne ei tule.
Haist ite! Anonyymi kirjoitti:
No ku mä en oo ehtinyt edes muuta tekemään kuin kertomaan kuinka tärkee sä oisit mulle, yli kaiken muun ja siitäki sä jo alat kitisemään mulle.
Eikä oo lapsia, eikä se sitä tarkoita etteikö niitä voisi rakastaa, Tärkeitä ja rakkaita ovat, mutta tärkeimmäksi ne ei tule.
Haist ite!Et vastannut taaskaan mulle. 😭
Anonyymi kirjoitti:
En käännä, lapset on itsestään selvyys että niitä tulee jos ei huolehdi ehkäisystä.
Ne on 20 vuotta elämässä ja lähtevät elämään sitä omaa elämää.
Se mies jonka kanssa ne tehdään, hän voisi olla hautaan asti, jos siitä suhteesta pitää huolta.
Silloin lapset ovat vain yksi vaihe siinä elämässä, lapsuus, nuoruus, vanhemmuus, vanhuus.
Mutta sen kaiken voi kokea yhdessä sen yhden kanssa joka on se puoliso, jos hän on tärkein.Tähän on pakko vielä palata. On ne lapset vielä 20v jälkeenkin elämässä. Vai?
Anonyymi kirjoitti:
Sun syy!
Sä alat riiteleen!
Mulla on unelmien satu ja unelma, jossa alusta loppuun asti ollan vankkumatta yhdessä ja sitten sä teet jostain lapsesta tärkeemmän kuin siitä yhteisestä elämästä.
Sä teet silloin siitä unelmasta sen painajaisen.
Ja nyt sitten alat äksyilee ja kitisemään mulle!
Et haista kukka!Mun kommentti on poistettu!!!!
Mitä täällä taas tapahtuu....- Anonyymi
originalpieninainen kirjoitti:
Tähän on pakko vielä palata. On ne lapset vielä 20v jälkeenkin elämässä. Vai?
Heillä on oma elämä ja niin tiiviit suhteet vanhempiin kuin heille sitä opettaa.
Varmaan tulevat vierailemaan, mutta eivät asu "kotona" niillä on oma koti ja oma puoliso sitten, siellä on kaksi uutta nuorta aikuista aloittamassa oman elämänsä.
Se 20 vuotta, jos puoliso oli jotain muuta kuin se tärkein, niin voipi olla kylmät välit, jos välejä ollenkaan.
Ennemmin hieman välinpitämätön lapsia kohtaan kuin ylihuolehtiva.
Tietysti huolta pitäen, mutta ei liikaa lellien.
Se lellittely kuuluu puolisolle, se tykkää kun sitä hellii ja lellii vielä vuosien jälkeenkin. Anonyymi kirjoitti:
Heillä on oma elämä ja niin tiiviit suhteet vanhempiin kuin heille sitä opettaa.
Varmaan tulevat vierailemaan, mutta eivät asu "kotona" niillä on oma koti ja oma puoliso sitten, siellä on kaksi uutta nuorta aikuista aloittamassa oman elämänsä.
Se 20 vuotta, jos puoliso oli jotain muuta kuin se tärkein, niin voipi olla kylmät välit, jos välejä ollenkaan.
Ennemmin hieman välinpitämätön lapsia kohtaan kuin ylihuolehtiva.
Tietysti huolta pitäen, mutta ei liikaa lellien.
Se lellittely kuuluu puolisolle, se tykkää kun sitä hellii ja lellii vielä vuosien jälkeenkin.Voi hitto alkaako tää suhde jo rakoilla? Just vasta alko.. Vai eikö alkanutkaan? Pitäis kyllä vielä muutamia asioita selvittää ennen yhteisen talon hommaamista jne.
Missä mun kukka on?? MURR!!!- Anonyymi
originalpieninainen kirjoitti:
Voi hitto alkaako tää suhde jo rakoilla? Just vasta alko.. Vai eikö alkanutkaan? Pitäis kyllä vielä muutamia asioita selvittää ennen yhteisen talon hommaamista jne.
Missä mun kukka on?? MURR!!!Niin, se riippuu mitä etsii, etsiikö suhdetta ja elämänkumppania vai vanhempaa.
Mitäköhän me juteltais unelmista, keitä ne koskisivat, meitä vai muita?
Mikä on se tärkein mihin kaiken efforttinsa kohdentaa?
Etsiikö tosi rakkautta, sitä aitoa ja todellista rakkautta jossa kaksi on yhtä jne.
You know, yleensä sitä saa mitä tilaa ja sen voi pitää josta lujiten kiinni pitää.
Et mieti sitä ja haist kukka.
;) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, se riippuu mitä etsii, etsiikö suhdetta ja elämänkumppania vai vanhempaa.
Mitäköhän me juteltais unelmista, keitä ne koskisivat, meitä vai muita?
Mikä on se tärkein mihin kaiken efforttinsa kohdentaa?
Etsiikö tosi rakkautta, sitä aitoa ja todellista rakkautta jossa kaksi on yhtä jne.
You know, yleensä sitä saa mitä tilaa ja sen voi pitää josta lujiten kiinni pitää.
Et mieti sitä ja haist kukka.
;)Mut hyvään parisuhteeseen kuuluu kaikki muukin osana sitä kokonaisuutta.
Mutta jos nai jonkin "sivuseikan", niin se kaikki muu jää ilman sitä huomiota jonka se tarvitsee.
Se parisuhde on se puu ja kaikki muu siinä on kuin oksat tai lehdet.
Kun puu voi hyvin, oksat voi hyvin ja se puu tuottaa paljon hyvää hedelmää.
Se on kaikkineen täydellinen ja hyvä hedelmällinen puu.
Et haista kukka vaan! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mut hyvään parisuhteeseen kuuluu kaikki muukin osana sitä kokonaisuutta.
Mutta jos nai jonkin "sivuseikan", niin se kaikki muu jää ilman sitä huomiota jonka se tarvitsee.
Se parisuhde on se puu ja kaikki muu siinä on kuin oksat tai lehdet.
Kun puu voi hyvin, oksat voi hyvin ja se puu tuottaa paljon hyvää hedelmää.
Se on kaikkineen täydellinen ja hyvä hedelmällinen puu.
Et haista kukka vaan!Vielä jatkoa.
Sellaiseen puuhun voi liittää myös muita oksia ja nekin voi hyvin ja tuottaa hedelmää.
Et haista kukka vaan. - Anonyymi
originalpieninainen kirjoitti:
Voi hitto alkaako tää suhde jo rakoilla? Just vasta alko.. Vai eikö alkanutkaan? Pitäis kyllä vielä muutamia asioita selvittää ennen yhteisen talon hommaamista jne.
Missä mun kukka on?? MURR!!!Ja sitten tuosta yhteisestä talosta.
Siinä pitää selvittää ne asiat jotka itseä mielyttää ja ympäristö jossa itse viihtyy, siellä voi joutua itse asumaan.
Tietysti jätevesi, sähkö, ja vesi, sekä eristeasetukset, EU direktiivit, rakennusluvat ym skeida pitää ottaa huomioon myös. ;)
Olisiko se oma vai vuokra, Suomi vai ulkomaa, pohjoinen vai etelä jne.
Ja voiko siellä kasvattaa vaikka kukkia joita voit haistella! - Anonyymi
originalpieninainen kirjoitti:
Mun kommentti on poistettu!!!!
Mitä täällä taas tapahtuu....Joku yp ehkä vainoaa sua tai joku muu?
Eihän kukaan muu kykenis noin nopeisiin poistamisiin sun kohdallasi paitsi sinua stalkkaava yp.
Ootko ollut niille ilkee ja nyt silmätikkuna heille?
Käy haistattamassa niille kukat! Anonyymi kirjoitti:
Ja sitten tuosta yhteisestä talosta.
Siinä pitää selvittää ne asiat jotka itseä mielyttää ja ympäristö jossa itse viihtyy, siellä voi joutua itse asumaan.
Tietysti jätevesi, sähkö, ja vesi, sekä eristeasetukset, EU direktiivit, rakennusluvat ym skeida pitää ottaa huomioon myös. ;)
Olisiko se oma vai vuokra, Suomi vai ulkomaa, pohjoinen vai etelä jne.
Ja voiko siellä kasvattaa vaikka kukkia joita voit haistella!Voi apua sun kanssas!! Liian paljon kerralla asiaa..
Ai niin, sä taisit olla lähössä sinne ulkomaille. Vai olikohan sä?
Kuulostaa pelottavalle toi sitä saa mitä tilaa...
No mitään vanhempaa en ainakaan ole etsimässä. Siis sellasta äiti/isä/isäpuoli meinikii.
En itseasiassa kyllä tiennyt etsiväni mitään suhdetta. Mut eiks niitä suhteita tulla tupsahda ettimättä eikä etsien..
Nyt on esitettävä tärkeä kysymys kaiken kannalta. Onkos Herran enkeli suunnilleen mitä ikä luokkaa? Tällästä ei ees vois kirjoitella noitten takia mistä on syytetty kenen tahansa kanssa.
ps. Kukkia voi kasvattaa lähes missä vaan. Et haist ite vaa..
En ymmärrä kyl noita poistoja. Tossakaan ei ollu yhtään mitään väärää.
Että ylläpidolle kysymys että miksi ihmeessä??? Ettekö edes lue mitä poistatte?- Anonyymi
originalpieninainen kirjoitti:
Voi apua sun kanssas!! Liian paljon kerralla asiaa..
Ai niin, sä taisit olla lähössä sinne ulkomaille. Vai olikohan sä?
Kuulostaa pelottavalle toi sitä saa mitä tilaa...
No mitään vanhempaa en ainakaan ole etsimässä. Siis sellasta äiti/isä/isäpuoli meinikii.
En itseasiassa kyllä tiennyt etsiväni mitään suhdetta. Mut eiks niitä suhteita tulla tupsahda ettimättä eikä etsien..
Nyt on esitettävä tärkeä kysymys kaiken kannalta. Onkos Herran enkeli suunnilleen mitä ikä luokkaa? Tällästä ei ees vois kirjoitella noitten takia mistä on syytetty kenen tahansa kanssa.
ps. Kukkia voi kasvattaa lähes missä vaan. Et haist ite vaa..
En ymmärrä kyl noita poistoja. Tossakaan ei ollu yhtään mitään väärää.
Että ylläpidolle kysymys että miksi ihmeessä??? Ettekö edes lue mitä poistatte?Kyllä mun tekis mieli vielä matkustaa ja nähdä maailmaa.
Tää Herran enkeli on just päättämässä 40 vuotisen erämaajakson ja lähdössä elämään yltäkylläistä elämää joka tihkuu maitoa ja hunajaa....
Et haist kukka vaan! Anonyymi kirjoitti:
Kyllä mun tekis mieli vielä matkustaa ja nähdä maailmaa.
Tää Herran enkeli on just päättämässä 40 vuotisen erämaajakson ja lähdössä elämään yltäkylläistä elämää joka tihkuu maitoa ja hunajaa....
Et haist kukka vaan!Haist ite! Mee väittelee välillä... wink
- Anonyymi
originalpieninainen kirjoitti:
Haist ite! Mee väittelee välillä... wink
Stalkkaatko sä mua?
Haist kukka!
:D - Anonyymi
Oot sitten pidempäänkin ollu ja oppinu tunnistamaan kirjoittajat, tai vähän juonesta selvillä?
Mut joo, en tiedä kai se alkaa olla oikeesti aika jättää palstailu vähemmälle ja siirtyä elämään jonnekin muualle.
Pitää vaan tietää joku suunta jonne lähteä. Anonyymi kirjoitti:
Oot sitten pidempäänkin ollu ja oppinu tunnistamaan kirjoittajat, tai vähän juonesta selvillä?
Mut joo, en tiedä kai se alkaa olla oikeesti aika jättää palstailu vähemmälle ja siirtyä elämään jonnekin muualle.
Pitää vaan tietää joku suunta jonne lähteä.Juonesta selvillä, sieltähän se taisi tupsahtaa .. Niin kuin vähän arvelin.
- Anonyymi
originalpieninainen kirjoitti:
Juonesta selvillä, sieltähän se taisi tupsahtaa .. Niin kuin vähän arvelin.
No kuka täällä juonii ja mitä?
Mä meinasin ainakin tätä palstaa kokonaisuudessa, mitä kukin tekee ja on, miten palstan tarina on edennyt jne.
Kuka kaipaa ketäkin missä ja milloin jne.
Sellaista yleisjuonta, tiesit että hän haluaa väitellä mun kanssa jne. Anonyymi kirjoitti:
Oot sitten pidempäänkin ollu ja oppinu tunnistamaan kirjoittajat, tai vähän juonesta selvillä?
Mut joo, en tiedä kai se alkaa olla oikeesti aika jättää palstailu vähemmälle ja siirtyä elämään jonnekin muualle.
Pitää vaan tietää joku suunta jonne lähteä.En oikeastaan kauan oo ollu tääl. Rekkasin elokuussa itseni, en tainnu montaa päivää katella anona. Jotkut jutut ja kirjoitustyylit, sanamuodot jne vaan jää mieleen.
En mä tiiä silti onko jotkut sun alotuksia vaikka vaikuttaa välil, koska tääl näit matkiviakin. Onpas hölmö sana..
Negailut, runoilu, kai sun? Sanotaan näin että muutaman kerran oon sekottanut sun juttuja yhteen toiseen. Ellette sit satu olee oikeesti sama heppu 🤣- Anonyymi
originalpieninainen kirjoitti:
En oikeastaan kauan oo ollu tääl. Rekkasin elokuussa itseni, en tainnu montaa päivää katella anona. Jotkut jutut ja kirjoitustyylit, sanamuodot jne vaan jää mieleen.
En mä tiiä silti onko jotkut sun alotuksia vaikka vaikuttaa välil, koska tääl näit matkiviakin. Onpas hölmö sana..
Negailut, runoilu, kai sun? Sanotaan näin että muutaman kerran oon sekottanut sun juttuja yhteen toiseen. Ellette sit satu olee oikeesti sama heppu 🤣Joo onhan ne mun ja en oo se toinen, oon mä.
Mut mähän tiedän lopulta parhaiten kuka mä oon ja kuka en.
:)
Ja onhan täällä sekin riski, että eka sana vaihdetaan oikean henkilön kanssa ja loppu käydäänkin jonkun muun kanssa, ellei rekkaa tai sivusta kommentoiva sitä erikseen ilmoita. Anonyymi kirjoitti:
Joo onhan ne mun ja en oo se toinen, oon mä.
Mut mähän tiedän lopulta parhaiten kuka mä oon ja kuka en.
:)
Ja onhan täällä sekin riski, että eka sana vaihdetaan oikean henkilön kanssa ja loppu käydäänkin jonkun muun kanssa, ellei rekkaa tai sivusta kommentoiva sitä erikseen ilmoita.Joo on huomattu että välillä ei ookkaa se anonyymi kirjottamassa ku luulee.
En kyllä ymmärrä miten jaksoit niit kukkia heitellä eilen..- Anonyymi
originalpieninainen kirjoitti:
Joo on huomattu että välillä ei ookkaa se anonyymi kirjottamassa ku luulee.
En kyllä ymmärrä miten jaksoit niit kukkia heitellä eilen..Se oli niin kivaa ja viatonta.
Et haist kukka vaan.
:) Anonyymi kirjoitti:
Se oli niin kivaa ja viatonta.
Et haist kukka vaan.
:)no kiitti... nousikohan sun yks keskustelu
- Anonyymi
originalpieninainen kirjoitti:
no kiitti... nousikohan sun yks keskustelu
kaksi mun ainaki nousi.
Anonyymi kirjoitti:
kaksi mun ainaki nousi.
Joo.. saattais nousta enemmänki jos jaksaisin.. mutta toisessa on ehkä jotain mikä liittyy tapahtuneisiin.. Tai siis oli..
Anonyymi kirjoitti:
kaksi mun ainaki nousi.
Mikään ei ollut jauhantaa. No okei en ollut missään suhteen aloituksessa näillä perusteilla ja tuntemisella. Mut oikeesti kirjottelin ihan mielelläni kukkamiehen kanssa.
- Anonyymi
originalpieninainen kirjoitti:
Joo.. saattais nousta enemmänki jos jaksaisin.. mutta toisessa on ehkä jotain mikä liittyy tapahtuneisiin.. Tai siis oli..
Mystiseksi menee.
Pitää vaan jutskailla enemmän, niin asiat ehkä selkenee. - Anonyymi
originalpieninainen kirjoitti:
Mikään ei ollut jauhantaa. No okei en ollut missään suhteen aloituksessa näillä perusteilla ja tuntemisella. Mut oikeesti kirjottelin ihan mielelläni kukkamiehen kanssa.
Joo, kyllähän sitä täytyy tunteakin hieman ennen suhteita.
Siinähän se voi alkaa yks kaks kun vaan jutskailee ja tulee toimeen.
Asiathan etenee sitten ihan itsestään jos jotain syttyy tai tapahtuu.
Sullekin on kiva kyllä haistattaa kukkia.
:)
- Anonyymi
Kyllä toimiva parisuhde on lasten koti. Täytyy muistaa, että vanhemmat näyttävät lapsille parisuhteen mallin.
En voisi aina laittaa lapsia kaiken edelle, koska eihän elämässä muutenkaan aina kaikki mene heidän pillin mukaan. Terve itsekkyys on siis minusta hyvä asia ja minun mielestä lasten on hyvä oppia tämäkin puoli asiasta. Muutenhan heistä kasvaa itsekeskeisiä oman navan tuijottelijoita.
Mikäli kuvitellaan, että parisuhde jää 18 v. ajaksi hoitamatta ja puoliso ajattelee aina vain lapsia ensin eikä koskaan kumppania, niin voin kertoa, että ero on edessä, kun lapset lähtevät pesästä. Tämä on minun kokemukseni asiasta ja jokaisella on omansa.
T. Suomalainen persejalka- Anonyymi
Kummallisen binäärisiä ihmisiä taas liikkeellä. Elämässä ei ole kuin ykkösiä ja nollia, ei mitään välimuotoa, vain joko tai.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kummallisen binäärisiä ihmisiä taas liikkeellä. Elämässä ei ole kuin ykkösiä ja nollia, ei mitään välimuotoa, vain joko tai.
Joo, onhan noita harmaankin sävyjä tietysti. Mielestäni kysymyksen asetteleminen oli hieman mustavalkoinen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo, onhan noita harmaankin sävyjä tietysti. Mielestäni kysymyksen asetteleminen oli hieman mustavalkoinen.
Minusta ei. Lapsi on lapsi ja aikuinen on aikuinen. Sen nyt pitäisi olla aikuiselle ihmiselle selvää, että kumman tarpeet tulee asettaa edelle. Huom. TARPEET ei tarkoita kaikkia mahdollisia haluja ja oikkuja.
- Anonyymi
Onnekseni olen löytänyt miehen, joka tajuaa lapsen olevan molempien ensimmäinen prioriteetti. En kaipaisi mitään minäminämiestä, joka ei kykene pohtimaan muuta kuin itseään.
- Anonyymi
Mikään ei ole säälittävämpää, kuin mies, joka on mustasukkainen lapselle. 🤣
- Anonyymi
Niinpä. Tappaa kyllä kaikki himot erinomaisen hyvin. Miten sellaista pystyy edes ajattelemaan miehenä, anteeksi nyt vaan.
- Anonyymi
Ei tässä olla mustiksia, vaan realisteja.
Mä nain naisen, en lasta, mä sitoudun hautaan asti naisen kanssa, en lasten kanssa.
Mäkin oon ollut lapsi ja lentänyt pois pesästä aikanaan, vanhemmat eronneet kun olin lapsi.
Mä en toistele niiden virheitä, mä tiedän että ne lapset tarvii sen minkä tarvii, mutta siitä suhteesta tulee pitää huolta.
Tuolla on monta yksinäistä vanhusta, ei niillä ole puolisoa eikä lapsetkaan käy katsomassa.
Se puoliso olisi vielä voinut olla siinä vierellä jos siitä suhteesta olisi pidetty huolta.
Ehkä ne lapsetkin olisi oppineet välittäviksi..... - Anonyymi
Älä muuta virka!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tässä olla mustiksia, vaan realisteja.
Mä nain naisen, en lasta, mä sitoudun hautaan asti naisen kanssa, en lasten kanssa.
Mäkin oon ollut lapsi ja lentänyt pois pesästä aikanaan, vanhemmat eronneet kun olin lapsi.
Mä en toistele niiden virheitä, mä tiedän että ne lapset tarvii sen minkä tarvii, mutta siitä suhteesta tulee pitää huolta.
Tuolla on monta yksinäistä vanhusta, ei niillä ole puolisoa eikä lapsetkaan käy katsomassa.
Se puoliso olisi vielä voinut olla siinä vierellä jos siitä suhteesta olisi pidetty huolta.
Ehkä ne lapsetkin olisi oppineet välittäviksi.....Nimenomaan mustasukkaisuudesta on kysymys ja se on säälittävää. Kasva aikuiseksi, ota vastuusi, hanki niitä lapsia vasta, jos joskus olet oikeasti kykenevä noihin. Sitä ennen sä olisit vain säälittävä mieslapsi, joka parkuu huomiota ja on mustasukkainen lapselle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nimenomaan mustasukkaisuudesta on kysymys ja se on säälittävää. Kasva aikuiseksi, ota vastuusi, hanki niitä lapsia vasta, jos joskus olet oikeasti kykenevä noihin. Sitä ennen sä olisit vain säälittävä mieslapsi, joka parkuu huomiota ja on mustasukkainen lapselle.
Eikä todellakaan ole vaan realiteetit.
Sinun tässä pitäisi kasvaa aikuiseksi.
Otetaan toinen, entä jos on kaveri tärkeämpi kuin se oma puoliso?
Työ tärkeämpi?
ihan mikä tahansa muu kuin on tärkeämpi kuin puoliso, niin silloin sortui.
- Anonyymi
Lapsen ja äidin side on vankkumaton.
- Anonyymi
Kun lapset ovat sen ikäisiä että pärjäävät omillaan niin uusi kumppani ja lapset ovat yhtä rakkaita!
- Anonyymi
Sitten kun juttelen naisen kanssa treffeillä, niin ajattelen sitä meidän yhteistä elämää.
Rakennetaan talo, tehdään lapsia, matkustellaan, rakennetaan mökki, sitten hommataan asunto espanjasta eläkepäiville, siellä yhdessä sitten.
Eikä näin:
Rakennetaan talo, tehdään lapsia, erotaan, riidellään kumman ne on, tapellaan omaisuudesta, joudutaan lopulta jonnekin vanhainkotiin, kuollaan yksin eikä lapsetkaan meistä välitä kun annettiin roolimalli jossa toisesta ei välitetä ja hänet jätetään.......- Anonyymi
Perutaan häät, perutaan yhteinen hautapaikka..,:)
- Anonyymi
Lapset ,,tietysti ykkösiä,, ja tarpeen tullen,,toinen vaikka ,,pihalle ,,matkoihinsa,, syitä varmaan monia,,mitä niitä miettimään,, niinhän ...
- Anonyymi
Vain lapseton ihminen voi kysyä tällaista kysymystä, aika sairas oikeastaan.. sääliks kävis naista joka asettais jonku miehen retaleen omien lapsiensa edelle!
- Anonyymi
Lapset ensin. Tahtoo tai ei.
- Anonyymi
Lapsen ja äidin rakkaus on toisen laista,kuin miehen ja naisen välinen rakkaus.Molempia rakastaisin ,jos olis mies ja lapsetkin tulee jo omillaan toimeen mutta eihän äidin rakkaus silti kuole.poikkeuksia lukuun ottamatta.
Näin miehenä tietenkin suosittelen, että lapset aina ensin. Ne on tulevaisuutta ja miehet taas menneisyyttä. Mullakin on energiat loppu ja tää taitaa olla tässä. Semmosia yhteisiä eläkepäiviä ei tule kuin elokuvissa.
- Anonyymi
No jos lapsi on jo tehty niin menee kyllä parisuhteen edelle ihan kirkkaasti. Ei tarvitse edes miettiä.
Jos taas tarkoitat suhdetta jossa on valittava mies tai ero kun mies ei lasta halua niin tod.näk. jäät kakkoseksi siinäkin tapauksessa. - Anonyymi
Ei ole sanottu. Minä jäin kakkoseksi sekä isän että äidin suhteissa. Se on kova juttu kun rakastuu.. siihen sais olla jokin liikennemerkki.
- Anonyymi
No lapsia en koskaan hanki, joten jäljelle jää kumppani.
- Anonyymi
Tähän on helppo vastata. Lapsi on aina ykkönen
- Anonyymi
On pitänyt joskus tällainenkin valinta tehdä. Sata kertaa sadasta valitsen lapsen/t.
- Anonyymi
1. Minä itse
2. Terveys
3. Raha
4. Työ
5. Rakkaus
6. Liikunta
7. Lapset - Anonyymi
Lapset. 100-0.
- Anonyymi
Mies tärkeämpi,luonnollisestikin.
Lapset on miehen ja naisen rakkauden hedelmä. - Anonyymi
Lapsi! Olen laittanut kaiken lapseni edelle. Parisuhteet,miehet hei,olette ikuisia kakkosia. Tämä maa ei järise💩
- Anonyymi
Siis olen laittanut lapsen kaiken edelle ja laitan hautaan asti. Vieläki täysi- ikäisenä tuossa on ja saa olla. Miehet odottakoot vuoroaan,kunnes hän on valmis nousemaan siivilleen. Ja senki jälkeen tulee olemaan ykkönen. EI KAHTA SANAA.💩
- Anonyymi
Siis olen laittanut lapsen kaiken edelle ja laitan tulevaisuudessakin. Miehiin ei voi luottaa,mutta lapset pysyy.💩
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis olen laittanut lapsen kaiken edelle ja laitan tulevaisuudessakin. Miehiin ei voi luottaa,mutta lapset pysyy.💩
Yksi eksä pelle kyseli samaa. Antoi ymmärtää että kumpi on tärkeämpi hän vai lapseni. Tai lemmikki. Molemmista olisi pitänyt luopua,että narsku olisi tuntenut olevansa rakastettu. Niin lensi pihalle kuin leppäkeihäs💩
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksi eksä pelle kyseli samaa. Antoi ymmärtää että kumpi on tärkeämpi hän vai lapseni. Tai lemmikki. Molemmista olisi pitänyt luopua,että narsku olisi tuntenut olevansa rakastettu. Niin lensi pihalle kuin leppäkeihäs💩
Tarinoinnin makua vähän.
Mutta jos joku käskis valitsemaan, niin sais kyllä lentää ulos, mutta jos kyse on priorisoinnista, niin kannattaa miettiä asiaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarinoinnin makua vähän.
Mutta jos joku käskis valitsemaan, niin sais kyllä lentää ulos, mutta jos kyse on priorisoinnista, niin kannattaa miettiä asiaa.No mutta tämä tarina on tosi. Kukaan mitään on vaatimaan,että omat rakkaimmat pitäisi jättää hänen takiaan? Minusta se on järkyttävää itsekkyyttä. Eikö ennemmin ole niin,että jos otat naisen jolla on lapsia tai lemmikkejä,otat koko paketin. Rakastat heitä,koska he on osa rakastettuasi? Jos ei siihen kykene,niin soronnoo😤💩
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mutta tämä tarina on tosi. Kukaan mitään on vaatimaan,että omat rakkaimmat pitäisi jättää hänen takiaan? Minusta se on järkyttävää itsekkyyttä. Eikö ennemmin ole niin,että jos otat naisen jolla on lapsia tai lemmikkejä,otat koko paketin. Rakastat heitä,koska he on osa rakastettuasi? Jos ei siihen kykene,niin soronnoo😤💩
Puistattaa koko ukko vieläkin. Miten tuollaiseen edes sotkeuduin.💩
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mutta tämä tarina on tosi. Kukaan mitään on vaatimaan,että omat rakkaimmat pitäisi jättää hänen takiaan? Minusta se on järkyttävää itsekkyyttä. Eikö ennemmin ole niin,että jos otat naisen jolla on lapsia tai lemmikkejä,otat koko paketin. Rakastat heitä,koska he on osa rakastettuasi? Jos ei siihen kykene,niin soronnoo😤💩
Kuka vaati luopumaan lapsista tai lemmikeistä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka vaati luopumaan lapsista tai lemmikeistä?
Se eksä. Esim. Että heti kun tyttö täyttää kahdeksantoista,saa lähteä,ja tuo kissa. Ööö.. haittasi varmaan kun ei saanut kaikkea huomiota,vaan joutui jakamaan. Ei saanut seksiä aina ja milloin vain,kun piti huomioida se lapsi. Piti olla ykkönen,muista viis.Hyi helvata.💩

No minkä ikäinen tyttö oli kun kaipasi huomiota?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No minkä ikäinen tyttö oli kun kaipasi huomiota?
Mitä kyselet? Kunhan kerroin että ymmärtäisitte huomioida muutkin kun itsenne ja olla tekemättä itsestänne parisuhteissakaan mitään ykkösiä. Ei ole teiltä pois,jos naisellanne on lapsia tai lemmikkejä,se on kaikki rikkautta ja lisää rakkautta!💩
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä kyselet? Kunhan kerroin että ymmärtäisitte huomioida muutkin kun itsenne ja olla tekemättä itsestänne parisuhteissakaan mitään ykkösiä. Ei ole teiltä pois,jos naisellanne on lapsia tai lemmikkejä,se on kaikki rikkautta ja lisää rakkautta!💩
No kiinostaa minkä ikäinen tyttö tarvitsee niin paljon huomiota ettei riitä aikaa omalle puolisolleen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kiinostaa minkä ikäinen tyttö tarvitsee niin paljon huomiota ettei riitä aikaa omalle puolisolleen?
Toinen on kissa, raksuja ja vesi kuppiin kerran päivässä, silloin tällöin hiekkalaatikon tyhjennys.
Eikö tosiaan riitä aikaa puolisolle? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toinen on kissa, raksuja ja vesi kuppiin kerran päivässä, silloin tällöin hiekkalaatikon tyhjennys.
Eikö tosiaan riitä aikaa puolisolle?Kuules, mene itseesi. Kyllä se ns. puoliso aikaa sai. Ennemmin tunsin syyllisyyttä kun ei muille aikaa riittänyt. Mutta senkin vähän hän tahtoi omia. Onneksi on historiaa,ja historia opettaa. Ainakin niitä jotka on oppimiskykyisiä. Tiedä se ja tämä tästä💩
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuules, mene itseesi. Kyllä se ns. puoliso aikaa sai. Ennemmin tunsin syyllisyyttä kun ei muille aikaa riittänyt. Mutta senkin vähän hän tahtoi omia. Onneksi on historiaa,ja historia opettaa. Ainakin niitä jotka on oppimiskykyisiä. Tiedä se ja tämä tästä💩
Jäikö kissa ruokkimatta ja lapsi hoitamatta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jäikö kissa ruokkimatta ja lapsi hoitamatta?
Ei jäänyt kun heitin ukon pihalle!💩
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei jäänyt kun heitin ukon pihalle!💩
No kerro, pitikö olla ukon vieressä 24/7?
- Anonyymi
Lapsi on aina ykkösasia!
- Anonyymi
Miten asiat selvitetään vai haluatko enää
- Anonyymi
Mies tärkeämpi tietenkin. En pidä lapsista enkä halua niitä.
- Anonyymi
Paha
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut
– Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti27835132Särkynyt sydän
Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s854574Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..
Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos294544Tiedättekö naiset, että miehelle kannattaa antaa vasta...
Kun hän on jo kiintynyt teihin. Naisilla erittyy oksitosiinia sek.sin yhteydessä, mikä saa meidät rakastumaan heihin mel2583882Queen of Fucking Everything jakaa mielipiteitä - Mitä tykkäät sarjasta, kolahtiko?
Tiina Lymin käsikirjoittama ja ohjaama tv-sarja on varmasti yksi tämän vuoden puhutuimmista. Mitä tykkäät mustaa huumori1003180Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta
Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös192669Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!
Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta592516En suuttunut missään vaiheessa
Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk122024Paskakaivo Kuhmo
Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi451728Trump on jo ihan seonnut...
Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.4071611