Buffet aamiainen

Hei. Olen reissannut Thaimaassa ja Pattayalla useamman kerran, mutta tässä välissä on nyt ollut pieni tauko. Pian kuitenkin lähden taas ja asustelen second streetin poikkikujilla (jossain soi Honeyn lähellä = soi 11).
Ennen alueella oli tosi hyviä ja edullisa aamiaispaikkoja, buffet maksoi 150-200 bahtia, mutta viimeksi käydessäni helmikuussa -22 ne olivat kiinni ja useimmat sen näköisiä, etteivät ikinä enää aukeakaan ainakaan samalla nimellä. Voisiko joku joka on oikeasti paikalla kertoa onko tilanne sama vai onko uusia aamiaisbufet paikoja auennut.
Enkä nyt kaipaa mitään viisasteluja siitä että en ole ikinä käynytkään kuin korkeintaan Perähikiällä, enkä myöskään vittuilua siitä että todellinen matkailija löytää paikkansa ihan itse. Niin löydänkin, mutta on kiva fiilistellä kun matka lähenee.
15384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Paras aamiaiseni on ollut miekkamiehen rottaburgeribaarissa.Itse Sacho Panza tarjoili.

Äänestä

Eipä juurikaan ole aamiaispaikkoja. Pahalta näyttää ettei avatakaan, jollei kiinalaisten juuri alkaneen viisumivapauden myötä tule kiinalaisryntäystä Pattayalle.
Siinä tapauksessa varmaan aukeaa uusia paikkoja, mutta tuskin länsimaisen ruoan ystäville.

Äänestä
  • Joku hakee Thaimaasta länsimaista ruokaa? Omituisia ihmisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Joku hakee Thaimaasta länsimaista ruokaa? Omituisia ihmisiä.

    Länsimaiselle sopiva on eri asia kuin länsiruoka.
    Ei kaiken tarvitse olla niin maustettua että suu palaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Länsimaiselle sopiva on eri asia kuin länsiruoka.
    Ei kaiken tarvitse olla niin maustettua että suu palaa.

    Tuota... Missäs olet syönyt niin että "suu palaa" ja mitä? Ei thairuoka ole tulista lähtökohtaisesti ja usein ojennetaan erikseen chilisoosi jos sellaista kaipaa.
    Oletko käynyt kerran ja yhdessä ravintolassa vai peräti kahdessa?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Varmaan kerran, kun Suomesta tuotu ruisleipä ja hernekeitto loppui ;-)

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Tuota... Missäs olet syönyt niin että "suu palaa" ja mitä? Ei thairuoka ole tulista lähtökohtaisesti ja usein ojennetaan erikseen chilisoosi jos sellaista kaipaa.
    Oletko käynyt kerran ja yhdessä ravintolassa vai peräti kahdessa?

    Olen asunut kymmenen vuotta ja jokainen ruoka on ollut tulinen, jollet ole edeltäkäsin ilmoittanut no chili no spicy.

    Äänestä

Pattis on ihan paikka ja hyvät pikkupojat.

Äänestä

"Joku hakee Thaimaasta länsimaista ruokaa? Omituisia ihmisiä."

On niitä muitakin omituisia asioita;
"Menen Thaimaahan panemaan golfari akkoja!" sanoi eräs kaverini.

On kuulemma vientiä ja akat maksaa kaiken! On Suomesta, Ruotsista ja paljon Saksasta. Kaikki 50-65v, pyyleviä ja haluavat naida.
Ovat katkeria kun mies golfarit panee vain Thaikkuja! Siksi antavat Euro miehille mielellään.

Äänestä
  • Jaa, pitää varmaan ens kerralla käydä golf kentällä.

    Tapaa aina jäädä Thaimaassa kun on niin pirun kuuma ettei jaksa lähteä pelaamaan.

    Äänestä

Tämäkin ketju on jälleen osoitus siitä, että tällä palstalla on mahdotonta keskustella asioista asiallisesti. Taas kerran meni pelkäksi v***uiluksi.

Äänestä

"Toiset menee naimaan, toiset syömään".

Syödä voi Suomessakin:
On ABCn erinomaista "lampölamppu" ruokaa, on RAXia, on vaikka mitä jolla ahtaa itsensä mursuksi....

Thaimaassa viisaat ja viriilit nai!

Äänestä
  • Ja tuo hiviä kotio vaimolle.

    Äänestä

Oli kiinalaisia tai ei, Pattayalla on satoja aamiaispaikkoja joissa "länsimaiset" saavat ne paahtoleipänsä ja nakkinsa eteensä. Ei kiinalaiset sitä miksikään muuta. Montako kertaa edes olette olleet kiinalaisten kanssa samalla aamiaisella? Heidän ryhmämatkansa ovat eri hotelleissa yleensä Jomtienin isoissa ja halvoissa 3 tähden hotelleissa.

Täällä tuntuu olevan äänessä ihmiset jotka ovat käyneet max yhden kerran Pattayalla ja haaveilevat ja suunnittelevat tulevaa matkaa jota ei näytä olevan tulossa kun "liput maksaa paljon, on liian kuuma, kukaan ei hymyile ja aamiaispaikatkaan ei ole auki"
Kaikki kuulostaa kuin psykologian oppikirjasta, kuinka valehdella itselleen ja keksiä tekosyitä sille miksi ei mukamas haluakaan matkustella. Todellinen syy on että kukkaro on tyhjä ja terveys on huonolla tolalla, kaikki rahat menee viinaan.

Äänestä
  • Koronakriisin alkaessa oli aamiaisella ryhmä kiinalaisia (liekkö Wuhanista) samaan aikaan aamiaisella. Ainoat päivät kun riisikeitto kuului aamiaispöytään. Tyttö paistoi asiakkaan toiveen mukaan munia, itselle runsaasti chiliä ja sipulia, ei noissakaan suu palanut.
    Kotiin tultua olin kuukauden kammottavassa flunssassa, testejä ei koskaan otettu, mutta paikallisella terveyskeskuksella peruttiin kaikki ajat koronakriisin takia. Siitä lähtien käyttänyt astmalääkitystä, jonka itse määräytin itselleni puhelinvastaanotolla perutun ajan jälkeen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Hei. Olen reissannut Thaimaassa ja Pattayalla useamman kerran, mutta tässä välissä on nyt ollut pieni tauko. Pian kuitenkin lähden taas ja asustelen second streetin poikkikujilla (jossain soi Honeyn lähellä = soi 11).
Ennen alueella oli tosi hyviä ja edullisa aamiaispaikkoja, buffet maksoi 150-200 bahtia, mutta viimeksi käydessäni helmikuussa -22 ne olivat kiinni ja useimmat sen näköisiä, etteivät ikinä enää aukeakaan ainakaan samalla nimellä. Voisiko joku joka on oikeasti paikalla kertoa onko tilanne sama vai onko uusia aamiaisbufet paikoja auennut.
Enkä nyt kaipaa mitään viisasteluja siitä että en ole ikinä käynytkään kuin korkeintaan Perähikiällä, enkä myöskään vittuilua siitä että todellinen matkailija löytää paikkansa ihan itse. Niin löydänkin, mutta on kiva fiilistellä kun matka lähenee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu