Kaipaatko kaveriksi miestä, ettei yksinäisyys yllätä.
Nainen kun jäit eläkkelle mikä oleellinen muuttui
129
1624
Vastaukset
- Anonyymi
Tuli aikaa lisää lähes puoli päivää, kun ottaa huomioon kaikki itsensä töihin tälläilyt ja valmistelut, matkat ja muut. Oli tunne että mitä tekisin, ennenkuin alkoi mukaan eläkeläisten päiväharrastuksiin. Hyväntekeväisyyttä oli jo ennestään.
Turhautuminen kolkutti, mikä virka minulla nyt enää on yhteiskunnan hyväksi toiminnassa, turhan panttina, tarpeettomana.
Etäkumppani oli jo valmiina, olisin hyvin paljon kaivannut jos ei olisi ollut. Siinähän olisikin ollut uusi tehtävä, deittailu ja etsintä.
Pitkään olisin valinnut ennemmin työn kuin eläkkeen. Oli tosi kiva työ ja työkaverit, kaipasin heitä. - Anonyymi
Eläkkeelle jäädessä työ vain jäi pois. Eihän siinä muuten mitään ihmeellistä tapahtunut. Ihan normi elämä jatkui ja jatkuu. En ole yksinäinen, vaikka kaveria ei ole. Nautin elämästä!
- Anonyymi
Mitkään ei muuttunut myöskään tällä vaikka työstä jäin eläkelle.Työ tressi poistui.Kaikki kun on ennallaan ystävät,suku ja suhde.Vaikka asun yksin ja en elämääni kailota kerrostalon pihat.En ole yksinäinen ,en vapaata riistaa kerostalojen eläkeläismiehille kuun kaljassa ovat. Olivat yksin syystä tai toisesta. Koti,piha rauha jokaiselle naiselle joka asuu yksin vuokra kerostalossa Itä Helsinki.Kiitos!
- Anonyymi
Seurankaipuu on aika suuri, kun on vähän ystäviä.
- Anonyymi
Minulla on ystäviä aika monta niin miehiä kun naisiakin ja aina välillä käyvät kahvittelemaan kivahan se on kun tulevat.
Mutta siltikin jotenkin on niinkuin puuttuisi jotain elämästä, se on se työ vissiin jota on tehnyt nuoresta asti siis kuulunut elämään jokapäiväiseksi rutiiniksi
Nehän sanoo jotka tietää että usein kaivataan sitä työtä eläkkeellä. Kävin vanhalla työpaikallani vierailemassa kahvitunnin aikana, paljon oli paikka muuttunut , oli tehty paljon muutoksia ja jopa työpaikan nimikin oli muutettu.
Olihan siellä vanhoja työkavereita jäljellä , mutta enemmän uusiakin oli tullut nuoria ja ketteriä. Oikeastaan se että kävin siellä sai minut huomaamaan että kaikki muutokset mitä siellä oli tehty ei ehkä olisi minulta oikein sujunut ,joten en oikein enää kaivannut sen jälkeen omaa työtäni pahemmasti .
Ja entiset ajat ei enää palaa silläkään sektorilla . 10 vuoden päästä seillä ei enää tule olemaan ketään omista työkavereistani . Niin se aika kuluu vaan nopeaan.pitäisi elää joka päivä täysillä tehdä sitä mikä on mielekästä .
- Anonyymi
Kaikki muuttui. Eläköidyin terveydellisistä syistä 52 vuotisena.
Etukäteissuunnitelman mukaisesti myös mieheni lopetti eurojen perässä juoksemisen ympäri eteläistä Suomea.
Olin säännöllisessä lääkityksessä mutta oireeton. Kotiasiat muuttuivat täysin. Koska mieheni oli vuosikaudet ollut viikot muualla niin jäätyään kotiin hän ryhtyi tekemään suunnilleen kaiken. Toki olimme jo muuttaneet kerrostaloon keskustassa.
Matkustelimme vuosittain 3 - 4 kuukautta.
Itselläni oli kaksi viikottaista kerhoa. Lisäksi tapailin entisiä työkavereitani.
Mieheni alkoi fanaattisesti hoitamaan terveyttään ja kuntoaan.
Parikymmentä vuotta tuon jälkeen tilanne muuttui siten, etten pysty lähtemään mihinkään. Onneksi miehelläni oli nuo vuodet aikaa totutella asioiden hoitamiseen.- Anonyymi
Hohhoijaa, vaihteeksi toinen puolisko kirjoittaa samaa stooria....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hohhoijaa, vaihteeksi toinen puolisko kirjoittaa samaa stooria....
Hän kirjoittaa juuri aloituksen aiheesta ja hyvin kirjoittaakin.
Samaa ei voi sanoa sinun kommentistasi.
kylmätotuus - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hohhoijaa, vaihteeksi toinen puolisko kirjoittaa samaa stooria....
Just nii.
Anonyymi kirjoitti:
Hohhoijaa, vaihteeksi toinen puolisko kirjoittaa samaa stooria....
Kuka sinut on valtuuttanut arvostelemaan toisten kirjoituksia?
- Anonyymi
Siili2 kirjoitti:
Kuka sinut on valtuuttanut arvostelemaan toisten kirjoituksia?
Kuka sinut on valtuuttanut kommentoimaan muiden kirjoituksia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka sinut on valtuuttanut kommentoimaan muiden kirjoituksia?
Mahdatko olla 60+?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mahdatko olla 60 ?
Kiitos kysymästä, olen 65 -vuotias.
- Anonyymi
Alkaa riittää ap tää sun elämän tsrina, olet valehdellut ihan tarpeeksi, olet ihmisten manipuloija, valehtelija, esiinnyt toisina ihmisinä, olet inhottava gubbe, mene hoitoon!
- Anonyymi
Monesti on niinkin, että kun se työ loppuu. niin ne ainoat kaverit eli työ kaverit, jää pois. ei siis ole kavereitakaan.
Hyvin useinkin olisi mahdollisuus esim, muuttaa kuten talo maaseudulta tjn. olsi ehkä edullisempaa ja antoisampaakin ? riippuen mistä roikkuu...- Anonyymi
Niinhän se on että elämä monella muuttuu kun työ loppuu.
Itse kaipasin alkuaikoina juuri työtäni!ja ihania työkavereitani , joiden kanssa oli tehty vuosikausia työtä.
Sitten kun mieskin vielä kuoli ennen omaa eläke ikäänsä niin huomasi miten elämä muuttui.
Ja miten tulin huomaamaan talossa yksin eläjänä miten paljon mies oli tehnyt asioita , kaikki korjaukset sun muut käytännön asiat , joista minulla ei ollut aavistustakaan kun hän oli elossa.
Kun yksin nyt yrittää ymmärtää kaiken maailman vikoja mitä vanhassa talossa ilmenee niin täytyy sanoa että elämä on antanut huomaamaan asioita mistä ei edes tiennyt sillon kun kaikki oli ns ” normaalia” elämää.
En tiedä edes kaipaanko ketään enää elämääni , mutta niinhän se usein on että jotkut löytävät eläkkeellä ollessaan kumppanin ihan vaan ilman että ovat edes mitään sellaista haaveilleet
Ja onhan ne uudet suhteen aina haastavia jotenkin , kun kaksi ihmistä omilla elämän tavoillaan ja rutiineillaan kohtaavat. Joten , itse en mitenkään haaveile uudesta ihmisestä elämääni, mutta sittenhän ei tiedä jos sellainen tulee eteen, miten suhde tulisi olemaan . Joten yksin eläjänä on niin huonot kun hyvätkin puolensa, joiden kanssa oppii elämään, joskus jopa hammasta purren.
- Anonyymi
Suunnitellusti pääsin aikoinaan eläkeputkeen ja sitä kautta eläkkeelle. Ikävä ei ole töihin ollut kertaakaan ja aikani on kulunut mainiosti harrastusten ym parissa jo 10 vuotta vaikka yksin asunkin. Yksinäisyyttäkään en tunne vaikka sitä kumppania ja varsinaisia ystäviäkään ei ole, muutama kaveri on riittänyt tähänkin asti ja omat läheiset. Lapsenlapset tuo lisäiloa mummon elämään ja onneksi asuvat lähellä.
Onhan multa useinkin kysytty kun ei ole kumppania, mutta mihis mä sitä tarviisin. Ei ole vastaan kävellyt ja treffipalstoilta sitä ei ole löytynyt ja etsimisenkin lopetin jo aikoja sitten. Omanikäisillä ollut liikaa vaatimuksia millainen mun pitäisi olla ja paljon nuorempia en huoli.
vn - Anonyymi
Jotensakin häiritsee että aloituksessa korostettu eläkkeelle jäämistä juuri naisena, eihän naiseus jatku samanlaisena koko aikuisiän ja toisaalta eroaako se kovin paljon miesten kohdalla kuitenkaan, sikäli kuin ei ole kysymys naisena olemisesta ja miten se työssäkäynti siihen liittyy ylipäätään.
- Anonyymi
Ajattelen, että sikäli kyllä eroaa kovasti miehestä.
Kun itse eläköidyin, pieneni meikki-, kampaaja- ja vaatekulut huomattavasti.
Huomasin, etten tarvitse mitään uutta vaatetta, vasta sitten, kun entinen hajoaa.
Ja, voi olla vaikka yöpaita päällä koko päivän.
Ei em. asiat taida useimmalle miehelle olla kovin tärkeitä.
Miten muuten; en kaipaa yhtään työkavereita tai työympäristöä, kyllä 30 vuotta samaa lafkaa riitti. Toisaalta kyseessä oli iso, 1000 hlön työpaikka.
- Anonyymi
Kaikki naiset eivät meikkaa koskaan eivätkä värjää tukkaansa
ja ovat vähintään yhtä hyvän ja huolitellun näköisiä.- Anonyymi
Niin no, jokainen tyylillään! Ihan samallalailla käyn kampaajalla ja meikkaankin, jos huvittaa, niin kuin työssä ollessa. Nyt ei vaan enää tarvitse hosua.
Huvittaa ajatella, miten ehti kaikki hommat hoitaa aamulla ennen töihin lähtöä. Oli lapsia, jotka täytyi saada ajoissa. Oli koiria, jotka täytyi ulkoiluttaa ennen töihin lähtöä. Vielä piti itsensäkin saada jonkinlaiseen kuosiin. Joskus oli vielä opiskeluakin siinä kaiken lomassa. Omaishoidettavakin piti saada päiväkuntoon. Kaikki ennen töihin lähtöä! Hiki tulee jo pelkästä ajatuksestakin, mitä kaikkea puuhaa sitä ennen oli. - Anonyymi
Tästäpä tulikin mieleen viikonloppu kun olin reissussa ja sitten illalla hotellin ravintolaan tansseihin.
Suorastaan hämmästyin miten paljon minua, joka en värjää hiuksiani ja meikkiä oli vain puuteria ja huulipunaa, haettiin tanssimaan vaikka siinä vieressä oli useampia huolitellumman näköisiä kampaukset kuosissa olevia meikattuja naisia.
Selvä pettymys paistoi heidän naamaltaan ja minua katsottiin pitkään päästä varpaisiin. Päälläni oli kaikenlisäksi Tokmannilta ostettu halpa maximekko eikä edes korkkareita jalassa vaan nahkaiset paljasjalkakengät. Pikkuisen pisti hymyilyttämään tätä mummoo.

vnKäyn kampaajalla ja hiukan meikkiäkin laitan, mutta en koskaan mene tanssipaikkaan, jossa minua mahdollisesti ”haettaisiin tanssimaan”. En ole koskaan mitään paritansseja tanssinut, missä kiinni toisissaan roikutaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tästäpä tulikin mieleen viikonloppu kun olin reissussa ja sitten illalla hotellin ravintolaan tansseihin.
Suorastaan hämmästyin miten paljon minua, joka en värjää hiuksiani ja meikkiä oli vain puuteria ja huulipunaa, haettiin tanssimaan vaikka siinä vieressä oli useampia huolitellumman näköisiä kampaukset kuosissa olevia meikattuja naisia.
Selvä pettymys paistoi heidän naamaltaan ja minua katsottiin pitkään päästä varpaisiin. Päälläni oli kaikenlisäksi Tokmannilta ostettu halpa maximekko eikä edes korkkareita jalassa vaan nahkaiset paljasjalkakengät. Pikkuisen pisti hymyilyttämään tätä mummoo.
vnOnpa nolo tarina.
Olit ehkä "helppo" tapaus, eikä nämä muut olleet niin tyrkyn näköisiä.
Useimmat miehet pelkää kauniita naisia.
Vieläkö joku nauttii siitä, että mies hakee? Haloo eletään 2020-lukua.
Se jäi sinne 1970-luvulle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käyn kampaajalla ja hiukan meikkiäkin laitan, mutta en koskaan mene tanssipaikkaan, jossa minua mahdollisesti ”haettaisiin tanssimaan”. En ole koskaan mitään paritansseja tanssinut, missä kiinni toisissaan roikutaan.
No kyllä kirjoituksestasikin jo huomaa että et tiedä tanssimisesta mitään :D :D minun eikä tanssittajienkaan ei ole koskaan tarvinnut roikkua kenessäkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onpa nolo tarina.
Olit ehkä "helppo" tapaus, eikä nämä muut olleet niin tyrkyn näköisiä.
Useimmat miehet pelkää kauniita naisia.
Vieläkö joku nauttii siitä, että mies hakee? Haloo eletään 2020-lukua.
Se jäi sinne 1970-luvulle.No nuo sinun luulosi ne vasta noloja onkin. Sinä ilmeisesti käyt sitten naistentansseissa että pääset itse hakemaan tai miesten pelossa jossain klubilla bailaat itteksesi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No nuo sinun luulosi ne vasta noloja onkin. Sinä ilmeisesti käyt sitten naistentansseissa että pääset itse hakemaan tai miesten pelossa jossain klubilla bailaat itteksesi.
Senverran sanon että en todellakaan ollut tyrkyllä vaan istuin pöydässä, ne laitetummat naiset kyllä oli siinä lähellä tanssilattiaa tyrkyllä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kyllä kirjoituksestasikin jo huomaa että et tiedä tanssimisesta mitään :D :D minun eikä tanssittajienkaan ei ole koskaan tarvinnut roikkua kenessäkään.
Niin, mistä ”tanssimisesta”? Kävin vaan diskoissa ja festareilla, missä sai tanssia miten vaan ja kenen kanssa vaan ja tanssimaan silloin, kun tuli hyvä biisi. ”Tanssittaja!”
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, mistä ”tanssimisesta”? Kävin vaan diskoissa ja festareilla, missä sai tanssia miten vaan ja kenen kanssa vaan ja tanssimaan silloin, kun tuli hyvä biisi. ”Tanssittaja!”
Niinpä niin, se disko- ja festarihetkuttelu .......ei voi verrata samana päivänä kunnon humppatansseihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinpä niin, se disko- ja festarihetkuttelu .......ei voi verrata samana päivänä kunnon humppatansseihin.
Jaa-a, kukin tyylillään! En ole koskaan pitänyt ko. tanssilajeista, enkä musiikista. Aivan kamalaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa-a, kukin tyylillään! En ole koskaan pitänyt ko. tanssilajeista, enkä musiikista. Aivan kamalaa!
Niin on kamalaa se diskojumputuskin, senverran olen työporukan mukana yökerhoissa käynyt ,,,,,korvatulpat olis pitänyt olla siinä metelissä ja kauaa en viihtynyt.....porukka vääntelehtii postimerkin kokoisella lattialla kalja/siiderituoppi kädessä.....kyllä on kaunista katseltavaa, huh huh
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No nuo sinun luulosi ne vasta noloja onkin. Sinä ilmeisesti käyt sitten naistentansseissa että pääset itse hakemaan tai miesten pelossa jossain klubilla bailaat itteksesi.
En edes tiedä, mitä ovat naistentanssit.
Käyn Tuska -festareilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käyn kampaajalla ja hiukan meikkiäkin laitan, mutta en koskaan mene tanssipaikkaan, jossa minua mahdollisesti ”haettaisiin tanssimaan”. En ole koskaan mitään paritansseja tanssinut, missä kiinni toisissaan roikutaan.
Kiinni toisissa roikutaan?
Katsos kun ihmiset jotka rakastavat tanssia eivät katso sitä mitenkään roikkumiseksi
Kuten esim kun saa tanssia jonkun osaavan kanssa kunnon polkan ja askeleet sopii yhteen niin se on todella mahtava kokemus.
Joten tanssiminen on mielestäni mukava harrastus , moni luulee että siellä käydään jahtaamassa miehiä, mutta niin ei ole .
Joten ei kannata edes keskustella tanssimisesta jos ei itse sitä harrasta, koska näyttää että siitäkin on ihan vääriä käsityksiä . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa-a, kukin tyylillään! En ole koskaan pitänyt ko. tanssilajeista, enkä musiikista. Aivan kamalaa!
Ei kai ihminen jolla ei ole tahtikorvaa Voikkaan pitää tanssimisesta koska eiosaisi edes tanssia . Joten me jotka rakastetaan tanssimista voidaan hyvin, ja mukava tapa liikunnalle
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tästäpä tulikin mieleen viikonloppu kun olin reissussa ja sitten illalla hotellin ravintolaan tansseihin.
Suorastaan hämmästyin miten paljon minua, joka en värjää hiuksiani ja meikkiä oli vain puuteria ja huulipunaa, haettiin tanssimaan vaikka siinä vieressä oli useampia huolitellumman näköisiä kampaukset kuosissa olevia meikattuja naisia.
Selvä pettymys paistoi heidän naamaltaan ja minua katsottiin pitkään päästä varpaisiin. Päälläni oli kaikenlisäksi Tokmannilta ostettu halpa maximekko eikä edes korkkareita jalassa vaan nahkaiset paljasjalkakengät. Pikkuisen pisti hymyilyttämään tätä mummoo.
vnEnsinnäkin miksi sinusta on oikein vaan ” puuteria ja huulipunaa” joka on kumma yhdistelmä sinänsä, ja samalla mainitset miten nämä laitetut eivät muka saaneet tanssia , ja korostat ettet värjää hiuksiasi . Joten ne jotka värjäävät eivät mitenkään ole huonompia ihmisiä , joten mikä oikeastaan oli kommenttisi tarkoitus.
Ja ravintolassa paljasjalka kengissä ???????
Ystävälläni on hotelli ja siellä tanssitaan , ja en ole nähnyt että jollain puuteroidulla naamalla on menekkiä sen kummemmin kun muillakaan.
Ja sinua oikein hymyilytti itseksesi , voin sanoa että näitä laitettuja naisia on varmaan hymyilyttänyt myös , tietyisyistä syistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onpa nolo tarina.
Olit ehkä "helppo" tapaus, eikä nämä muut olleet niin tyrkyn näköisiä.
Useimmat miehet pelkää kauniita naisia.
Vieläkö joku nauttii siitä, että mies hakee? Haloo eletään 2020-lukua.
Se jäi sinne 1970-luvulle.No tanssin historiaan on että miehet hakee naisia, vanha perinne ajoista kauan sitten.
Tanssiminen on kiva liikuntamuoto ihmisille joilla on tanssiminen verissä.
Mikä sen mukavampaa kun saa tanssia jonkun kanssa joka todella osaa askeleet ,
Kaikilla ei ole mahdollisuutta edes oppia tanssimaan koska eivät omaa tahtitunnetta .
Eräät kuvittelevat että tanssiminen on jotain miehen jahtaamista , mutta sitä se ei ole, ihmiset vaan pitävät tanssimisesta .
Joten se joka ei osaa tanssia niin parempi kun ei edes keskustele asiasta koska usein on vaan ymmärtänyt tanssimisen ilon ihan väärin päässään jossa ei ole muuta kun kummallisia ennakkoluuloja tanssimisesta.
Ja ne jotka rakastavat tanssimista saavat tanssia ihan vaan ilman puuteria naamassa kai signaalin punaista huulipunaa , puhumattakaan paljasjalka kengistä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Senverran sanon että en todellakaan ollut tyrkyllä vaan istuin pöydässä, ne laitetummat naiset kyllä oli siinä lähellä tanssilattiaa tyrkyllä.
Mikä hinku sulla on sanoa ” ne laitetummat” , kunkin tyylillään .Ja puhut tyrkyllä olemisesta eikös tanssiminen aina ole ollut sitä että siellä ollaan siksi että halutaan tanssia
Joten älä aliarvioi naisia jotka ovat ” laitettuja” sinun mielestäsi . En todellakaan käsitä miksi sinun on puhuttava toisista naisista .
Sinun ehostuksesi on sitä 40 luvun tyyliä , ja nykyään naiset ehostaa ihan toisella tavalla, hoitavat ihoaan ja eivät milläään puuterilla täytä ihohuokosia. Joten annetaan kaikkien olla kuten ovat.
Olisit ehkä voinut vaan kertoa että sinä olit tansseissa ja sait tanssia, mutta sinun piti laittaa itsesi vertailuun niiden ” laitettujen” kanssa, korostaen omaa itseäsi . Joten en usko että sinä siellä tanssit mitenkään enemmän kun muutkaan naiset niissä nahkaisissa paljasjalka kengissäsi , - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa-a, kukin tyylillään! En ole koskaan pitänyt ko. tanssilajeista, enkä musiikista. Aivan kamalaa!
Kaikki eivät tietenkään pidä tanssimisesta , eikä heillä silloin ole siitä mitään sanottavaakaan mielestäni.
Se kun on taito jota kaikki eivät osaa eivätkä edes oppisi
Kun saa tanssia kunnon polkan tai jenkan ja askeleet sopii yhteen niin se on mahtava kokemus sinänsä , hyvä liikunnanharrastajana muoto missä musiikki on olennainen osa . - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Senverran sanon että en todellakaan ollut tyrkyllä vaan istuin pöydässä, ne laitetummat naiset kyllä oli siinä lähellä tanssilattiaa tyrkyllä.
Niinhän sinä sanot.
- Anonyymi
Jaahas että ovat , siis kukin tavallaan niissäkin asioissa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tästäpä tulikin mieleen viikonloppu kun olin reissussa ja sitten illalla hotellin ravintolaan tansseihin.
Suorastaan hämmästyin miten paljon minua, joka en värjää hiuksiani ja meikkiä oli vain puuteria ja huulipunaa, haettiin tanssimaan vaikka siinä vieressä oli useampia huolitellumman näköisiä kampaukset kuosissa olevia meikattuja naisia.
Selvä pettymys paistoi heidän naamaltaan ja minua katsottiin pitkään päästä varpaisiin. Päälläni oli kaikenlisäksi Tokmannilta ostettu halpa maximekko eikä edes korkkareita jalassa vaan nahkaiset paljasjalkakengät. Pikkuisen pisti hymyilyttämään tätä mummoo.
vnMiten niin kampaukset kuosissa ?
Eihän nykyaikana mitään sellaisia kampauksia enää ole edes olemassakaan, nythän on vapaat hiukset muotia, useimmiten pitkät . Joten missä ravintolassa vielä joku kampauksiakin harrastaa.
Mitä tulee värjättyihin hiuksiin , niin sekin on okay. Ei tartte pitää lukua niistä. Ämutta että laittaa puuteria naamaansa ei taas nykyään monikaan laita ainoastaan hoitava foundatio
On se mitä nykyään käytetään , puuteri jäi sinne 60 luvulle , kuten naurettavat huulipunatkin jotka loistaa naamasta kun liikennevalot .
Joten en usko että kukaan mitenkään oli pettynyt , ainoastaan ehkä hämmästynyt kun muinaisjäännös ilmestyi ravintolaan paljas jalka kengissä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten niin kampaukset kuosissa ?
Eihän nykyaikana mitään sellaisia kampauksia enää ole edes olemassakaan, nythän on vapaat hiukset muotia, useimmiten pitkät . Joten missä ravintolassa vielä joku kampauksiakin harrastaa.
Mitä tulee värjättyihin hiuksiin , niin sekin on okay. Ei tartte pitää lukua niistä. Ämutta että laittaa puuteria naamaansa ei taas nykyään monikaan laita ainoastaan hoitava foundatio
On se mitä nykyään käytetään , puuteri jäi sinne 60 luvulle , kuten naurettavat huulipunatkin jotka loistaa naamasta kun liikennevalot .
Joten en usko että kukaan mitenkään oli pettynyt , ainoastaan ehkä hämmästynyt kun muinaisjäännös ilmestyi ravintolaan paljas jalka kengissä.Sinulla sitten naama kiiltää kilometrin päähän, minulla sen meikkivoidepuuterin takia ei kiillä kun inhoan kiiltävää naamaa, näyttää rasvaiselta. Myöskin huulipunia löytyy sellaisia jotka ei todellakaan loista naamasta kuin liikennevalot. Sinä vaan sokeudessasi et niitä nää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla sitten naama kiiltää kilometrin päähän, minulla sen meikkivoidepuuterin takia ei kiillä kun inhoan kiiltävää naamaa, näyttää rasvaiselta. Myöskin huulipunia löytyy sellaisia jotka ei todellakaan loista naamasta kuin liikennevalot. Sinä vaan sokeudessasi et niitä nää.
et myöskään nää niiitä laitettuja, hiuslakalla kuosissa pysyviä kampauksia kun selvästikään et missään tanssiravintolassa käy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käyn kampaajalla ja hiukan meikkiäkin laitan, mutta en koskaan mene tanssipaikkaan, jossa minua mahdollisesti ”haettaisiin tanssimaan”. En ole koskaan mitään paritansseja tanssinut, missä kiinni toisissaan roikutaan.
Kaljun guben höpötyksiä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tästäpä tulikin mieleen viikonloppu kun olin reissussa ja sitten illalla hotellin ravintolaan tansseihin.
Suorastaan hämmästyin miten paljon minua, joka en värjää hiuksiani ja meikkiä oli vain puuteria ja huulipunaa, haettiin tanssimaan vaikka siinä vieressä oli useampia huolitellumman näköisiä kampaukset kuosissa olevia meikattuja naisia.
Selvä pettymys paistoi heidän naamaltaan ja minua katsottiin pitkään päästä varpaisiin. Päälläni oli kaikenlisäksi Tokmannilta ostettu halpa maximekko eikä edes korkkareita jalassa vaan nahkaiset paljasjalkakengät. Pikkuisen pisti hymyilyttämään tätä mummoo.
vnJospa olet hyvä tanssimaan, kyllä ne miehetkin seuraavat tanssilattialla toisten parien tanssikavereita.
- Anonyymi
Pariskuntien näkökulmasta eläköityminen on tai voi olla hieman kaksiteräinen miekka.
Ne parit jotka ovat olleet läheisiä ja kiireiden lomassa harrastelleet erilaisia asioita yhdessä, saavat enempi aikaa jatkaa samaan malliin ja ehkä aloittaa uusiakin harrastuksia ja aktiviteettejä, yhdessä ja erikseen.
Sitten joillekin pareille tilanne voi olla jopa haastava kun ruuhka- ja kiirevuosien jälkeen ovat yks'kaks 24/7 kasvokkain, jolloin alkaakin korostua heidän ei niin super hyvä yhteensopivuus. Jotkut eivät kestä tilannetta ja päätyvät jopa eroon.
Sama toki yksilötasollakin parina tai sinkkuna, sillä duunivuosien jälkeen on enempi kasvokkain itsensä ja tahtotilojensa kanssa, eli miten käyttää elämänsä loppusuoran, sillä yhtään elettyä viikkoa ei saa takaisin, it's a one way.
Mutta viimeistään eläkeiässä korostuu myös se miten on itsestään huolehtinut nuoruudesta alkaen vuosikymmenien myötä. Hyvä terveys tärkeintä, siitä kaikki lähtee.
Mitä itse avauksen aiheeseen tulee, niin naisia kuin miehiä koskien, niin eihän se seurustelu - tai parisuhde ole automaattinen lääke "yksinäisyyteen" sillä hyvät erilaisten persoonien ystävyysuhteet ovat antoisia, eri harrastuksia sivuuttamatta.
Yksi hyvä seurustelumuoto on seurustella omien aivojensa kanssa, eli omata hyvät älylliset ruokailutavat.- Anonyymi
Pariskuntien näkökulma voi olla myös suunnitelmallinen.
Pariskunta on tottunut hahmottamaan elämäänsä eteen päin eri aikajänteille joten pariskunna pähkäily työelämästä vetäytymiseen noin n45v /m50v ikäisinä sopii ajatusmaailmaan.
Tuon tavoitteen toteuttaminen edellyttää riittävää taloudellista pohjaa ja palkkatyötä tekevillä ( -vällä ) on vaihtoehdot vähissä.
50v tavoite karkasi käsistä miehen kahden työnantajan konkurssien vuoksi ja alkoi kunnolla toteutumaan vasta 52v iässä.
Taloudellisen pohjan varmistaminen vaati 12 vuoden jaksoa viikonloppuisänä ja sittemmin -
puolisona.
Olimme siis vaimoni kanssa kasvokkain 12 vuoden viikonloput perjantai illasta varhaiseen maanantai aamuun.
Lopulliseen ratkaisuun on nyt aikaa pian 30 vuotta emmekä vieläkään ole leikanneet mattojamme halki. Aidosti yhteiset tavoitteet ja niiden saavuttamiseen tarvittavat keinot. Kaikki pelaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pariskuntien näkökulma voi olla myös suunnitelmallinen.
Pariskunta on tottunut hahmottamaan elämäänsä eteen päin eri aikajänteille joten pariskunna pähkäily työelämästä vetäytymiseen noin n45v /m50v ikäisinä sopii ajatusmaailmaan.
Tuon tavoitteen toteuttaminen edellyttää riittävää taloudellista pohjaa ja palkkatyötä tekevillä ( -vällä ) on vaihtoehdot vähissä.
50v tavoite karkasi käsistä miehen kahden työnantajan konkurssien vuoksi ja alkoi kunnolla toteutumaan vasta 52v iässä.
Taloudellisen pohjan varmistaminen vaati 12 vuoden jaksoa viikonloppuisänä ja sittemmin -
puolisona.
Olimme siis vaimoni kanssa kasvokkain 12 vuoden viikonloput perjantai illasta varhaiseen maanantai aamuun.
Lopulliseen ratkaisuun on nyt aikaa pian 30 vuotta emmekä vieläkään ole leikanneet mattojamme halki. Aidosti yhteiset tavoitteet ja niiden saavuttamiseen tarvittavat keinot. Kaikki pelaa.Ahdistava ajatus, että elämää pitäisi noin tarkasti suunnitella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ahdistava ajatus, että elämää pitäisi noin tarkasti suunnitella.
Tarkka suunnittelu oli tavoitteiden hahmottamista.
Vuosisuunnittelu.
3 - 5 vuotta etapit.
5v -> olotilan hahmottaminen.
Kaikessa joustoa jota toki tarvittiinkin mutta suunta oli aina haluamamme.
Emme todellakaan voisi elää ajelehtien. Emme vielä reilusti yli 20:n eläkevuoden jälkeenkään.
Oli helppo elää kun tiesi mihin haluaa ja millä keinoilla. Lopputulos oli odotettu ja todella palkitseva.
Aktiiviaika ei kokonaisuudessaan ollut yhtä puurtamista. Olimme lomamme Suomen ulkopuolella. Omatoimimatkojen suunnittelu ja valmistelu oli itsessään mielenkiintoista.
Ennen tuota vaihetta olimme kokeilleet mökkeilyä kaksi vuotta.
Sen jälkeen uudella, hyvin varustetulla retkiveneellä veneilyä suurella sisäjärvellä kaksi kesää, Kummatkaan eivät purreet. Syksyisin oli tunne, että lomat olivat menneet hukkaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tarkka suunnittelu oli tavoitteiden hahmottamista.
Vuosisuunnittelu.
3 - 5 vuotta etapit.
5v -> olotilan hahmottaminen.
Kaikessa joustoa jota toki tarvittiinkin mutta suunta oli aina haluamamme.
Emme todellakaan voisi elää ajelehtien. Emme vielä reilusti yli 20:n eläkevuoden jälkeenkään.
Oli helppo elää kun tiesi mihin haluaa ja millä keinoilla. Lopputulos oli odotettu ja todella palkitseva.
Aktiiviaika ei kokonaisuudessaan ollut yhtä puurtamista. Olimme lomamme Suomen ulkopuolella. Omatoimimatkojen suunnittelu ja valmistelu oli itsessään mielenkiintoista.
Ennen tuota vaihetta olimme kokeilleet mökkeilyä kaksi vuotta.
Sen jälkeen uudella, hyvin varustetulla retkiveneellä veneilyä suurella sisäjärvellä kaksi kesää, Kummatkaan eivät purreet. Syksyisin oli tunne, että lomat olivat menneet hukkaan.Tämä pariskunta onkin täydellinen. AInoa puute on se, etteivät näe mitään hyvää muunlaisessa tavassa elää tai ajatella.
- Anonyymi
Kyllähän se kiva olis löytää ystävä, mutta kun jo kaksi kertaa olen kokenut ystävän menehtymisen, tulee varovaiseksi. Parasta pitää huolta itsestä, ulkoilla ja syödä terveellisesti.
- Anonyymi
Elämässä on menettämisiä on myös uusia syntymisiä. joten mikä on milloinkin ja kenen kohdalla liikaa tai sopivasti ? niin kyllä se toisen ihmiisen mukna olo elämässä on antoisaa.
- Anonyymi
Höpön löpön.
- Anonyymi
Seksuaallisuuttaan ei pidä kaltoin kohdella. sehän on myöskin eräs terveyden lähde. josta tietoo vaikka kuinka paljon.
Parisuhteessakin voi olla yksinäinen.
- Anonyymi
Aloin sairastella eläkkeelä, odotin päin vastoin.
- Anonyymi
Minä puolestani pelkäsin pahinta!
Parantamattoman luuydinsyövän vuoksi jouduin eläkkeelle 52 vuotisena.
20 vuotta myöhemmin luuydin näytti viimein loppua ennakoivat oikkunsa.
Loppuivat matkustelut ja harrastuksista jäi tavoitettaviin vain kolme viikottaista kerhokokoontumista johin on matkaa alle 200m.
Nuo ensimmäiset 20 vuotta yllättivät ja olen niistä kiitollinen.
- Anonyymi
Mulle kelpais eläköitynut nainen kamuksi. mieluusti ei liika lihava, semmoinen jonka luonne olis sopuisaa laatua. hyvin meille kävis...
- Anonyymi
Eikös niitä noilla treffipalstoilla ole tyrkyllä vaikka kuinka.........itse en sieltä aikoinaan ketään löytänyt kun en mahtunut miesten kriteereihin , heillä liikaa vaatimuksia millainen olisi pitänyt olla. 165/ 73 kokoinen akka on kuulemma läski
- Anonyymi
Olen puolittanut kaiken, miehetkin saa vain käsihoidon
- Anonyymi
"Nainen kun jäit eläkkelle mikä oleellinen muuttui"
Ei ole vielä muuttunut yhtään mikään, olin jo eronnut 15 vuotta ennenkuin pääsin eläkkeelle. Yksin on ollut hyvä olla, olen pystynyt tulemaan toimeen näinkin. Eron jälkeen muutin pariin otteeseen asuntoa ja paikkakuntaakin, yksin lasteni avulla.
Lapsista ja lapsenlapsista ollut paljon iloa vapaa-aikoina ja heidän kehitystään vastuuntunteviksi nuoriksi aikuisiksi on ollut ilo seurata. Heidän kanssaan olen käynyt kaikenmaailman huvipuistot, urheilukilpailut, teatterit, lastenkonsertit, viikonloppureissut ym.
Ex-mies kylläkin vapaaehtoisesti luopui kaikista niistä ilonpilkuista ja nyt vanhana ja sairaana katuu kun ei seurannut lastenlastensa kehitystä viereltä.
En kaipaa eläkepäivieni viettoon miestä seurakseni, koska pystyn voimaan hyvin lisääntyneen vapaa-aikanani ilman miestäkin.
Mites aloittaja, miksi sinulla pitäisi olla nainen seuranasi eläkepäivillä, etkö uskalla olla yksin itsesi kanssa? - Anonyymi
Vanhuuseläkkeelle jääminen on uusi elämäntilanne, jota monet odottavat innokkaasti. Useimmilla siihen liittyy kuitenkin paljon muutoksia, joista yksi on tulojen putoaminen.
Jos on elänyt kädestä suuhun jo työssä ollessaan, voi rahasta tehdä tiukkaa.
Ja niinhän siinä kävi.- Anonyymi
No siksikö sitä pitäisi päästä jonkun eläkkeelle jääneen naisen ruokakuntaan?
- Anonyymi
Joidenkin oli myös pakko elää kädestä suuhun kun ei kokoaikatyötä saanut eikä ollut mahdollista kahta työtä tehdä sen vakituisen työn epäsäännöllisten työaikojen takia. Työeläke jäi aika pieneksi ja siihen vähän kelan eläkettä päälle. Yksin vaikka asuu niin jopa hiukan pystyy säästämäänkin kun itse tekee ruokansa ja karsii turhuuksista.

Niin, no kaksin olsi helpompaa, mutta eihän sumi juntit sitäkään ymmärrä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, no kaksin olsi helpompaa, mutta eihän sumi juntit sitäkään ymmärrä.
Eipä ollut kaksin yhtään helpompaa, 15 vuotta katselin ja se riitti. Sen jälkeen oli jopa helpompaa lapsen kanssa vaikka rahallisesti olikin niukempaa. Pystyin kuitenkin lapseni elättämään eikä häneltä puuttunut mitään, kotona sai asua niin kauan kun kävi koulua ja opiskeli ammattiin. Sain jopa kerättyä lapselle lähes kaiken omaan kotiin tarvittavan siihen mennessä kun hän muutti omilleen.
- Anonyymi
Vähävaraisuus eli köyhyys on masentavaa ja siksikin on parempi kun kaks ihmistä lyöttäytyy yhteen.
- Anonyymi
Tai voi käydä just päinvastoin! Jos olisin edelleen aviossa ”talousneron” kanssa, niin kyllä tilit olisivat miinuksella ja rankasti. Kaikki eivät vaan osaa taloutta hoitaa! Kehuskeli vielä sukulaisilleen ”hyvästä palkasta” ja uskoivat, vaikka mitään omaisuutta ei kertynyt ja sitä sitten ihmettelivät. En viitsinyt oikaista, että tyyppi oli täysi luuseri.
- Anonyymi
Kaksi köyhää yhteen. Samat lähtökohdat ja kokemukset. Sama asenne talouden hoitamiseen siis kuluttamiseen.
Noilla perusteilla nousu todellisesta köyhyydestä kohtalaiseen vaurauteen. Vaati vain yksituumaisuutta ja suunnittelua.
Kumpikaan ei ollut lähtökohdistaan kiitollisuuden velkaa kumppanilleen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaksi köyhää yhteen. Samat lähtökohdat ja kokemukset. Sama asenne talouden hoitamiseen siis kuluttamiseen.
Noilla perusteilla nousu todellisesta köyhyydestä kohtalaiseen vaurauteen. Vaati vain yksituumaisuutta ja suunnittelua.
Kumpikaan ei ollut lähtökohdistaan kiitollisuuden velkaa kumppanilleen.Jos olisi ”talousneron” kanssa yhteen jäänyt, olisin nyt ns. eläkeläisköyhä. Nyt en ole, kun tyypistä eroon pääsin. Kummasti on varallisuus lisääntynyt, eikä nyt tarvitse kärvistellä.
Kyllä sitä voi itsekseenkin omaisuuttaan kartuttaa, kun osaa taloudenhoidon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaksi köyhää yhteen. Samat lähtökohdat ja kokemukset. Sama asenne talouden hoitamiseen siis kuluttamiseen.
Noilla perusteilla nousu todellisesta köyhyydestä kohtalaiseen vaurauteen. Vaati vain yksituumaisuutta ja suunnittelua.
Kumpikaan ei ollut lähtökohdistaan kiitollisuuden velkaa kumppanilleen.Ehkä tarvitsee jotain muutakin, kuitenkin. Mutta, ei, ei tarvitse vastata tähän, luultavasti stoorinne on sen verran tuttu jo kaikille
- Anonyymi
Mitä pahaa suunnittelusa on?
Kalenteriaikaan sidottu eläköityminen ei tule yllättäen ja ennenaikaisiin yllätyksiin voi hieman varautua.
Ihmeen momi valittaa kurjaa kohtaloaan liittyen eläköitymiseen.
Äärilaitaa edustaa entinen saman työpainan kaverini.
Heppu oli ollut koko aktiivi-ikänsä saman suuren työnantajan leivissä ja viimeiset vuosikymmenet vastaavan työnjohtajan tehtävässä.
Asunut perheineen koko ajan työsuhdeasunnossa joka oli aikanaan pilkkahintainen mutta 70-luvulla peritty vuokra oli verotusarvon mukainen.
64v iässä hepulle tuli hätä. Hänen oli vaimoinen luovuttava työsuhdeasunnosta mutta ongelma.
Hyvänen aika kun vaihtoehdot ovat kalliita. Rahaa ei ole asunnon ostamiseen ja vuokrat ovat korkeita. Voi kurjuuden kurjuutta! Heppu valitti aivan avoimesti.
Vähäinen varautuminen olisi saattanut helpottaa tuota tilannetta.- Anonyymi
....noniin, taas! Olisi pitänyt ottaa teistä mallia, niin kuin meidän kaikkien...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
....noniin, taas! Olisi pitänyt ottaa teistä mallia, niin kuin meidän kaikkien...
Kukin tekee omat ratkaisunsa mutta on turha myöhemmin valittaa niiden mahdollisia virheitä.
Tuo työsuhdeasunto on tuntemassani todellisuudessa äärimmäinen esimerkki.
Kellutaan päivästä toiseen näkemättä täysin ilmeistä, edessä olevaa todellisuutta.
Minusta lyhyemmänkin tähtäyksen suunnittelemattomuus on kellumista.
Käsitteistössäni oman elämän tulevaisuuden suunnittelu ei ole orjallista ohjelmointia vaan ajatus mihin haluaa ja missä olotilassa haluaa tulevaisuudessa olla.
Tuttavissamme on impulsiivisia kellujia joille on tärkeää panna sileäksi nopeasti kaikki mammona. Perinnöt ja talon myynnin ja osakkeen hintaero. Mm. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukin tekee omat ratkaisunsa mutta on turha myöhemmin valittaa niiden mahdollisia virheitä.
Tuo työsuhdeasunto on tuntemassani todellisuudessa äärimmäinen esimerkki.
Kellutaan päivästä toiseen näkemättä täysin ilmeistä, edessä olevaa todellisuutta.
Minusta lyhyemmänkin tähtäyksen suunnittelemattomuus on kellumista.
Käsitteistössäni oman elämän tulevaisuuden suunnittelu ei ole orjallista ohjelmointia vaan ajatus mihin haluaa ja missä olotilassa haluaa tulevaisuudessa olla.
Tuttavissamme on impulsiivisia kellujia joille on tärkeää panna sileäksi nopeasti kaikki mammona. Perinnöt ja talon myynnin ja osakkeen hintaero. Mm.Mitä sitten? Mikä sinua näissä kellujissa risoo? KUten jo aiemmin todettiin jossain tässä ketjussa, kannattaisi oppia sietämään erilaisuutta ja erilaisia tapoja elää ja olla. Et voi tietää näiden sinun mielestäsi kellujien onnellisuutta tai tyytyväisyyttä elämäänsä.
On paljon ihmisiä, jotka eivät ole niin tavoiteorientoituneita kuin toiset. Ja niin pitää ollakin. Elämä ja maailma olisi todella tylsä paikka elää, jos kaikki olisi ennalta suunniteltu ja sitä kohti mentäisiin, tuli mitä tuli. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sitten? Mikä sinua näissä kellujissa risoo? KUten jo aiemmin todettiin jossain tässä ketjussa, kannattaisi oppia sietämään erilaisuutta ja erilaisia tapoja elää ja olla. Et voi tietää näiden sinun mielestäsi kellujien onnellisuutta tai tyytyväisyyttä elämäänsä.
On paljon ihmisiä, jotka eivät ole niin tavoiteorientoituneita kuin toiset. Ja niin pitää ollakin. Elämä ja maailma olisi todella tylsä paikka elää, jos kaikki olisi ennalta suunniteltu ja sitä kohti mentäisiin, tuli mitä tuli.Miksi sitten useimmat tuntemani kellujat ovat avoimen tyytymättömiä elämäänsä?
Hetken mielijohteiden tyydyttäminen on kuin se talvinen liri lahkeessa.
Viimeisen virkkeesi loppuosa on oma tulkintasi tulevaisuuden hahmottamiselle.
Kai ymmärrät, ettei kyse ole joko/tahi asetelmasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi sitten useimmat tuntemani kellujat ovat avoimen tyytymättömiä elämäänsä?
Hetken mielijohteiden tyydyttäminen on kuin se talvinen liri lahkeessa.
Viimeisen virkkeesi loppuosa on oma tulkintasi tulevaisuuden hahmottamiselle.
Kai ymmärrät, ettei kyse ole joko/tahi asetelmasta.Katsokaahan aina välillä, mikä oli alkuperäinen kysymys??!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä sitten? Mikä sinua näissä kellujissa risoo? KUten jo aiemmin todettiin jossain tässä ketjussa, kannattaisi oppia sietämään erilaisuutta ja erilaisia tapoja elää ja olla. Et voi tietää näiden sinun mielestäsi kellujien onnellisuutta tai tyytyväisyyttä elämäänsä.
On paljon ihmisiä, jotka eivät ole niin tavoiteorientoituneita kuin toiset. Ja niin pitää ollakin. Elämä ja maailma olisi todella tylsä paikka elää, jos kaikki olisi ennalta suunniteltu ja sitä kohti mentäisiin, tuli mitä tuli.Ei riso vaan säälittää!
- Anonyymi
Kaipaan miestä kaveriksi. En pelkää yksinäisyyttä. Nyt kun on sitä aikaa jota ei työelämä vie pois parisuhteesta, voisi kerrankin keskittyä olennaiseen!
Töissä ollessa oli muutenkin niinä 1-2 viikossa vapaapäivinä aikaa liian vähän kun sekin meni palautumiseen. ( ihana sosiaaliala )
Ei tullut kuuloonkaan että olisi voinut suunnitella mitään yhteistä muulloin kuin kesälomaksi.
Ei niitä lyhyitä lomia aina saa saman aikaan vaikka kuinka tahtoisi.
Voisi käydä marjassa, kalassa, lenkkeilyä ym. Kun mieli tekee. Olettaen tietysti että mies vielä hyvässä kunnossa.- Anonyymi
Hei, olen suht hyvä kuntoinen aikuinen mies. ja kaipaan naista niin eroottisessa kuin muussakin mielessä ihan perus pari suhteeseen.
- Anonyymi
Voihan sitä nainesa alkaa jotakin uutta bisnestä vääntään, niin ei rahat pääse loppumaan ja ulkomaillekin ennättää lentää..
- Anonyymi
Miksi pitäisi ulkomaille lentää, mitä hienoa siellä on ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi pitäisi ulkomaille lentää, mitä hienoa siellä on ?
Kyllä ulkomailla on paljon asioita mitä haluaa nähdä enne kun aika jättää.
Ihania maisemia ja pieniä kyliä missä tehdään käsitöitä , museoita ja muita kulturellisia asioita .
Joten kyllä ainakin minua on kiinnostanut nähdä muutakin kun koti ympäristöäni.
- Anonyymi
Saanko pitkästä aikaa putkahtaa palstalle, ponnahtaa pulinoimaan :)
Kun oon eläkkeelle jäänyt, niin eipä paljon muu muuttunut, kuin että ei tarvitse tuijottaa kellosta, että koska tallustan autolle ja kurvaan työpaikalle. Niin ja ei tarvitse enää etukäteen pohdiskella, mitä sille ja sille ja sille oppilaalle valitsisin seuraavaksi kappaleeksi. Tai ruveta merkitsemään sormituksia jonkun oppilaan uusiin nuotteihin. Ihanaa.
Niin ja ei tarvitse sievistää itseään aivan niin paljon, kun ja jos kotoa lähden. Ilman jonkinasteista sievistämistä en toki olisi rohjennut mennä töihin (heh).
Oon ottanut uuden mukavan harrastuksen, nyt kun on enemmän aikaa. Akryyliväreillä maalailen. En kuitenkaan hullun lailla, vaan hulluttelen vain silloin kun havaitsen itseeni tulleen inspiraatiopläjäyksen. Ilman inspistä olen täysin kykenemätön maalaamaan yhtikäs mitään. Ilman inspiraatiota oon kykenemätön tekemään yhtikäs mitään missään asiassa. Sen verran omituinen olen. Siivota en voi ilman inspistä, enkä mitään muutakaan juttua. Kauheaa.
Yksinäisyys ei missään nimessä ole takertunut minuun. Oon tekemisissä ihmisten kanssa yllin-kyllin. Sitäpaitsi viihdyn mielelläni minun itsenikin kanssa. Oon niin samanhenkinen itseni kanssa, että ikänä en oo riidellyt. Enkä väitellytkään.
Oon jo tottunut eläkkeellä oloon, vaikka en etukäteen olisi sitä uskonut. Jos totuuden viserrän, niin ei laisinkaan ollut vaikeaa. "Moon" opetukseni opettanut ja saa muut jatkaa :) Yli 40 vuotta opettajana riittää yhelle plimputtajalle. Se on näin, muutakin tekemistä kuin niitä Rrräkänokkia opettaa. (Huom. vimppa lause oli vitsi. Teki mieli niin kirjoittaa heh he-he-heeeeee).
Kommenttini oli nyt täs. Kehtaa kauheen pitkää tekstiä vääntää näin pitkän poissaolon jälkeen.
Mut mennään tyngällä :)
HeikunkeikkuHeikku! Kivaa lukea pitkästä aikaa sun hyväntuulista hersyvää tekstiä! Oikein mukavaa värikästä syksyä!
- Anonyymi
Siili2 kirjoitti:
Heikku! Kivaa lukea pitkästä aikaa sun hyväntuulista hersyvää tekstiä! Oikein mukavaa värikästä syksyä!
Hellouta Siilille!
Ihanaa kun kommentoit mun kommentiin, etten ihan turhaan palstalle putkahtanut. Päivällä kommentin kirjottamisen jälkeen tein jotain ja oitis ryntäsin tänne palstalle katsomaan, että josko joku jotain jollekin, mieluummin mulle rupattelun nakkaisi. Ei ollut kenellekään ketään kirjoittanut. Pettyneenä aloin siinä sitten kirjaa lukemaan. Putkosen kuluttua palajin taas palstalle samat ajatukset mielessä. Mutta ei. täällä ei ollut ketään käynyt. Heevetti, ei ne nyt kaikki voi olla päiväunilla, tuumin ma. Palasin kirjan kimppuun. Sit tänne ja sit kävin alakerrassa ja ylöstullessa kurvasin koneen kautta ja siitä sitten palstalle. Kukaan ei ollut käynyt. Ihme tyyppejä täälä :)
Täällä näköjään on hiljaista päivällä. Juuri päivällä olisin ollut vahvasti humalassa, no ei, vaan vahvasti juttutuulella. :)
Mutta koska oli hyödytöntä yksin tuulelle puhua, niin vihoissani menin takaisin alakertaan ja päätin leipoa Bostoninkakkun (ilman sitä Bostonia). Tein helpomman version. Onnistui kiitos kysymästä.
Tulin nyt sitten sadannen kerran tänne palstalle, katsottuani ensteks "Petolliset"-tv-ohjelman, josta pidän ja on kiva ohjelma.
Eli kiitos vastauksesta Siili :)
Oikein mukavaa syksyä myös sinulle. Värikästä "ofkoos" myös.
Heikku Anonyymi kirjoitti:

HeikkuBostonkakun maininta nosti esiin nostalgiset fiilikset. Olen syönyt sitä varmaan viimeksi lapsena kotona. Otan sen nyt have to do -listalle.
- Anonyymi
Kaikki muuttui. hieman yli 50v ikäisenä työkyvyttömyyseläkkeelle.
Mieheni lopetti työssä käymisen samaan aikaan joten kotitöiden jakauma oli selvä.
Vuosi piikitystä jonka aikanakin teimme lyhyitä, muutaman vuorokauden matkoja.
Ensimmäisen vuoden jälkeen vapaus liikkua kuukauden jaksoissa.
Parikymmenen vuoden jälkeen alkoi inhoittavan rajoituksellinen aika. - Anonyymi
Pariskunnilla on oltva suunnitelmia eläke iän varalle.. muutoin suhde lässähtää.
- Anonyymi
Oli suunnitelma mutta kohtalo puuttui asiaan.
Olimme suunnitelleet ja valmistelleet palkkatöiden lopettamista viimeistään tuossa vaiheessa kun sairastuin.
Suunnitelmissa oli rinkkareisu pallon ympäri ilman aikataulua. Menolennot Balille oli maksettu ja malarialääkitys aloitettu kun 3 päivää ennen lähtöä tuli shokki.
Noilta osin suunnitelma uusiksi.
Vuoden toipumisen jälkeen aloitimme uuden tyyppisen elämän.
Vajaaseen kahteenkymmeneen vuoteen sairaus ei haitannut kuin ajoitusta.
Alkuun keväät ja syksyt Espanjan asunnollamme. Sittemmin, hoitojen tiivistyessä teimme kiertomatkoja ja viikon risteilyjä eri alueilla johin usein liitimme jatkoviikon lähtösataman kaupungissa.
Viimeiset reilu 3 vuotta olemme "lässähdelleet" läheisissä kylpylöissä ja täysihoitoloissa.
Kaikki muuttui.
Vaikka kaikki ei mennyt täysin suunnitelmien mukaan niin oli kuitenkin hyvä, että olimme varautuneet tarvittaviin muutoksiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oli suunnitelma mutta kohtalo puuttui asiaan.
Olimme suunnitelleet ja valmistelleet palkkatöiden lopettamista viimeistään tuossa vaiheessa kun sairastuin.
Suunnitelmissa oli rinkkareisu pallon ympäri ilman aikataulua. Menolennot Balille oli maksettu ja malarialääkitys aloitettu kun 3 päivää ennen lähtöä tuli shokki.
Noilta osin suunnitelma uusiksi.
Vuoden toipumisen jälkeen aloitimme uuden tyyppisen elämän.
Vajaaseen kahteenkymmeneen vuoteen sairaus ei haitannut kuin ajoitusta.
Alkuun keväät ja syksyt Espanjan asunnollamme. Sittemmin, hoitojen tiivistyessä teimme kiertomatkoja ja viikon risteilyjä eri alueilla johin usein liitimme jatkoviikon lähtösataman kaupungissa.
Viimeiset reilu 3 vuotta olemme "lässähdelleet" läheisissä kylpylöissä ja täysihoitoloissa.
Kaikki muuttui.
Vaikka kaikki ei mennyt täysin suunnitelmien mukaan niin oli kuitenkin hyvä, että olimme varautuneet tarvittaviin muutoksiin.JOpas on paljon samantyyppisiä tarinoita, hehe
Joidenkin mielestä sen kummempia suunnitelmia ei tarvita. Oma suunnitelma riittää ja elämä sujuu omalla painollaan. Itsekkyyttä?
- Anonyymi
Katkeruudet kaikissa muodoissaan ilmetävät tämäkin aiheen kommentoijija.
- Anonyymi
Otin viisikymppisen rakastajan, kun oma mies on nahjus.
Olen nyt uudesti syntynyt, kun hän osaa ottaa minut ja tuottaa suunnatonta nautintoa, mitä en tiennyt olevankaan, ihanaa... - Anonyymi
Juu, kiva oli sohaista muurahaispesää ja kuten odotinkin joku selvästi pakkelinaama veti herneet :D :D :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Otin viisikymppisen rakastajan, kun oma mies on nahjus.
Olen nyt uudesti syntynyt, kun hän osaa ottaa minut ja tuottaa suunnatonta nautintoa, mitä en tiennyt olevankaan, ihanaa...No mikset ota eroa nahjuksesta se kun käytät rakastajaa , ottaisiko tämä rakastaja sinut vaimoksesi, vai onko hänellä oma kulta kotona jota myös petetään
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No mikset ota eroa nahjuksesta se kun käytät rakastajaa , ottaisiko tämä rakastaja sinut vaimoksesi, vai onko hänellä oma kulta kotona jota myös petetään
Niin. olipa hyvä komenntti. niin miksei nainen eroa nahjuksestaan? tais olt pelkää mielikuvista koko juttunsa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juu, kiva oli sohaista muurahaispesää ja kuten odotinkin joku selvästi pakkelinaama veti herneet :D :D :D
Huvinsa kullakin. Olen aina ihmetellyt ihmisiä, jotka saavat nautinnon "sohaisuista", sehän on silkkaa ilkeyttä, jota he eri sanoin pukevat ihan hyväksyttäväksi ja muka-huvittavaksi saneluksi.
Mutta itse asiaa eli rakastajan ottamiseen kun oma mies on nahjus. Tuollainen ylimielisyys ja on inhottava piirre ihmisessä; ylpeillä pettämisellä ja nolata puoliso; kertoo todella paljon sanojan sielunmaisemasta !!
- Anonyymi
Miksi erota, kun voi napsia "rusinat pullasta".
Kyllä on vanhanaikaista ajattelua...- Anonyymi
Samoin meinasin kommentoida. Rakastajia on ollut naimisissa ollessa. Miksi pitää vaihtelunhalun takia erota. Siinä se avio pyörii mukana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samoin meinasin kommentoida. Rakastajia on ollut naimisissa ollessa. Miksi pitää vaihtelunhalun takia erota. Siinä se avio pyörii mukana.
Nii-in, ja jos puoliso sen hyväksyy, mikäs siinä. Jos taas kyse on salahommista niin kertoohan se ainakin siitä, että petturilla on huono itsetunto ja seksuaalinen identiteetti eikä hän arvosta puolisoaan saati avioliittoaan. Ja tätä on turha väittää vastaan!
Yksikään, jolla on terve itsetunto ja on sinut seksuaalisuutensa kanssa, ei petä! - Anonyymi
Tuo rusinat pullasta -ajattelu se vasta vanhanaikaista onkin
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nii-in, ja jos puoliso sen hyväksyy, mikäs siinä. Jos taas kyse on salahommista niin kertoohan se ainakin siitä, että petturilla on huono itsetunto ja seksuaalinen identiteetti eikä hän arvosta puolisoaan saati avioliittoaan. Ja tätä on turha väittää vastaan!
Yksikään, jolla on terve itsetunto ja on sinut seksuaalisuutensa kanssa, ei petä!En todellakaan ”arvostanut” sen enempää puolisoani, kun avioliittoanikaan. Kumpikin huonoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nii-in, ja jos puoliso sen hyväksyy, mikäs siinä. Jos taas kyse on salahommista niin kertoohan se ainakin siitä, että petturilla on huono itsetunto ja seksuaalinen identiteetti eikä hän arvosta puolisoaan saati avioliittoaan. Ja tätä on turha väittää vastaan!
Yksikään, jolla on terve itsetunto ja on sinut seksuaalisuutensa kanssa, ei petä!Puhu pukille äläkä paasaa potaskaa ihmisten ilmoille.
- Anonyymi
Jotakin 8 iäkä naista ringissä jotka hinkuu jopa vaati seksiä.
- Anonyymi
Aiemmin käytin ahkerasti diltoa, mutta uuden nuoren miehen viriliys kanssani vuoteessa, on vienyt dilton laatikonperälle
Liukkaria kuluu kiitettävästi tuusan voiteluun.- Anonyymi
En ole koskaan edes kokeillut dildoa, enkä kyllä kokeile edelleenkään. Omin käsin onneen olen tähänkin asti selvinnyt :)
- Anonyymi
Ihmeen paljon niit dildoi menee kaupaksi jos lehdistön tilastoihin on uskominen..
- Anonyymi
Työt kun päättyy alkaa köyhyys ja syrjäytyminen. seuraava pysäkki on tuonen lautturin..
- Anonyymi
Minä aloitin toisen työn!
- Anonyymi
Eläköityessäni hieman yli 50 vuotisena ei muuttunut mikään muu kuin arkisten töihin lähtöjen loppuminen.
Koko avioliittomme ajan oli taloutemme lakettu kokonaisuudessaan mieheni palkan varaan. Minun pienet tuloni olivat ylimääräistä joiden varaan emme laskeneet mitään.
Mies? Hän on hengissä ja kunnossa paitsi muisti ja käsien liikkeiden hallinta. Tavaroita tippuu ja on tähtysvaikeuksia. Kyllä kai jotain sanomista pitää jo 80v ikäisestä miehestä löytyäkin. - Anonyymi
Kun asennat koneellesi C Cleaner ohjelman, näet miten paljon koneellaasi käy kutsumattomia vieraita.
Edellä mainittu ohjelma poisti koneeltani yli 9 tuhatta kutsumatonta "vierailijaa".
Itse en tiennyt näistä; ammattiguru sopivan maksun kautta ne poisti.- Anonyymi
Miten liittyy eläkkeelle jääntiin ?
- Anonyymi
Uskoo ken haluaa...!
- Anonyymi
Muutamilla tutuilla naisilla on asunto velkoja aika paljonkin ja maksavat vain korkoja tai hyvin pientä minimi lyhennystä. joka ei riitä velan maksuun ennen eläkeen alkamista.
Kysyin asiasta, niin useet sanoi, ettei edes viisti ajatella koko asiaa... - Anonyymi
Voi kun pääsisi eläkkeelle. Mun eläkeikä on vasta 64 vuotta ja 6 kk.
- Anonyymi
Minulle 64, 3 ja nyt olen nauttinut eläkettä parisen kuukautta. Teen jonkun verran keikkatyötä, entistä työtäni mutta tosiaan vain muutama päivä kuukaudessa. On nämä arkivapaat tosi kivoja! Käyn pitkällä aamulenkillä, nautin runsaan aamiaisen, leivon ja siivoskelen. Töissäkin on entistä mukavampaa käydä kun vapaata on enemmän kuin töitä.
- Anonyymi
Ei se eläkkeellä ole ole kovinkaan mukavaa. on raha huolia, on tervys huolia ja se viimeinen pysäkki kiitää vastaa yhä npeemmin aj yksinäisyykin vaivaa... voi..
- Anonyymi
Minä olen suorastaan nauttinut kun ei ole enää velvollisuuksia mihinkään päin. Saan tehdä just niinkuin itse haluan. Pieni eläkekin yllättävän hyvin riittää kun ei tarvii turhia ostella , vaatteitakaan ei kulu siihen tahtiin kuin aikoinaan töissä ollessa. Säästää ei isommin tarvii mihinkään niin voin surutta törsätä ylimääräiset vaikka matkusteluun. Sitten jos tai kun vakavampi sairaus yllättää voi helposti lähteä tuonenlautturin matkaan kun mitään ei tarvitse enää siinä vaiheessa katua eikä mitään ole jäänyt tekemättä. En missään nimessä halua jäädä toisten armoille ja hoivattavaksi kun tähänkin asti olen joutunut selviytymään ilman apuja.
- Anonyymi
Toivoisin voimakkaasti testoa pursuavaa voimakasta miestä makuukammariiniin, jossa olisi ripaus apinamiestä hellyyden lisäksi.
- Anonyymi
Karvanen rinta ja käsivarret ovat etelän miehillä, iskevät kuin siat limppuun, pohjoisen ehtoiseen emäntään.
- Anonyymi
Kun jäin työstä eläkkelle.Saan siis työ eläkettä naisena. Niin pikku hiljaa samassa asemassa olevia ihmisiä kuollut eli ystäviä,sukulaisia ja suhteeni joka kesti 21-22v..En jäänyt kuitenkaan makaa kotiini tilalle tuli Senjori keskukset ja niiden aktiivinen toiminta.Hyvä viikonloppua.Helsinki 20.10.23
- Anonyymi
Tahtoisin parisuhteen, mutta en kelpaa kenellekkään ja syykin on selvä. olen näet itsekeskeinen oprtunistiin taipuvainen saalistaja ämmä.
- Anonyymi
Miten olis pano ystävyys ilman parisuhde kiemuroita, hellyyttä lämpöä ja orgasmeja silloin tällöin, ei ikävää vääntöä mistään...
- Anonyymi
Vastaan "Tahtoisin parisuhteen, mutta en kelpaa kenellekään...."-immeiselle.
Minusta kommenttisi oli niin miun maun mukkaista huumoria, että pakkas vähä naurattamahan :D :D
Mä kans voisin haluta jonkinmoisen parisuhteen, mutta meikäläinen kans on sen verran omituinen ja kummallisen huumorin omaava, että kuka kiesus mua kattelis.
Se on parasta vaan olla ja elää oman ittensä kanssa. Ja hyvinhän meillä, mulla ja mulla, menee. Yhtään en riitele. :)
Heikunkeikku - Anonyymi

HeikunkeikkuJa minä en ota tohvelisankareita!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja minä en ota tohvelisankareita!
Niin mutku olishan se sentäs Sankari. Vois sanoa tutuille, että oon tutustunut mukavaan sankariin. Olis varmaan kateellisia :) Eihän sitä tarttis sanoa, että Tohvelisankari, mä ainaskin jättäisin sen etusanan pois.
Toisaaltaan kun tarkemmin miettii, niin tohvelisankaris olis se etu, että se olis tottelevainen ja tekis myös kaikki mulle kuuluvatkin hommat omien hommien lisäksi. Pääsis helepolla :)
Mieti vähä sitä puolta asiasta, äläkä yleisellä palstalla ala heti huutamaan, että "en ainakaan ota tohvelisankareita".
Heikunkeikku
- Anonyymi
Tyky eläkkeelle hieman yli 50 vuotisena.
Liityin välittömästi paikallisen eläkeläisyhdistyksen jäseneksi ja käyn säännällisesti kahdesti viikossa kokouksissa. Käsityökerho ja koko jäsenistön viikkokous.
Alkuun kävin myös liikuntaryhmässä mutta se jäi luonnollisesta syystä.
Kotimieheksi jäänyt puolisoni hoitaa vilpittämästä halustaan likimain kaikki kotityöt.
Korona ajan alku ja sairauteni äityminen oloani varsin pahasti rajoittavaksi alkoivat samoihin aikoihin ilman keskinäistä yhteyttä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445299Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243460Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2992870Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui582686- 1732365
- 252157
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1271899Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661865Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881771M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161401