Onko ilmiö jalkautunut jo Hämeenlinnaan? Hurjaksi on touhu mennyt pääkaupunkiseudulla.
Katujengit Hml
Anonyymi-ap
261187
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Juu-u, täällä oli kovia kaupunginosakähinöitä jo 50-70- luvulla. 80-90- luvulla homma alkoi kuihtua pois, kun Hätilän vellihousuista eikä Hömeenlinnan nahkatukistakaan ollut mihinkään, vielä vähemmän punkkarit ja torttutukat saivat aikaan. 2000- luvun pilasi some ja huumeet, kun kaikki on kotona räpläämässä kännyköitä, eivätkä viinapäissään reippailemassa ja tappelemassa kaupungilla.
Nykyiset jengiläiset vaikuttavat olevan kotoisin melko lailla kauempaa, niitä on niin paljon kerralla ja pelisäännöt epäreilut, että joka niitin on osuttava ja pudotettava, muuten käy kalpaten.
Muutama vuosi sitten Vanajaveden Sisävesiristeilyilläkin annettiin askelmerkit nykyiselle katuväkivallalle kun demarien edustaja pudotti täysin yllättävällä iskulla istuvan kanssamatkustajan kanveesiin. Siitä on tilanne jo eskaloitunut melkoisesti Hämeenlinnan kaduillekin. Esimerkillä on yllättävä vaikutus kansalaisiin.
Hulluksi on touhu mennyt. Onko se sitten moraalisesti väärin antaa tällaiselle jengiläiselle muutama avokas, jos/kun alkavat isottelemaan?
Ei kun oikein
Roadman 😂😂
https://www.hameensanomat.fi/aihe/roadman-ilmio
Potentiaalia on kun katsoo torilla notkuvia mustia lamppuharjoja !
Mistä rasismisi syntyy?
toreilla notkuvista lamppuharjoista !
Notkut siellä itsekin. Pitäisikö jonkun alkaa vihata sinua
Jos kumilautalla saapuvat on se rantautumista pikemminkin.
Syväsataman uudet laiturit helpoittavat venepakolaisten maihin nousua !
Hämeenlinnassa ja erityisesti Hätilän alueella oli punk-porukka vedossa ja keskusta -alue enemmänkin Hilly-billy jengin reviiriä. Yhteentörmäyksiä tuli väkisinkin,mutta silloin taottiin nyrkeillä eikä kukaan päässyt hengestään katujengien matseissa. Nykyään taitaa uusiojengit olla paremmin aseisttettuja kuin Poliisi.
yllä>>>kyseessä -80 luvun alkuvuodet. Muutaman vuoden päästä oli jo rauha maassa.
Ketä kiinnostaa joku 40 vuotta vanha asia?
No täällä palstalla pyörii muistelemassa joku vanhus joka tuskin tota nuorempia asioita edes muistaa.
Kaikkia paitsi keskenkavuisia pentuja
Pitää muistella kun vielä muistaa !
Jos meidän nurkille tulee ns rähinä jengit, meit on sellanen 9 lähes kaapinkokoista äijää alue talkoissa päätettiin että ei oo tulemista tänne sama koski mopo vempuloita ja ei oo näkynyt tänäkesänä meni viesti perille keväällä kun ostarilla ilmotimme ettei oo tulemista,
Persu-kokoomuksen mukaista sosiaali-darwinistista politiikkaa.
Jatkossa vahvimmat hallitsevat katuja.
Ja koska joukossa on voimaa, siksi jengit. Toinen vaihtoehto on sarjatuliaseet, niillä pärjää pienempikin Rambo-armeija.
Lykkyä pyttyyn Amerikkaa ihaileville suomalaisille. Vahvin voittakoon!
Nyky-nuorisolaiset ovat vain saaliita, 80-90 olisi näytetty hottentoteille ja lampaan nussijoille kuka on isäntä talossa !
Kannan aina moraa lenkillä. Ei poliisi ehdi ja vastuu koskemattomuudestaan kuuluu itselleen.
Kauppakeskus Tavastilan liepeillä pyörii alikulun jengi. Porukasta näkee aina, että mitä kamaa kaupungissa on liikkeellä. En tiedä paljonko ryöstävät ja tekevät henkirikoksia, mutta poliisi ja vartijat ovat jatkuvasti vieraana. Eiköhän nykyisellä kurjistuspolitiikalla saada vaan lisää kodittomia, päihdeongelmia, rikoksia ja turvattomuutta. Sitä saa mitä tilaa.
Mielestäni roadmanit suhteellisen nöyriä tavastilan kulmilla. Ihmekös tuo, kun linnan teme päivystää usein tavastilan nurkilla. Teme oli kova luu nuoruudessaan ja miksei olisi vielä tänäkin päivänä.
Matujengi kun saavuttaa jäsenmäärältään tietyn pisteen tapahtuu trigger- ilmiö. Silloin teeskennelty ja opeteltu ystävällisyys karisee kuin koiralla konsanaan ja luontaiset alkukantaiset vaistot ottavat alkuihmisen valtaansa. Sen seurauksena yleensä joltain nirhataan pää irti !
Semmoinen vanha natsi se sitten sieltä putkahti ääneen.
Tjaa, parempia nuo ulkomaaliset ovat, kuin kotoiset: Rengon vuoristokansan kanssa on aina ollut ongelmia, kun laskeutuvat alas sivistyksen pariin. Eivätkä Hauholaisetkaan ole aivan ongelmattomia...