Korjataan vanha halli ja lopetetaan vouhotus

Alkaa ylikuumenemaan tämä hallikiima. Lobbaajat tekee kaikkensa tämän idiotismin alttarin eteen. Tuo halli kun ei juurikaan tuo euroja ulkopuolelta tähän kaupunkiin. Samaa euroa täällä siirrellään taskusta toiseen. Hallin toteutuminen ohjaisi eurovirtoja hieman eri taskuihin. Korjataan vanha halli ja päästää kaikki paljon halvemmalla eikä tarvitse tuhota toria ja ympäröiviä taloja.
19504
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Mestis joukkueelle arvoisensa halli kisapuistoon.

Äänestä
  • 😋😍😋😍😋😍😋😍😋

    💋 ­N­­­y­­­m­­­f­o­­­m­a­­­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#18018092T

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Monitoimihalli keskustaan! Kaupungin keskusta on nykymuodossaan niin hiljainen ja tylsä. Tarvitaan vetovoimaa keskustaan, jotta keskustan yrityksien toiminta lähtee taas nousuun ja saadaan uusia viihde-, kultuuri- ja liikuntapahtumia kaupunkiin.
Tätä ovat toivoneet niin nuoriso, lapsiperheet, yrittäjät kuin eläkeläisetkin.

Äänestä
  • Onneksi kaikkien toiveita ja haaveita ei toteuteta

    Äänestä

Saipa on saanut jo yhden voiton tällä kaudella..ja viime kaudellakin laittoi parikin liigan tilastoennätystä uusiksi..

Äänestä

Vihreät voi jatkaa omia pelejään Kisapuiston vanhassa hallissa ihan rauhassa suojapeitteen alla. Otetaan käyttöön vielä se legendaarinen kaukalopallon 10 viimeisen minuutin Musta-Pekka sääntö. No vitsit sikseen, keskustasn se monitoimihalli tehdään ja siitä hyötyvät kaikki!

Äänestä

Ja ajatelkaas kuinka tukossa on koko keskustan alue monta vuotta jos torin paikalle aletaan jotain hallia rakentaa.
Ja kuinka paljon lähiympäristön kerrostaloasukkaista menettää vähintään ikkunoista ulos katsoessaan ensittäin rakennustyömaata ja sen jälkeen korkeaa areenarakennusta. Ainakin asuntojen arvo laskee.....

Äänestä
  • Voi kauheeta, yksityinen raha saa tehdä mitä haluaa, sitähän kaakon sosialisti-nettosaajat eivät voi ymmärtää.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Voi kauheeta, yksityinen raha saa tehdä mitä haluaa, sitähän kaakon sosialisti-nettosaajat eivät voi ymmärtää.

    Ei muuten saa ja sen tulette näkemään valtuustossa. Mestistä pelataan tulevaisuudessa kisapuistossa

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ei muuten saa ja sen tulette näkemään valtuustossa. Mestistä pelataan tulevaisuudessa kisapuistossa

    Saipa kuitenkin pelaa tulevaisuudessa Keskustan monitoimiareenalla..

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ei muuten saa ja sen tulette näkemään valtuustossa. Mestistä pelataan tulevaisuudessa kisapuistossa

    Kunnon kateellisen kommarin puhetta! Eipä yllättänyt

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Saipa kuitenkin pelaa tulevaisuudessa Keskustan monitoimiareenalla..

    Näin toivotaan ja tästä keskustahallista hyötyvät kaikki eteläkarjalaiset, kun saadaan urhelilu-, viihde- ja kulttuuripalveluja LPR:n keskustaan. Veto- ja pitovoimaa tarvitaan hiljentyneeseen keskustaan. Iso Peukku keskustahallille!

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Saipa kuitenkin pelaa tulevaisuudessa Keskustan monitoimiareenalla..

    Saipa on konkurssi kypsä,,ei pelaa kohta missään sarjassa

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Ei muuten saa ja sen tulette näkemään valtuustossa. Mestistä pelataan tulevaisuudessa kisapuistossa

    Konkkaan ku menee ni taitaa alottaa suomisarjasta läpsyttelyn

    Äänestä

Korjausrakentaminen se vasta kalliiksi tuleekin.
Teetin 50v talooni laskelman peruskorjauksista, Remontit sisälsivät vanhan purkamisen ja uuden asentamisen, Kohteet olivat: Vesikatto, lämmitysjärjestelmän vaihto öljystä maalämpöön, vesijohto ja viemäriputkiston uusiminen. salaojajärjestelmän puhdistus ja uusiminen. ym. sisäpintojen uusimista.
Hinta arviot olivat sitä luokkaa ettei remonteista mikään toteudu, koska uuden rakennuksen saa halvemmalla.

Äänestä

RATAKATU olisi myös tosi hyvä sijainti uudelle monitoimihallille!
Siihen on hyvät ja monipuoliset kulkuyhtydet joka suunnasta.

Rautatieaseman parkkipaikkoja voisi käyttää parkkeina ja parkkipaijkkoja saataisiin helposti lisää alueelle. Ydinkeskustaan on myös lyhyt matka ja rautatieaseman kulmille syntyisi helposti uutta liiketoimintaa. Tämä vaihtoehto voisi tyydyttää yllättävänkin paljon urheiluseuroja, puolueita, yritysten johtajia ja kaupunkilaisia.

Äänestä
  • Hyvä ehdotus tämäkin. Ehkä useimmat kaupunkilaiset hyväksyisivät mieluummin tämä sijainnin kuin torialueen.
    Joka tapauksessa uusi halli mieluimmin kuin vanhan hallin remontoiminen.
    Toivottavasti halli-asiasta päättävät elimet tekevät viisaan ratkaisun ja jättävät vanhan hallin uudistamisremontin tekemättä.
    Luultavasti tässä Rata katu vaihtoehdossa ei jouduttaisi olemassa olevaa rakennuskantaa purkamaankaan.

    Äänestä

Vanhan hallin remontoiminen ei kannata siksi kun sen on 3 kilometriä syrjässä keskustasta.

Äänestä
  • Se onkin läskille liian pitkä matka edetä millään laitteella.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Alkaa ylikuumenemaan tämä hallikiima. Lobbaajat tekee kaikkensa tämän idiotismin alttarin eteen. Tuo halli kun ei juurikaan tuo euroja ulkopuolelta tähän kaupunkiin. Samaa euroa täällä siirrellään taskusta toiseen. Hallin toteutuminen ohjaisi eurovirtoja hieman eri taskuihin. Korjataan vanha halli ja päästää kaikki paljon halvemmalla eikä tarvitse tuhota toria ja ympäröiviä taloja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu