Siinähän se on, pähkinänkuoressa.
"Edellistä hallitusta syytettiin holtittomasta velanotosta. Suomi on seilaamassa aivan väärään suuntaan. Suu vaahdossa huudettiin, että olemme jättämässä lapsiamme velkataakan alle.
Uusi hallitus ottaa velkaa jopa enemmän kuin edellinen hallitus. Erona tällä kertaa on se, että meillä ei ole käsissä globaalia pandemiaa. Syy lisävelkaantumiselle on toki heidän mielestään jalompi. Siitä käytetään jopa metaforaa, että olemme hitaasti kääntyvä laiva.
Hitaasti kääntyvä laiva.
Ketkä sitä laivaa on laitettu kääntämään? Siellä on raskasta laivaa kääntämässä toimeentulotuella elävät, työttömyyskorvausta saavat, asumistukea saaneet yksinhuoltajat, lapsiperheet, vammaisten omaiset, omaishoitajat, pienituloiset, opiskelijat, turvapaikanhakijat ja naiset enemmistönä, sillä he ovat enemmän matalapalkka-aloilla.
Kenellä laiva on sitä vastoin lastattu? Laiva on lastattu hyvätuloisilla, työnantajilla, vuorineuvoksilla, sijoittajilla, pörssiyhtiöillä ja neljällä hallituspuolueella.
Siellä he laivan baarissa huutavat grogilasi käsissään ohjeitaan laivaa kääntävällä työväestölle. Nopeammin, kovemmin ja niin, että laiva ei keiku, jotta laivan sisällä matkaavilla olisi tasainen matka. Koska ei sitä lisää otettua valtionvelkaa saa haaskata niin, että hyväosaisten veronkevennyksistä tulleet ylimääräiset drinkit hölsky yli."
Velkataakka kasvaa siinä samalla, mutta se on sitä parempaa velkaa."
https://anna.fi/havaintoja-parisuhteesta/hitaasti-kaantyva-laiva/?fbclid=IwAR2O4RoGRssiJ_lwfF1rIXwYu5zfDHRxDhUY9eS2EKaJihXcoexEc7WoFrk
Hitaasti kääntyvä laiva
78
607
Vastaukset
- Anonyymi
Sinun kannattaisi varmaankin syventyä Ruotsinlaivojen ongelmiin.
Minä mitään syvenny mihinkään. Tarkasti huomioitu mielipideartikkeli edellinen. Kolahti ja kutkutti, Ruotsinlaivalla mennään nyt pienemmässä aallokossa kun porvarien uusi budjetti samalla tukistaa ja silittelee. Uskon että tyytymättömiä löytyy sekä vasemmalta että oikealta. Toiset tykkää että ei tarpeeksi rahaa, toiset tykkää että ihan liikaa.
Vihreän siirtymän ystävät ovat suuret häviäjät. Nuuskaajat ja bensamoottoreilla ajajat voittajia.
Ja niin, suuri uusi juttu: muovipussivero poistetaan.
Kas, minullahan simultaanikapasiteettia. Osaan syventyä sekä Suomen että Ruotsinlaivan reitinmuunnteluihin.
- Anonyymi
Kiitos linkistä ! Se on ihan parhaasta päästä kuvauksia missä tilanteessa
Suomi on, kun "ruorijuopot on laivan ohjaksissa. - Anonyymi
Omasta vallastaan humaltuneet ohjaavat Suomi-laivan karille.
- Anonyymi
Vanhat merimiehet sen tiesivät, nainen laivassa tuo epäonnea.
Varsinkin valtionlaivassa..... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhat merimiehet sen tiesivät, nainen laivassa tuo epäonnea.
Varsinkin valtionlaivassa.....Ei meillä laivaa ennen ole ollutkaan. Ennen on puhuttu asioista oikeilla nimillä
ja termeillä.
Purralla ja Orpolla on "Iso laiva", koska he eivät osaa puhua taloudesta ja luulevat,
että kansalle täytyy puhua vertauskuvin "lastenkieltä".
Se on loukkaa kansan älyä, mutta minkäs voi, kun he eivät parempaan pysty. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei meillä laivaa ennen ole ollutkaan. Ennen on puhuttu asioista oikeilla nimillä
ja termeillä.
Purralla ja Orpolla on "Iso laiva", koska he eivät osaa puhua taloudesta ja luulevat,
että kansalle täytyy puhua vertauskuvin "lastenkieltä".
Se on loukkaa kansan älyä, mutta minkäs voi, kun he eivät parempaan pysty.Orpo olisi toivonut että olisi puhuttu junasta,petteri niin tykkää junista.
- Anonyymi
EK, kok ja PS ohjaa Suomea kohti jäävuorta grogilasien kilistessä.
- Anonyymi
yksinhuoltajat, lapsiperheet, vammaisten omaiset, omaishoitajat, pienituloiset, opiskelijat, turvapaikanhakijat ja naiset enemmistönä, sillä he ovat enemmän matalapalkka-aloilla.
Yksin huotaja sijoittaa omanheimon mieheen jatuo sen tänne sulhaksekseen ja alkaatuottaa lapsia
ja se on vanhan aikaista
Suomelainen sijoittaa rahaa ja voi hyvin
lähestyy ruotsalaista jos asia oikein hoidetaan
Sijoitusrahastoja tai pörssiosakkeita omistavien ihmisten osuus jatkoi kasvuaan Suomessa viime vuonna, kertoo Tilastokeskus.
Kotitalouksien varallisuustilaston mukaan 1,89 miljoonaa ihmistä omisti viime vuoden lopussa pörssiosakkeita tai osuuksia sijoitusrahastoista. Omistajien määrä kasvoi 2,1 prosenttia eli noin 39 500 ihmisellä edellisvuodesta.
Pörssiosakkeiden tai sijoitusrahastojen omistajamäärät ovat suomalaisissa kotitalouksissa kasvaneet jo usean vuoden ajan. Asuntoväestöstä yli kolmanneksella eli miltei 35 prosentilla oli kyseisiä sijoituksia viime vuonna, kun vielä vuonna 2013 vastaava osuus oli hiukan yli 25 prosenttia. Politiikka radiossa oli tentattavana Saarikko ja Antti Rinne, ei Purraa juuri kehuttu, Orpo pitää Purraa keppihevosena, antaa persuille vähän valtuuksia kuten maahanmuutossa. Keskitysleirin vartijan näköinen sisäministeri R- tuo mieleen natsi-saksan sisäministerin. PS Mäkelä seli seli selitys.
RKP sekin taipunu Orpon kapinettiin, pakko jos aikoo pysyä mukana, Jos olisin Purra niin kyllä minua naurattaisi tämä komedia.- Anonyymi
Onko todellakin näin, että tässäkin ikäluokassa on henkisesti noin epäkypsiä ihmisiä, jotka arvostelee ihmisten ulkonäköä.
Todella lapsellista. Anonyymi kirjoitti:
Onko todellakin näin, että tässäkin ikäluokassa on henkisesti noin epäkypsiä ihmisiä, jotka arvostelee ihmisten ulkonäköä.
Todella lapsellista.Saattaa olla, Rantasen asenne ei anna aihetta epäillä, niin maahanmuutto vastainen ilme kertoo puolestaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko todellakin näin, että tässäkin ikäluokassa on henkisesti noin epäkypsiä ihmisiä, jotka arvostelee ihmisten ulkonäköä.
Todella lapsellista.Voitko väittää vastaan 14:22 ? Pertikki sanoi aika NÄTISTI.
Olisi kriittisempikin voinut olla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voitko väittää vastaan 14:22 ? Pertikki sanoi aika NÄTISTI.
Olisi kriittisempikin voinut olla.Kaikki ne on "samannäköisiä" . Ilkeistä silmänviiruista jo näkee,
että niillä on pahat mielessä. Suupielet kiukkusen happamat kaikilla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko todellakin näin, että tässäkin ikäluokassa on henkisesti noin epäkypsiä ihmisiä, jotka arvostelee ihmisten ulkonäköä.
Todella lapsellista.Oliko ihan ensi kerta tällä palstalla ?? Oletko ihan ensi kerran palstalla ??
- Anonyymi
Pertikki kirjoitti:
Saattaa olla, Rantasen asenne ei anna aihetta epäillä, niin maahanmuutto vastainen ilme kertoo puolestaan.
Minkä ihminen ulkonäölleen voi - toisia se miellyttää, toisia ei.
Minusta tämä haiskahtaa rasismille. - Anonyymi
Pertikki kirjoitti:
Saattaa olla, Rantasen asenne ei anna aihetta epäillä, niin maahanmuutto vastainen ilme kertoo puolestaan.
keppinatsi savosta mölisee
- Anonyymi
Lama on oven takana ja omaisuuden uusjako taas edessä. Käy niinkuin 90 luvulla.
PS ja Kokoomus aiheuttaa laman ja hoitaa omaisuuden uusjaon.- Anonyymi
Alkaa pikkuhiljaa PS äänestäjätkin heräämään...
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/987378a5-3302-4319-949a-0db5e9cfb259 - Anonyymi
Sipilän hallituksessa olivat myös Kokoomus sekä PS.
Hallituskauden aikana n.90% kansalaisista köyhtyi.
Eläkkeitä leikattiin kahdesti, 2016 sekä 2018. Anonyymi kirjoitti:
Alkaa pikkuhiljaa PS äänestäjätkin heräämään...
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/987378a5-3302-4319-949a-0db5e9cfb259Linkittämäsi artikkeli on vanha, kesäkuulta.
Kun artikkelin väsääjän nimi on Ida Erämaa, niin sen pitemmälle en välitä lukeakaan. En tarvitse paskaa, kun ei ole peltoakaan.
Härskin tavoite kieltää lakot, sinällään lakko työtaisteluna huono ratkaisu mut viimeinen keino.
Olen työväenpuolella vaikka en koskaan kuulunut mihinkään ammatti liittoon. Hyväpalkkaiset paperimiehet taisivat käyttää härskisti lakkooikeuttaan sumeilematta, kun matalapalkkaisia ei aina kuunneltu.
Orpon kokoomuksella hirveen kiire saada hallitusohjelman päätökset voimaan ettei vastapuoli kerkiä reakoida.
Liitot on valmiudessa, onko Purran persut hä " kenen joukossa seisotte "- Anonyymi
Olet ollut lusmu vapaamatkustaja, korjannut vain hyödyn, maksamatta mitään. Umpikiero savolainen.
- Anonyymi
Lakkoja koskee kansainväliset sopimukset. Vain diktatuureissa
kielletään lakot. - Anonyymi
Milloin olisi ollut hallitus, joka olisi ollut pienituloisen puolella?
Ei milloinkaan.- Anonyymi
Edellinen !!!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Edellinen !!!!
Höpsis!!!!
- Anonyymi
Kiva metaforani poistettiin? Hallitus ei ohjaa laivaa, vaan on kumiveneessä ilman aikoja ja ilmaakin on perin vähän.
Beng Orpo kehuu hallitus laittaa liikenne infraan rahaa outoa kun joka hallitus siitä huolehtinut, Turun rata Purra sanoi, myymme tuottavaa valtion omaisuutta, tuottava yritys tuottaa emmän tuloa mitä velka, siis velka olisi edullisempaa. Kun tuottava yritys myydään menee sen tuotto lopullisesti.
- Anonyymi
PS motto aikoinaan: Suomi takaisin.
PS motto nyt: Suomi sekaisin. - Anonyymi
Ei kilpaileva yrittäminen valtiolle kuulu. Markkinoille se kuuluu.
Jos on jokin tuotannonala, jolla ei ole kilpailijoita markkinoilla, se kuuluu valtioille, mutta siinä pitää tuottaa omakustannushintaan. Voitto ei ole valtion yhtiön tavoite, koska se voitto on veroon verrattava osuus tuotetun tavaran tai palvelun myyntihinnassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kilpaileva yrittäminen valtiolle kuulu. Markkinoille se kuuluu.
Jos on jokin tuotannonala, jolla ei ole kilpailijoita markkinoilla, se kuuluu valtioille, mutta siinä pitää tuottaa omakustannushintaan. Voitto ei ole valtion yhtiön tavoite, koska se voitto on veroon verrattava osuus tuotetun tavaran tai palvelun myyntihinnassa.Väärin kommentoitu.
- Anonyymi
Ministerin pätevyyttä ei mitata pärstäkertoimella, teoilla nykyinen sisäministeri tulee hoitamaan postiaan. Edellinen vihreä luikuri oli surkein kautta aikojen.
- Anonyymi
Taas vihreäsiirtymää persu pitää typeränä.
- Anonyymi
En tykkää yhdestäkään ntsista.
- Anonyymi
vihreät ovat karmeita osaamattomia luikureita
Tohtori Paloheimo totesi aina näin
Ex-kansanedustaja Eero Paloheimo eroaa vihreistä
Vihreiden entinen kansanedustaja Eero Paloheimo eroaa vihreistä. Paloheimo teki päätöksen asiasta sunnuntaina iltapäivällä ja tiedotti asiasta. Paloheimon mielestä vihreät suosivat maailmaa vahingoittavaa ylimitoitettua muuttoliikettä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
vihreät ovat karmeita osaamattomia luikureita
Tohtori Paloheimo totesi aina näin
Ex-kansanedustaja Eero Paloheimo eroaa vihreistä
Vihreiden entinen kansanedustaja Eero Paloheimo eroaa vihreistä. Paloheimo teki päätöksen asiasta sunnuntaina iltapäivällä ja tiedotti asiasta. Paloheimon mielestä vihreät suosivat maailmaa vahingoittavaa ylimitoitettua muuttoliikettä.Vain kolme vuotta vanha uutinen. Tee reklamaatio paikalliseen postiin.
- Anonyymi
Jaa että nyt sitten ei ole se pärstäkertain se tärkeä tekijä, muistaakseni Sannan aikana se oli se tärkein asia kiusaajille, hänen kasvoissaan ei ollut yhtäkään aluetta jota tontut eivät kritisoineet
Joten miten se nyt yhtä äkkiä tyyli muuttui ettei voi sille mitään, kas kun Sannakaan ei voinut yhtään mitään sille että syntyi kauniina maailmaan .
Joten laskikin haisee kun sitä levitetään
- Anonyymi
Muovienvaihdon jälkeen kookospähkinänkuoret sopii meloninkuoria paremmin
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009862518.html - Anonyymi
Orpo kertoi iltapäivällä Isosta Laivasta, Isosta Kuvasta ja Isosta Tarinasta.
Hänkin on jonkun viestintätoimiston "kouluttama" esiintymisiä varten. - Anonyymi
VIhre ät ovat valehtelijoita kertoo oikeustieteen tohtori Jarkko Tontti
ENTINEN vihreiden eduskuntaryhmän sihteeri ja lainsäädäntösihteeri
""Vihreiden entinen puolueaktiivi Jarkko Tontti IS:lle: ”Suurimmalle osalle suomalaisista vihreillä ei ole tarjota mitään”
Vihreiden entinen puolueaktiivi Jarkko Tontti pohtii vihreiden nykykriisiä.""
NYT VIHREIDEN VALHEET PALJASTETAAN JA KORJATAAN- Anonyymi
Tontti totesi näin vuonna 2017
Joku tuoreempikin juttu voisi löytyä..... - Anonyymi
Ei siinä paljon ole paljastamista persuihin verrattuna. Niistä monet on tuomittu
rikoksista ja ne on rasisteja ja kuuluvat SS:ään, n atsikerhoon.
- Anonyymi
Aika kivaa oli seurata ilmeitä, kun osoitettiin valtiovarainministerille kuinka paljon hänen veronsa kevenee.
Beng- Anonyymi
Purra kyllä paukuttaa sujuvasti päätä, mutta kun tulee "epämiellyttävä"
kysymys hän ei tiedä miten päin olisi, ohittaa yleensä koko kysymyksen
kiusaantuneena kuten A-Studiossa viikolla, hän ei vastannut ollenkaan
kysymykseen, miksi petit äänestäjäsi, vaan alkoi puhua ihan muusta.
Se on hänen tyyli, kovanaama-tyyli. Survoo menemään kuin jääräpääpäinen
kovakallo. Väkisin. Niinhän se oli yrittänyt alistaa tahtoonsa RKP:täkin hallitusneuvotteluissa. Eräs RKP:n edustaja sanoi, että Purran kanssa neuvotteleminen
on kuin krokotiilin kanssa neuvottelu. Voin kuvitella sen huutavan ja raivoavan
ja kiroilevankin. Persuthan on moukkia.
Halla-ahosta kirjan kirjoittanut Lauri Nurmi kertoo kirjassaan, että H-aho on kuivakan
asiallinen (tönkkö) julkisuudessa ja haluaa viljellä paljon sivistyssanoja,
mutta yksityiselämässä käyttää alatyylistä katukieltä, johon kuuluu niin tolkut
kuin mulkutkin jne. Aivan eri mies kuin julkisuudessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Purra kyllä paukuttaa sujuvasti päätä, mutta kun tulee "epämiellyttävä"
kysymys hän ei tiedä miten päin olisi, ohittaa yleensä koko kysymyksen
kiusaantuneena kuten A-Studiossa viikolla, hän ei vastannut ollenkaan
kysymykseen, miksi petit äänestäjäsi, vaan alkoi puhua ihan muusta.
Se on hänen tyyli, kovanaama-tyyli. Survoo menemään kuin jääräpääpäinen
kovakallo. Väkisin. Niinhän se oli yrittänyt alistaa tahtoonsa RKP:täkin hallitusneuvotteluissa. Eräs RKP:n edustaja sanoi, että Purran kanssa neuvotteleminen
on kuin krokotiilin kanssa neuvottelu. Voin kuvitella sen huutavan ja raivoavan
ja kiroilevankin. Persuthan on moukkia.
Halla-ahosta kirjan kirjoittanut Lauri Nurmi kertoo kirjassaan, että H-aho on kuivakan
asiallinen (tönkkö) julkisuudessa ja haluaa viljellä paljon sivistyssanoja,
mutta yksityiselämässä käyttää alatyylistä katukieltä, johon kuuluu niin tolkut
kuin mulkutkin jne. Aivan eri mies kuin julkisuudessa.Sikamainen suustaan ja rasvaisia juttuja ne harrastaa kaikki,
naisia halventavia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sikamainen suustaan ja rasvaisia juttuja ne harrastaa kaikki,
naisia halventavia.Valtio antoi lähes 100000 euroa tukea persujen ajatuspajan törkykirjaan,
jossa persut on mm. sitä mieltä, että valtion pitää järjestää ilmainen bordelli
miehille, kun suomalaiset naisia ei riitä heille, kun maahanmuuttajat vie kaikki
naiset. PS:ssä ollaan paljon paljon alkeellisemmalla tasolla kuin
suuri yleisö tietää.
https://yle.fi/a/3-11395718 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valtio antoi lähes 100000 euroa tukea persujen ajatuspajan törkykirjaan,
jossa persut on mm. sitä mieltä, että valtion pitää järjestää ilmainen bordelli
miehille, kun suomalaiset naisia ei riitä heille, kun maahanmuuttajat vie kaikki
naiset. PS:ssä ollaan paljon paljon alkeellisemmalla tasolla kuin
suuri yleisö tietää.
https://yle.fi/a/3-11395718Persujen törkykirjan kirjoittanut Suomen Perusta on saanut törkeästi tukea.
"Suomen Perusta" on saanut opetus- ja kulttuuriministeriöltä 750 000 euroa tukea vuodesta 2013 lähtien. Myönnetyllä yleisavustuksella on tarkoitus “edistää tutkitun tiedon hyödyntämistä poliittisessa päätöksenteossa ja tukea siihen liittyvää koulutus- ja julkaisutoimintaa sekä kotimaista ja kansainvälistä verkottumista.”
Paljonko saa nykyään tukea, siitä ei ole tietoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valtio antoi lähes 100000 euroa tukea persujen ajatuspajan törkykirjaan,
jossa persut on mm. sitä mieltä, että valtion pitää järjestää ilmainen bordelli
miehille, kun suomalaiset naisia ei riitä heille, kun maahanmuuttajat vie kaikki
naiset. PS:ssä ollaan paljon paljon alkeellisemmalla tasolla kuin
suuri yleisö tietää.
https://yle.fi/a/3-11395718Otepäässä on heteromeesten pubi.....
- Anonyymi
Vihreäsiirtymä on tyhmää sano Purra, Orpo on eri mieltä.
- Anonyymi
mulkut asiallavihreä virta ja lindtman horisivat jotain Ylessä en ole katsellut
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jjrposti/antti-lindtman-antaa-neuvoja/#comment-3981867
Muutama päivä sitten Sofia Virta oli ajankohtaisohjelmassa vastustamassa sisäministeri Rantasen ehdotusta poliisien rajoitetusta laajemmasta oikeudesta ruumiintarkastus-pistokokeisiin.
Virta pulputti kuin papupata.
Tyyppillinen vihervasemmiston edustaja. Päivitellään katuväkivaltaa, veitsiä ja muita aseita, mutta kun pitäisi tehdä jotain, löytyy 10 syytä miksi miksi käytännössä mitään torjuntatyötä ei kuitenkaan voida tehdä.
Sofia Virta on keskustelijana painajainen – katsojalle.
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jjrposti/antti-lindtman-antaa-neuvoja/#comment-3982453
Jep. Luulin, että Lindtman on ainakin sosialisti-Sannaa fiksumpi, mutta ei herran alku puheenjohtajana kyllä ole oikein vakuuttanut. No katsellaan…
Sama Virran kanssa. Uskoin, että Ohisalon jälkeen kuka tahansa on parempi, mutta mutta…tää Sofia onkin nätti kiilusilmäinen horisija. Puhetta ja syytöksiä tulee, konkretiaa ja järkipuhetta ei…ei toki sinänsä yllätä, kun kyseessä on vihreä.- Anonyymi
Mene hoitoon. Vai oletko jo ?
- Anonyymi
Eikö ole mukavaa kun muut kirjoittavat sinulle mielipiteet:)))
A-talkissa EK Olasala myösi toteamalla, suomi oli 15 vuotta sitten taloudessa yhtä hyvässä asemassa muitten pohjoismaitten kanssa, sen jälkeen erkanimme muista pohjoismaista.
Miksi erkanimme, siksi sen jälkeen oikeisto hallitukset on määränneet suunnan paitsi edellinen hallitus. Mitä tapahtui pandemia ja sota vei kaiken huomion paitsi viimeiden vuosi joka oli hyvä taloudellisesti. Vuodessa ei paljon uudistuksia tehdä, meillä nousi työllisyys huippuunsa mutta liian vähän, ei ollut työvoimaa avoimille työpaikoille.
Työperäinen maahanmuutto toi kasvun ja se on edelleen edellytys kasvulle.
Tänään Orpo ja Purra sättivät Marinin hallitusta siitä missä taloutemme on...ei mene läpi, oikeisto hallitukset 15 vuotena syyllisiä kuten EK Oksala sanoi, Marin hallitus hitusen verran syyllinen.
Jos olen väärässä oikaiskaa.
Nyt Orpo on vastuussa pääminister puolueena, valtiovarainministerit noudattaa kuka hallitusta johtaa.- Anonyymi
Sipilä-Orpo-Soini- hallituksen aikana kansa sai esimakua Orpo-Purran hallituksesta.
Tuloerot kasvoivat. Yrityksissä on huonot johtajat, kun ei tulosta saada
muuten kuin teettämällä ilmaistöitä yritysten osakkeenomistajille.
Veikkaan, että huono johtajuus on se, minkä takia Suomessa talous laahaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sipilä-Orpo-Soini- hallituksen aikana kansa sai esimakua Orpo-Purran hallituksesta.
Tuloerot kasvoivat. Yrityksissä on huonot johtajat, kun ei tulosta saada
muuten kuin teettämällä ilmaistöitä yritysten osakkeenomistajille.
Veikkaan, että huono johtajuus on se, minkä takia Suomessa talous laahaa.Mä olen samaa mieltä, että yrityksissä on huonoja johtajia ja liikaa jaetaan ulos ja käyttävät välillisesti yhteiskunnan tukia hyväksi.
Beng
Suomalaiset yritykset ovat yritelmiä.
Niitä yksityisiä elinkeinonharjoittajia on lähes 250.000 kpl eli yli 20.000 enemmän kuin
v. 2021
Oy-pohjaisia on n. 14.000 enemmän kuin v. 2021.
Eli yrityksiä muodostui 34.000 Marinin hallituksen aikana, jopa koronan jälkeen.
Täytyisi EK:n tämä huomata!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä olen samaa mieltä, että yrityksissä on huonoja johtajia ja liikaa jaetaan ulos ja käyttävät välillisesti yhteiskunnan tukia hyväksi.
Beng
Suomalaiset yritykset ovat yritelmiä.
Niitä yksityisiä elinkeinonharjoittajia on lähes 250.000 kpl eli yli 20.000 enemmän kuin
v. 2021
Oy-pohjaisia on n. 14.000 enemmän kuin v. 2021.
Eli yrityksiä muodostui 34.000 Marinin hallituksen aikana, jopa koronan jälkeen.
Täytyisi EK:n tämä huomata!!!Kun yrityksiä menee nytkin konkurssiin pilvin pimein,
ei ole yrittäminen hallinnassa. On otettu liikaa riskejä.
Pahan päivän varalle ei ole ole puskureita - Orpon mukaan ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun yrityksiä menee nytkin konkurssiin pilvin pimein,
ei ole yrittäminen hallinnassa. On otettu liikaa riskejä.
Pahan päivän varalle ei ole ole puskureita - Orpon mukaan !Tuo, ettei ole puskureita, varmaan vaihtelee toimialoittain ja jotkut alat ovat suhdanneherkempiä kuin toiset.
Tosin tuo, jos puskureita ei ole, luo epävarmuutta ja jos siinä tilanteessa työnnetään tuloksesta liikaa ulos, niin niin ei osata tehdä pts:ia. Saati edes kts:ia.
Touhotetaan vain lyhyellä tähtäimellä liiaksi.
Touhotusta pidetään dynamisuutena.
Beng
- Anonyymi
Suomalainen työntekijä on ahkera. Jos "Suomi laahaa" vika ei ole
työntekijöissä.- Anonyymi
Suomeen ei kukaan investoi työpaikkoja enää ihan sama millaista sak-porukkaa
täällä kortistossa makaa - Anonyymi
14:15
On helppoa syyllistää tekijät, jos yritysjohto ei osaa tehtäviään. Mutta bonuksin palkitaan silti joissain tapauksissa.
Yritykset yrittäjyys on välttämätöntä muuten ei mikään onnistu. Itsensä työllistäjä on työläinen, mitä isommaksi yritys kasvaa se mutkistuu, kilpailu voi olla raakaa palkitsevaa.
Tukijen saaja voi olla hyödyllinen valtiolle, voi olla välttämätön vaikka rlintarvikkeinen tuottaja. Tukijen saaja esim. vientialat hyödyllisiä. Tukien karsimiseksi perustettu työryhmiä, vähän onnistuttu karsimaan kun hyöty ollut suurempi mitä negatiivinen puoli.
Voi se tuntua kansalaisen mielestä jotenkin kierolta, tuskin sillä kannattaa vaivata itseään.
Huonoja johtajia millä tavalla huonoja johtajia, kipeimmin se käy pienyrittäjille, jotka menettää kaiken jopa avioliittonsa, itsemurha. Palkattu johtaja poistuu kuvioista menettämättä mitään.- Anonyymi
Suuryrityksen palkattu johtaja eli toimitusjohtaja saa huimat bonukset, vaikka saisi potkut
epäonnistuttuaan.
PK-yrittäjä on eri asemassa. Saavatko he edes tukia ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suuryrityksen palkattu johtaja eli toimitusjohtaja saa huimat bonukset, vaikka saisi potkut
epäonnistuttuaan.
PK-yrittäjä on eri asemassa. Saavatko he edes tukia ?Yritysten tukeminen ei ole tervettä. Tuet vääristävät kilpailua. Yrittäjät itsekin
ovat sitä mieltä. Anonyymi kirjoitti:
Yritysten tukeminen ei ole tervettä. Tuet vääristävät kilpailua. Yrittäjät itsekin
ovat sitä mieltä.No ei se ole tietenkään tervettä. Suomessa on aina jouduttu tukemaan etenkin vientiä, syy on yksinkertainen monestakin syystä. Otetaan iso yritys jonka palveluksessa tuhansia työntekijöitä, yritys kilpailee ulkolaisten yritysten kanssa samoilla tuotteilla-
Suomi on sijaitinsa takia huonommassa asemassa, tuetaan monilla eri tavoilla että työpaikat säilyy, tämä yksi esimerkki.- Anonyymi
Pertikki kirjoitti:
No ei se ole tietenkään tervettä. Suomessa on aina jouduttu tukemaan etenkin vientiä, syy on yksinkertainen monestakin syystä. Otetaan iso yritys jonka palveluksessa tuhansia työntekijöitä, yritys kilpailee ulkolaisten yritysten kanssa samoilla tuotteilla-
Suomi on sijaitinsa takia huonommassa asemassa, tuetaan monilla eri tavoilla että työpaikat säilyy, tämä yksi esimerkki.23:38
Onko tuo ihan totta?
Vienti?
Jotenkin tämä hokema on saanut vallan ja kukaan ei aseta kyseenalaiseksi.
Nyökytellään vain.
Entäpä, jos yrityksiä=yritelmiä ei miljardeilla tuettaisiin, kevenisikö sitä kautta verotus ja myös koko yrityskentän sillai normaalin luonnollisesti.
Beng Anonyymi kirjoitti:
23:38
Onko tuo ihan totta?
Vienti?
Jotenkin tämä hokema on saanut vallan ja kukaan ei aseta kyseenalaiseksi.
Nyökytellään vain.
Entäpä, jos yrityksiä=yritelmiä ei miljardeilla tuettaisiin, kevenisikö sitä kautta verotus ja myös koko yrityskentän sillai normaalin luonnollisesti.
BengMiten vaikuttaa tuhansien työttömyys, miljardit tarkoitat koko yritys sektoria.
Yrityksiä tuetaan muissakin maissa, maat ei muutenkaan vertailukelpoisia.
Jossain tehdää kompromissit onko syytä tukea, valtio tukee vähän joka paikassa ja toisella kädellä viedään pois.
Sosisaallinen tuki eri muodoissaan tuskin liian antelias suomessa, vika löytyy suurimmalta osalta väestön rakenteesta. Sen takia Orpokin tuskailee ( tuskin koska hänen tulot kasvaa ) menoja enemmän kuin tuoloja, vanha vitsi millä korjataan.
- Anonyymi
kuinka monesta jäsenestä SAK tilittää maksuja eurooppalaiselle yhteisjärjestölle, NÄMÄ luvut ovat aitoja, sillä SAK EI HALUA MAKSAA haamujäsenistä eli lukee pois eläkeläiset, opiskelijat, vapaajäsenet kuolleet ....
kun joutuisi niistä maksamaan
valhepukkijärjestö SAK on pienempi kuin Loimaan kassa YTK
AKAVA OHITTAA PIAN SAK:N JÄSENMÄÄRÄN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000007657288.html
NÄIN SE LAIVA KÄÄNTYY Onkos oppositiolla ollut mitään muuta ehdotusta talouden kuntoon saamiseksi kuin ne monet mielenosoitukset, Purran ja Orpon päitten leikkaamiset ja lakkoilut?
Työllä on ennenkin vaurastettu.
EK-valtiovarainministeriö antoi neuvot leikkauksille luulisi heidän antavan keinot talouden kasvulle, antoivat 100 000 työllistettyä., ei työttömyyttä neuvoneet.
Mikäli työvoimaa ei löydy kotimaasta, voi maahanmuutto puolue hoitaa työvoimaa sitä mukaa kun Orpo ja EK lisäävät työpaikkoja.
Sitten hyvä hallitus ei muuta hihat käärittävä ylös ja töihin palkkanne eteen, ei teidät valtaan äänestäneet kauan katsele laiskoja.- Anonyymi
Lupasiko hallitus tosiaan työllistää 100 000 henkilöä kolmessa kuukaudessa, vai mikä tuo opposition hirnuminen on?
- Anonyymi
HALLITUKSEN tehtävä on hoitaa talous kuntoon ja etsiä parempia keinoja
jos nykyiset eivät tehoa. Turha huutaa oppositiota apuun.
Ei oppositio ole hallituksen jatke. - Anonyymi
Yli 33 tuhatta mamua on rantautunut Suomeen tänä vuonna. Kysymys kuuluu, onko kuranttia vai lusmuporukkaa aavikoilta?
- Anonyymi
Rasismia.
- Anonyymi
Että mikä on? Kontrollia tarvitaan rajoilla, ettei joutoväkeä virtaa sisään veronmaksajien eläteiksi.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli2462309Mitä et hyväksy miehessä/naisessa josta olet kiinnostunut?
Itse en halua, että miehellä olisi lapsia!1651489Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt541335- 741075
Tiesitkö? Farmi Suomi Kirsikka Simberg on tämän julkkisnaisen tytär - Katso tyrmäävät mallikuvat!
Oho, aikamoinen ylläri. Tiesitkö?! Kirsikka Simberg on yksi tämän kauden Farmi Suomi -kisaajista. Hänellä ei ole tuttu t31059- 78960
Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni214955Sinua tulen kyllä ikävöimään pitkään nainen
mutta oli pakko tehdä päätös oman mielenrauhan vuoksi. Toivottavasti saat elämältä kaiken mitä haluat.45855Kohta me ei enää nähdä :(
En pääse enää uppoutumaan silmiisi enkä kuunnella ihanaa ääntäsi. Elämä on pstä.39689Kärsämäki rosvojen ja tuhopolttajien kylä?
Poliisi ampui uhkaava miestä Kärsämäellä. Ja vasta joku poltti rivitalon. Mikä riivaa Kärsämäkisiä? Joko tuulimyllyjen15680