Menkää hyvät ihmiset itseenne. Miksi valtakunta on taloudellisesti ja toiminnallisesti tässä tilanteessa? Purra ja persutko sen ovat aiheuttaneet? Suomi on rakentunut toimimaan hyvinvointivaltiona reilun 4 miljoonan asukkaan kansakuntana. Mitkään toiminnot eivät ole hallitusti kehittyneet 5,5 miljoonan henkilön elättämiseen, kouluttamiseen ja terveydenhuoltoon. Olemme nyt tilanteessa, jossa vastuulliset päättäjät eivät voi enää piilotella totuutta. Tilanne on sikäli surkea, että tuottavuutemme ei ole kehittynyt mihinkään 20 vuoteen. Kulut sen sijaan ovat nousseet satoja prosentteja ”euro mukaan lukien”. Muutos on vaikea, koska peruselämisen kustannukset ovat taivaissa eikä todellisiin syihin kenenkään kohdalla saa puuttua. Miten julkisella puolella Suomessa ja ylipäätään EU:ssa voi olla yli 6000 euron kuukausipalkkoja? Miten jotkut voivat vain kävellä koko ikänsä toisten tekemisen kustannuksella?
Purrako on todella syyllinen
66
708
Vastaukset
- Anonyymi
Ei ehkä syyllinen mutta osa ongelmaa.
- Anonyymi
Kyllä jos noi muutokset toteutuu. Mikä Helvetin hyvinvointi alue ehkä pahoinvointi alue. Mene sinä itseesi ja mieti asiaa
- Anonyymi
Kukahan nyt ymmärtää asiat väärin? Marinin hallitus laittoi hyvinvointialueet pystyyn, niin että tulevat voimaan vasta myöhemmin ja "unohtivat" kokonaan huolehtia niiden rahoituksesta. Tämä hallitus joutuu nyt järjestämään rahoituksen ja kunnat karsimaan monista asioista. Vasemmisto meuhkasi viime kaudella, että valtion laina on ilmaista eikä tarvitse maksaa takaisin. Totuus on, että ensi vuodelle tarvitaan n. 2500 miljoonaa euroa korkoihin. Saarikko ja Marin syyttävät koronaa. Kumma juttu, että muiden pohjoismaiden taloudet eivät menneet koronan johdosta kuralle. Korona ja Venäjän hyökkäyskin jatkuu edelleen ja siihen liittyvät kulut vain kasvavat. Ottakaa nyt silmä käteen älkääkä uskoko kaikkea mitä ne liiton ihmiset teille syöttävät. Totuus on se, että nykyhallitus on mahdottoman edessä. Jokaisen suomalaisen on syytä heitä kiittää ja kumartaa, jos onnistuvat pelastamaan hyvinvointiyhteiskunnan ja samalla vielä saamaan joutilaita töihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Marinin hallitus laittoi = Kokoomus-demari-persu yhtenäispuolueen demari-huijaus
Tämä hallitus joutuu nyt = Amerikkalaisen "kovan kapitalismin" 1990-luvulla alkaneen toteuttamisen loppuun saattaminen
Vasemmisto meuhkasi = Suomen harvalukuinen vasemmisto ei ole ottanut velkaa kun ei ole ollut missään hallitusvastuussa
muiden pohjoismaiden taloudet eivät menneet = Suomi on historiansa seurauksena Ruotsin käsikassara ja nyt tyhjäksi lypsetty
jos onnistuvat pelastamaan hyvinvointiyhteiskunnan = Ruotsi-Suomen porvarin asialistalla ei ole hyvinvointiyhteiskuntaa
Itsepähän äänestätte huijareita. - Anonyymi

Itsepähän äänestätte huijareita.Syy on kyllä huijarin eli Riikka Purran. Kuinka kehtasi. Teki itselleen vain hallaa. Tyhmä akka. Kyllä petetyt äänestäjät muistaa valehtelija Oyrran.
- Anonyymi
Miten muiden palkkataso kuuluu aloittajalle? Miten se sulta on pois jos tienaa 6000€/kk?
- Anonyymi
En haluaisi maksaa pasianssin peluusta noin isoa liksaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En haluaisi maksaa pasianssin peluusta noin isoa liksaa.
Suomessa iltapäivälehdet vahtivat ettei ministerit pimitä ylimääräistä rahaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa iltapäivälehdet vahtivat ettei ministerit pimitä ylimääräistä rahaa.
Siksihän Orpo leikkaa muiden asumistukia että olisi varaa antaa hänelle itselleen monta asuntoa ilmaiseksi.
- Anonyymi
Kuuluu koko kansalle, jos julkisella puolella maksetaan ylisuuria palkkoja. Julkista puolta toki tarvitaan, mutta tässä taloustilanteessa sen palkat maksetaan lainarahalla. Toinen pointti on se, että lääkäreitä lukuunottamatta kukaan ei ole siellä niin hyvä tai tärkeä, että yli 6000 euron palkka olisi perusteltu. Sama koskee EU:kin. Yrityspuolella maksakoon yrittäjät niin paljon kuin on varaa, mutta yrityksiltä pitäisi olla pankkitakaus puolen vuoden palkoille, koska taas on eletty yli varojen ja ollaan palkkaturvan kimpussa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomessa iltapäivälehdet vahtivat ettei ministerit pimitä ylimääräistä rahaa.
Vigilius jo koitti mutta onneksi joutui heti kiinni.
- Anonyymi
Lulu on huijari, missä on se hänen kuuluttamansa avoimuus?
- Anonyymi
Oli jo Lululla sotkuja jo Hä.eenlinnan valtuustossa. Hyvä ettei saanut kaveriaan huijaria erityisavustajaksi. Senkin koitti salata. Kyllä on erikoisia ministereitä persuissa.
Mari Rantanen voisi opetella kieliä jos kerran joutuu edustanaan Suomea. Eikö sivistyspuolue Kokoomusta jo vähetä jo persujen sotkut. Kyllä on ihan oikea nimi tälle hallitukselle kauhukabinetti.
- Anonyymi
3 vuosikymmentä kansan pilalle sosialisointia yhä kattavammin etuuksin on johtanyt tähän tilanteeseen. Rahat on loppu ja nyt pitää pakko-leikata.
Leikkauksista huolimatta 11,5 miljardia uupuu rahaa.
Ja tämä tilanne on vain 1/3 leikkauksien määrästä mitä Iiro Viinanen teki 1990-luvulla
https://yle.fi/a/74-20051532
Nykyinen kansan valitus kertoo vain että liian hyvälle on totuttu.- Anonyymi
Juurikin noin, kansa ja valtio ovat eläneet jo pidemmän aikaan yli varojensa.
- Anonyymi
Juu, Suomen EU-velkarahalla elävän porvarin mielestä Suomessa on 80% liikaa ihmisiä.
- Anonyymi
Kuulutko näihin liian hyvälle totuttu persuihin. Nyt sitten äkkirikastunut persu varnaan..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juurikin noin, kansa ja valtio ovat eläneet jo pidemmän aikaan yli varojensa.
Mitäs sitten. Pistä asiat hoitoon kun luulet olevinasi niin viisas asian suhteen.
- Anonyymi
Hyvätuloisten rasistien hallitus
- Anonyymi
Katkera kommentti kelan elätiltä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katkera kommentti kelan elätiltä
Eipä se sun paperin pyörittämises tuota yhtään mitään muuta kuin lisää himmeli-velkaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katkera kommentti kelan elätiltä
Persuissa on paljon Kelan tuella eläviä n. 39 %. Mitä teet heille. Köyhäsiipi äänesti petturi Purraa.
- Anonyymi
Pettäjä-Purra - suurpääoman asialla.
- Anonyymi
Pitäisi nyt äänestäjiensä puolia kuten Orpokin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitäisi nyt äänestäjiensä puolia kuten Orpokin.
Hyvin sanottu. Orpo pitää äänestäjiensä puolia. Mutta mitä tekee Purra? Kurittaa äänestäjiään. Siinä on keskustelun aihetta. Selittäkää persut, että miksi Purra petti äänestäjänsä?
- Anonyymi
No mutta nyt tärkeintä on laskea reilusti kansanedustajien ja muiden rikkaimpien verotusta ja sitä varten pitää tietenkin ottaa helvetisti velkaa korkealla korolla. Millään muulla ei ole mitään väliä kunhan rikkaiden veroja saadaan laskettua.
- Anonyymi
Syy on edellisen vasemmisto / feministihallituksen
- Anonyymi
Emmätiä. Eiköhän se ollut Jyrki Käteinen joka tän alasajon aloitti. Myi Suomen tai oikeastaan antoi sen pois.
- Anonyymi
Sehän on vaan sinun mielipiteesi. Seuraa vähän enemmän politiikkaa ua tule sitten vasta kertomaan mielipiteesi. Persu on persu!
- Anonyymi
Riikka ja Lulu ja Wille on parhaat ministerit.
- Anonyymi
Kaikista tyhmimmät koko hallituksessa. Vääryydellä ja viekkaudella istuvat hallituksessa. Mihin unohdit Mari Rantasen, ei osaa edes ruotsia. Kuinka muka kommunikoi ruotsalaisten kollegoidensa kanssa?

Varmaan samalla tavalla kuin muidenkin ulkomaalaisten kanssa eli hankkii tarvittaessa tulkkausapua.
Tosin huono toimintakyky muissa asioissa ei herätä luottamusta.
- Anonyymi
Sossut ajoivat maan perikatoon hövelillä rahanjakopolitiikallaan. Kaiken maailman vammaisille, vaivaisille, lapsiperheille ja maahanmuuttajille korvataan kaikki mitä kehtaavat vaatia - autotallit, lemmikkien ruuat, henkilökohtaiset avustajat jokaikiselle, kaikki ilmaiset palvelut ja eläminen luksuslukaaleissa. Persut vielä lisäävät velaksi elämistä. Tavallinen työtä tekevä ja veroja maksava kansa kärsii. Repikää siitä.
- Anonyymi
Onneksi kärsi vaalitappion. Kyllä kansa tietää - ja kostaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi kärsi vaalitappion. Kyllä kansa tietää - ja kostaa!
Työhuonekunnan kahviautomaatilla puhutaan noin. Valveutunut kansa on odotellut korjausliikettä jo useita vuosia ja kauhulla katsellut kuinka kaikki toiminnot rapautuivat viisikon käsissä.
- Anonyymi
Toimeentulotuki on alle prosentin kaikista valtion menoista joten liioittelet ongelmaa. Käänteisesti sama asia sen leikkaaminen ei ratkaise ongelmia vaan ainoastaan lisää niitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi kärsi vaalitappion. Kyllä kansa tietää - ja kostaa!
Kyllä kansa muistaa hyvin petturi Purran.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työhuonekunnan kahviautomaatilla puhutaan noin. Valveutunut kansa on odotellut korjausliikettä jo useita vuosia ja kauhulla katsellut kuinka kaikki toiminnot rapautuivat viisikon käsissä.
Luulet vaan. Mistä voi tietää varmasti, että kaikki ovat samaa mieltä kanssasi. Tämä nelikko ei kauaa istu kasassa.
- Anonyymi
Millä keinolla nuo työväenpuolueen persujen äänestäjät ovat yht' äkkiä rikastuneet. Onko Venäjän keinot?
- Anonyymi
Emme välitä järkiargumenteista saati logiikasta.
Haluamme huutaa "purrapersua" psyykoosissamme, koska saamme siitä mielihyvää. - Anonyymi
Näin on purra ja halla ei valehtele,mitä nyt lämpimikseen puhuvat. Ei polttoaineiden hinnan nousulle,1 euro/litra hinnaksi. Pienipalkkaisille ei tule leikkauksia, no just,ei tainnut oikein natsata taaskaan.
- Anonyymi
Persut ja totuus ovat 2 ihan eri asiaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Persut ja totuus ovat 2 ihan eri asiaa.
Oikeassa olet. Persujen totuus n:o 1: Suomi on taloudellisesti ja sen myötä toiminnallisesti aivan kuralla. Totuus n:o2: Hallitusohjelman mukaisin toimin asiat tulee saada kuntoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeassa olet. Persujen totuus n:o 1: Suomi on taloudellisesti ja sen myötä toiminnallisesti aivan kuralla. Totuus n:o2: Hallitusohjelman mukaisin toimin asiat tulee saada kuntoon.
Persujen totuustotuudet:
1. Se ei meille käy
2. Bensan hinta laskee - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeassa olet. Persujen totuus n:o 1: Suomi on taloudellisesti ja sen myötä toiminnallisesti aivan kuralla. Totuus n:o2: Hallitusohjelman mukaisin toimin asiat tulee saada kuntoon.
Taidat olla itse ihan kuralla Purran valehtelun takia. Eli petti äänestäjänsä.
- Anonyymi
Hallituksella perusteltu ohjelma ja keneltäkään ei aivan kohtuuttomasti leikata. Kukaan ei tietty halua sentinkään leikkausta. Opiskelijat hilluvat noin 50 euron leikkauksesta, joutuvat muka ottamaan lainaa lisää, ja töitä lisää ja eivät valmistu kaiketi koskaan. Näin pienituloisena eläkeläisenä voi sanoa, ettei olisi varaa opiskelija elämään. En voi käydä matkoilla enkä bilettämässä enkä asua kalliissa lähes 800 euron asunnossa.
- Anonyymi
Paljonko maksaa matkat elokapinan tapahtumiin ja ylöspito niissä festareissa? Siitä ainakin voisi säästää, kun osoittaisi mieltään omassa pihassaan.
- Anonyymi
Varmasti sinä oletettavati elämää nähneenä ymmärrät, että opiskelijoitakin on monenlaisista lähtökohdista. Toisilla vanhemmat iskevät rahaa pöytään ja toiset elävät äärimmäisessä köyhyydessä joihin verrattuna sossupummit ja kaltaisesi eläkeläiset ovat suurituloisia. Mikä on intressisi valehdella ja vääristellä?
- Anonyymi
Kyllä eläkeläisenä pitää jo olla itse maksettu asunto ja riittävä työeläke. Lisäksi eläkesäästöjä ja perintöjä yms. Täytyy olla asiat huonosti jos täällä pitää julistaa katkeruuttaan köyhille opiskelijoille. Opiskelijat ovat maamme tulevaisuus ja heillä täytyy olla mahdollisuus mahdollisimman lainattomaan opiskeluun. Opintorahan määrä on itsenäisesti asuvalla 18 vuotta täyttäneellä 279,38 € ja asumislisä noin 89 € kuukaudessa.
Mitä jos keskittyisit tuottamaan jotain positiivista tähän yhteiskuntaan edes henkisellä tasolla ja lopettaisit ilkeän, katkeran ja kateellisen vuodatuksesi? - Anonyymi
Hallitusohjelman mukaan minulta leikataan 31 prosenttia nettotuloistani, koska omistusasujilta leikataan asumistuet kokonaan pois. Olen omistusasunnossa (alle 50 neliötä vanhassa kerrostalossa) asuva pitkäaikaistyötön, lainat olen maksanut pois. Eli kuukauden nettotulot (joista maksetaan koko eläminen) vähenevät 951 -> 656 €. Pakollisten asumiskulujen (yhtiön remontti- ja hoitovastikkeet ja vesimaksu) jälkeen jää 196 €/kk, jolla pitäisi maksaa vakuutus, sähkö, ravinto, hygienia, vaatteet, sanomalehti, bussilippu, kännykkäliittymä ja terveydenhuollon asiakasmaksut. Eihän raha riitä näihinkään, saati palovaroittimen uuteen paristoon!
Sopisiko sinulle sama leikkaus, jos tämä ei ole mielestäsi kohtuutonta?
- Anonyymi
Jopas on taas syväanalyysiä joka perustuu pelkkään valehteluun ja vääristelyyn. Eihän tällaista asiavirheitä täynnä olevaa roskaa voi keksiä kuin täysin maailman menosta pihalla olevat yksilöt.
Ruotsissa muuten talous porskuttaa koska västörakenne on maahanmuuton ansiosta paremmassa kunnossa.- Anonyymi
Suomalaiset rahoittavat ruotsalaisen suurpääoman joka yllä pitää kansankotia verovaroin.
Kiitos Suomen petturi-päättäjät! - Anonyymi
Ruotsissako?? Olin kuulevinani uutisista, että siellä pyydetään jo sotilaitakin mukaan rauhoittamaan innokasta työntekoa. Eikö kansantalous ole kokonaisuus, joka muodostuu tuloista ja menoista, hyvistä ja huonoista asioista? Toivottavasti Ruotsin malli ei tänne tule. Pelottaa kyllä, kun Haaparannalta voi tulla tänne miten haluaa.
- Anonyymi
Nyt pikku purrakin huomasi että polttoaineen hinta johtuu maailmantaloudesta,ei hallituksesta,heh heh,hauska kusettaja. Marinin syyhän se oli persujen mielestä...
- Anonyymi
eikä lulukaan tajua,no se mitään uutta,parantaa autoilijan asemaa,hintojen noustessa,voi perskuta persujen kusetuksia
- Anonyymi
Tää nyt oli tiedossa,kokoomus vedätti persuja. Hävettää tutut äänestäjät ja vahvat ps kannattajat,valheet meni läpi.
- Anonyymi
Älä turhaan itseäsi häpeä, ihminen on tyhmä ja erehtyväinen.
- Anonyymi
Veteraanimme rakensivat AY-liikkeen ja taistelivat työläisen edut ja oikeudet, joka johti pohjoimaiseen hyvinvointimalliin ja vaurauteen. Purra räkii tämän perinnön päälle ja siten halveksuu kaikkea saavutettua. Ei edes yritä luoda sopua, vaan ylimielisenä tiuskii norsuluutornissaan ja samalla alentaa omaa verotustaan.
- Anonyymi
Oikein todettu. Kaikki rakennettiin ja perustui lähtökohtaisesti työpaikoilla työskentelevien ihmisten toimintaan ja työnantajien joustavuuteen. Suomen kansa rakensi yhteistyössä järjestelmän itselleen. Kuinkas sitten kävikään…Jo vuosia on perälauta vuotanut ja työn tuottavuus laskenut. Onneksi nyt on maassa hallitus, joka yrittää saada kaikki töihin ja sitä kautta vähitellen taloutta kuntoon.

Tähän minäkin haluan uskoa. Yhteistyöllä asioita hoidetaan eikä puskista huutelemalla. Maailma muuttuu ja siinä muutoksessa on turha jäädä paskat housussa kitisemään, vaan kääriä hihat ja ryhtyä homiin. Paljon on tällä ihmiskunnalla tehtävää, mutta antaa muiden tapella samalla pieni sisukas Suomi senkun porskuttaa!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikein todettu. Kaikki rakennettiin ja perustui lähtökohtaisesti työpaikoilla työskentelevien ihmisten toimintaan ja työnantajien joustavuuteen. Suomen kansa rakensi yhteistyössä järjestelmän itselleen. Kuinkas sitten kävikään…Jo vuosia on perälauta vuotanut ja työn tuottavuus laskenut. Onneksi nyt on maassa hallitus, joka yrittää saada kaikki töihin ja sitä kautta vähitellen taloutta kuntoon.
Olisi hyvä saada edes melkein kaikki töihin. En vain ole huomannut minkään hallituksen millään tavalla patistelevan työnantajia palkkaamaan meitä työttömiä. Meiltä viedään kannustimet ottaa vastaan osa-aikatyötä, mutta kokoaikatyöhön ei oteta.
Työnantajaa ei näytä palkkaaminen kiinnostavan. No, eipä se juuri hänen kukkarossaan näykään, että työtön kituuttaa niukalla sosiaaliturvalla.
- Anonyymi
purrasta keroo kaiken se, että arvostaa rumppia ,mikä taas sataa pikku putlerin laariin
- Anonyymi
Sdp ja Marin teki velkaa ja nyt vaan naristaan. Suomessa on liian vähän rikkaita ja näitä köyhiä aivan liikaa.
- Anonyymi
Joo ja nykyinen hallitus vielä enemmän,siinä sivusa vie rahat pienituloisilta. Ei tullut yritystukiin puuttua kun niistä hyötyvät ainoastaan omistajat. työpaikkoja ei tule rahallakaan ja siirto halpismaihin,muuhun ne ei pysty. Onneton yritysjohto suomessa,kerjää vaan tukia.
- Anonyymi
PS toi maahan lukuisia rikollisia ympäri maailman. Oikeuttavat oman olemassa olonsa näiden rikollisten tekosilla.
Tyypillistä sosiopaattien toimintaa.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit32728Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1581351Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491165Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä191037- 1261030
Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2071020Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223974Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk300915- 42909
- 72875