Oletko miettinyt...

Joudummeko sietämään sinua keskuudessamme vielä tämänkin päivän?
Jo varhaislapsuudessa sinä jouduit kasvamaan ympäristössä, joka oli kaikkea muuta kuin tasapainoinen, lämmin ja rakastava niin kuin kaikilla muilla tuntui olevan.
Sinulla ei ollut tukena kuin loputtomalta tuntuva musertava ahdistus, joka ylitti tajuntasi ja johtui vain ja yksinkertaisesti siitä, että sinua ei huomioitu ikinä, vaikka kuinka pulppusit lapsen omaisesti kuin öljylähde lämmintä ja hellyttävää energiaasi ympärillesi.
Aina varhaisesta lapsuudesta murrosiänmetreille kyyhötit itseksesi hämärtävän huoneesi hiljaisessa yksinäisyydessä tietämättä siihen syytä. Samalla, kun pihalla leikkivien lasten äänet kantautuivat hieman raollaan olevasta ikkunastasi, kunnes vaimea-akustinen huoneesi tukahdutti äänet sisäänsä niin kuin sinäkin tukahduttamalla yritit kätkeä omat tunteesi.

Tänään ikkunastasi tullut vaimea ilmavirtaus sai yhtäkkiä verhosi huojumaan, jolloin himmeän kajastava valokeila liikahteli epäsäännöllisesti nyt jo kalpeilla kasvoillasi, saaden sinut muistelemaan kuin kohtalonivalla, jälleenkerran sitä syyspäivää, josta vieläkin saat takaumia.

Sinä syyspäivänä, koivujen kaartuessa hennosti ikkunaasi kohden pudotellen ruskan kellertämiä lehtiä, joissa vesipisarat kimaltelivat sateen jälkeisen auringonpaisteen lailla, silloin tunsit ensimmäisen kerran olevasi täysin yksin tässä suuressa maailmassa.
Silmästäsi valui hiljalleen kirkaskyynel pitkin pyöreitä poskiasi, jonka sitten hitaasti ja häpeillen pyyhkäisit paitasi helmaan samalla yrittäen röyhistää uljaasti rinnustasi ja keräten rohkeuttasi.
Ja vain, ja ainoastaan, jotta olisit voinut tuoda itseäsi ja tarpeitasi edes hieman esille, mutta ei, jälleenkerran sait läheisiltäsi vain yhtä kylmiä ja nyrpeitä katseita osaksesi kuten aikaisemminkin.
Siitä hetkestä lähtien tiesit varmuudella, että et ole millään tavalla inhimillinen etkä myöskään ansaitse ihmisyyteen kuuluvia oikeuksia. Myöskään vanhempasi eivät halua tunnustaa sinua lapsekseen saatikka olla missään tekemisissä kanssasi sillä et yksinkertaisesti ole terve elinkelpoinen yksilö yhteiskunnassamme, olethan psyykkisesti sairas homoseksuaali.

Tänä päivänä kärsimystäsi on takana jo vuosia ja kun katsot tulevaisuuteen tiedät, että syy ja ratkaisu valoon mitä näet tunnelinpäässä on vain toinen juna. Kysyn siis, miksi sahaat omaa oksaasi tuskallisen hitaasti ja kärsien, kun voisit tehdä sen nopeasti ilman tuskaa? Ketään tuskin kiinnostaa irvokkaan ja sairaan mielesi kohtalo.
1143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hei Mica,

Kylläpä kirjoitat koskettavasti itsestäsi ja tuntamuksistasi. Olet joutunut kokemaan itsesi valtavan hyljätyksi ja yksinäiseksi. Lapsuutesi haavat ovat yhä avoimia. Tunnet ettei sinua ole rakastettu eikä rakasteta.

Minkähän ikäinen olet? Onko sinulla ystäviä / ihmisiä, joille voisit puhua? Hienoa että edes täällä kerroit itsestäsi.

Kyllä sinä olet tärkeä, vaikket ehkä siihen voikaan uskoa, jos et ole saanut kokea jonkun sitä sinulle osoittavan sanoillaan ja teoillaan eli siis jos sinua ei ole rakastettu tarpeeksi.

Jokainen meistä tarvitsee rakkautta. Ilman rakkautta elämä on kuin elämä ilman ravintoa tai juotavaa, hidasta kärsimystä. Ilman rakkautta, voisikohan näin vahvasti sanoa, ei ole todellista elämää, on vain tyhjä olemassa olo. Jokainen meistä tarvitsee rakkautta - rakkautta joka vakuuttaa meille, että sinä olet arvokas juuri sellaisena kuin olet. Todellinen, pyyteetön rakkaus ja välittäminen saattaa olla nykyään kovin harvinaista. Todellisen rakkauden puutteessamme ja kaipuussamme saatamme sitten lähteä etsimään jotain jonka luulemme olevan vastaus tarpeeseemme, mutta joka onkin vain rakkauden jäljitelmä tai vääristymä.

Ehkä sinua ei kiinnosta, mutta itse ajattelen niin, että esim. juuri homoseksuaalinen "rakkaus" on eräs tällainen tavallaan rikkinäisen rakkauden muoto. Sen taustalla ovat kuitenkin todelliset, tyydyttämättä jääneet rakkauden ja hyväksymisen tarpeet. Tämä (mm. isän) rakkauden tarve sitten ehkä seksualisoituu viimeistään murrosiässä, ja kohdistuu toisiin miehiin, joilta etsitään maskuliinista rakkautta ja vahvistusta homoseksuaalisten ajatusten ja tuntemusten tai seksin kautta.

Jospa voisin vakuuttaa sinulle, että sinua rakastetaan ja että olet arvokas. On olemassa Rakkaus, joka haluasisi ottaa sinut syliinsä ja parantaa haavasi. Se tunnelin päässä oleva valo voi olla muutakin kuin toinen juna. Se voi olla Rakkauden valon säteitä.

Siunausta ja Rakkauden lämpimiä säteitä sinun elämääsi, Mica!

T: Rakkauden kohtaama

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mica kirjoitti:

Joudummeko sietämään sinua keskuudessamme vielä tämänkin päivän?
Jo varhaislapsuudessa sinä jouduit kasvamaan ympäristössä, joka oli kaikkea muuta kuin tasapainoinen, lämmin ja rakastava niin kuin kaikilla muilla tuntui olevan.
Sinulla ei ollut tukena kuin loputtomalta tuntuva musertava ahdistus, joka ylitti tajuntasi ja johtui vain ja yksinkertaisesti siitä, että sinua ei huomioitu ikinä, vaikka kuinka pulppusit lapsen omaisesti kuin öljylähde lämmintä ja hellyttävää energiaasi ympärillesi.
Aina varhaisesta lapsuudesta murrosiänmetreille kyyhötit itseksesi hämärtävän huoneesi hiljaisessa yksinäisyydessä tietämättä siihen syytä. Samalla, kun pihalla leikkivien lasten äänet kantautuivat hieman raollaan olevasta ikkunastasi, kunnes vaimea-akustinen huoneesi tukahdutti äänet sisäänsä niin kuin sinäkin tukahduttamalla yritit kätkeä omat tunteesi.

Tänään ikkunastasi tullut vaimea ilmavirtaus sai yhtäkkiä verhosi huojumaan, jolloin himmeän kajastava valokeila liikahteli epäsäännöllisesti nyt jo kalpeilla kasvoillasi, saaden sinut muistelemaan kuin kohtalonivalla, jälleenkerran sitä syyspäivää, josta vieläkin saat takaumia.

Sinä syyspäivänä, koivujen kaartuessa hennosti ikkunaasi kohden pudotellen ruskan kellertämiä lehtiä, joissa vesipisarat kimaltelivat sateen jälkeisen auringonpaisteen lailla, silloin tunsit ensimmäisen kerran olevasi täysin yksin tässä suuressa maailmassa.
Silmästäsi valui hiljalleen kirkaskyynel pitkin pyöreitä poskiasi, jonka sitten hitaasti ja häpeillen pyyhkäisit paitasi helmaan samalla yrittäen röyhistää uljaasti rinnustasi ja keräten rohkeuttasi.
Ja vain, ja ainoastaan, jotta olisit voinut tuoda itseäsi ja tarpeitasi edes hieman esille, mutta ei, jälleenkerran sait läheisiltäsi vain yhtä kylmiä ja nyrpeitä katseita osaksesi kuten aikaisemminkin.
Siitä hetkestä lähtien tiesit varmuudella, että et ole millään tavalla inhimillinen etkä myöskään ansaitse ihmisyyteen kuuluvia oikeuksia. Myöskään vanhempasi eivät halua tunnustaa sinua lapsekseen saatikka olla missään tekemisissä kanssasi sillä et yksinkertaisesti ole terve elinkelpoinen yksilö yhteiskunnassamme, olethan psyykkisesti sairas homoseksuaali.

Tänä päivänä kärsimystäsi on takana jo vuosia ja kun katsot tulevaisuuteen tiedät, että syy ja ratkaisu valoon mitä näet tunnelinpäässä on vain toinen juna. Kysyn siis, miksi sahaat omaa oksaasi tuskallisen hitaasti ja kärsien, kun voisit tehdä sen nopeasti ilman tuskaa? Ketään tuskin kiinnostaa irvokkaan ja sairaan mielesi kohtalo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu