Elin elämäni kohokohtaa, minulla oli olutta kotona. Tilanne oli harvinainen, sillä yleensä sossun rahoilla ei bisseä osteltu. Kolmannen tölkin jälkeen alkoi laulattaa. Vitustako se lauluinnostus siihen sikisi? Päätin kokeilla perinteistä ööö-huutoa tuuletusikkunasta. Harmittavasti vain huoneen tuuletusikkuna oli kovin kapea, mutta pää mahtui siitä juuri ja juuri ulos. Vedin keuhkot täyteen ilmaa, kun korviini kantautui ääni:
- Töööö, tötötötöööö
- Vittu mitä paskaa, karjaisin huutoni sijasta harmistuneena.
- Töööö, tötötötöööö
Yritin tempoa päätäni takaisin lämpimään, mutta korvat perkeleet ottivat kiinni. Tilanne paheni entisestään, kun totesin suun ja käsien olevan kaljanjuonnin kannalta kovin hankalasti. Tuliko tässä perkele nyt raitistumiseni ensimmäinen päivä, siis sitten kun selviän kolmen kaljan kännistä? Jos saisin tuon tööttääjän kiinni, niin tööttäisin sitä nyrkillä siihen malliin, ettei se edes tajuaisi, mikä sitä tööttäsi ja millä.
- Töööö, tötötötöööö, kuului aivan suoraan alapuoleltani.
Olin kolmannessa kerroksessa ja katsoin vittuuntuneena maahan. Onneksi minulla ei ollut vielä tekareita, olisin ollut niiden potentiaalinen pudottaja juuri tällä hetkellä. Koffin sumentamien silmien kautta totesin alapuolellani kävelevän arviolta kolmemetrisen linnun, jolla oli suussa iso torvi. Lintu olisi vielä mennyt jotenkin tajuntaan, mutta sen vetämissä rattaissa istuva sinfoniaorkesteri meni jo tämän humalankin yli. Vittu tätä maailmaa. Onko tosiaan orkestereidenkin talous siinä mallissa, että niiden kuskaamiseen pitää valjastaa viaton luontokappale? Harmistuneena orkesterin rahatilanteesta, kiskoin itseni väkisin takaisin sisälle ja korkkasin neljännen oluen.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Mutta hauska.
"Tilanne oli harvinainen, sillä yleensä sossun rahoilla ei bisseä osteltu."
Minulla on ollut sellainen käsitys, että juuri niillä bisset hankitaan.
Arvoasteikolla 1-10
Tästä tööttään 7 ½
T. Sherlokki (c) 2005
Tööttäsin tuon hetkessä, joten arviosi ylitti kaikki odotukseni. Tuo sossujuttu johtuu siitä, että jalkapuoli ja ylipainoinen eukko syö yleensä kaikki sossurahat ja kaljaan niistä ei normaalisti riitä.
Okei, olisin voinut sen selittää tuossa tekstissä, mutta säälin eukkoa. Nyt säälin itseäni, jos tämä paljastus tulee kotona ilmi.
Tööt!
"Tööttäsin tuon hetkessä,"
Useasti pureva huumori tulee hetken huumassa.
Väkisin miettimällä ei saa kiinnostavaa aikaiseksi.
Huomaa hyvin (nykyisistä) kotimaisista huumoriohjelmista.
T. Sherlokki (c) 2005
ehdottomasti sun pitää julkaista lisää näitä. Mahtava piristys näihin itsetuhoisiin, ylilennokkasiin, satatuhattakertaa käsiteltyihin tylsyysaiheisiin.
Bravo, bravo, bravo!
Kyllä tätä luki, kiinnostaisi lukaista sinulta jokin pidempikin stoori.
Tuo härmäläinen kiroilu ei sytytä ainakaan minussa mitään intohimoja. Valitan.