Lohikäärmeen taikoja

piupaupou kirjoitti:

Hiljainen sade rummutti korkeaa ikkunaa.
Enewig katseli ulos ankean harmaaseen kesäsäähän kapeasormiset kädet ikkunan valkeilla karmeilla. Hän puri hammastaan ja painoi päänsä. Ikävä ja epätoivo viilsivät hänen rintaansa.

"Sanoinko jotain sopimatonta, herrani?" tummatukkainen palvelustyttö kysyi varovasti pitkän miehen selkäpuolelta.
Tämä pudisti päätään ja selvitti kurkkuaan.
"Eijei, et ollenkaan. Minä vain olen vähän ajatuksissani."
Hän kääntyi hymyillen tytön puoleen.
"Toistaisitko viestisi?"
"Kerinan Zermille pitäisi antaa uusi uhri," tyttö kertoi vaimeasti ja nyrpisti kapeaa nenäänsä.

Enewig huokaisi ja nyökkäsi.
Jokaisella kuningaskunnalla oli suojelijalohikäärmeensä, joka piti huolta kansansa hyvinvoinnista ja puolisti vihollisilta. Mutta, kuten kaikki lohikäärmeet, nekin olivat varsin ahneita, ja niiden palveluksista piti maksaa, eikä hintana aina ollut raha. Zermin, Kerinan kuningaskunnan suuri hopeanvihertävä lohikäärme, erikoisuuksiin kuului halu saada aina 'maku-pala' hyvin tehdystä vuodesta eli ratsu ja ratsumies. Se oli muiden kuningaskuntien mielestä aivan liian alhainen hinta, ja Kerinan hyvä tilanne aiheutti kateuden kihinää.

Mutta vielä ei ollut vuotuisen uhrin aika, joten Zermillä taytyisi olla muuta asiaa, Enewin mietti otsa lievästi rypyssä.

"Onko hänellä erityisiä vaatimuksia tällä kertaa," Enewig tiedusteli ja hieraisi otsaansa. Tyttö katsoi häneen pahoittelevasti.
"Emme ole saanneet tarkempia tietoja. Teidän täytyy ratsastaa tapaamaan häntä," hän sanoi katsellen kenkiensä kärkiä.
"Käske satuloida kaksi hevosta. Lähden niin pian kuin on mahdollista," Enewig pyysi ja hyppelehti kevyi askelin pari askelmaa alas ikkunanedustan korokkeelta.
"Kaksi, herrani?" tyttö kysyi ihmeissään ja kohotti katseensa kuninkaan silmiin.
"Tottahan otan... saattajan mukaan, jos..." Enewig vaikeni hetkeksi, "jos minulle sattuisi matkalla jotakin."

Palvelustyttö katsoi kuningastaan kummissaan, mutta niiasi ja poistui suorittamaan annettua tehtävää.

Enewig jäi katselemaan hymyillen hänen peräänsä.
Hän ei pelännyt vihreän kohtaamista, sillä lohikäärmeetkään eivät syö kuninkaita, eikä hän pelännyt 'saattajansa' puolesta, sillä hän tuli suvusta, jota lohikäärmeet kunnioittivat ja enewig tiesi hänen olevan erittäin hyvä lohikäärmeiden kaatamisessa. Huokaisten nuori kuningas kääntyi jälleen ikkunan puoleen.

*****

Tunnelin lattia ja katto viettivät loivasti alaspäin, ja hevoset alkoivat hermostua. Enewig ja hänen saattajaksee lähtenyt lintujenkesyttäjä Tiran joutuivat taluttamaan niitä eteenpäin. Ilma oli lähes miellyttävän lämmintä ja raikasta, vaikka siinä olikin aavistuksenkaltainen rikin katku.

Enewig huomasi toverinsa olevan melkein yhtä hermostunut kuin hevosensakin.
"Mitä nyt?"
"Vaikka sukuni onkin asunut aina lähellä käärmeitä, minä en ole onnistunut koskaan näkemään sellaista," Tiran mutisi ja virnisti nolona. Enewig hymyili hänelle rauhoittavasti, mutta vaipui pian itsekin siihen pelonsekaiseen kunnioitukseen, jota hän tuntsi lohikäärmeitä kohtaan. Mutta nyt, ensimmäistä kertaa, hänestä tutui, että tämä olisi viimeinen kerta kun hän astelee tätä tunnelia pitkin.

"Olette tekin hermostunut, herra!" Tiran nauroi huomattuaan toisen mielialan.
Enewig pudisti päätään ja naurahti hänkin.
"Ei sinun tarvitse minua enää teititellä," hän sanoi Tiranille, "ei enää..."
"Ehkä on kuitenkin kaikkien kannalta parasta, jos minä teitittelen sinua," Tiran vastasi yllättävän tiukasti ja ohitti Enewigin muutamalla askeleella. Enewig katsoi häntä hetken kaihoisasti ja nyökkäsi sitten. Aihe oli oikea, mutta paikka väärä.
"Tästä puhutaan vielä," hän mutisi huppuunsa. Tiran hymyili, vaikkei näyttänytkään hymyään kuninkaalle.

Tunneli avautui suunnattomaksi luolaksi, jonka pitivät kasassa kääpiöiden valmistamat selkeälinjaiset pylväät ja tukikaaret. Luolan pohjalla oli kristallinkirkas järvi, johon tunnelin lattia laskeutui. Vastakkaisella seinustalla oli valtava kieleke, jolla lekotteli suuri hopeanvihreä lohikäärme. Sen nahkasiipien kärjet hipoivat veden peilityyntä pintaa ja se nojasi päätään eturaajoihinsa ja hymyili tervetulleesti.

"Tervehdys, kuningas Enewig!" se tervehti syvällä viisaalla äänellä.
"Terve vain sinullekin, Zermi Vihreä!" Enewin huudahti vastaukseksi ja jatkoi: "Miksi haluat uhrilahjan tähän aikaan vuodesta?"
Lohikäärme näytti miettivän hetkisen ja käänsi älykkäät silmänsä Enewigiin.
"Haluan kokeilla vieläkö osaan käyttää magiaani," se vastasi, "En ota kansastasi enää toista uhria tänä vuonna."
Enewig aikoi sanoa jotakin, mutta Zermi keskeytti.
"Olen jo päättänyt kenet haluan," se ilmoitti.
Enewig huokaisi alistuneesti.
"No?"
Lohikäärme osoitti kynnellään Tirania.
"Hänet," se totesi lyhyesti.
"Ei!" Enewig älähti heti. Tiran laski kätensä hänen olkapäälleen ja katsoi rohkeasti Zermiin.
"Selvä," hän sanoi, "kerro vain, mitä minä tulee tehdä."

"Miksi teet tähän?" Enewig kysyi kauhuissan Tiranilta. Tämä kohautti olkiaan ja hymyili.
"Kerran sitä vain eletään, eikä vuosien määrä aina takaa niiden laatua," hän tuumasi jääräpäinen hymy huulillaan. Enewig katsoi häntä surullisesti, mutta nyökkäsi. Tiranin päätöshän se oli, hän ajatteli, mutta en anna hänen tehdä mitään typerää tietämättä...
"Ennen kuin uhraat itsesi kokonaan tuolle lohikäärmeelle, tahdon sinun tietävän, että... minä rakastan sinua," hän takelteli katsoen Tirania suoraan hänen tummiin silmiinsä, "enkä tarkoita, että välitän sinusta niin kuin veljestä."
Tiran hymyili hänelle ja pudisti päätään. Sitten hän purskahti sydämelliseen nauruun
"Kyllä minä sen tiesin," hän sai sanotuksi ja suuteli Enewigiä lempeästi huulille. Enewig yllättyi täysin, eikä hämmästyksensä läpi osannuty juuri edes vastata rakastettunsa hellyydenosoitukseen.

Lohikäärme tuhahti ja ilmavirtaus oli vähällä kaataa toisiinsa liimaantuneet miehet.
"Jos te kaksi nyt viitsisitte taas kuunnella minua," se murisi ukkosenkumahduksia muistuttavalla äänellään.

Saatuaan taas Enewigi ja Tiranin huomion, se jylähti selittämään, mitä aikoisi tehdä Tiranille...

*****

Myöhemmin samana kesänä Enewing istuskeli pienen kummun päällä ja katseli ilta-auringon värjäämää taivasta. Taivaan valeat pilvilampaat olivat saaneet puppuratakin ja leppoinen tuuli hyväili Enewigin kasvoja.

Enewig nousi ylös ja katsoi jonnekin taivaanrannassa. Hopeanvalkea yksisarvinen laukkasi kepeästi niityspoikki jättäen jälkeensä kukkaan puhkeavia kasveja ja linnunlaulua. Yksisarvisen selässä oli yhtä valkeisiin pukeutunut hahmo, jonka valkeat läpikuultavan hauraannäköinen iho kimalsi laskevan auringon valossa.

Kuningas Enewig hymyili ratsulle ja ratsastajalle.
"Terve sinulle Tiran, kaikkien vain puolittain todellisien olentojen johtajalle," hän kuiskasi hiljaa auringon säteille, eikä ollut enää ollenkaan varma, mitä oli nähnyt vai oliko nähnyt mitään iltatuulta kummempaa.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä