Olen 21-vuotias, ihanan 2kk poikavauvan äiti. Mieltäni vaivaa imetys - tai imettämättömyys. Tahdoin imettää, mutta olen epäonnistunut siinä ja haluaisin vertaistukea muilta äideiltä.
Tässä tarinani lyhyesti:
Vauva syntyi rv37 6. Täysiaikaisena, vaikkakin ennen laskettua aikaa. Aluksi poika ei hamunnut lainkaan ja imetyskumin ja sokeriveden avulla häntä houkuteltiin imemään. Joka syötöllä annettiin lisämaitoa, koska hän söi vain todella lyhyitä hetkiä ja tarvitsin hoitajien apua joka kerta. Oltiin sairaalassa viisi päivää ja kahtena yönä menin vessaa itkemään epäonnistuneen imetysyrityksen jälkeen. Kotiin tultuamme jokainen syöttö pelotti jo etukäteen. Tuntui että vauva hylkii minua kun ei suostunut imemään ei sitten millään. Rintapumpulla olen saanut maidontulon loppumisen estettyä, mutta määrä on vähäinen ja poika saa tuttelia pääravinnoksi ja lypsettyä maitoa lisäksi. Kolmen viikon iäsää tapahtui edistystä, mutta takapakki seurasi pian... en edes muista koska poika viimeksi söi rinnasta. Imetyskulistan ohjeita olen kokeillut, mutta maidon lisäämisen ohje "imetä, imetä ja imetä" tuntuu pahalta, sillä miten imettää kun vauva ei ime? Monia muita konsteja olen myös kokeillut, mutta silti ollaan tultu tähän...
Mua väsyttää ja masentaa. Olisin niin halunnut imettää ja mulla on sanoinkuvaamattoman paha mieli kun en sitä saa kokea. Rakastan poikaani, mutta välillä ajattelen, että tämä on sen syytä kun kaikki olisi hyvin, jos vain yksinkertaisesti imisi. Pullotutilla imee rintaa, mutta se sattuu ja on hankalaa, koska sitä ei ole tarkoitettu siihen. Rintakumi ei kelpaa ollenkaa - heti seuraa huuto ja itkemme pojan kanssa yhteen ääneen.
Poden myös huonoa omaatuntoa kun tämä saa mut masentumaan. Kaikki ei edes saa lapsia, vaikka haluavat ja mulla on ihana ja terve lapsi. Muuten elämä on kunnossa, mutta onneamme varjostaa tämä.
Tarinassani on vielä muutakin, mutta en jaksa kaikkea tähän kirjoittaa. Tahtoisin vaihtaa ajatuksi muiden äitien kanssa, jotka ovat kokeneet saman. Miten päästä yli tästä ja hyväksyä se, että en imetä? Mulle voi kirjoittaa [email protected] tai tähänkin voi kommentoida.
Tässä tarinani lyhyesti:
Vauva syntyi rv37 6. Täysiaikaisena, vaikkakin ennen laskettua aikaa. Aluksi poika ei hamunnut lainkaan ja imetyskumin ja sokeriveden avulla häntä houkuteltiin imemään. Joka syötöllä annettiin lisämaitoa, koska hän söi vain todella lyhyitä hetkiä ja tarvitsin hoitajien apua joka kerta. Oltiin sairaalassa viisi päivää ja kahtena yönä menin vessaa itkemään epäonnistuneen imetysyrityksen jälkeen. Kotiin tultuamme jokainen syöttö pelotti jo etukäteen. Tuntui että vauva hylkii minua kun ei suostunut imemään ei sitten millään. Rintapumpulla olen saanut maidontulon loppumisen estettyä, mutta määrä on vähäinen ja poika saa tuttelia pääravinnoksi ja lypsettyä maitoa lisäksi. Kolmen viikon iäsää tapahtui edistystä, mutta takapakki seurasi pian... en edes muista koska poika viimeksi söi rinnasta. Imetyskulistan ohjeita olen kokeillut, mutta maidon lisäämisen ohje "imetä, imetä ja imetä" tuntuu pahalta, sillä miten imettää kun vauva ei ime? Monia muita konsteja olen myös kokeillut, mutta silti ollaan tultu tähän...
Mua väsyttää ja masentaa. Olisin niin halunnut imettää ja mulla on sanoinkuvaamattoman paha mieli kun en sitä saa kokea. Rakastan poikaani, mutta välillä ajattelen, että tämä on sen syytä kun kaikki olisi hyvin, jos vain yksinkertaisesti imisi. Pullotutilla imee rintaa, mutta se sattuu ja on hankalaa, koska sitä ei ole tarkoitettu siihen. Rintakumi ei kelpaa ollenkaa - heti seuraa huuto ja itkemme pojan kanssa yhteen ääneen.
Poden myös huonoa omaatuntoa kun tämä saa mut masentumaan. Kaikki ei edes saa lapsia, vaikka haluavat ja mulla on ihana ja terve lapsi. Muuten elämä on kunnossa, mutta onneamme varjostaa tämä.
Tarinassani on vielä muutakin, mutta en jaksa kaikkea tähän kirjoittaa. Tahtoisin vaihtaa ajatuksi muiden äitien kanssa, jotka ovat kokeneet saman. Miten päästä yli tästä ja hyväksyä se, että en imetä? Mulle voi kirjoittaa [email protected] tai tähänkin voi kommentoida.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minun nuorempi tyttäreni syntyi paljon ennenaikojaan ja joutui pariksi viikoksi sairaalaan toiselle paikkakunnalle, kun sille vaihdettiin veri. Lypsin koko ajan, kun vauva oli muualla, joten maitoa kyllä tuli.
Mutta kun sitten sain vauvelin kotiin, se ei suostunut imemään lainkaan. Se oli sairaalassa (pienenä ja väsyneenä) tottunut siihen, että maito lähes valuu suuhun ilman sen kummempia ponnisteluja. Ja minun rinnoissani maito oli todella tiukassa.
Siirryimme siis heti pulloruokintaan eli pikkuinen ei saanut milloinkaan imeä rinnasta. Alkuun annoin vauvalle lypsämääni maitoa pullosta, mutta aika pian siirryin korvikkeisiin.
Ja oikein hyvä on lapsesta tullut!
Muutama neuvo:
Muista pitää vauva sylissäsi, kun annat sille maidon pullosta. Siten teille tulee läheisyydenkokemus kummallekin. Voit vaikka riisua paitasi ja pitää vauvaa ihan paljaan ihosi päällä.
Usko itseesi: olet hyvä äiti, vaikka et imetäkään. Ei imetys ole koko maailma, vaikka siinä paljon hyvää onkin.
Mutta sekin, että jaksat lypsää ja antaa omaa maitoasi pullosta, on lapsellesi tärkeää.
Nosta pääsi pystyyn ja nauti vauvastasi ilman turhia syyllisyyden ja epäonnistumisen tunteita.
Älä kuuntele, jos joku aikoo sanoa jotain poikkipuolista asiaan. Älä kuuntele edes neuvolan terveydenhoitajaa, vaan kerro rauhallisesti tilanteesi ja sano, että teillä eletään näin ja asia on loppuunkäsitelty.
länsimaisia äitejä painostetaan imettämään samaan aikaan kun kolmansiin maihin rahdataan vastikkeita, joita tehdään likaiseen veteen, likaisissa astioissa ja lapset sairastuvat, vaikka äidillä olisi ollut mahdollisuus imettää omaa puhdasta maitoaan.
inhosin imettämistä jo ensimmäisen lapseni ollessa vauva. sisulla jatkoin puoleen vuoteen asti (kiinteät aloitettiin kuitenkin jo nelikuisena), koska se oli suositus. joka kerran kun nostin vauvan rinnalle inhosin tilannetta (en kuitenkaan vauvaa!) ja elin kuin sumussa puolivuotta, koska jokaisen imetyskerran jälkeen inhosin jo etukäteen seuraavaa kertaa.
kun toinen lapseni syntyi aloitin sairaalassa imettämisen, ihan kuten hyvän äidin kuuluukin... inhosin imettämistä kahta kauheammin ja ilokseni? vauvan olessa 1½kk huomasin maidon vähenevän ja loppuvan. vauvasta tuli siis ihan vastikevauva.
nyt vauva-ajan mentyä ohitse ja arjen alettua taas helpottaa, olen alkanut tuntemaan syyllisyyttä inhostani imetystä kohtaan. olinko alitajuntaisesti onnistunut saamaan maidontulon loppumaan? olnko alitajuntaisesti tehnyt pahaa rakkalle vauvalleni?
en kuitenkaan voi kantaa siitä syyllisyyttä loppuikääni. olen päättänyt selvitä elämässä eteenpäin. molemmat lapseni ovat ihania, vilkkaita taaperoita ja muutoin terveitä, mutta kummallakin on astma.
teen valintoja niissä asioissa, joihin voin itse vaikuttaa, mutta en kanna syyllistyyttä niistä, jotka eivät ole suoraan minun syytäni. minä yritin ja tein parhaani, sen enempään en pysty.
nauti vauvastasi ja elämästäsi. elämä on liian lyhyt hukattavaksi murehtimiseen.
Alkuperäinen kysyjähän haluaisi imettää...
Kysyjälle: Imetys on ihana ja tärkeä juttu, mutta ei mikään edellytys onnistuneelle äitiydelle.Sinun äitiytesi ei ole rinnoistasi kiinni.
Jos kovasti haluat imettää, niin anna vauvalle rintaa, mutta älä stressaa maidontulosta tai vauvan imemisestä vaan rentoudu ja nauti yhdessäolosta. Anna pulloa ennen tai jälkeen imetyksen vaikka rinnat paljaina.
Onkohan sinulla nyt kysymys jostain muusta kuin imetyksestä?
Suosittelen sinulle juttelemista neuvolassa pahasta olostasi ja syyllisyydestäsi. Jos terkkarin kanssa ei synkkaa niin soita vaikka ensikotiin, siellä on baby blues yksikköjä joissa on asiantuntemusta tukea sinua.
hyvää jatkoa!
että itseään on turha syyllistää ja jos äiti kerran antaa pullosta omaamaitoaan, saa vauva siitä kaikki mahdolliset vasta-aineet. aina se imetys vaan ei onnistu, syystä taikka toisesta.
imetin esikoistani noin 2½ kk useamman kerran päivässä ja korviketta sitten päälle. Synnytysosastolla imetyksestä saatiin niin kauhea stressi aikaiseksi, oli hoitajia katsomassa imetinkö oikein ja sitä opeteltiin. kotiin kun vihdoin ja viimein pääsi, se laukesi kuumeena.
meillä tyttö ei ole koskaan ollut hanakasti rintaa imemässä, mutta sinnikkäästi olen yrittänyt parhaani mukaan kuitenkin imettää. Loppujen lopuksi se alkoi mennä siihen, että tyttö alkoi heti itkemään kun rintaa tarjosi ja muutaman turhautuneen yrityksen jälkeen itki äitikin. Omasta mielestäni maitoa ei tullut enää tarpeeksi. Mieheni sitten sanoi, että parempi ruokkia pullosta kuin saada imetyksestä kauhea stressi sekä äidille, että tytölle.
Itse imettäminen oli todella hieno hetki (silloin kun se vielä onnistui tytön ollessa pienen pieni ), oli ihana tunne imettää tyttöä ja katsoa kun hän söi. Kun imettäminen ei enää sujunut, aloin potemaan kauheita syyllisyyden tunteita siitä, etten saa lastani imemään, omasta mielestä olin epäonnistunut.
Pulloruokintaan siirtyessä imetin vielä kerran päivässä, mutta sekin jäi parin minuutin hommaksi ja sitten korviketta päälle.
Nyt en ole imettänyt enää kahteen viikkoon kertaakaan. Tyttö on 4kk. Pääasiassa syö korviketta. vähän ollaan alettu maistelemaan kiinteääkin. illat sujuvat paremmin, ilman monen tunnin itkua. yöllä herätään syömään 2-3 kertaa.
Enää en pode syllisyyttä. Niinkui mihenikin sanoi: kasvaa lapsi korvikkeellakin.
Poika syntyi 39 5 ja alkuun imi tosi hanakasti. " päivän ikäisenä joutui keskolaan infektioepäilyn takia (oli ollut ennen syntymää ilman vettä 57 tuntia). Keskolassa sitten syödään tavalla tai toisella. Koska maito ei ollut vielä noussut, annettiin pulloa. Siihen loppui imetys. Poika huusi rinnalla ja minä itkin vieressä. Edelleen harmittelen tapahtunutta ja otti tosi koville. Nyt kun kaikki vastaantulevat tutut eivät kysele imettämisestä on alkanut helpottaa, vaikka vieläkin kaihertaa. Vanha ja kulunut sanonta pätee tässkin: aika parantaa haavat. Voimia!
kun 3,5 vuotias poikani syntyi. Ennenaikainen hieman, huonosti rinnalle, heti lisämaidot kehiin ja koko tarina imetyksestä päättyi ennenkuin ehti alkaakaan.. Pulloa sitten 2 viikon iästä, onneksi korvike sopi!
Olet tosi sissi kun jaksat lypsää! Tapasi on varmasti työläin ja rankin tapa ruokkia lasta. Muista silti, että oman maitosi hyvät aineet menevät vähemmässäkin määrässä ja rakkautta voi antaa muutenkin kuin imettämällä.
Kun tyttäreni syntyi, ajattelin uhmakkaasti että pulloa vaan jos ei suju. Kas, hän syntyi viikon yliajalla ja heti tajusi kupletin juonen, eli tarttui rintaan kuin sika limppuun ja nyt ollaan menty 8 kk omilla maidoilla. Vasta nyt olen tajunnut että lapset ovat yksilöitä ja joskus on niin ettei äidin oma vahva tahto riitä imetyksen onnistumiseksi. Toivon että saat kokea imetyksen vielä, mutta sylittele vauvaasi ja rakasta häntä, se riittää kyllä. Maito ei ole ainoa tapa rakastaa lasta. Ole armelias itsellesi.
pitää sinua huonona äitinä. Tiedän se että ei imetä saa aikaan huonoa omaatuntoa ja sitä tunnetta että on huono äiti. Luultavasti se kuuluu siihen... Itse harmittelen myös sitä että en pysty imettämään (rinnanpäät liian arat) Teen niin kuin sinäkin, eli lypsän rintamaitoa ja annan sitä ja lisäksi korviketta. vai pitäisikö sanoa että korvikkeen lisäksi rintamaitoa, on niin niukkaa oman maidon tulo =) Monet itkut siinä väännettiin kun luulin että pakko imettää ei muu auta ja lopulta annoin itselleni periksi ja ostin kaupasta vastiketta ja tuttipullon. näin sitä ollaan menty melkein alusta saakka, tytöllä ikää nyt 2.5kk. älä murehdi vaan nauti!!!