Mulla kolmesataa eri naista joista noin 200 ammattilaista, 150 Thaimaassa, 50 muualla ja ne 100 siviilikaatoa on suurin osa olleet Suomessa ja ne on olleet hyvinkin tasa-arvoisia tapahtumia, joissa molemmat ovat halunneet vain harrastaa seksiä ja sitten jatkaa matkaa.
On minua muutamia kertoja käytetty seksuaalisesti hyväksi, kun ei itseäni oikein olisi kiinnostanut kyseinen daami, mutta en ole viitsinyt loukata kieltäytymällä kun tilanne on siihen pisteeseen ajautunut.
Yhtä tapausta voisin luonnehtia raiskaukseksi, jossa jouduin pakosta yöpymään parikymppisenä keski-ikäisen lihavan naisen kotona, joka matami tyrkkäsi minut selälleen ja kävi kiinni siihen ainoaan kuin sika limppuun.
2010
Voi voi hyvänen aikasentään, hyväksi käytetty raiskattu.
4
193
Vastaukset
- Anonyymi
Vielä ennen koronaa Suurmestari Sensei kertoi kellohametansseista, kassalippaista, salaisesta moottoriradasta, miljoonajahdeista ja lukuisista miljoonahankkeista, erikoisautoista ja moottoripyöristä, ystävyydestä Valentino Rossin ja Denzel Washingtonin kanssa, kelohuviloista, vaimon uimahyppyharrasteesta, Phuketin kuuden makuuhuoneen rantahuvilasta savusaunoineen, vuorikylpylöistä, vaimon hammasklinikoista, konsernin tarjoilijoiden bonuksista, prosenttiliivijengistä, maailmanmatkoistaan, Espanjan huvilasta ja passileimoistaan ja kuinka on jättänyt Suomen katkeroituneena ulosottomiehelle.
Tarinat loppui kokonaan ja alkoi kooste ja kopiointiharrastus toisten kirjoituksista.
Viimeisin tietoisku tuli että usean danin karatemestari on Suomessa kirjoilla ja asustelee Paraisilla. Mihin se kaikki entinen ja mahtava kaikki katosi ja miksi?- Anonyymi
Kiitos kysymästä ja mielenkiinnostasi meidän perhettä kohtaan, kyllä asumme täällä Chiang Maissa ja Suomen virallinen osoitteemme on Paraisilla.
Muistin virkistämiseksi Tyttö 2010 Neitinen ufopalstan profiilillaan asuu Kirkkonummella.
'*'
- Anonyymi
😍😋😍😋😍😋😍😋😍
😋 Kuumat tytöt odottavat sinua -> https://www.ero4.fun/girl4love
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1456069
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k253726Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1282911- 472568
- 372421
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä251945Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2691914Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt511858- 341633
- 281600