Ehkä parin kuukauden verran olen seuraillut tätä palstaa. Ensin hämmästelin, mihin ovat hävinneet kaikki turvallisenoloiset, huivipäiset mummot ja pellon piennarta kumiteräsaappaissaan astelevat papat. Sitten muistin, että minähän kuulun itse tähän samaan joukkoon! Melkein punastuin, kun ajattelin reaktioita, jos näitä samoja tekstejä olisivat lukeneet omat mummot ja papat…
Kautta aikojen eri sukupolvet ovat hokeneet ”ei sitä meidän nuoruudessamme” tarkoittaen sen ajan nuoria. Nyt voisimme sanoa samaa omasta ikäpolvestamme. Ei sitä meidän nuoruudessamme mummot ja papat olleet tämmöisiä. Ihanaa, että kehitys on kehittynyt.
Huolimatta kaikista nurjista puolista meissä itsessämme tai ympäristössämme yritetään vanheta elämänmyönteisesti ja ilo irti ottaen siitä, mistä sitä vielä löytyy.
Kautta aikojen eri sukupolvet ovat hokeneet ”ei sitä meidän nuoruudessamme” tarkoittaen sen ajan nuoria. Nyt voisimme sanoa samaa omasta ikäpolvestamme. Ei sitä meidän nuoruudessamme mummot ja papat olleet tämmöisiä. Ihanaa, että kehitys on kehittynyt.
Huolimatta kaikista nurjista puolista meissä itsessämme tai ympäristössämme yritetään vanheta elämänmyönteisesti ja ilo irti ottaen siitä, mistä sitä vielä löytyy.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Se kuriton sukupolvi riehuu tuossa riviä alempana.
jatkat vielä alemmaksi niin sieltä löydät nämä
itseään mainostavat viisaat sivistyneesti
keskustelemassa.
Iloa löytyy suurin piirtein kaikesta, mistä sitä löytyi nuorempanakin. Ainakin melkein. Oletteko samaa mieltä?