Kaikki alkoi, kun anoppi soitti että mökillä tarvittaisiin apua. Eino-myrsky oli tehnyt tuhojaan. Vaimo jäi lapsen kanssa kotiin ja minä vapaapäivän kunniaksi lähdin sitten anopin mökille. Anoppi on ihan ok-näköinen n. 60v. Tosin yhtäpaksu kuin leveäkin, mutta silti ihan ok. Itse olen n. 30v. mies ja 10v. olen ollut perheessä.
Päästiin perille. Huomasin myrskyvauriot heti. Anoppi sanoi, että käydään ensin sisällä. Okei... aattelin. Tarvinhan myös saappaat. Etsiessäni sopivia saappaita anoppi tuli luokseni ja sanoi,
-käännyppä vähän.
Sen ihmeempiä ajattelematta käännyin. Samassa anoppi vetäisi tuulipukuni housut kinttuihin boxereineen. Yht´äkkiä olin kulli paljaana ja anoppi polvillaan edessäni. Tajutessani tilanteeni, kaluni koveni kuin taikaiskusta kivikovaksi. Anoppi totesi vain, että "no niin, myrskyvaroitus annettu" ja alkoi imemään kovaa kulliani. Olin ollut jonkin aikaa ilman, eli pati oli piipussa. Sanoin että tulen pian kun on kertynyt painetta.
-Sitten otetaan löysät pois, anoppi totesi ja jatkoi taivaallista suuhoitoa. Pati lähti ja täytti anopin suun kokonaan. Kaikki hän nieli ja nuoli vielä kaluni puhtaaksi.
Anoppi sanoi, että otappa loputkin vaatteesi pois ja menehän tuonne makuukammariin. -Saat siementään anoppisi nyt kunnolla. En tarvinnut toista käskyä. Maatessani sängyllä anoppi tuli alusasussaan. -Ensiksi peppuun, ilmoitti anoppi. Ilman sen ihmeellistä anoppi alkoi imemään kaluani työkuntoon. Kullini seisoessa kovana, anoppi kääntyi pylly pystyssä minua kohden ja sanoi -Ei muuta kuin lasti suoleen ja painakin kunnolla. Työnnyin anoppini suoleen hitaasti. Selkeästi tätä ei montaa kertaa oltu tehty. Pääsin perille... pidin hetken paikallaan kunnes aloitin hitaan naimisen. Anoppi ulisi allani nauttien täysin rinnoin. Hetken naituani, aloin tuntemaan puristusta palleissani. Anoppi otti alakautta palleista kiinni puristellen niitä hellästi. Samassa lasti lähti liikkeelle. Anoppi sanoi, että anna tulla vaan tätä varten täällä ollaan. Purkauduin huutaen anoppini suoleen.
Olipas se mahtavaa, anoppi totesi. Anoppi kääntyi ja alkoi kevyesti runkata kaluani. Hiukan vielä spermatippoja tuli. Tästä innostuneena hän alkoi imeä kaluani. En uskonut silmiäni. Anoppini imemässä kaluani, joka juuri oli hänen suolessaan. Vaikka olin kahdesti antanut kaikkeni anopilleni, alkoi kalu taas osoittaa kovenemista.
Anoppi jatkoi imemistä, ja jälleen hän imi posket lommollaan taivaallisesti. Kaluni seisoi taas, ehkei ihan kivikovana, mutta kovana. Silloin anoppi kiipesi päälleni ratsastamaan. Hän ratsasti rauhallisesti nauttien samalla kunnolla. Puristelin hänen rintojaan, otin nännit sormien väliin nipistäen. Tätä jatkui nyt pidempään. Ratsastettuaan anoppi ilmoitti, että tuleppas vävypoika lähetyssaarnaamaan. Hän nousi päältäni, kellahti selälleen ja levitti jalkansa. Tulin jalkojen väliin sovitellen jo hiukan aristavaa kulliani pillun huulille. Tunsin kuinka pillu jo litimärkä. Kullini solahti sisään kuin tyhjään vain. Aloitin rauhallisesti.
Anoppi sanoi, äläs yhtään pidättele. Anna tulla vaan!
Ja minä annoin. Aloin panemaan rajulla temmolla. Se ei ollut rakastelua, se oli brutaalia panoa. Hetken tikattuani, tunsin että hiukan oli palleissa ammuttavaa. Laukesin anoppini pilluun.
Kellahdin hänen viereensä väsyneenä. Pallit täysin tyhjinä. Anoppi katsoi kaluani. -Se on hiukan nesteessäni. Imen sen vielä puhtaaksi.
Hän otti veltostuneen kaluni suuhunsa, imi ja nuoli sen puhtaaksi. Suuteli minua suulle ja sanoi menevänsä vessaan.
-Kiitos ihanasta siemennyksestä. Tyttäreni on onnentyttö, kun on tuollainen kestokalu käytössään. Mutta nyt minäkin haluan sitä sopivin väliajoin, anoppi totesi.
-Mikäs siinä, kyllä siitä riittää, sanoin.
by Vävypoika
Anoppia mökillä
Anonyymi-ap
0
9594
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?
Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam2386121Eduskunnan setämiehet eivät häiritse
Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.394948KL - Sähköautoilu aiheuttaa lisäkustannuksia muille tehopiikkimaksujen muodossa!
Kauppalehti 15.1.2026 Kommentti / Sähköautoista tuli ongelma – Uusi ”vero” uhkaa Kun perhe ostaa sähköauton ja laittaa104296Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä
https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on123041Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?
Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni1203005Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto
Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,782489Silminnäkijät kertovat IS:lle useista törkeistä SDP:ssä tapahtuneista häirintätapauksista.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011749874.html Silminnäkijöiden Iltasanomille kertomusten mukaan SDP:ssä on tapahtu1212436Nainen, kaiken aikaa olin yläpuolella
Ja olen edelleen kaiken yläpuolella. Ja niin on aina oleva. :/1901689- 461649
- 691446