Telia vedättää suomalaisia

Anonyymi-ap

Joskus aikoinaan kun Vennamon Pekka eriytti Posti-Telen toisistaan ja myi Tele:n ruotsalaisille hinnalla, joka oli pienempi kuin seuraavan vuoden valtiohallinnon puhelinkulut. Silloin mietin että eihän tässä ole mitään järkeä.

No, vuoden vierivät ja mielipahaa purkaen oli pakko käyttää kertaalleen maksettuja lankalinjoja, koska paikalliset puhelinyhdistykset myivät osakkeensa Telialle. Vaan ei tarvinnut käyttää pitkään kun Telia keräsi lankalinjat pois ja kuvitteli saavansa uusia kännykkäasiakaita. Ja kas kummaa kun faksit ei menneet läpi.

No, Telia teki tulosta niillä hopeoiduilla "killuill" jotka ihmiset oli maksaneet saadakseen itselleen puhelinlinja. Mutta ei aikaakaan kun Telia vai jopa veronmaksajien rahaa ihan valtion kukkarosta otsikolla "Valokuitu joka kotiin". Ja vaikka tiettävästi niillä miljoonilla ei vedettty kansalaisten koteihin yhtään valokuitua, ei rahoja tarvinnut palauttaa.

No, viimeisimpänä kun vaihdoin liittymäni pois Telialta, vedätti se viimeisen laskun 10 päivää ilmoittamansa siirtoajankohdan yli, jotta pääsi perimään seuraavan kuukauden perusmaksunkin. Ovelaa!!

Ja kaiken kukkuraksi sähköpostiin tuli ilmitus että "Tulethan takaisin". Tietysti sitä ennen monta viestiä että "Mitä voisimme tehdä paremmin". No, kunhan nyt ensin kaivavat lankalinjat takaisin koska niistä ei saanut mitään korvausta, niin katsotaan sitten. Mutta että varmaa on ettei minusta tule enää ruotsalaisten elättäjää.

5

694

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Telia laittanut oma-aloitteisesti vataajan numerooni ja laskutti siitä, vaikk olen laittnut omateliassa asetuksen, ei maksullisi palveluja, vain ilmaispalvelut sallittuja, olen odottanut laskutukseen yhteydenottoa jo kuukauden turhaan ja pian toimin kaikkien Telian palvelujen suhteen yrityksessäni ja suvussani silloin varmaan tulee yrityspuolelta yhteyden ottoja, mutta myöhään.

      • Anonyymi

        Se vastaaja täytyy käytä erikseen disabloimassa, muuttui keväällä maksulliseksi, eipä moisella sinällänsä mitään teekään, en puhu vastaajien kanssa.


    • Anonyymi

      Meillähän on myös ollut monta vuotta omistusta Elisassa. Oli aika luontevaa, että me painotamme omistuksemme suomalaiseen operaattoriin, kun Telia nyt on kuitenkin hyvin selvästi ruotsalainen, Mäkinen sanoo.

      Telian suurin osakkeenomistaja on Ruotsin valtio, jolla on reilut 37 prosenttia Telian osakkeista. Suomi oli reilun kolmen prosentin osuudellaan toiseksi suurin omistaja.

      – Meidän vaikutusvalta olisi siellä aika vähäinen, Mäkinen huomauttaa.

      Huijauksia ilmassa.

    • Anonyymi

      1.Telia 2.Dna 3. Elisa puhelin ja mobiililaajakaistaliittymät, eli elisa kallein..

      • Anonyymi

        Nyt TELIAN signaali puuttuu taloyhtiön TV- kaapelista. Koetin tilata Telian kaavakkeella vikailmoitukset puhelimeeni - ei tämäkään linkki toiminut.
        Nyt sitten ollaan ilman kaapeli- TV:tä.

        Vuosia sitten erehdyin Telian kaupasta ostamaan puhelimen. Siitäkin osasi loputon riesa alkaa ja joku muu palvelu tuli tilattua ja sitten irtisanottua - laskut sentään jatkoivat tuloaan. Hyvä puoli oli, että asiakaspalvelu netissä oli iltamyöhäisin auki ja saatoin istua tuntitolkulla selvittämässä tilannetta MONENA iltana. Mitään en osta tuolta enää.

        Toinen vedätyspulju on puhelimella lehtitilauksia myyvä xxxx Hyvä Terveys ym., joka lienee lääkäriyhtymän firma. Melkein lakimies oltava ja tietotekniikan maisteri päästäkseen jatkuvasta tilauksesta irti. Kaikki se lehdet lopetin, mutta sähköposteja tuli yhtenään, viimeksi mainostivat jotakin mustan magian tapaista. Laitoin lähetyksensä menemään suoraan roskakoriin. Tuollainen vanhusten ryöstö on kirjattava rikoslakiin niin alkaisi tapahtua. Muita rikoksia kuin rikoslakiin kirjattuja ei poliisi tutki (ei siis lainsuoja koske, se perustuslain takaama).


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      40
      3834
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      100
      1809
    3. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      64
      1716
    4. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      136
      1645
    5. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      97
      1391
    6. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      32
      1308
    7. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      304
      1194
    8. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      57
      1155
    9. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      130
      1072
    10. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      271
      1021
    Aihe