Pottukoira

Savon lahja suomen rappiotubetukseen: pottukoira.
Olen hieman vilkuillut pottukoiran suoraa lähetystä , on melkoinen sälli ja on melkoiset tapahtumat mitä hän saa rappiotubetuksella nähtäville. Suoraa liki sensuroimatonta alamaailmaan elämää.
Hieman kun googlettaa löytyy tyypistä paljon materiaalia netistä.
Löytyisiko Lestijokilaaksosta yhtä rohkeaa rappiotubettajaa tuottamaan viihdettä maakuntamme iloksi ja maineen parantamiseksi.
9613292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 96

Vanhimmat

Ketä kiinnostaa seurata älytöntä kännisekoilua. Riittää ku näkee tuolla kylillä samat naamat lärveissä vuodesta toiseen. Toki kannuksessa nyt uuden ilmiön miehiä tullu kuvioihin, mut ne yrittää pysyä enemmän piilossa.

Äänestä
  • Eihän se kiinnosta muita kuin noita pehmopäitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Eihän se kiinnosta muita kuin noita pehmopäitä.

    Itsestään selvä asia, jokainen kaipaa kaltaistaan seuraa

    Äänestä

minähän voisin alkaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa

1Äänestä
  • Et voi kun juuri sanoit olevas pyörätuolissa ja jahtaat muitten tekemisiä.

    Äänestä

Asukko kotitalossa uuden morsion kanssa?

Äänestä
  • Joo sillä on ihan uusi mersu jolla se vetää slaideja pitkiä ja käy grillillä syömäsä rahaa on

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Joo sillä on ihan uusi mersu jolla se vetää slaideja pitkiä ja käy grillillä syömäsä rahaa on

    Voiko Sprinterilllä vetää slaideja?

    Äänestä

Pottu on häikäilemätön kaveri, ei välitä yhdestäkään toisesta ihmisestä, vain itsestään. On kerännyt kunnon hoviväen itselleen, aina on joku ns. ritari palvelemassa ja nuolemassa persettä kämpillä yms.

Rappiotubettajien urat ovat aina lyhyitä, easy come, easy go. Loppu on kaikilla aina sama, vankila, psykiatrinen hoito tai kuolema. Kukaan ei ole pidempään pystynyt tuota hommaa tekemään.

Äänestä
  • Ei edes omista lapsistaan välitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Ei edes omista lapsistaan välitä.

    Kyllä pottukoira välitää omista lapsista älä sinä huolehi

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Ei edes omista lapsistaan välitä.

    Sprinter kuski ei

    Äänestä

  • Anonyymi00070 kirjoitti:

    Sprinter kuski ei

    Siis mitä

    Äänestä

Hyvää materiaalia ditaalisena jos joku haluaa tehdä syvääluotaavaa kontekstianalyysia suomalaisen nykyyhteiskunnan tilasta.
Rappiokin kaupallistetaan diki-ajan menetelmin koko kansan viihteeksi ja "rappioklaanin" tulolähteeksi.

Äänestä

Joko Kannuksen POTTU POIKA nukkuu ? Vai Eskolassa valvoo.

Äänestä

Eikä oikeesti tää on niin kauheeta taas siis mistä kyss'äri nyt on++?

Äänestä

Onhan se aika sensuroitua,kun ylipuolet subathonista ollut mutella, kamera käännetään, puheita muokataan, asiasta jos joku erimieltä bannataan.
Tämä chatti ei alamaailmaa oo nähnykkään.
Lastentarha supathon, itkua,pelkoa,räkää, krapulaa.
Suurin rikollisscene ehkä naisten hyväksikäytön yritykset. Chatin ritarit uhoo. Aina sit saa naurahtaa että tommonen. Useamman kerran nyt naurahtanut. Ei ne oikeet ukot siellä kirjottelet. Naurahtelee vaan.Ari on sellanen hauska persoona siellä...muut vähän muuta

Äänestä

No siis kuka on nyt niinkukannuksen pottukoira?

Äänestä
  • Areja Kannuksesta löytyy, sankoin joukoin satusetiä parin kaljan jälkeen. Myös alkoholidementikkoja kuten kyseinen pottukoiran kaveri jonka sanavarasto on suppea ja toistelee samoja sanontoja.
    Vaan tämä on nykyaikaista perussuomalaisten ja juomalaisten elämää.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Areja Kannuksesta löytyy, sankoin joukoin satusetiä parin kaljan jälkeen. Myös alkoholidementikkoja kuten kyseinen pottukoiran kaveri jonka sanavarasto on suppea ja toistelee samoja sanontoja.
    Vaan tämä on nykyaikaista perussuomalaisten ja juomalaisten elämää.

    Tuosta ei saa tolkkua vanha Erkkikään, mikä pottukoira eskolassa ja Persu ?

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Areja Kannuksesta löytyy, sankoin joukoin satusetiä parin kaljan jälkeen. Myös alkoholidementikkoja kuten kyseinen pottukoiran kaveri jonka sanavarasto on suppea ja toistelee samoja sanontoja.
    Vaan tämä on nykyaikaista perussuomalaisten ja juomalaisten elämää.

    Kuka Pottukoira ? Eronnut vai Karannut vai perhe jättänyt Kannuksessa, kiinnostaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Areja Kannuksesta löytyy, sankoin joukoin satusetiä parin kaljan jälkeen. Myös alkoholidementikkoja kuten kyseinen pottukoiran kaveri jonka sanavarasto on suppea ja toistelee samoja sanontoja.
    Vaan tämä on nykyaikaista perussuomalaisten ja juomalaisten elämää.

    ihan vaan tavallista vihervassari elämää tuo on.

    Äänestä

  • Pottukoiran seikkailut jatkuvat.

    Äänestä

Pottukoiralle , Kannuslaisten laulu on Apulannan ” viisaus ei asu meissä ”

Äänestä
  • OLet oikeassa täällä kannuksesaei todellakaan asu viisaus vaan selän takana pskan puhuminen ja kateus se täälä kyllä osataan

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    OLet oikeassa täällä kannuksesaei todellakaan asu viisaus vaan selän takana pskan puhuminen ja kateus se täälä kyllä osataan

    Suurimmat paskanpuhujat on nämä eronneet katkerat isukit jotka purkaa pahaa oloaan muihin.

    Äänestä

En oo potun striimejä tai juttuja katsellut nyt, kun kalastus loppui. Mutta propsit on annettava, jätkä pilaa oman maineensa täysin rahan takia. Mikäs siinä jos tykkää. Tienestit kuitenkin pelkän pitkän 24/7 striimin ajalta ilmeisesti aika hyvät. Harmi ettei hän varmaan osaa rahoja käyttää viisaasti. Mut jokainen tyylillään, pottu on pottu. Jospa joskus tulis taas kalajuttuja, niin vois alkaa ukkelia seuraamaan.

Äänestä

Tuossa missä se viimeksi juopotteli niin varasti asunosta mitä vain irti sai

Äänestä

Täys juoppo ja rosvo. tyhjensi kalustetun vuokra asunnon tuhansien edestä tavaraa ja särki asuntoa repi tapetit ja rikkoi joka paikan, kustu ja paskannettu nurkkiin, miten tälläistä hyväksytään. ei ole ihme että suomen nuoriso menee rappiolle.

Äänestä
  • No nyt tuli aika paksua puuroa. Kyllä kai se omat tavaransa saa viedä.

    Äänestä

  • Anonyymi00036 kirjoitti:

    No nyt tuli aika paksua puuroa. Kyllä kai se omat tavaransa saa viedä.

    Niin jos niillä ei ole muuta käyttöä

    Äänestä

  • No tiedä sitten miten se Suomen nuorisoon liittyy mitenkään? tuskinpa vain koko Suomen nuoriso tyhjensi tavarat ja repi tapetit ja rikkoi jokapaikan:/ ja vielä kustu ja paskkannetukin on kauheaa menoa sanoisin että jopa laitonta on:/ Mutta ei missään en kyllä lähtisi sille linjalle että syytetään nyt koko Suomen nuorisoa tai edes kaikkia paikallisia nuoria se kun on vähä turhaa yleistämistä ikäänkuin juoruamista ja länkyttämistä turhasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    No tiedä sitten miten se Suomen nuorisoon liittyy mitenkään? tuskinpa vain koko Suomen nuoriso tyhjensi tavarat ja repi tapetit ja rikkoi jokapaikan:/ ja vielä kustu ja paskkannetukin on kauheaa menoa sanoisin että jopa laitonta on:/ Mutta ei missään en kyllä lähtisi sille linjalle että syytetään nyt koko Suomen nuorisoa tai edes kaikkia paikallisia nuoria se kun on vähä turhaa yleistämistä ikäänkuin juoruamista ja länkyttämistä turhasta.

    Rikkoivat ikkunoita varastivat tietokoneen yrittivät pahoinpidellä siinä kaikki

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Rikkoivat ikkunoita varastivat tietokoneen yrittivät pahoinpidellä siinä kaikki

    Siis koko Suomen nuoriso tai paikakllinen nuoriso tuon kaiken sai aikaan? onpa heikkoa porukkaa kun eivät parempaan kyenneet ihan säälittää

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Siis koko Suomen nuoriso tai paikakllinen nuoriso tuon kaiken sai aikaan? onpa heikkoa porukkaa kun eivät parempaan kyenneet ihan säälittää

    Niin on nuoriso on pilalla

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Niin on nuoriso on pilalla

    No joo on se nuoriso pilalla kun ei ne enää pysty yhtään mihinkään,Ne on täysin kunnottomia nykyään sen siitä saa kun energiajuomia kissutellaan ja lokäpöksyt jalasa ravataann ja kännyköitä tirkkailaan:/ ihan on menneet pilalle koko sakki niittenn pitäis oikeen kunnolla valveutua ja organisoitua ja stana harrastaa jotaki hyödyllistä kerranki,Mutta on niissä joisain edes vähä toivoa

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    No joo on se nuoriso pilalla kun ei ne enää pysty yhtään mihinkään,Ne on täysin kunnottomia nykyään sen siitä saa kun energiajuomia kissutellaan ja lokäpöksyt jalasa ravataann ja kännyköitä tirkkailaan:/ ihan on menneet pilalle koko sakki niittenn pitäis oikeen kunnolla valveutua ja organisoitua ja stana harrastaa jotaki hyödyllistä kerranki,Mutta on niissä joisain edes vähä toivoa

    Ei oo vanhemmat pitäneet kuria teineille siitä se on lähtenyt tuhmuus

    Äänestä

Saunan takana on tilaa...

Äänestä
  • Miten iso sauna sulla on

    Äänestä

  • EI saunan taakse siellä tulee niille kylmä tälläusellä ilmalla kun pakkasta:/ sauna kuumaksi ja kunnon koivuvihtat ja sunlight saipuaa ja mäntysuopaa sillä lähtee liat ja pskat kuumaan löylyyn kaikki vaan karaistuu Suomen kansa ja puhdistuu niin se on taas olin teitä viisaampi

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    EI saunan taakse siellä tulee niille kylmä tälläusellä ilmalla kun pakkasta:/ sauna kuumaksi ja kunnon koivuvihtat ja sunlight saipuaa ja mäntysuopaa sillä lähtee liat ja pskat kuumaan löylyyn kaikki vaan karaistuu Suomen kansa ja puhdistuu niin se on taas olin teitä viisaampi

    Koivunvitsat kuuluu juhannukseen mutta en oo ikinä pessyt mäntysuovalla muuta kuin mattoja

    Äänestä

Potun tulot putoaa. Seuraajat vähene, kukaan viitsi katsoa kun haukkuu kaikkia.
Kohta on pottu sossun luukulla.

Äänestä
  • Sinä se taida olla yksi potun kiusaajista

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Sinä se taida olla yksi potun kiusaajista

    Kerroin vain totuuden. Katsoin hänen videon pätkän jossa haukkui "karvalakkimieheksi" ja "*intiksi* jotain tubettajaa. Tämä näyttää olevat Potun tyypillistä käyttäytymistä että haukutaan kaikkia. Veti kyllä sanansa pois mutta haukkuminen on jo tapahtunut niin ei siinä enää auta puolustelu.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Kerroin vain totuuden. Katsoin hänen videon pätkän jossa haukkui "karvalakkimieheksi" ja "*intiksi* jotain tubettajaa. Tämä näyttää olevat Potun tyypillistä käyttäytymistä että haukutaan kaikkia. Veti kyllä sanansa pois mutta haukkuminen on jo tapahtunut niin ei siinä enää auta puolustelu.

    Koirat haukkuu ja ihmiset nimitelee

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Koirat haukkuu ja ihmiset nimitelee

    Tuo on täysin totta,varsinkin jos eksyy pienelle paikkakunalle niin siellä kyllä aletaan keksiä heti vaikka mitä juttuja ja juoruja ihmisestä,sellainen on myös kannus ei mikään ihme ettei sinne kukaan halua muuttaakaan ja kaikki fiksut sieltä haluaa muuttaa pois kun kasvavat tarpeeksi.Keskellä ei mitään junatki ajaa kiihdyttää nopeutta kannuksen kohdalla

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Tuo on täysin totta,varsinkin jos eksyy pienelle paikkakunalle niin siellä kyllä aletaan keksiä heti vaikka mitä juttuja ja juoruja ihmisestä,sellainen on myös kannus ei mikään ihme ettei sinne kukaan halua muuttaakaan ja kaikki fiksut sieltä haluaa muuttaa pois kun kasvavat tarpeeksi.Keskellä ei mitään junatki ajaa kiihdyttää nopeutta kannuksen kohdalla

    Niin se taitaa olla

    Äänestä

On kyl harvinaisen tossu jätkä jos 42 päivän dokaamista ei ilman katkasuu pysty lopettaa

Äänestä

Savon Sanomissa oli että valmistui Datanomiksi, no ei tosiaan valmistunut kun jätti kesken heti alkumetreillä ja perusti huuhaa firman PC Jokke jonka kautta huijasi mm vanhuksia olemattomilla atk-taidoillaan. Huijari koko pikkupoika.

Äänestä

TikTokissa on pätkä jossa kehuu broidillaan. Kaksoimurhaajaveljeni Jussi pääsee koevapauteen helmikuussa, ja tulee Suomeen, kiuruveden hörhöjen on hyvä etsiä piilopaikka ja kiinnittää turvavyöt. Jussi tulee ja kertoo totuuksia? Jos en väärin ole ymmärtänyt,Jussi on tappanut naisia? Tunnen itsekin ihmisen joka on tappanut 3ihmistä,eikä minun itsetunto ole siitä kasvanut,saatikka pituuteni. eikä se minusta ole kehumisen aihe jos itse/joku muu on vienyt toiselta hengen,eikä hengenvienti ole sivili oloissa oikeutettu teko kuin hyvin harvoissa tilanteissa.
Tämä kääpiö sikailee ja on nikotiinipussit firman "mainostaja" hyvää mainontaa,uhoaa,sikailee ja aiheuttaa yleistä paheksuuntaa ,nikotiinipussi huulessa ja rööki kädessä.

Äänestä

Just luin kuinka tämä pellehermanni pottunokka oli jättänyt asuntonsa, jossa dokaili ja sikaili täysin siivottomaan kuntoon.
Oli siinä vuokranantajalla meinannut laatta lentää kun oli kustu lattioille ja paskannettu kaappiin.
Lisäksi vielä asuntoa oli tuhottu.
Klopin äitee oli käynyt vähä siivoomassa kun pojanvätyksestä ei siihen ollut.
Sitten perunarakki jättää vielä kaikki maksamatta!
Toki tuon ymmärtää, rahaton kun on ja siksi asui vuokralla.
Maksoikohan äitee vuokrankin?
Aikasmoinen yhteiskunnanloinen näyttää olevan tämäkin vetelys...

Äänestä

Miks tätä pitää Kannus-otsikon alla puida?

Äänestä

Myös meillä kannuksesa on ikioma pottukoira

Äänestä
  • Aika tosi montaki pottukoiraa meillä kannuksesa on,ainaki 30 mutta sellasta se elämä vaan on että se vaatii mausteensa ilman sitä suolaa ei sokerikaan ole mitään:) Ja eihän täällä kannuksesa nyt sileen kauheita pottukoiria ole

    Äänestä

Pottukoira on suututtanut Syndicate jengin. Uhonnut jengiläisen sukulais Jonnelle. Saattaa saada katujen lakia joutua pottukoira opettelee. Syndicate on ottanut vaikutteita ruotsista ja Joensuusta jossa syndicaten pääkallopaikka ei ole pitkä matka saloon. Syndicaten tuntee pääkallosta jonka silmäkuopasta valuu kyynel. Pääkallo on tatuoitu syndicaten jäsenten kämmenselkään. Jäsenet ovat 13-50v ja eri kansalaisuuksia .

1Äänestä
  • Aika lapsen tasolla on jos pitää isoveljellä pelotella muita,on se isoveli ollu mullakin mutta koskaan en ole apuun huudellu,ite on pitäny asiat hoidella.
    Minä häpeäisin Pottuna jo tekemisiäni kun on lapsia ja oma vaimokin ollu,saati omaiset ja sukulaiset,tietty jos on samanlainen jankkaaja kuten joku Pasi tai Marko niin minkäs sille voi ku njulkisuutta on kuulemmase negatiivinenkin julkisuus,sillä julkisuudella ei vaan paljoakaan tee.

    Äänestä

  • Anonyymi00065 kirjoitti:

    Aika lapsen tasolla on jos pitää isoveljellä pelotella muita,on se isoveli ollu mullakin mutta koskaan en ole apuun huudellu,ite on pitäny asiat hoidella.
    Minä häpeäisin Pottuna jo tekemisiäni kun on lapsia ja oma vaimokin ollu,saati omaiset ja sukulaiset,tietty jos on samanlainen jankkaaja kuten joku Pasi tai Marko niin minkäs sille voi ku njulkisuutta on kuulemmase negatiivinenkin julkisuus,sillä julkisuudella ei vaan paljoakaan tee.

    sä ja sun isoveljes oujee yhtä tyhjän kaa

    Äänestä

Eläinsuojelu vienyt joukon natokissan, miten tällä voi olla edes oikeus nähdä lapsia kerta ri voi eläimestäkään huolehtia?

Äänestä

Ilmeisesti tästä on ilmoiteltu jo Thaimaan tullille, kun livessä sanoi jotain huumeista. Thaimaassahan on kusessa, jos huumetestissä (niitä voidaan tehdä ihan randomisti kaduillakin) kärähtää, se on 5 vuotta vankeutta heti.

Äänestä
  • JA Thaimaassa jos sekoilet ja selliin joudut sieltäpä ei tuu äiti eikä veli pois hakee jos ei rahaa saa Suomesta!
    Että Pottuna kyllä kakskertaa miettisin lähdenkö vai jäänkö...
    Muutenkin vielä voi itttesä nostaa suosta pois,tietty jos tahtoo ittesä tuhota kuten yksi kaverini niin käyhän se mulle.

    Äänestä

Tänne kannukseen tulee kulemma joku tosi kova jätkä tämän kuun lopus käymään on kuulemma aika juoppo mutta ihan mega kiva muuten jos ei sille mee höpäjään mitä sattuu skeidaa

Äänestä

En olis uskonut että pottu on Gay ..tai Bi koska on lapsiakin hankkinut.
Pattayalla pussailee ja polkee ladypoikia. Tuli siis kaapista ulos tällä Pattayan reissulla ..väittää kyllä että sellainen ei ole hinaaja jos ladypoikaa ottaa. SIIS TÄH...ladyboylla on *unat!
Itse vielä videolla kertoi että oli *annut leidipoikaa ja tietysti b-osastoon kun muita ei oo ja leidipoikaa oli samalla tumputtanut omaa vehjettään.

Äänestä
  • Niin mutta pottukoira oli käyttänyt kondoomia kun se harrasti seksiä yhden ulkomaalaisen naisen kanssa

    Äänestä

Sairasta touhua

Äänestä
  • Ei vaan pikemminki tosi fiksua käyttää kortsua kun naisen kanssa puuhastelee,varsinki kun ulkomaalaisen naisen kansssa sängysä piehtaroi eikös niin james potkukelkka?

    Äänestä

Tänään oli se kalastuspäivä klo 9 aamulla,
Vähän kyllä erikoista, että kun tiedossa on aamuinen herätys ja olisi hyvä olla virkeänä eli nukkua kunnolla, niin eikun Pottukoira jonkun huoran hommaa ja valvoo sitten aamu yöhön klo 05, että ei siinä kyllä jää riittävästi unta, että varmaan silmät ristissä kalastetaan ja julmettu väsymys.
Kannattaisi kyllä mennä aikasten nukkumaan silloin, kun tiedossa on jotain puuhaa seuraavalle aamulle.
Kai se valvoo sit joka yö yhtä pitkälle, kun aamulla ei ole mitään menoa ja voi nukkua myöhään aamulla.

Äänestä
  • Niin se menee

    Äänestä

Alahuulessa on jo tartunta, nyt levittää tautia ite. Voi olla pelkkä herpes mutta ei sekään mukava ole.

Äänestä

Minä oon homo Puhäsalmesta..oon ihastunut pottukoiraan. Kun pottukoira tulee pois Pattayalta niin haluan käydä Potun luona kylässä. Jos ei suhdetta niin ainakin haluisin edes kerran käydä sängyssä♥️😘

Äänestä

Pottukoira pressaksi.

Äänestä
  • Pressaehdokkaissa on pottukoiran faneja ehdokkaana. Pottu on vahva nimo seuraavassa hallituksessa matkailu- ja viihdeministerin virkaan.
    Samat henkilöt jota seuraavat potun räävitöntä menoa taitava äänestää erästä lieveilmiöistään tunnettua puoluetta joka on kerännyt suuren osan suomen maahanmuuttovastaisest samaan puolueeseen, samaan aikaan maahmuutajanaiset soveltuvat heille vaan yhteen toimintaan pariksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Pressaehdokkaissa on pottukoiran faneja ehdokkaana. Pottu on vahva nimo seuraavassa hallituksessa matkailu- ja viihdeministerin virkaan.
    Samat henkilöt jota seuraavat potun räävitöntä menoa taitava äänestää erästä lieveilmiöistään tunnettua puoluetta joka on kerännyt suuren osan suomen maahanmuuttovastaisest samaan puolueeseen, samaan aikaan maahmuutajanaiset soveltuvat heille vaan yhteen toimintaan pariksi.

    Vassareita siis

    Äänestä

Meni sitten oikeen Thaimaaseen asti nolaamaan koko Suomen maineen

Äänestä

Turpiin vaan kun suomeen palaa.

Äänestä

Täysi alkoholisti.Ei mitään ihannoitavaa .Hoitoon.

Äänestä

Mitä rohkeeta tuossa tolkuttomassa luomisessa on?mies oli ennen mies mutta nyt vain varjo jostain.
Älkää ostako mitään tältä kaverilta !!joutaa oikeisiin töihin.

Äänestä
  • Kyllä se menee vielä töihin älä huoli turhaan

    Äänestä

Aikahan pelle ukko pottukoira. Esittelee kovaa sos mediassa ja ryypiskelee myös mainostelee kasinoita jolla tienaa viron kautta. Harmi että myös moni muukin suomalainen nuori lähtenyt tuohon sekoiluun mukaan.. Myös kasinoista että kaikki nuo ketkä kasinoita mainostavat huijaavat että pelaavat oikealla tilillä jne koska todellisuudessa se on kasinon omaisuutta tai demo. Näille mainostajille maksetaan provisio niistä kun itse menet heidän linkistään tallettelemaan rahaa ja häviät sinne sillä ne tekevät tiliä. Itse olen tietoinen tästä koska joskus tein hetken tuollaista. Myös porukka ei tajua että nää kaikki on yhtä esitystä mitä livetetään ja keksittyä ja vielä porukka pitää jotenkin tuollaista esittämistä hauskana

Äänestä
  • Ketä kiinnostaa täällä, muuta ku sua. Ole hiljaa

    Äänestä

Missä pottu nykyään seikkailee.

Äänestä
  • Minä yritän selvittää tämän asian.mutta kun nyt tilanne on se että on kylmä ja luntakin no selvitetään kesällä

    Äänestä

  • Anonyymi00104 kirjoitti:

    Minä yritän selvittää tämän asian.mutta kun nyt tilanne on se että on kylmä ja luntakin no selvitetään kesällä

    Ja ketä kiinnostaa

    Äänestä

pottukoira on pelkkä pottupiskiläskivammanen.-jammu.

Äänestä

Älkää sponsoroiko noita työtä vieroksuvia alkoholisteja

Äänestä

vammanenhan se on. näkee silmistä, silmän poimuista, huulista.. ei oikein osaa puhua, mällää kieltänsä ja huuliaan. cp vammaisuus näkyy kaikessa.

Äänestä

Luin keskusteluita.Toi tautijuttu,Sieltä ytbesta.Video ihan.Visvasyylä on vaarallinen naisille syöpää aih.Ottakaa selvää ketä kiinnostaa. tästä asiasta.Koko eliniän sairaus? Se voi olla pois,aktivoituu joskus..Tarttuva.työkaveri nuori tyttö kertoi.Kumikaan ei suojaa ne leviää ne syylät ympäriinsä alapäätä.Miten muuten voi tienata paljon jos verottajan mukaan tulot on mitä on??? Olen törmännyt pottuun,pieni hento oli silloin.Lyhyt.Jutut on järkyttävät.Mutta niinhän se pieni itseään puolustaa räksyttää.Tuo ei tuo mitään mainetta seuduille,päin vastoin.Ihmiset ei tykkää.Kalastus videot ,niistä moni tykkäsi,kunnes ,sielläkin sivuraide.Lähes saman ikäinen nainen rannalta.Tämä kaikki perustuu videoihin mitä on kertonutkin.On julkisuuden hklö.

Äänestä

Kannus on täynnä pottukoiria 😂

Äänestä
  • Joitakin pottuja Kannuksessa on tosiaan, sekä joitakin pottunaisia.
    Nämä henkilöt kuolevat aika nuorena jos eivät raitistu, harva elää eläkeikään saakka.

    Äänestä

  • Anonyymi00111 kirjoitti:

    Joitakin pottuja Kannuksessa on tosiaan, sekä joitakin pottunaisia.
    Nämä henkilöt kuolevat aika nuorena jos eivät raitistu, harva elää eläkeikään saakka.

    Haittaako se?

    Äänestä

Pottu alkoi taas kuntoilemaan ja lopetti viinan juonnin. Ulos-otto taitaa kulkea suomessa perässä ja maksattaa hänellä edellisvuosin töppäilyt niistä asioista mistä hänelle on tullut korvausvaatimuksia.

Äänestä

Ylimielinen nirso pottukoira.

Äänestä

Pottukoiran syöksy kierre syvenee.

Äänestä

Onko kellään tietoa kuinka kauan pottukoiran osoite oli saatavilla Google Mapsissa vai satuinko vaan olemaan paikassa oikeaan aikaan. Löytyi tosiaan "kohteeksi" merkittynä ja tähtiä oli reilu 4. Ite löysin vielä sen osoitteen omasta Google mapsin historiasta ja osoite on ollut näkyvillä ainakin 14-15.11.

Äänestä

Alamäki on nopea ollut. Sekaisinhan se on. Uhoaa ja kohtelee vieraitaan kuin olisi isokin pomo. Mutta eipä ole. Joku päästää vielä päiv.....

Äänestä
  • Onko kiva käydä yksinpuhelua

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Savon lahja suomen rappiotubetukseen: pottukoira.
Olen hieman vilkuillut pottukoiran suoraa lähetystä , on melkoinen sälli ja on melkoiset tapahtumat mitä hän saa rappiotubetuksella nähtäville. Suoraa liki sensuroimatonta alamaailmaan elämää.
Hieman kun googlettaa löytyy tyypistä paljon materiaalia netistä.
Löytyisiko Lestijokilaaksosta yhtä rohkeaa rappiotubettajaa tuottamaan viihdettä maakuntamme iloksi ja maineen parantamiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu