kun et ymmärrä että sinusta ei pidetä,mene takas sinne Muonioon poroja paimentaan.
VOI VANHUS
Anonyymi-ap
111006
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Miksi tämä edelleen jatkuu? Saitte haluamanne eli ison laskun kuntaan. Aikuiset hoitavat asiat sopimalla ja keskustelemalla. Te heititte ensimmäisen ja viimeisen kiven. Nähdään ensi vaaleissa!
Näin sanovat Sysmän puuttinit.
Tulevat kuukaudet näyttävät miten ensi vaaleissa tullaan äänestämään. Paljolti riippuu siitä miten paljon kokoomuslaiset M&M pyrkivät hyötymään kuntalaisten kukkaron sisällöstä. Jos kuntalaiset joutuvat maksumiehiksi, niin tuskin kunniankukko laulaa.
Tässä on kyse kunnanjohtajan irtisanomisesta. Meillä kaikilla on oikeudet ja velvollisuudet ja oikeuden tuomio sen lopulta sanelee. Ihan turha itkeä Kokoomusta, kun Keskusta, Avoin keskusta, peruskeskustalaiset ja sosiaalikeskustalaiset tämän hankkeen aloittivat ja lopulta maaliinkin veivät, kaikista varoituksista huolimatta. Hankkeen poliittinen hinta tulee olemaan kova.
Niin. Vain Kokosekoomus jäi mainitsematta. Miksihän vain se jäi. No siinä on ongelman ydin, kj toiminut kokosekoomuksen juoksutyttönä. Ei asemansa edellyttämällä tavalla, PUOLUEETTOMANA kunnanjohtajana.
18 valtuutettua on allekirjoittanut toivomuksen/vetoomuksen että tilanne nyt rauhoitettaisiin. Sehän on selvä, että Kitkiöjoen ja Järvisen kannattajat eivät rauhoitu, sillä kokoomuslaiset eivät rauhoitu vaan nyt alkaa mahdoton oikeusjuttu- ja valitusrumba. Kitkiöjoelle tuntuu tärkeämmältä olla "oikeassa" kuin rauhoittua ja nauttia hyvästä eläkkeestä.
Banaani porukan pitää mellastaa ja kirjoittaa valituksia ja hännystelijät häärii ympärillä.
jep.. irtisanotaan asiattomasti ja toivotaan työrauhaa perään. ihan huvittaa että ajatellaan että ensin saa tehdä tyhmästi ja perään pyytää työrauhaa ja se vielä myönnettäisi. kyllä teoilla kuuluu olla seuraukset ja valtuutettujen toimia tulee saada arvostella jatkossakin.
Saahan sitä toivoa mut tuo eilinen istunto oli farssi. Siellä ei tienneet valtuutetut saati puheenjohtajakaan välillä missä mennään.
Sama koski niitä 3 naista jotka oli pihalla pahemman kerran.
Hyvin sanottu