Ylivilkas Kissa?

Kissa on kahdeksanviikkoisesta mennyt koko ajan aina hereillä ollessaan, ei oikein hetkeä löydy milloin se ei jotain touhuaisi. On nyt yksitoista viikkoinen. Muuten kiltti eikä tee tuhojaan mutta itselleen alkaa olemaan vaarallinen kun jää aina jumiin milloin minnekin, yleensä päästään. Aina jaloissa pyörimässä ja juoksentelee suoraan päin. Esiintyykö kissoilla ylivilkkautta vai onko tuo pentuiän ohimenevä vaihe? Noin vilkasta ei ole tullut ennen vastaan.
2340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Yksilöllistä luultavasti, vaikka varmasti ylivilkkautakin saattaa esiintyä. Luultavasti vähenee iän myötä. :)

Äänestä

Kuulostaa normaalilta, terveeltä kissanpennulta :) Meillä kolmevuotias kissaherra painelee edelleen mennä koko ajan kun on hereillä, turhia taukoja ei tueta. Kissan kanssa pitää leikkiä käytännössä katsoen koko ajan kun se on hereillä, jos meistä ihmisistä kumpikaan ei sen kanssa leiki, kissa tuo jonkin lelun ikään kuin vihjeeksi.

Kodista kannattaa tehdä täysin kissaturvallinen (no, 100-prosenttisesti kissaturvallista kotia ei ole olemassakaan). On hyvä tarkistaa kaikki paikat, ettei kissa vain voi jäädä minnekään jumiin eikä loukata itseään.

Tsemppiä ipanan kanssa, kyllä se siitä rauhoittuu. Ehkä :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


...? kirjoitti:

Kissa on kahdeksanviikkoisesta mennyt koko ajan aina hereillä ollessaan, ei oikein hetkeä löydy milloin se ei jotain touhuaisi. On nyt yksitoista viikkoinen. Muuten kiltti eikä tee tuhojaan mutta itselleen alkaa olemaan vaarallinen kun jää aina jumiin milloin minnekin, yleensä päästään. Aina jaloissa pyörimässä ja juoksentelee suoraan päin. Esiintyykö kissoilla ylivilkkautta vai onko tuo pentuiän ohimenevä vaihe? Noin vilkasta ei ole tullut ennen vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu