Niin muuttuu maailma, Eskoseni!

Ensin Saken ja Valtsun superfestarit söivät Kuhtuun ja tämän aamun aviisin mukaan seuraavaksi syövät Kiepsauksenkin.
271115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Ja kunta senkun kuihtuu. Kohta ollaan mekin Jämsän tiellä ja seurassa. Kai siihen ”valehtelevalta-emme-tue-tapahtumaa- ylipäälllköltämme” jo 10.000,- varoistamme on laitettava, tehdään nyt jo koko albumi eikä mitään sinkkua niinkun kunnanjohtaja.

Äänestä

Alkuun kehuttiin, että kaikkien järjestöjen kannattaa lähteä uuteen mekatapahtumaan touhuamaan, jotta saavat rahaa. No. Sakke menetti 60 donaa ja haukkui lehdessä että järjestöt eivät olleet hänen rinnallaan lähteneet tekemään tappiota.

Seuraavaksi tuhotaan vielä Kiepsauskin, jossa sielläkin ovat martat paistaneet lettuja puutarharetkiensä rahoittamiseksi.

Äänestä
  • Itkettää, hävettääkin juurevan ja hyvämaineisen kotikuntani nykyinen tila.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Itkettää, hävettääkin juurevan ja hyvämaineisen kotikuntani nykyinen tila.

    "Itkettää, hävettääkin juurevan ja hyvämaineisen kotikuntani nykyinen tila."

    Surullista on sivustakin asiaa seurata. Syyt asioiden kehittymiseen ovat pitkäaikaisia.

    Äänestä

Ne opiskelijathan vois tutkia, miten paljon Kuhmoisten kunnan julkisuuskuva on parantunut näiden Mascaran jäähdyttelybileiden ansiosta?

Äänestä
  • Aukesiko nyt kunnanjohtajalle uusi ura laulajana, ei muuta kuin UMK-kisaan kokeilemaan kuinka se oma ääni kulkee. Siellä ne muutkin h .. laavat. Kunta ei sitten maksa palkkaa tai km-korvauksia Tampereelle. Tekis myös marinit ja jättäs paskansa muiden siivottaviksi.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Aukesiko nyt kunnanjohtajalle uusi ura laulajana, ei muuta kuin UMK-kisaan kokeilemaan kuinka se oma ääni kulkee. Siellä ne muutkin h .. laavat. Kunta ei sitten maksa palkkaa tai km-korvauksia Tampereelle. Tekis myös marinit ja jättäs paskansa muiden siivottaviksi.

    Kuhmoisten (rahojen) käärijä.

    Äänestä

Teillä täällä Kuhmoisissa oli ihan paskafestareita. Yrittäjäyhdistys yritti kiepsahtaa (naurua) ja Kulttuuriyhdistys kuhtua (salli minun nauraa). ME näytetään teille in English, miten tapahtumia (festival) järjestetään.

Äänestä
  • Ihan vapaasti omilla rahoillasi niinkauan kuin perä kestää merivettä. You are the one ei ole mikäään Kuhmoinen aid-tapahtuma. Jospa veisit suuruuden hullut ideasi vaikka Sonkajärvelle, me jatketaan omilla hyviksi ja ennen kaikkea HALVOILLA tapahtumilla joissa kenenkään kuntalaisen ei tarvitse tehdä 60.000,- persnettoa ! Mene jo upeine ideoinesi. Salli mun nauraa ”yritteliäisyydellesi” Buahhhahhhahhaa !!!

    Äänestä

Hienoa, että tapahtumia järjestetään. Mutta helppoa se ei ole, eikä useinkaan mikään kultakaivos. Kunnan ydintoimintoihin tuskin kuuluu festivaalien järjestäminen, joten tapahtuma-ammattilaiset järjestäköön sellaisia. (Olikos tässä joku festarit tontista -kuvio?)

Ei ole ihme, että rahaa paloi, kun esiintyjiä oli muistaakseni mittava määrä. Puuttuiko punainen lanka? Ihan perusasia on, että "jokaiselle jotakin" tarkoittaa usein "ei kellekään mitään".

Äänestä
  • Pettymyksenä tuli, kun moni taho ei sitten osallistunutkaan talkoisiin. Olisiko näille tahoille selvinnyt, että todellakin talkoista kyse - paljon työtä ja varainhankintakassaan nolla euroa.
    Järjestetään itse omat tapahtumamme, järjestäköön Sakke omansa. Kyllähän kylään tapahtumia mahtuu.

    Äänestä

  • Olikos tässä joku festarit tontista -kuvio? Saattoi hyvinkin olla. Heinäkuussa 2022 allekirjoitetun lahjakirjan mukaan 12kk kuluessa haettava rakennuslupa.

    Äänestä

Miksi ihmeessä me veroja maksamme?

Äänestä
  • Hyvä kysymys .
    Lienee niin, kun epäkohtia tunnustetaan niihin ei osata puuttua...odotetaan luottamushenkilöiden taholta kenties, että asiat ratkeavat itsestään sillä, että epäkohtia aiheuttavat jossain vaiheessa vaihtavat työpaikkaa.
    Siihen saakka maksetaan kallista hintaa asiantilan jatkumisesta.
    Päijänteen paratiisissa viihde tulee vielä kalliiksi veroamaksaville, jos viihteen tarjoaminen nähdään kunnan ydintehtävänä.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Hyvä kysymys .
    Lienee niin, kun epäkohtia tunnustetaan niihin ei osata puuttua...odotetaan luottamushenkilöiden taholta kenties, että asiat ratkeavat itsestään sillä, että epäkohtia aiheuttavat jossain vaiheessa vaihtavat työpaikkaa.
    Siihen saakka maksetaan kallista hintaa asiantilan jatkumisesta.
    Päijänteen paratiisissa viihde tulee vielä kalliiksi veroamaksaville, jos viihteen tarjoaminen nähdään kunnan ydintehtävänä.

    Kuntalaisten käskystä

    https://yle.fi/a/74-20013446

    Kunnan lakisääteiset tehtävät

    https://vm.fi/kuntien-tehtavat-ja-toiminta

    Äänestä

Nämä paikalliset häpeninkit ovat sou laast siison. Hyvä että on näitä rantasentuomia (valtsu, vallenius ja pasanen), jotka johdattavat meidät korkeakulttuurin pariin

Äänestä
  • Hienoa todella! Olen samaa mieltä.
    Miksi työvoiman pitää muuten saken festareilla olla ilmaista? Nyt miettii ensi vuoteen opiskelijoitakin avuksi - joutuvatko itse kustantamaan aterioinnit ja majoittumiset? Vai onko budjetoitu tapahtuman kustannusarvioon? Paljonko seniorit saivat ”palkkaa” tämän vuoden avuista? Ensi vuonna toki ovat yhden kokemuksen verran ”viisaampia” - tämänvuotinen taisi mennä puuhastellen? Joka vuosi opitaan onneksi uutta.

    Äänestä

Ei kiesus. Pöpö Wölberg, 76 vuotta, kiinnostunut konsertoimaan ensi kesänä kirkossa. Jopas on tasoa.

Äänestä
  • "Ei kiesus. Pöpö Wölberg, 76 vuotta, kiinnostunut konsertoimaan ensi kesänä kirkossa. Jopas on tasoa." Lisäksi saanemme kuulla tyttöbändi Mascaraa, joka esiintyy viimeisestä kertaa, kuten useasti aiemminkin

    Äänestä

Frederikille vois jo nyt alkaa seniorit keräämään pikkuhousuja.

Äänestä
  • Tämän palstan otsikko
    "Niin muuttuu maailma, Eskoseni!"

    Näin myös kirjoitti Kuhmarissa yksi "Veikon enkeli" yli 20 vuotta sitten, kun nykyiset seniorit puuhasivat kunnalle yritystoimintaa. Pikkuhousuista voisi saada hyvän bisneksen, jos sen hankkeena hyvin suunnittelee ja tik tok videossa esittelee

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Tämän palstan otsikko
    "Niin muuttuu maailma, Eskoseni!"

    Näin myös kirjoitti Kuhmarissa yksi "Veikon enkeli" yli 20 vuotta sitten, kun nykyiset seniorit puuhasivat kunnalle yritystoimintaa. Pikkuhousuista voisi saada hyvän bisneksen, jos sen hankkeena hyvin suunnittelee ja tik tok videossa esittelee

    Eikös tuo sanonta juonna juurensa alunperin jo Seitsemästä veljeksestä …

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Eikös tuo sanonta juonna juurensa alunperin jo Seitsemästä veljeksestä …

    Sillä tasollahan tässä ollaan....eikö maskara oo yhtä vanha?

    Äänestä

En ole katkera, mutta kuitenkin...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ensin Saken ja Valtsun superfestarit söivät Kuhtuun ja tämän aamun aviisin mukaan seuraavaksi syövät Kiepsauksenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu