Kumpi on parempi kanava ja kannattaa kuunnella?
Radio City vai radio rock?
Anonyymi-ap
662441
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 66
Vanhimmat
Se selviää vain kuuntelemalla. Tältä pellepalstalta sitä ei kannata kysyä, koska vastaus on Radio Soi tai SEA FM. Ennemmin tai myöhemmin se menee niin ja yleensä ennemmin.
Ei kuitenkaan kumpikaan noista eli rock tai city. Mieluummin minullekin vaikka soi
Mnomnomnoln blaa blaa blaa.
Radio City ja Radio Rock. Se kumpien juontajien jutut miellyttää enemmän. Koska musiikki ja mainokset syövät niin ison osan lähetysajasta ja tarjonta on todella kapeaa itseään toistavaa. Etsin rokkini muualta. Aloitukseen vastaus kummankaan kuuntelemiseen en käyttäisi aikaa, paitsi jos koet ettei se suuriimman osan ajasta vievä samojen biisien vuodesta toiseen kuuntelu ole hukkaan heitettyä aikaa.
Ja edellähän kerrottiin jo se fakta mitä tulee uuteen tuoreeseen rock musaan, mistä sitä saa enemmän, kokonaisuutena toki rokkia vähemmän.
entä jos onkin sandels 🧐
Mikä sössötys sulla taas on? Saa sen ääneen sanoa, että molemmat Rock ja City ovat yksitoikkoisia kapeaa musavalikoimaa uudestaan ja uudestaan toistavia kanavia. Jos tuota haluaa niin haluaa, jos ei niin jättää molemmat asemat avaamatta.
Rockilla on paremmat juontajat jos multa kysytään
Mutta ykstoikkoiset musiikit. Rokkia voiskin kuunnella jos ne juontajat olis ohjelmissaan 90 prosenttia äänessä ja musiikille jäis vain se 10 prossaa.
Sunnuntain klasun ohjelma on ollut kaikella tavoin piristävä poikkeus, mutta se loppuu tämän vuoden jälkeen.
Klasun sunnuntai on koko Radio Rock viikon tylsistyttävin. En jaksa ikinä kuunnella. Onneksi loppuu.
Kyseinen ohjelma oli varsin hyvä ja rennoin radio rockin ohjelma. Ohjelma loppui siks koska Klaus jäi eläkkeelle. Viimestä kertaa Klaus juonsi radio rockilla 31.12 2023.
En tykkää kummastakaan.Kuuntelen mieluummin omia CD levyjä niin kuulen Maidenilta muutakin kuin vain Run to the hillsiä. Tää vain yhtenä esimerkkinä mainitakseni.
Ehdottomasti Radio Rock. Fiksut juontajat ja etenkin Korporaatio.
Cityn pilaa täysin se joku kukalie itseään täynnä oleva Honkaville nevahööd.
Kerran yritin taas kuunnella kunnes tämä pelle aloitti jälleen jonkun persujen sättimis kampanjan. Kanava vaihtui heti.
Jahka tuo ukko potkitaan pihalle voisin kuunnella kanavaa.
Ei hyvä jos menee jutut poliittisesti suuntaan tai toiseen. Kannattaisi pitää ihan puolueetonta linjaa radiossa.
Jep. Jos joku julkisuuden henkilö (näyttelijä yms) on ehdottomasti jonkun puolueen tai ideologian kannattaja loppuu minun mielenkiintoni häneen totaalisesti. Silloin hän tavallaan valikoi asiakkaansakin eli meidät katselijat/kuuntelijatkin sillä perusteella mitä puoluetta kannatamme. Jos jollain on varaa tuohon, niin sitten on. Itse en julkisessa ammatissa toimisi noin, vaan olisin puolueeton.
Joo ton honkasmikon tarinat ovat kyllä todella poliittisesti värittyneet ja kovin kallellaan vasemmalle.
Rock on selkeesti parempi
Radio Rockin vahvuuksia ovat Jone Nikula ja Harri Moisio 👍
Heikkouksia yksitoikkoistakin toikkoisempi soittolista.
Kuten joku edellä mainitsikin. Jättäisi soittolistaa paljon vähemmälle ja juontajille enemmän aikaa lätistä. Sit ehkä viittis Rokkia avatakkin joskus.
Eipä cityn soittolistassa myöskään ole kehumista. Samat soi.
Radio rockin kuuntelun alotin ennenmin kuin Radio Cityn joten radio rockia olen kuunnelut pidempään kuin Radio Cityä. En tiiä kumpi on parempi Bauer median Radio City vai sitten Nelonen Median Radiorock. Uutistarjontaa on vain toisella näistä ja se on Radiorock. Varmaan Radiorock on parempi kun oon kuunnellu sitä pidempään kuin Radio Cityä.
Radio Rockin kuuntelun alotin ennemmin kuin Radio Cityn. Molemmat on best of the best mutta en tiiä kumpi on parempi. Guns N Rosesin Use Your Illusion albumien kanssa mun mielestä Radio City ja Radio Rock vaihtaa välillä näiden albumien kappaleita. Joskus Radio City soittaa Use Your Illusion I:n kappaleita ja Radio Rock Use Your Illusion II:n kappaleita. Sekä välillä myös niin että Radio City soittaa Use Your Illusion II:n kappaleita ja Radio Rock Use Your Illusion I:n kappaleita.
Sea FM Rock! 🤘
Se olisi hieno lisäys nykyiseen tarjontaan. Kuulisi tämän päivän rokkia. Onhan sitä nykyäänkin välillä kivasti soittossa.
Ei kyllä kiinnosta puupennin vertaa nää yhen hitin radiot. Kuuntelijoiden halveksimista ja turhaa äänisaastetta radioaalloille, piste
Minua ei kiinnosta eadiot jotka eivät ole päivittäneet soittolistojaan käytännössä vuosikymmeneen.
Ennemmin Suomirock.
Radio City ainakin ihan pask**!
Molemmat huonoja mutta Rock on parempi koska korporaatio
Radio Rock. Cityn aamuissa joku Jääskeläinen ja joku toinen joutava lässyttäjä. Puhuvat toistensa päälle ja ulosanti on kuin yläasteikäisillä pojilla. Siksi city on paskaa.
"Kumpi on parempi kanava ja kannattaa kuunnella?"
Etkö kykene itse päättämään?
Rock oli ainakin Nikulan ollessa päivässä poliittisempi kanava. Onko tilanne muuttunut?
Jone Nikula on lopettanu Radio Rockilla juontamisen
City
Ei kumpikaan.
Sea FM!
Ei.
POOKI!
Pooki ei soita rokkia, joten se ei kuulu ketjuun.
Soittaa se
Se ei toisaalta epäilytä. Bauer ei osaa tehdä radiokanaviaan oikein. Räppiradiokin soittaa suomipoppia tai top40 hittejä.
Suomiräp ei poppia soita
Öö... Kasari kuuluu Rock-ketjuun sillä se soitta 80-luvun Rock klassikoita. Radio pookin sijaan,Kasari soittaa myös rokkia joten Kasari kuuluu tähän ketjuun.
City on parempi koska kiimailen bauerin tuotteita 🤣
Radio City ihan huono radiokanava. Juontajat lässyttää yhtaikaa... 🙄
Ennemmin joku muu esim. Suomi Rock, HitMix...
Sea FM soittaa tuoreimmat rokit! ❤️
Radio City on parempi. Se on jämpti!
Myös suomirock on mainio asema 🇫🇮
Onko teidän musiikillinen oikeasti noin suppea? Joku reilu 300 eri kappaletta koko vuoden aikana riittää? Tunkkaista samojen soittamista.
musiikillinen tietämys siis
Sama olisi kuunnella muutamaa samaa kokoelmalevyä, jotka on ostanut ale laarista aikoinaan. Niin on heikkolaatuista.
Aito kotimainen radio joka soittaa aitoa kotimaista suomirokkia 👍
Bauer media ei ole kotimainen radio. Bauer media =suomirock on saksalaisen oligarkin omistama monikansallinen mediatalo.
Näin on, Suomirockin omistaja on saksalainen. Korjataanpa faktat tähän väliin.
Aito saksalainen radio, joka on palkannut suomalaisia työntekijöitä, ennen kuin ovat korvattavissa tekoälyllä. Bauer media tekee halvimman kautta, kun pystyvät. Uutisissa ei käytetä enää oikeita ihmisiä.
Kiitos kolmesta vastauksesta ja samalla hyvistä nauruista!
Bauer median omistaja toimii täysin "perheyhtiön" johdossa, jota ei valvo osakemarkkinat tai avoin hallinto. Hänellä on käytännössä yksinvalta valtavaan viestinnälliseen koneistoon. Satoja radiokanavia, aikakauslehtiä, verkkosivustoja ja digialustoja kymmenissä maissa. Että kun joku puhuu "aidosta suomalaisesta radiosta" täällä, niin ihan oikeasti?
Mikä faktoissa sinua pistää naurattamaan? Ei ole ihan järkevä reaktio sekään.
oletko tämän palstan vastaava, näetkö ihmisten IP osoitteet?
Niin. Mitä sitten?
Venäläiset tai venäläistyyppiset yritysmuodot ovat täyttä patskaa. Sitä vain. Suomi kuuluu suomalaisille.
Venäläisyydestä samaa mieltä. Mutta se mikä rahalla myydään se rahalla ostetaan. Raha ratkaisee aina.
Kasari kuuluu Rock-ketjuun sillä se soittaa 80-luvun Rock klassikoita.
Sade - Smooth operator rokkia? Entä Madonnan Like a prayer? Älä naurata. Muutama sama hassu pehmorokki, joka soi kaikilla kanavilla.
Radio Rockilla Europelta soi melkeenpä aina Final Countdown. Radio Cityllä puolestaan europelta soi usein Cherokee ja Rock The Night. Vois siellä Radio Rockilla soida europelta usein myös muutakin kuin Final Countdownia. Radio Cityllä puolestaan Def Leppardia soi vain välillä,mutta Radio Rockilla Def Leppardilta soi usein pour some sugar on me. On sillä Radio Cityllä europelta soinu myös final countdown ja Radio Rockilla europelta on soinu myös rock the night. Rock the nightia europelta ei oo kyllä soinu muutamaan kuukauteen Radio Rockilla.
Onpa aneemisen kuuloista tarjontaa. Onneksi ei ole tullut noitakaan kuunneltua 15 vuoteen. Samat soivat edelleen.
Kaiken huippu, olikohan jompi kumpi näistä kanavista kun myi vielä ceedeetä, missä oli nää samat päivästä toiseen kanavalla pyörivät samat kappaleet.
Siin on jo täydellistä kuuntelijan aliarvioimista, kai joku urpo niit ostikin.